Paroni Nicolay sai eläissään monta pysyvää ystävää meidän maassamme.
Hänen kaksi vuotta sitten sattunut kuolemansa oli heille kaikille
tuntuva tappio -- hän jätti jälkeensä vaikeasti täytettävän tyhjän
sijan. Monet niistä, joille hänen muistonsa oli rakas, lausuivat heti
hänen kuoltuaan toivovansa, että kohdakkoin laadittaisiin niin hyvin
hänen sielunkehitystään kuin elämäntyötään käsittelevä elämäkerta.
Siten pääsisivät ne, joiden oli suotu tuntea paroni Nicolayta, vielä
kerran koskettamaan hänen persoonallisuuttaan ja samalla näkemään
selvemmin hänen elämänsä eri vaiheita. Ne taas, jotka eivät koskaan
ole kohdanneet häntä, kirja johtaisi tutustumaan erääseen aikamme
ehjimmistä kristityistä sekä uskonnollisen elämän alalla suoritettuun
uhrautuvaan työhön.
Paul Nicolayn monivuotinen, uskollinen ystävä paroni Henrik Wrede,
Toivolan kartanon omistaja, oli niitä, jotka lämpimimmin omaksuivat
elämäkerran julkaisemisisajatuksen, ja hän myös ryhtyi toteuttamaan
sitä. Näissä aikeissa hän tutki vainajan päiväkirjoja saaden ne
käytettäväkseen tämän mitä suurinta altiutta osoittavilta sisarilta,
vapaaherrattarilla _Maria_ ja _Alina Nicolaylta_, jotka avustivat
häntä opastuksellaan ja tarpeellisin selityksin. Sen lisäksi paroni
Wrede kirjoitti mieskohtaisia muistelmia ystävä-vainajastaan sekä
keräsi paroni Nicolayta lähellä olleilta henkilöiltä lisiä hänen
luonnekuvaansa. Koko sen runsaan aineiston, joka hänen oli onnistunut
näin kerätä, hän luovutti sitten allekirjoittaneelle kehoittaen
kirjoittamaan tuon suunnitellun elämäkerran. Vaikka olenkin täysin
tietoinen siitä, kuinka vaativa ja arkaluontoinen tehtävä on yritys
luoda edes jonkinlainen kuva monille tutun ja rakkaan henkilön
persoonallisuudesta ja työstä, en ole kuitenkaan tahtonut olla siihen
ryhtymättä. Kun olen aina lämpimästi harrastanut paroni Nicolayn
pyrintöjä ja itse olen hänelle kiitollisuuden velassa, on minulle
vain ilo ja kunnia, että lyö on uskottu minulle.
Tässä tapauksessa helpottaa lähteitten tavaton runsaus elämäkerran
kirjoittajan työtä. Paroni Nicolaylta on jäänyt, hänen suuresta
vaatimattomuudestaan huolimatta, paljon enemmän omakätisiä
todistuskappaleita kuin useimmilta aikamme ihmisiltä. Osaksi on
hänen kirjeenvaihtonsa ollut varsin laaja, ja kirjeensaajain aulius
on tehnyt mahdolliseksi sen käyttämisen sangen runsaastikin;
osaksi kertovat painetut esitelmät ja selostukset hänen
elämänkatsomuksestaan ja tuotavastaan, ja sitä paitsi hän jo aivan
nuorena -- 1879 -- alkoi pitää päiväkirjaa ja jatkoi sitä aina
kuolemansa edellisiin päiviin. Nämä päiväkirjamerkinnät -- jotka
vuoteen 1897 saakka ovat kirjoitetut pääasiassa ranskaksi, sittemmin
aina englanniksi -- ovat usein lyhyitä ja asiallisia, mutta ne eivät
sittenkään piirrä vain kirjoittajansa elämän ja lyön ääriviivoja,
vaan tuovat myöskin hänen hengellisen kehityksensä pääurat selvästi
näkyviin. Juuri päiväkirjan lehdet selittävät luon tosiseikan, että
paroni Nicolay, niin suljettu ja vähän lyyrillinen ja filosofinen
kuin hän olikin luonteeltaan, kuitenkin kirjoitti niin paljon
sieluntiloistaan. Siihen ei ole syynä, hän mainitsee itse v. 1897,
harrastus häntä itseään, vaan _harrastus hänessä tapahtuvaa Jumalan
lyötä kohtaan_: "Se on kuin tutkielma". Helposti ymmärrettävissä
on, ettei päiväkirjoja ole voitu käyttää tyhjentävästi -- tuskinpa
voinee tai tuleekaan paljastaa yleisön nähtäviksi kaikkia ihmisen
sisimpiä elämänkokemuksia pari vuotta hänen kuolemansa jälkeen.
Mutta sillä, mitä on ollut käytettävissäni, on ainakin se merkitys,
että se on kelvannut koko kuvaukseni pohjaksi. Mikäli mahdollista
olen koettanutkin perustaa sen vainajan omiin sanoihin sekä hänen
lähimpiensä antamiin tietoihin.
Ne lisät Paul Nicolayn luonnekuvaan varhaisemmilla tai myöhemmiltä
vuosilta sekä hänen toimintansa eri puoliin, joita ovat antaneet joko
suullisesti tai kirjallisesti hänen ystävänsä ja työtoverinsa, ovat
suureksi osaksi osoittautuneet arvokkaiksi nekin. Samalla kuin vielä
kerran tahdon tehostaa kiitollisuuttani neitien Nicolay ja paroni
Henrik Wreden suomasta ystävällisestä avusta tarkistustyössä, pyydän
saada siksi lausua myös lämpimät kiitokseni Mr. Robert Wilderille ja
paroni K. A. Wredelle, rouva Louise af Forsellekselle ja rouva Helmi
Gulinille, neiti Maria Bréchet'lle, vapaaherra Theodor Bruunille ja
tohtori K. A. Friesille sekä useille muille, jotka toivoakseni suovat
anteeksi, ettei heidän nimiään ole mainittu.
Helsingissä, marraskuun 18 p:nä 1921.
_Greta Langenskjöld_.