Kemppainen hän kirkonkirjojen mukaan oli, vieläpä Pyhännän Eskolan
ikivanhaa sukua. Oulumatkallaan kerran sitten oli itse itsensä
nimittänyt Norppaseksi ja sai sitä nimeä sitten kantaa kuolemaansa asti.
Tähän Norppas-nimeen liittyy äärettömän paljon monenvärisiä juttuja,
joiden päähenkilönä Norppanen on ollut. Oulumatkoilla teki Norppanen
suurimmat kepposensa. Siellä kun oltiin tuntemattomien ihmisten
parissa. Näitä Norppasen lystikkäitä tekoja on pitkä sarja, muisteltu
ihmeenä monessa pitäjässä. Mainitsen tässä muutamia niistä.
Heikki Norppanen oli ahkera tervansoutaja Ouluun. Tältä
tervansoutumatkalta on kerrottu yhtä ja toista merkillistä. Kerrankin
kun vietettiin sunnuntaita Vakliini-nimisessä porvarissa, päätettiin
keittää useamman venekunnan kosken yhteinen ryynipuuro. Norppanen
mielihyvällä lupasi toimittaa tämän tehtävän sillä aikaa kun toiset
käyvät kirkossa. Lieneekö se nyt puuro ennen toisten kirkosta tuloa
joutunut syötäväksi vai ei, mutta Norppanen rohkeuttaan näyttääkseen
menee kaikissa tapauksissa papin parhaaltaan saarnatessa kirkon
sisäpuolelle, sanoen kuuluvalla äänellä: "Vakliinin nuijamiehet kaikki
puurolle."
Sanottiinpa kerran kadulla kuvernööriä vastaan sattuessa Norppasen
ottaneen käteensä kuvernöörin takin helman ja lonkkaansa kohauttaen
siihen karauttaneen, sanoen: "Isä ennen pelotteli että et ikipäivinä
saa verkaan päästää, vaan nyt minä sain." Tästä rumasta teosta joutui
Norppanen kiini, mutta toisten tervamiesten todistuksella, että tämä
mies ei ole täysiälyinen, päästettiin vapaaksi.
Eräästä toisesta pahanteosta kiini tavoteltaessa juoksi Norppanen
muutaman tuntemansa keittiöpalvelijan luo ja piilotti itsensä
vaatekaappiin. Takaa-ajaja tulee heti perässä ja kysyy palvelijalta,
onko täällä näkynyt Norppasta. Palvelija omasta puolestaan olisi
vastannut kieltävästi, mutta Norppasen seikkailijaluonne ei anna olla
piilossa. Hän itse avaa kaapin oven ja etsijälle ilmoittaa: "Täällä
minä olen."
Koko Oulu- ja Muhosjokivarsilla asuville taloille oli Norppanen siihen
aikaan tunnettu. Kepposet useinkaan eivät jääneet pieneksi pilanteoksi,
vaan päinvastoin ilmeiseksi pahanteoksi, joista Norppanen toisinaan
pääsi livistämällä, mutta joita joskus sai sovittaa rahallakin.
Niinpä sanotaan kerran Norppasen repineen verkkoja uhmaten: "Hirii —
riksi ja syli!" Tämä lysti oli tullut kalliiksi.
Kerran oli Norppanen vierittänyt joen rannalla muuripadan jokeen,
nostanut sisään vasikan ja pannut solumaan virran mukana koskelle.
Alaalta tulevilta tervamiehiltä oli sitten viisastellen kysynyt, ovatko
he nähneet itselaskevata matkamiestä.
Kaiketi paljon pahaa Norppanen kerrankin oli paluumatkallaan tehnyt,
kun kruunun palvelija oli takaa-ajanut ja Muhosperässä saavuttanut
Norppasen matkueen. Norppanen tällöinkin pahaa aavistaen oli
kätkeytynyt veneeseen purjeen alle, säkkien lomaan. Kruunun palvelija
ei voinut esittää nimeä kuka pahantekijä on, vaan Norppasen ulkomuodon
kyllä. Ja kun tällaista matkueessa ei näkynyt, alkoi epäillä oliko
mies veneeseen piilottautunut. Silläpä juuri kysyy muutaman veneen
sisällystä, jota epäili että mitä siinä on. Toiset vastasivat rohkeina
että siinä on säkki siemenrukiita. Toinen vielä lisää: "Onkin hyviä
siemenrukiita. Poskimäkeen näillä siemenillä on ennen jo kylvetty
ja hyvästi ovat itäneet." — Tätä puhetta ei Norppanen jaksanut,
kuulla, sillä Norppaselle oli Poskimäen tyttö tehnyt jalkalapsen.
Norppanen nousee ylös veneen pohjalta ja sanoo että jos tämä matkue
on tehnyt pahaa, niin kyllä miehet nimellään vastaavat tekonsa, joten
kirjoitettakoon muistiin kaikki nämä miehet. Pahantekijän etsijä tähän
suostui. "Mikä on sinun nimesi?" "Minä olen Heikki Norppanen." Toiset
kyllä tiesivät että Heikki Kemppainen se on, vaan eivät oikaisseet.
"Entäpä nämä toiset?" Moni toisista olisi nyt ilmoittanut oikean
nimensä, vaan Norppanen ehätti väliin: "Näin tärkeässä asiassa ei saa
valehdella, vaan on ilmoitettava oikea nimi." Ja jokaiselle toverilleen
keksi Norppanen samassa väärän nimen, jotka kirjoitettiin muistiin.
Tämän jälkeen saivat matkamiehet mennä. — Sanotaan Hyrynsalmen
nimismiehelle sitten tulleen nimiluettelon näistä epäiltävistä
henkilöistä, mutta Ristijärvellä ei nimiä tunnettu. Asia raukesi siihen.
Kerran keväällä oli Norppanen mennyt, tukkisavottaan uittotöihin.
Nuoret miehet olivat siellä hippailleet uusissa kengissä ja Norppasella
oli vaan vanhat talvikengän rehkoset. Sitten yöllä kaikkien nukkuessa
leikkeli Norppanen puukolla ensin omistaan ja sitten toisten uusista
pieksuista nokat poikki ja asetti pirtin pöydän laidalle nököttämään.
Avonokkaiset taas asetti orren päälle paikalleen. Kun sitten aamulla
tulee kenkien jalkaan-pano, rupeaa kuulumaan kipeitä kiroja kengän
silpomisesta. Norppanenkin on heräävinhän ja ikäänkuin yhtyy meluun:
"Eivätkö sitten ole minunkin kengistäni leikanneet!" Sitten kirous ja
uhka että jos tietäisi kuka on leikannut niin —.
Sanotaanpa kerran isänsä kotona Eskolassa Norppasen kokeilleen paljonko
tervaaminen jatkaa kengän ikää. Toista kenkäänsä oli tervannut ja
toista ei ollenkaan. Yhden päivän enemmän oli tervattu kenkä kestänyt.
Kerran taas oli päivän pitänyt uusia kenkiä, toisen päivän aamulla
ne punontaisella paikannut ja illalla leikannut, terät varsista pois
arvellen: "Toisen moin sitä näkyy kenkää paikaten pitävän."
Norppanen oli suutari, teki myöskin anturakenkiä.
Norppanen kuoli harmaapäisenä vanhuksena poikansa luona Väliahon
torpassa Eskolan pellonpäässä Pyhännän kylässä 1890-luvulla.
Isä ja äiti kertoivat näkemiään Norppasen kuolinhetkistä. He juuri
silloin olivat atimamatkalta paluussa Hiisijärveltä. Norppanen oli
ollut tunnotonna ja valittanut: "Elkää sitoko niin lujalle, heittäkää
toki helpommalle." Samalla vuorokaudella sitten kuoli. — Äiti arveli
että Norppanen sielunsa silmillä näki huutaessaan ne pahat enkelit
jotka tulivat häntä noutamaan. Siitä johtui tuo surkea valitus. Olipa
sitä mieltä, että Norppasen olotila kuoleman jälkeen pahain tekoinsa
tähden tulisi tavallista hirmuisemmaksi.