(Huone kaupungin päällikön kodissa.)
Ensimmäinen kohtaus.
Kaupungin päällikkö. Piirituomari. Sairashuoneen talousmies.
Koulujen tarkastaja. Piirilääkäri. Kaksi poliisimiestä.
_Päällikkö_. Minä olen kutsunut teidät tänne, hyvät herrat,
ilmoittaakseni teille sangen ikävän uutisen: meille tulee pian
reviisori.
_Piirituomari_. Reviisori!
_Sairashuoneen talousmies_. Noh, eikös mitä! Reviisori!
_Päällikkö_. Niin, reviisori Pietarista. Hän tulee aivan inkognito ja
sen lisäksi hänellä on salaisia käskyjä.
_Piirituomari_. Herra Jumala, mitä sanotte?
_Sairashuoneen talousmies_. Niinkuin ei meillä ilman sitäkin olisi
vastuksia kyllin. Tämä vielä puuttui!
_Koulujen tarkastaja_. Oi Luojani! Ja vielä päälliseksi hänellä on
salaisia käskyjäkin.
_Päällikkö_. Sitä minä juuri aavistinkin. Viime yönä minä lakkaamatta
unessa näin pari hirveän suurta rottaa. En ole ikinäni semmoisia
nähnyt: aivan mustat ja niin tavattoman isot! Ne tulivat huoneeseni,
nuuskivat kaikkia,... ja juoksivat jälleen tiehensä!... Tässä luen
teille kirjeen, jonka äsken sain Andrei Ivanovitsch Tschmihovilta,
jonka tekin, Artemij Filippovitsch tunnette. No, hän kirjoittaa minulle
näin: "Rakas ystäväni, kummini ja suosijani"... Hm! (kirjettä joutuen
silmäillen mutisee epäselvästi)... "sinulle tietoa antaakseni..." Ah,
tässä se seisookin! "Ja muun muassa riennän sinulle ilmoittamaan, että
eräs virkamies aivan äskettäin on määrätty koko maakuntaa -- ja
erittäin meidän virkapiiriämme tarkastamaan. (Kohottaa sormensa ylös
arvelevaisen näköisenä). Olen saanut tämän sanoman hyvin luotettavasta
lähteestä. Hän on olevinansa aivan vaatimaton, yksityinen henkilö.
Mutta koska tiedän, että sinulla, niinkuin meillä kaikilla, on pieniä
syntejä ja kun olet ymmärtäväinen mies, etkä mielelläsi suotta laske
saalista verkoistasi...." Hm! (Taukoo yht'äkkiä lukemasta). No, ne
ovat hänen yksityisiä... "niin kehoitan sinua ryhtymään tarpeellisiin
varokeinoihin, sillä milloin hyvänsä hän saattaa tulla, -- joll'ei hän
jo ole saapunut ja inkognito majaile jossakin kaupungissanne...
Eilen..." Kas taaskin yksityisiä asioita. "Sisareni Anna Kirilovna on
miehensä Ivan Kirilovitschin kanssa käynyt meillä. Ivan Kirilovitsch on
paisunut erinomaisen lihavaksi, aika jaarikaksi, mutta soittaa yhä
vielä viulua..." Ja niin edespäin, ja niin edespäin. Nyt tiedätte,
millä kannalla asiamme ovat.
_Piirituomari_. Tämäpä on kummallista, sangen kummallista... Kyllä se
jotakin tietää, se on varma!
_Koulujen tarkastaja_. Mutta minkätähden, Anton Antonovitsch, minkä
tähden meille tuommoinen reviisori lähetetään.
_Päällikkö_ (huoaten). Niin, minkätähden? Se on Jumalan rangaistus!
(Huokaa taas). Tähän saakka, Jumalan kiitos, ovat he kyllä pysyneet
muissa kaupungeissa, mutta nyt on meidän vuoromme.
_Piirituomari_. Minun luullakseni, tietää tämä jotakin aivan toista; --
tässä piilee joku valtiollinen salaisuus! Ja tiedättekö, mitä tämä on?
Ei mitään muuta, kuin että Venäjä haluaa sotaa... ja ministeristö on,
näetten, lähettänyt virkamiehen tiedustelemaan, onko täällä
maankavaltajia!
_Päällikkö_. Oh, loruja! Ja vielä tahdotte olla järkevä mies!
Piirikaupungissa maankavaltajia! Aivan toinen olisi asian laita, jos
asuisimme rajakaupungissa; mutta meidän olisi kumminkin kolme vuotta
kulettava, ennenkun täältä ulkomaalle pääsisimme.
_Piirituomari_. Ja minä sanon teille, että asia on niin... noh, te ette
ymmärtäisi... Hallituksella on omat tuumansa. Se kyllä tietää, mitä
tahtoo... Olkoonpa vaan piirikaupunki... Sillä on viisi mielessä ja
yksi kielessä!
_Päällikkö_. Ajatelkoon se sitä tahi tätä! Tarkoitukseni oli vaan teitä
varoittaa, hyvät herrat! Olkaa nyt siis varoillanne! Mitä minuun tulee,
olen jo tarpeellisiin toimiin ryhtynyt ja kehoitan teitäkin samoin
tekemään. Varsinkin teitä Artemij Filippovitsch! Epäilemättä kaikki
teidän hoidossanne olevat laitokset kaikkein ensiksi tutkitaan;
laittakaa siis niin, että kaikki on hyvässä kunnossa. Toimittakaa niin,
että yömyssyt ovat puhtaat, ja ett'eivät sairaanne ole seppien
näköisiä, -- niinkuin ne tavallisesti teillä ovat!
_Sairashuoneen talousmies_. Puhtaita yömyssyjä -- noh, aivan
mielelläni! Semmoisia pian voi hankkia.
_Päällikkö_. Niin, ja jokaisen sairasvuoteen yläpuolelle pitää ripustaa
latinan- taikka muunkielinen päällekirjoitus... (Lääkärin puoleen
kääntyen). Mutta se on teidän asianne, Kristian Ivanovitsch. Siis
jokaisen vuoteen yläpuolelle lippu, johon on kirjoitettu sairaan nimi,
hänen tautinsa ja milloin hän sairastui... Ja sekin on väärin, että
sallitte sairastenne polttaa niin väkevää tupakkaa, että aina aivastaa,
sisään astuessa... Muutoin olisi parasta, ett'ei olisi niin monta
sairasta. Epäilemättä sanotaan sairaitten suuren paljouden riippuvan
huonosta hallinnosta -- taikka lääkärin taitamattomuudesta.
_Sairashuoneen talousmies_. Noh, mitä sairaitten puoskaroimiseen tulee,
olen jo siitä keskustellut Kristian Ivanovitschin kanssa ja siinä
asiassa olemme aivan samaa mieltä: mitä luonnollisemmin asiaa
toimitetaan, sitä parempi. Kalliista lääkkeistä emme huoli. Ihminen on
vaan yksinkertainen olento: jos hän kuolee, kerran hän kuitenkin olisi
kuollut; jos hän tulee terveeksi, niin hän tulee itsestänsäkin
terveeksi. Ja muutoin Kristian Ivanovitschin olisi sangen vaikeakin
puhua sairaitten kanssa -- hän, niinkuin tiedätte, ei ymmärrä venäjää
sanaakaan.
_Hübner_. (Lausuu äänen, joka on osaksi e:n ja vähän i:n kaltainen).
_Päällikkö_ (piirituomarille). Ja teitä, Ammos Fedorovitsch, kehoitan
vähän virkahuoneita tarkastamaan. Etehiseen esimerkiksi, jossa
käräjäväki odottaa, ovat palvelijanne majoittaneet hanhet poikinensa,
jotka kaakoittaen juoksentelevat jaloissa. On epäilemättä ylen
kiitettävä asia pitää huolta taloutensa asioista, mutta paikka,
näettekös, paikka ei ole hanhelaksi sopiva. Olen jo ennenkin aikonut
puhutella teitä tästä asiasta, mutta olen sen aina unhottanut.
_Piirituomari_. Minä käsken muuttaa sekä hanhet että hanhen poikaset
kyökkiin. Tulkaa, jos tahdotte, Anton Antonovitsch, luokseni
päivällisille!
_Päällikkö_. Paitsi sitä on paha, että istuntohuoneessa, vieläpä
virkatoimen kestäessä, kuivaatte kaikenlaisia rääsyjä ja että
kirjoituspöytänne yläpuolella aina riippuu lätkäpiiska asiakirjojen
seassa! Tiedän kyllä, että mielellänne metsästätte, mutta tällä kertaa
olisi kuitenkin paras, ett'ei piiska olisi näkyvissä; kun reviisori on
mennyt tiehensä, sopii teidän asettaa se takaisin tavalliselle
paikalleen. Ja sitten apulaisenne... noh, hän lienee kyllä virkansa
puolesta kelpo mies; mutta, suoraan sanoakseni, on hänessä semmoinen
eriskummallinen haju... tuntuu aina siltä, kuin hän suoraa tietä tulisi
viinatehtaasta, eikä sekään juuri sovi! Olen jo kauan aikaa aikonut
puhua teille tästä asiasta, mutta olen sen aina unhottanut. Apua siihen
kyllä saa, vieläpä jos tuo haju hänessä, kuten hän itse vakuuttaa,
olisikin synnynnäistä! Sopisi kehoittaa häntä syömään sipulia ja
pureskelemaan kynsilaukkaa. Muutoin on lääkkeitä kyllä tuommoista
vastaan -- vai kuinka, Kristian Ivanovitsch?
_Hübner_. (Lausuu taas samanlaisen äänen kuin yllä).
_Piirituomari_. Totta puhuen, minä en tiedä, onko mitään apua
semmoiseen. Itse hän väittää sen syntyneen kolahduksesta, jonka hän
lapsena sai imettäjältänsä. Siitä asti on hän muka aina viinalle
hajahtanut.
_Päällikkö_. Noh... minä vaan huomautan teitä. Mitä taas tulee niihin
"pieniin synteihin", joista Andrei Ivanovitsch kirjeessään mainitsee,
on minun todistaminen, ett'en minä tuota oikein ymmärrä! Hyvä Luoja!
Luullaanko siis ihan viattomia ihmisiä olevan auringon alla? Jumala on
kerran viisaudessaan niin asettanut, sanokootpa voltairilaiset mitä
hyvänsä. Itse kullakin ovat omat vikansa.
_Piirituomari_. Mitä te synniksi nimitätte, Anton Antonovitsch? On
eroitus synnin ja synnin välillä. Minä en tahdo salata, että otan
lahjoja vastaan, -- mutta minkälaisia lahjoja? Jahtipentuja! Sehän on
ihan eri asia.
_Päällikkö_. Pentuja tai muuta; lahja kuin lahja.
_Piirituomari_. Eipä suinkaan, Anton Antonovitsch. Jos joku
lahjoittaisi esimerkiksi viisisataa ruplaa maksavan turkin ja rouvalle
muhkean päällyshuivin...
_Päällikkö_. Ja mitäpä siitä, että te otatte jahtipentuja lahjaksi; sen
sijaan te ette usko Jumalaan ettekä käy koskaan kirkossa. Minä olen
kumminkin uskossa vahva -- niinä käyn joka sunnuntaina kirkossa. Mutta
te... noh, kylläpä teidät tunnen. Kun rupeette maailman synnystä
puhumaan, niin nousee tukkani pystyyn.
_Piirituomari_. Omalla älylläni olen kuitenkin tähän asti toimeen
tullut.
_Päällikkö_. Välistä älyttömyys on liikaa älyä parempi. Muutoin voitte
olla aivan huoleti. Ei kenenkään mieleen voi juolahtaa pistää nokkaansa
teidän tuomaritoimiinne. Se on pyhä ala, joka on hyvän Jumalan omassa
huostassa. (Koulujen tarkastajan puoleen kääntyen). Mutta teidän, Lukas
Lukitsch, teidän tulee, koulujen tarkastajana, pitää opettajianne
tarkemmin silmällä. He tosin ovat viisasta väkeä, jotka ovat eri
yliopistoista tietonsa hankkineet; mutta heissä on joitakuita
kummallisia omituisuuksia, jotka luonnollisesti kuuluvat
opettajavirkaan. Niin on meillä esimerkiksi tuo, joka on niin
leveänaamainen... enpä koskaan muista hänen nimeänsä... heti kun hän
opetus-istuimellensa kiipee, ei hän voi olla irvistelemättä --
katsokaa, näin tällä tavoin (irvistelee). Ja sitten hän tunkee kätensä
kaulahuivinsa alle ja sivelee partaansa. Noh, olkoon menneeksi, että
hän noin irvistelee oppilaille, -- ehkä se kuuluukin opetukseen; sitä
en ymmärrä; mutta teidän on myöntäminen, että vaarallista on, jos hän
samalla tavalla irvistelee reviisorillekin vasten silmiä. Herra
reviisori, ja kuka hyvänsä ylimalkaan, voisi kenties luulla, että
opettaja ilvehtii hänelle, ja lempo tiesi, kuinka silloin kävisi.
_Koulujen tarkastaja_. Mutta, hyvät herrat, minkä minä hänelle teen?
Olen jo monta kertaa häntä nuhdellut; ja kuitenkin, kun hiljakkoin
esimies kävi luokassa, hän mitä hävyttömimmällä tavalla niuristeli
hänellekin vasten naamaa. Hän sen tosin teki puhtaasta sydämmestänsä;
mutta minua siitä nuhdeltiin... sanottiin, ett'ei ole luvallista
herättää nuorisossa vapaamielisiä aatteita.
_Päällikkö_. Myöskin historian-opettajaanne tulisi teidän silmällä
pitää. Että hän on tosi-tiedemies, näkyy jo ensi silmäyksellä. Hän on
hankkinut hirveän paljon tietoja, mutta innoissaan hän unhottaa itsensä
ja esityksensä. Kerran kävin itse hänen esitelmäänsä kuuntelemassa.
Hänen puheensa assyyrialaisista ja babylonialaisista kävi vielä
laatuun; mutta kun hän Aleksanteri suureen pääsi, niin on mahdotonta
sanoa, kuinka hänen kävi! Jumal'auta, luulipa valkean olevan
valloillaan! Innoissaan hän hyppäsi alas kateederista ja paiskasi
tuolinsa lattiaan. Aleksanteri suuri oli tosin mainio sankari, mutta
eihän kuitenkaan ole luvallista koulun huonekaluja rikkoa ja saattaa
kruunulle kulunkeja.
_Koulujen tarkastaja_. Aivan niin, mies on hiukan kuumaverinen. Olen
häntä siitä monta monituista kertaa muistuttanut ja nuhdellut... mutta
hän vastaa: "niin, voipi kyllä niin olla, mutta minä olen valmis
tieteelle henkenikin uhraamaan!"
_Päällikkö_. Se on salliman selittämätön laki: toinen on viisas, vaan
juoppo, toinen irvistää niin kamalasti, että ajaa jumalatkin tuvasta
pellolle.
_Koulujen tarkastaja_. Niin, minä vaan sanon, Jumala varjelkoon
opettajatoimesta. Jokainen tahtoo sekaantua asiaan ja näyttää jotakin
ymmärtävänsä!
_Päällikkö_. Niin, niin, mitäpä näistä kaikista, mutta tuo kirottu
inkognito! Äkkiä pistää nokkansa keskeemme sanoen: "kah täälläkö te
lapseni olettekin! Kuka teistä on piirituomari?" "Liapkin-Tiapkin."
"Tuokaa tänne se Liapkin-Tiapkin!... Ja kuka sairashuoneen talousmies?"
"Semljanika." "Tuokaa tänne heti se Semljanika!"... Sepä se juuri onkin
kaikkein ilkeintä!
Toinen kohtaus.
Edelliset. Postimestari.
_Postimestari_. Sanokaa minulle, hyvät herrat, mikä virkamies tänne
tulee?
_Päällikkö_. Ettekö sitä jo ole kuulleet?
_Postimestari_. Herra Bobtschinski on minulle siitä asiasta puhunut.
Hän kävi äsken luonani postikonttorissa.
_Päällikkö_. Noh, mitä te asiasta ajattelette?
_Postimestari_. Mitä minä ajattelen? Saamme varmaan sodan turkkilaisten
kanssa.
_Piirituomari_. Osuipa yhteen, samaa minäkin arvelen.
_Päällikkö_. Molemmat osutte päin pilviä!
_Postimestari_. Aivan varmaan,... turkkilaisten kanssa,... ei
epäilemistäkään. Se on vaan ranskalaisten vehkeitä.
_Päällikkö_. Voi, voi, hyvät herrat, älkää hulluja höpiskö! Tämä ei
liikuta turkkilaisia, vaan meitä! Se on ihan varma; sen todistaa tämä
kirje!
_Postimestari_. Vai niin... noh ei sitten sotaa tulekkaan.
_Päällikkö_. Noh, mitä sitten arvelette Ivan Kusmitsch.
_Postimestari_. Hm! Mitä te arvelette?
_Päällikkö_. Hm, -- minäkö? Minä en ole mikään pelkuri, mutta tämmöiset
seikat voivat todella rohkeuttakin pelättää. Kaikkein enimmän
kauppamiehet ja porvaristo minua huolestuttavat. He sanovat minun heitä
köyhentäneen. Herra Jumala, jos olenkin heiltä jotain vienyt... niin...
niin... niin se ei pahassa aikomuksessa ole tapahtunut... Minä varon...
(Tarttuu postimestarin käsivarteen ja vie hänet syrjään)... minä
pelkään suuresti, että minua on salaa syytetty. Sanokaa itse, miksi
muutoin tämmöinen reviisori niskoillemme lähetettäisiin? Kuulkaapas,
Ivan Kusmitsch, eikö teidän, meidän molempain yhteiseksi hyödyksi,
sopisi hieman avata ja pikimmältänsä katsahtaa kaikkiin tänne tuleviin
ja täältä lähetetyihin kirjeisin, jotta saisimme tietää, löytyykö
niissä kanteita taikka muita vaarallisia asioita? Voisitte niitä
varovaisesti avata ja tarkastettuanne jälleen panna ne kiinni, joissa
ei ole mitään meille vaarallista. Eihän muuten vaaraksi ole, vaikka ne
avoiminakin lähetetään.
_Postimestari_. Ymmärrän... ymmärrän. Ei teidän tarvitse minulle
semmoisia opettaa! Siinä toimessa on minulla jo monivuotinen tottumus,
vaikka sitä tähän saakka olen ainoastaan uteliaisuudesta enkä
varovaisuudesta tehnyt... On erinomaisen hupaista saada tietää kaikki,
mitä maailmassa tehdään ja tapahtuu. Vakuutan, ett'ei sitä
huvittavampaa lukemista ole! Muutamat kirjeet ovat ylen
nautinnollisia... niissä on kaikenlaisia kohtia... Ja niin
opettavaisia, paljoa enemmän kuin Moskovskija Viädomosti!
_Päällikkö_. Noh niin, mutta sanokaa, ettekös ole mitään huomanneet
eräästä Pietarista tulleesta virkamiehestä?
_Postimestari_. En, en ole lukenut mitään pietarilaisesta, mutta
saratovilaisista ja kostromalaisista puhutaan paljo. On todellakin
vahinko, että te ette lue kirjeitä. Välistä tapaan aivan erinomaisia
seikkoja. Niin muistan esimerkiksi erään kirjeen, jossa muuan
luutnantti kuvailee, mitä riemua hän pidoissa oli nauttinut. Se oli
todellakin oivallista. "Täällä elän", kirjoittaa hän, "ikäänkuin
paratiisissa. Kaikkialla kauniita tyttöjä, musiikki soi, minä
riennän tuleen..." Kuten jo lausuin, kirjoittaa tämä nuori mies
tunteellisesti... Minä pidin tahallani tämän epistolan itselläni!
Luenko sen teille?
_Päällikkö_. Älkää, nyt ei meillä ole aikaa siihen. Te, Ivan Kusmitsch,
olette siis niin hyvä ja, jos sattumalta mitään valitusta tahi kannetta
saisitte käsiinne, pitemmittä mutkitta pistätte sen hyvään talteen?
_Postimestari_. Aivan mielelläni!
_Piirituomari_. Mutta katsokaa vaan eteenne... Kyllä siitä vielä kerran
käytte kiikkiin.
_Postimestari_. (Säikähtyneenä). Voi, hyvä Jumala!
_Päällikkö_. Oh, mitäs siitä! Olisi aivan toista, jos se julkisesti
tapahtuisi. Mutta näin meidän kesken...
_Piirituomari_. Niin, kylläpä paha päällemme päätyi!... Mutta minä
tulinkin suoraan puhuen, Anton Antonovitsch, lahjoittaakseni teille
pienen koirasen. Se on hurttakoirani, jonka hyvin tunnette, täysi
sisar... Olettehan kuulleet, että Sheptovitsch on haastattanut
Varckovitschin oikeuteen? Nyt minulla on päivät kuin papilla: minä
lasken asianajajana pyydykseni kummankin kalaveteen.
_Päällikkö_. Minä annan hiiden teidän pyydyksillenne: Minulla vaan tuo
kirottu inkognito hyörii ja pyörii päässäni. Minusta on joka hetki,
kuin ovi aukenisi ja...
Kolmas kohtaus.
Edelliset. Bobtschinski ja Dobtschinski.
(Hengästyneinä juoksevat huoneesen).
_Bobtschinski_. Tärkeä uutinen!
_Dobtschinski_. Arvaamaton uutinen!
_Muut_. Mikä niin?
_Dobtschinski_. Aivan odottamaton uutinen! Poikkesimme ravintolaan...
_Bobtschinski_ (keskeyttäen). Minä tulin Peter Ivanovitschin kanssa
ravintolaan...
_Dobtschinski_ (keskeyttäen). Älkää Peter Ivanovitsch! Suokaa anteeksi!
Antakaa minun kertoa asia!
_Bobtschinski_. Ei, sallikaa minun... sallikaa minun... Ettehän te
pysty puhumaankaan...
_Dobtschinski_. Mutta te sotkette, ettekä kaikkia muista...
_Bobtschinski_. Muistan Jumal'auta, muistan! Älkää tähän sekaantuko!
Minä kyllä kaikki kerron... (muille) Mutta laittakaa niin, ett'ei Peter
Ivanovitsch saa minua keskeyttää!
_Päällikkö_. Mutta Jumalan tähden, puhukaa vihdoin! Mikä nyt on? Minä
kuolen tähän tuskalliseen odotukseen. Tehkää hyvin ja istukaa, hyvät
herrat! Peter Ivanovitsch, tuossa on tuoli. (Kaikki istuvat molempain
Peter lvanovitschien ympärille). Noh, kertokaa, kertokaa suunne
puhtaaksi; -- mitä on tapahtunut?
_Bobtschinski_. Anteeksi, anteeksi... En voi kaikkia yhtähaavaa kertoa.
Heti sen jälkeen, kun olin jättänyt teidät, levotonna tuosta äsken
tulleesta kirjeestä,... niin... silloin... silloin... minä juoksin,...
mutta Peter Ivanovitsch, älkää häiritkö! Minä vakuutan, että tiedän
kaikki, kaikki!... No, juoksin siis Korobkinin luo. Korobkin ei ollut
kotona, ja siis juoksin takaisin Rastakovskijn luo ja, koska hänkin oli
mennyt kaupungille, poikkesin postimestarin luo, hänelle sitä uutista
ilmoittamaan, jonka olin teiltä kuullut, ja hänen luotaan lähteissäni
tapasin Peter Ivanovitschin.
_Dobtschinski_ (keskeyttäen). Aivan lähellä piirakkaleipurin kulmaa....
_Bobtschinski_. Aivan niin, lähellä piirakkaleipurin kulmaa.... Siis
tapasin, niinkuin jo mainitsin, Peter Ivanovitschin ja sanoin hänelle:
"joko olette kuulleet, minkälaisen sanoman Anton Antonovitsch aivan
luotettavasta lähteestä on saanut?" Mutta palveluspiikanne Avdotja,
joka jotakuta asiaa toimittamaan oli lähetetty Potschetschujevin luo,
oli sen jo hänelle kertonut.
_Dobtschinski_ (keskeyttäen). Hänen piti noutaman konjakki-lekkeri.
_Bobtschinski_ (työntäen Dobtschinskin käsiä edestään). Niin
konjakki-lekkeriä noutamaan hän oli lähetetty... Minä ja Peter
Ivanovitsch menimme siis Potschetschujevin luo... Peter Ivanovitsch,
olkaa niin hyvä; älkää puheeseni puuttuko... Menimme siis
Potschetschujevin luo ja kulkeissamme sanoi Peter Ivanovitsch minulle:
"Poiketkaamme", sanoi hän, "ensin ravintolaan! En ole aikaisesta
aamusta einettäkään syönyt... vatsaani oikein hiukaa... Ravintolan
isäntä", sanoo hän, "on äsken saanut tuoretta lohta, sitä mieleni tekee
maistella", sanoo hän. Tuskin olimme sisään tulleet, ennenkun nuori
mies...
_Dobtschinski_ (keskeyttäen). Sievänlainen ja hyvissä vaatteissa...
_Bobtschinski_. ... sievänlainen ja hyvissä vaatteissa astui huoneesen.
Hänen kasvojensa muodosta oivalsin heti jonkunlaisen arvonsatunnon...
hänen silmänsä,... katsantonsa, kaikki sen osoitti! (Otsaansa
osottaen). Paljon, sangen paljon! Minä jotakin aavistin ja lausuin
Peter Ivanovitschille: "tuo ei ole lystin vuoksi tänne tullut; ei toden
totta, lystin vuoksi hän ei ole tänne tullut." Ja Peter Ivanovitsch
vihkaisi salaa isännälle. Ja Vlas, isäntä -- hänen vaimonsa on vähän
aikaa sitten saanut vankan pojan, joka vastedes on jatkava isänsä
tointa -- noh, niin Peter Ivanovitsch viittasi isännälle ja kysyi
matalalla äänellä: "kukapa", sanoi hän, "tuo nuori mies lienee?" Ja
isäntä vastasi: "tuo", sanoi hän,... mutta älkää minua keskeyttäkö,
Peter Ivanovitsch! Minä kykenen puhumaan, mutta te ette saa sitä
kertoneeksi! Teiltä on etuhammas kadonnut ja te nielette sanat...
"Tuo", sanoi hän, "tuo nuorukainen on eräs virkamies Pietarista. Hänen
nimensä on Ivan Aleksandrovitsch Hlestakov ja hän on matkalla Saratovin
lääniin. Mutta kuinka eriskummalliset", sanoi hän, "hänen tapansa ovat?
Nyt hän jo kaksi viikkoa on tässä ravintolassani oleskellut... hän ei
koskaan mene ulos, ottaa kaikki velaksi, eikä koskaan maksamisesta
puhu." -- Heti kun hän oli tämän kertonut, äkkäsin minä asian. "Aha",
sanoin minä Peter Ivanovitschille.
_Dobtschinski_. Eipä, Peter Ivanovitsch, minäpä sanoin.
_Bobtschinski_. Ensin te sanoitte, ja sitten minäkin sanoin "aha":
"Aha" sanoimme siis yhdessä Peter Ivanovitschin kanssa. "Miksipä tuo
täällä aikailee, vaikka on Saratoviin menossa?"... Min, niin, hänpä se
on se virkamies Pietarista; hän se on eikä kukaan muu!
_Päällikkö_. Mikä virkamies?
_Bobtschinski_. Noh, virkamies, varmaan se, jota odotamme tänne
tulevaksi -- reviisori!
_Päällikkö_ (säikähdyksissään). Mitä te lausutte? Varjelkoon meitä
Jumala!... Mutta sehän on mahdotonta!
_Dobtschinski_. Eipä ensinkään mahdotonta, Anton Antonovitsch! Minä
vakuutan teille: hän se on! Hän ottaa kaikki velaksi, ei ensinkään käy
ulkona -- kuka muu hän olisikaan? Ja passissa on matka määrätty
Saratoviin!
_Bobtschinski_. Hän se on, jumaliste onkin! Kaikkia hän katseli,
kaikkia hän tarkasteli, ei mikään jäänyt häneltä huomaamatta. Hän
myöskin näki, että minä ja Peter Ivanovitsch söimme lohta,...
pääasiallisesti sen tähden, että Peter Ivanovitschin vatsa,... niin,
hän tuijotti lautasiimme niin, että minun kävi aivan tuskalliseksi.
_Päällikkö_. Niin, Jumala olkoon meille syntis-paroille armollinen!
Missä hän asuu?
_Dobtschinski_. Numero viisi, portaitten alla.
_Bobtschinski_, Samassa huoneessa, jossa matkustavat upseerit viime
vuonna tappelivat.
_Päällikkö_. Kauanko hän on täällä ollut?
_Dobtschinski_. Jo kaksi viikkoa!
_Päällikkö_. Kaksi viikkoa! (syrjään). Oh Luoja, hyvä Jumala ja kaikki
pyhät! Ja sillä aikaa on alaupseerin vaimoa piiskattu! Vangeille ei ole
ruokaa annettu. Eikä katuja ole edes kertaakaan la'aistu! Laupias
Jumala, nyt hukka mun perii!
(Tarttuu molemmin käsin päähänsä.)
_Sairashuoneen talousmies_. Noh, Anton Antonovitsch, täytyykö meidän
pukeutua univormuun ja lähteä ravintolaan?
_Piirituomari_. Ei, ei! Ensin meidän täytyy lähettää hänen luoksensa
papisto ja kauppamiehet; käsketäänpä kirjassakin, jonka nimi on Ivan
Masonin teot.
_Päällikkö_. Ei, ei! Jättäkää kaikki minun toimitettavakseni. Olenpa
elämässäni näin vaikeita kohtia kokenut... mutta Jumalan avulla olen
niistä päässyt, vieläpä kiitoksiakin saanut, .. toivon, ett'ei hän
nytkään meitä pulaan jätä! (Bobtschinskille). Hän on siis nuori mies,
vai kuinka?
_Bobtschinski_. Kahdenkymmenenkolmen tahi neljän vuotinen -- ei sitä
vanhempi.
_Päällikkö_. Noh, mitä nuorempi, sitä parempi! Nuoren perille pikemmin
pääsee. Pahempi, jos olisi joku vanha saakeli. Nuori enemmin
pintapuolelle katsoo... Olkaa nyt, hyvät herrat, kukin kohdastanne
valmiina. Minä lähden sinne yksinäni tahi Peter Ivanovitschin seurassa.
En ole mitään tietävinäni... olen ikäänkuin huvikseni kävelemässä ja
katsomassa, kohdellaanko vieraita hyvin. Kuule Svistunov!
_Svistunov_. Mitä suvaitsette?
_Päällikkö_. Juokse heti hakemaan ala-poliisimestaria! Mutta älä,
maltas! Minä tarvitsen sinua; käske joku toinen hakemaan hänet
puheilleni.
(Poliisipalvelija juoksee suinpäin ulos).
_Sairashuoneen talousmies_. Menkäämme täältä pois, Ammos Fedorovitsch!
Jotakin onnetonta voisi todellakin tapahtua.
_Piirituomari_. Mitähän teillä olisi pelkäämistä? Te annatte sairaille
puhtaita yömyssyjä ja siinä kaikki.
_Sairashuoneen talousmies_. Puhtaita yömyssyjä, noh, se on tietty!
Mutta ohjesäännön mukaan pitää sairaitten saada kauralientä, -- ja
käytävissä on niin tavattoman ankara kaalin-haju, että nokka on
vaarassa.
_Piirituomari_. Siinä suhteessa minä olen aivan huoletta, sillä kenen
mieleen voisi johtua pistää nenänsä minun virkahuoneeseni? Ja jos joku
saisikin päähänsä katsahtaa asiakirjoihini -- niin pian hän siitä koko
elämäksensä kyllänsä saisi. Jo kuusitoista vuotta olen tuomarina ollut
ja kun vaan katsahdan asiapapereihin, viittaan kädelläni, sillä ei itse
Salomo kaikessa viisaudessaan voisi saada selville, mikä niissä on
oikeaa ja mikä väärää.
(Piirituomari, sairashuoneen talousmies, koulujen tarkastaja
ja postimestari tapaavat, pois mennessänsä, ovessa palaavan
poliisipalvelijan).
Neljäs kohtaus.
Kaupungin päällikkö. Bobtschinski. Dobtschinski. Svistunov.
_Päällikkö_. Noh, ovatko ajopelit valmiina?
_Svistunov_. Käskynne mukaan, herra päällikkö!
_Päällikkö_. Mene kadulle, vaan... älä, malta! Missähän kaikki muut
ovat? Oletko aivan yksin? Käskinhän Prohorovia olemaan saapuvilla.
Missä hän on?
_Svistunov_. Hän on vahtikonttorissa... mutta hänestä ei ole
mihinkään?
_Päällikkö_. Kuinka niin?
_Svistunov_. Hän kannettiin sinne aamulla eikä tietänyt tästä
maailmasta mitään. Olemme jo kaataneet pari saavia vettä hänen
niskaansa, mutta hän on vieläkin yhtä tunnoton.
_Päällikkö_. Voi Jumalani! (Tarttuen päähänsä). Riennä heti kadulle...
tahi seis, malta, kuule! Juokse ensin huoneeseni -- kuule! -- ja tuo
tänne miekkani ja uusi hattuni! (Dobtschinskille). Ja nyt Peter
Ivanovitsch, eteenpäin Jumalan nimeen!
_Bobtschinski_. Noh, entäs minä sitten... minä... ettekö salli minunkin
seurata?
_Päällikkö_ En, en, Peter Ivanovitsch, se ei käy laatuun. Kolme miestä
-- ei sovi, eikä sitä paitse ole vaunuissa tilaa kolmelle hengelle.
_Bobtschinski_. Ei mitään, ei mitään! Minä juoksen jälessä, jälessä...
kunhan vaan pääsen oven raosta noin hieman näkemään, miltä hän noin
niinkuin näyttää.
_Päällikkö_ (poliisipalvelijalle, joka tuo miekan). Mene, juokse, minkä
käpälästä lähtee, ja kutsu kokoon kaikki kaupungin palvelijat, jotka
tapaat, ja ota... Mutta voi kuinka miekkani on käynyt naarmuihin. Tuo
häijy kauppias Abdulin! Näkee kaupunkinsa päälliköllä olevan vanhan
miekan eikä lähetä hänelle uutta! Voi noita konnia! Mutta anomuskirjat
riivatuilla ovat kyllä aina takkinsa alla... Jokaisen pitää ottaman
katu, ei... mitä puhun, pitää ottaman luuta ja lakaiseman se katu
päästä päähän, jonka varrella ravintola on, mutta siistiksi, puhtaaksi
-- kuuletko -- oikein puhtaaksi! Ja paina se mieleesi! Minä tunnen
sinut, niinpä niin, minä sinut varsin hyvin tunnen. Sinä olet hurskas
ja typerä olevinasi, sinä pöllö, mutta varastat ja kätket saappaan
varsiisi hopeisia teelusikoita. -- Ole varoillasi vaan, sen minä sanon.
Mitä koirankuria kauppias Tshernajevin luona teit? Hä? Hän antoi
sinulle neljä kyynärää verkaa univormuksi, ja sinä kaappasitkin koko
pakan. Ole varoillasi mies! Sinä jo varastelet liiaksi asemassasi.
Marss!
Viides kohtaus.
Päällikkö. Bobtschinski. Dobtschinski. Ala-Poliisimestari.
_Päällikkö_. Mutta missä maailman ääressä te piileilette, Stepan
Iljitsch? Mikä häijy tapa se on?
_Ala-Poliisimestari_. Olinhan tässä portin takana!
_Päällikkö_. Kuulkaa, Stepan Iljitsch! Tuo virkamies Pietarista on
saapunut. Mihin toimiin olette ryhtyneet?
_Ala-Poliisimestari_. Olen tehnyt aivan käskynne mukaan. Olen
lähettänyt poliisipalvelija Pugovitsin ja kaikki muut poliisipalvelijat
katuja lakaisemaan.
_Päällikkö_, Missä Derschimorda on?
_Ala-Poliisimestari_. Hän lähti tuonne, jossa oli syttynyt nokivalkea.
_Päällikkö_. Ja Prohorov on tietysti humalassa?
_Ala-Poliisimestari_. Aivan niin, hän on humalassa.
_Päällikkö_. Kuinka te sen sallitte?
_Ala-Poliisimestari_. Mitäs sille voi. Eilen oli esikaupungissa tappelu
-- hän meni sinne järjestystä toimittamaan ja palasi sieltä itse
peukalot keppinä.
_Päällikkö_. Kuulkaa, mitä teidän en tehtävä! Tuon pitkän
kaupungin-vahtimestarin pitää seisoman sillan päässä järjestystä
voimassa pitämässä. Ja suutarin talon viereinen aita on purettava ja
paalutettava, että näyttäisi siltä, kuin olisi aikomus ryhtyä sen
korjaamiseen. Sillä mitä enemmän on revitty, sitä toimeliaammilta
näyttävät kaupungin hallitusmiehet... Ah, olin unhoittaa, että tuon
aidan viereen on kaadettu neljäkymmentä kuormaa kaikenlaista soraa!
Mikä ilkeä kaupunki; jos vaan asettaa johonkin paikkaan muistopatsaan,
taikkapa vaan aidankin... niin heti kaatavat sinne kaikenlaista roskaa
viereen! Ja jos tuo virkamies tulisi teiltä kysyneeksi, ollaanko täällä
tyytyväisiä -- niin vastatkaa heti paikalla, "täällä kaikki on hyvin,
ylhäinen herra!" Jos kuka rohkenisi mutista, niin minä sitten hänen
tyytymättömyytensä perästäpäin tyydytän ja kyyditän. (Syvällä
huokauksella,) Oh -- ho -- ho -- hoo! Voi minua syntis-parkaa! (ottaa
hatun asemesta hattukotelon.) Voi Luojani, ole minulle armollinen, niin
että eheänä hänen kynsistänsä pääsen; ja minä pyhitän sinulle isoimman
vahakynttilän, mitä kukaan ihminen tähän saakka on sinulle asettanut.
Kukin näistä koiramaisista kauppamiehistä on velvollinen siihen
antamaan sata naulaa vahaa! Voi Jumalani, Jumalani, lähtekäämme Peter
Ivanovitsch!
(Hajamielisyydessään panee hattukotelon päähänsä.)
_Ala-Poliisimestari_. Te olette panneet pahvikotelon päähänne Anton
Antonovitsch. Tässä on hattunne.
_Päällikkö_ (heittää pahvikotelon pois). Kotelo, niin onkin; kotelo
onkin. Hiiteen kaikki hattukotelot!... Ja jos hän kysyy, minkätähden
sairashuoneen kirkkoa ei ole rakennettu, vaikka jo viisi vuotta sitten
rahat on siihen määrätty, -- niin muistakaa vaan vastata, että kyllä jo
oli alettu, mutta että se paloi. Olen siitä asiasta jo lähettänyt
virallisen ilmoituksen... Älköön suinkaan kukaan tyhmyydessään
tokaisko, ett'emme ole työhön ruvenneet! Ja sanokaa Derschimordalle,
ett'ei hän saa liiaksi käyttää nyrkkiänsä... sillä hän järjestyksen
vuoksi on aina valmis hosumaan sekä oikealle että vasemmalle ja lyö
sekä syyllisiä että syyttömiä. Mutta lähtekäämme vihdoin, Peter
Ivanovitsch! (Menee ja tulee takaisin.) Ja sitten ei saa laskea ketään
näistä renttuisista sotamiehistä kadulle. Nuo ryysyrehjat eivät ota
muuta kuin sotatakin päällensä, kun lähtevät ulos. Housuista ei
puhettakaan.
(Kaikki menevät).
Kuudes kohtaus.