Seuraavana päivänä jatkui pommitus entisellä voimallaan. Yhdentoista
tienoissa aamulla Volodja Kozeljtsov istui patterin upseerien
seurassa ja, kerittyään jo hieman tottua heihin, tarkasteli uusia
kasvoja, teki huomioita, kyseli ja kertoi. Tykistöupseerien
vaatimaton keskustelu, joka ei kaivannut suurta oppia, sekä miellytti
että herätti hänessä kunnioitusta. Volodjan ujo, viaton ja kaunis
ulkomuoto taas voitti upseerien suosion puolelleen. Patterin vanhin
upseeri, kapteeni, lyhyenläntä mies, jonka punertava tukka valahti
otsalle ja oli ohimoilta sileäksi kammattu, -- suuri naisten
ritari, vanhojen tykistötraditsionien mukaan kasvatettu ja oppinut
mielestään -- kyseli Volodjalta hänen tietojaan tykistöstä, uusista
keksinnöistä, laskien ystävällisesti leikkiä hänen nuoruudestaan ja
somista kasvoistaan ja yleensä kohdellen häntä kuin isä poikaansa,
mikä kaikki suuresti miellytti Volodjaa. Aliluutnantti Djadenko,
nuori upseeri, joka mursi vähävenäjäksi ja jolla oli rikkinäinen
sinelli yllä ja tukka pörrössä, miellytti Volodjaa, vaikka hän puhui
hyvin kovalla äänellä ja lakkaamatta etsi tilaisuutta päästäkseen
sapekkaasti väittelemään sekä oli äkkinäinen liikkeissään, sillä
tuon karkean ulkokuoren alla hän ei voinut olla huomaamatta perin
hyväsydämistä kelpo miestä. Djadenko tarjosi lakkaamatta palvelustaan
Volodjalle ja todisteli hänelle, että kaikki tykit Sevastopolissa
olivat sijotetut ihan säännöttömästi. Luutnantti Tshernovitskij taas
korkealle kaareutuvine kulmakarvoineen ei miellyttänyt Volodjaa,
vaikka hän oli kaikkia muita kohteliaampi ja puettu sangen siistiin,
ei tosin aivan uuteen, mutta huolellisesti paikattuun pitkään takkiin
ja mielellään näytteli atlas-liiveillä riippuvia kultavitjojaan. Hän
kyseli yhtenään mitä hallitsija ja sotaministeri tekevät ja kertoi
luonnottomalla innostuksella Sevastopolin urotöistä, valitteli
kuinka vähän oli todellisia isänmaanystäviä sekä osotti yleensä
itsellään olevan paljon tietoja, älyä ja jaloja tunteita; mutta
jostain syystä tuntui kaikki tuo Volodjasta vastenmieliseltä ja
luonnottomalta. Ennen kaikkea hän huomasi, etteivät muut upseerit
juuri ollenkaan puhelleet Tshernovitskin kanssa. Junkkari Vlang,
jonka hän eilen oli ajanut unestaan, oli myöskin siellä. Hän ei
puhunut mitään, vaan vaatimattomasti istuen nurkassa nauroi kun
oli jotain lystikästä ja muistutti, kun jotain oli unohtunut, sekä
tarjosi viinaa ja teki paperosseja kaikille upseereille. Lieneekö se
vaatimaton, kohtelias tapa, jolla Volodja käyttäytyi samalla tavalla
häntä kuin upseereja kohtaan, kohtelematta häntä kuin poikanulikkaa,
tai hänen ystävällinen ulkomuotonsa lumonnut Vlangan, kuten
sotamiehet häntä kutsuivat antaen hänen sukunimelleen jostain syystä
feminiinipäätteen, sillä hän ei malttanut kääntää hyväluontoisia
suuria silmiään pois uuden upseerin kasvoista, koetti jo ennakolta
arvata ja täyttää kaikki hänen toivomuksensa ja oli koko ajan
jonkinlaisessa rakkauden hurmauksessa, jonka upseerit luonnollisesti
huomasivat, tehden siitä pilaa.
Ennen päivällistä alikapteeni pääsi vuoroltaan vallinsarvelta ja
yhtyi heidän seuraansa. Alikapteeni Kraut oli vaaleanverinen,
kaunis, reipas upseeri, jolla oli pitkät punertavat viikset ja
poskiparta; hän puhui mainiosti venättä, mutta liian säännöllisesti
ja kauniisti ollakseen venäläinen. Palveluksessaan ja elämässään hän
oli samallainen kuin puheessaankin: hoiti virkansa hyvin, oli mainio
toveri, raha-asioissa perin tarkka mies; vaan pelkästään ihmisenä,
juuri senvuoksi, että kaikki oli niin tyydyttävää, näytti häneltä
jotain puuttuvan. Kuten kaikki muutkin Venäjän saksalaiset, oli
hän omituisena vastakohtana ihanteellisille Saksan saksalaisille,
"praktisch" kiireestä kantapäähän.
-- Kas tuossahan tulee meidän sankarimme! -- sanoi kapteeni, kun
Kraut käsiään heiluttaen ja kannukset kilisten astui sisään. -- Mitä
haluatte, Friedrich Krestjanitsh: teetä vai viinaa?
-- Minä käskin jo tuomaan teetä, -- vastasi hän: mutta voinhan sillä
välin kulauttaa ryypyn viinaa sielun virvotukseksi. Hyvin hauskaa
tehdä tuttavuuttanne; toivon, että saamme nauttia seurastanne ja
ystävyydestänne, -- sanoi hän Volodjalle, joka nousi tervehtimään: --
alikapteeni Kraut... aliupseeri kertoi minulle vallinsarvella, että
tulitte jo eilen.
-- Suuret kiitokset vuoteestanne: vietin siinä yöni.
-- Liekö teillä vain ollut mukava? siitä on jalka poikki; ei ole kuka
korjaisi -- tässä piiritystilassa; -- täytyy asettaa tukia alle.
-- No päättyikö päivystysvuoro onnellisesti? -- kysyi Djadenko.
-- Päättyi kyllä, ei juuri mitään tapahtunut; Skvortsov vain sai
siipeensä ja eräs lavetti korjattiin eilen. Ampuivat palasiksi
sivulaudan.
Hän nousi paikaltaan ja rupesi kävelemään: näkyi, että hän oli
kokonaan sellaisen miellyttävän tunteen vallassa, joka ihmisellä on
päästyään juuri vaarasta.
-- No, Dmitrij Gavrilitsh, -- sanoi hän ravistaen kapteenia polvista:
-- kuinka jaksatte, hyvä herra? teidän ylenemisestänne ei vain kuulu
mitään.
-- Ei vielä mitään.
-- Niin, eikä siitä mitään tulekaan, -- puuttui Djadenko puheeseen:
-- olen sen jo ennemmin teille todistanut.
-- Vaan miksi ei?
-- Siksi, ettei raportti ollut sillä tavalla laadittu.
-- Äh teitä, senkin kiistelijä! -- sanoi Kraut iloisesti hymyillen:
-- oikea vähävenäläinen härkäpää! No, mutta teille se on paljon
kiusallisempaa, tekevät teistä luutnantin.
-- Ei, eivät tee.
-- Vlang! tuokaapas ja täyttäkää piippuni, -- sanoi hän junkkarille,
joka samassa halukkaasti juoksi piippua hakemaan.
Kraut sai kaikki reippaalle tuulelle: hän kertoi pommituksesta,
kyseli mitä hänen poissaollessaan oli tehty ja puheli kaikkien kanssa.