Seuraavana päivänä aion jo kello kymmeneltä aamulla rientää Evan luo,
mutta se ei käykään päinsä, sillä luonani on eräs vieras.
Tämä on paroni Kartofler, joka on tullut tilaamaan jäljennöstä
"Juutalaisista". Hän tarjoo minulle tuhattaviittäsataa ruplaa, minä
pyydän kahtatuhatta.
Hänen mentyään tilaa Tanzenberg minulta kaksi muotokuvaa. Swiatecki,
joka vihaa juutalaisia, haukkuu minua juutalaismaalaajaksi, mutta
tahtoisin tietää, ketä meidän on kiittäminen taideteosten ostoista
ellei "finansseja". Enkä minä mahda mitään sille, että "finanssit"
kammoksuvat Swiateckin "raatoja".
Vasta kello yhden tienoissa saavun Evan luo, annan hänelle sormuksen ja
sanon, että häitten jälkeen matkustamme Roomaan.
Eva suostuu kaikkeen mielellään ja -- niin kauan kuin eilen
vaikenimmekin, sitä kauemmin ja enemmän me tänään pakisemme...
Kerron hänelle tilauksista, jotka olen saanut, ja me iloitsemme
yhdessä. Muotokuvat pitää tehdä ennen lähtöämme, mutta "Juutalaiset"
paroni Kartoflerille minä maalaan Roomassa. Sitten me palaamme
Varsovaan, minä järjestän itselleni työhuoneen ja me tulemme elämään
kuin taivaassa...
Näitä suunnitelmiani selittäessäni sanon Evalle, että me kautta koko
ikämme tulemme viettämään eilistä päivää juhlapäivänä...
Mutta hän painaa päänsä olkapäätäni vasten ja pyytää, etten siitä
puhuisi. Samalla kiertää hän aamunuttunsa avoimista hihoista
paljastuvat käsivartensa kaulaani ja sanoo minua suureksi miehekseen...
Hän on tavallista kalpeampi, silmänsä tavallista sinisemmät, mutta hän
säteilee ilosta.
Ah, mikä aasi olinkaan, kun oli läheisyydessäni sellainen nainen ja
minä etsin onneani muualta, piiristä, jossa olin aivan vieras ja jossa
minulle oltiin vieraita.
Mikä taiteilijaluonne tämä Eva onkaan! Hän on kihlattuni ja on siinä
määrin osansa valtaama, että tietämättään näyttelee nuorta, onnellista
morsianta. Mutta enhän voi siitä syyttää rakastettua olentoa, joka on
niin monta vuotta ollut teatterissa.
Päivällisen jälkeen me ajamme Helena Kolczanowskan luo.
Samassa kun Eva esittää minut kihlattunaan, muuttuu harpunsoittajan
pila aivan viattomaksi eikä saata aiheuttaa väärinkäsitystä
ystävättärien välillä. Ja Helena ottaakin meidät avosylin vastaan ja
iloitsee Evan onnesta. Me nauramme harpunsoittajaa kaikki kolme kuin
hupsut ja sitä, mitä hän sai kuulla taiteilija Magorskista.
Eilen olisin lävistänyt Ostrzynskin, tänään ihmettelen hänen
kekseliäisyyttään...
Helena nauraa niin, että kyyneleet nousevat hänen silmiinsä. Ohimennen
sanoen, hän on ihmeen ihana. Kun hän lähtiessämme kumartaa päätään, en
saa katsettani hänestä käännetyksi, ja Eva itse on niin ihastunut, että
hän tietämättään pitkin päivää jäljittelee sitä kumarrusta ja
katsetta...
Päätämme, että minä ulkomailta palattua maalaan Helenan muotokuvan,
mutta sitä ennen, Roomassa, Evan. Jospa vain onnistuisin kuvaamaan
tämän hienot, läpikuultavat piirteet ja kasvot, jotka ovat niin
ilmehikkäät, että jokainen tunne kuvastuu niillä kuin pilvenhattara
kirkkaan veden pinnalla...
Mutta onnistunhan minä!... Ja miksen onnistuisi?
"Leijan" iltanumero sisältää kerrassaan kuulumattoman suurenmoisia
juttuja tilauksista, joita olen saanut. Tuloni lasketaan tuhansissa.
Mahdollisesti on tämä syynä siihen, että minä seuraavana päivänä saan
Kazialta kirjeen, jossa hän selittää lähettäneensä sormukseni minulle
takaisin vihan ja mustasukkaisuuden vimmassa, mutta jos tulisin hänen
luokseen ja hänen kanssaan polvistuisin vanhempain jalkain juureen,
niin nämä varmaan soisivat vielä kaikki anteeksi.
Minä olen kyllästynyt moisiin konttirukouksiin enkä vastaa mitään.
Kontatkoon heidän edessään kuka tahtoo, ja naikoon Ostrzynski Kazian:
minulla on Evani!
Minun vaitioloni näkyy herättäneen Suslowskeissa suurta hämmästystä,
sillä muutaman päivän päästä tuo lähetti Kazialta kirjeen, joka tällä
kertaa on osotettu Swiateckille.
Swiatecki näyttää kirjeen minulle... Kazia pyytää häntä tulemaan
hetkeksi neuvottelemaan asiasta, josta riippuu koko hänen
tulevaisuutensa. Hän luottaa Swiateckin hyvään sydämeen ja
rehellisyyteen, jonka on heti ensi silmäyksessä huomannut, ja toivoo,
ettei tämä kiellä onnettoman naisen rukousta.
Swiatecki kiroo, mörisee jotakin partaansa kelvottomista
poroporvareista, välttämättömyydestä hirttää heidät ja heidän
jälkeläisensä ensi tilaisuudessa... Mutta hän lähtee kuitenkin...
Arvelen, että he koettavat hänen kauttaan vaikuttaa minuun.