Kreivittärenä syntynyt, linnassa kasvanut, saanut hienon
saksalais-ranskalais-englantilaisen sivistyksen, ylhäisen sotamarskin
puoliso, synnyltään ja arvoltaan ylimyspiireihin kuuluva -- ja
sentään kirjailija ja kansanelämän kuvaaja! Onhan se jokseenkin
harvinaista, vaikka olemmekin kirjailijain suhteen jos jonkinlaisiin
yllätyksiin tottuneet.
Ja kuitenkin voimme sanoa, että juuri syntynsä on hänestä
kirjailijan tehnyt. Paroonitar Marie von Ebner-Eschenbach on nim.
Itävallan tsekkiläinen, omaa sukua Dubsky ja syntynyt Zdislaviein
kreivillisessä linnassa Mährissä 13 p. syysk. 1830. Lapsuusvuotensa
ja aikaisimman nuoruutensa päivät hän vietti kotiseudullaan,
tutustuen niin hyvin kylien kuin linnojen asukkaisiin. Jouduttuaan
jo 18 vuoden vanhana naimisiin ylhäisen upseerin, nykyisen
sotamarskin von Ebner-Eschenbachin kanssa, hän siirtyi Wieniin,
mutta nuo lapsuudenaikaiset kotiseudun muistot ne olivat, jotka
tekivät hienojen salonkien naisesta kirjailijan. Hän tosin alotti
näytelmänkirjottajana, käsitellen sellaisia aiheita kuin "Maria
Stuart", "Doktor Ritter" j.n.e., mutta vasta siirtyessään rakkaita
tsekkiläisiään kuvaamaan, hän löysi oikean alansa ja alkoi mainetta
saavuttaa. Ei niin, ettei hän olisi näytelmissäänkin kutakuinkin
onnistunut -- päinvastoin jotkut niistä pysyivät pitkät ajat Wienin
näyttämöllä, ja tekijän draamallisia taipumuksia osottaa m.m. sekin,
että hänen kertomuksissaankin ovat henkilöt, toiminta ja tapaukset
aina pääasia ja esitys enemmän puhelua kuin eepillistä kertomista
tai kuvailemista -- mutta novellin ala oli joka tapauksessa se
luvattu maa, jossa hänen viinirypäleensä ja granaattiomenansa
kasvoivat. Ja sillä alalla hän on ollut tuottelias, kertomuskokoelma
kertomuskokoelman, novelli novellin jälkeen on hänen kynästään
lähtenyt -- niiden luku nousee aina 30:een -- ja enimmistä on
otettu useita painoksia, niinpä esim. nyt suomeksi ilmestyvästä
"Kunnanlapsesta" kahdeksan.
Itsestään selvää on että kasvatus ja ympäristö painavat aina
jossain määrin ihmiseen leimansa. Niinpä tapaa rouva von E-E:nkin
aikaisemmissa tuotteissa ylimyksellisen katsantokannan piirteitä ja
aikaisemman ranskalaisen novellitekniikan vaikutuksia. Mutta sitte
lähtee hänen kynästään "Kunnanlapsi": ylimyksellinen kirjailija ottaa
kuvatakseen yhteiskunnan kurjimpia, ja silloin unohtuvat kaikki muut
vaikutteet, tekijä esiintyy silminnäkijänä, siirtyy taiteelliseen
realismiin ja piirtää teoksen, joka huokuu puhtainta ihmisyyden
evankeliumia. Oikeutta kaikille, sekä pienille että suurille!
kaikuu teoksesta niin voimakkaasti, ettei sitä hevin unohda. Ja
sama ylevä ihmisyys on pohjasävelenä hänen kaikissakin teoksissaan,
kuvasipa hän linnojen tai mökkien asukkaita. Hän on vapaamielinen
ja lämminsydäminen, siksi hän antaa kaikkien äänien kuulua, tuntien
rakkautta ja osanottoa kaikkia kohtaan, jotka elämän taakkaa
kantavat, olivatpa ne eläimiä tai ihmisiä. Hän on hyväntahtoinen ja
myötätuntoinen, siksi on kertomistapansa levollista ja hilpeätä,
kurjuudenkin keskellä aina joku päiväpaisteinen pilkahdus, ja
ihmisten heikkouksista ja omituisuuksista ei hän koskaan piirrä
pilakuvaa, vaan esittää ne hyväntahtoisen leikillisesti. Milloin hän
esiintyy tuomarina, on tuomarin ojennusnuorana aina lempeys.
Kaikkein valtavimmin vaikuttaa rouva von E-E:n teoksissa kuitenkin
hänen suoruutensa, luonnollisuutensa ja totuudenrakkautensa. Hän on
aatesuunnaltaan ihanteellinen, mutta kertojana todenpuhuja. Hän ei
kierrä eikä kaarra, ei koristele eikä silottele, vaan kertoo juuri
niinkuin on asian nähnyt ja käsittänyt. Eräissä nuoruudenteoksissa,
niinkuin "Unsühnbar" ja "Margarethe", se saattoi ilmetä melkein
liiallisena vääjäämättömyytenä, mutta näitä harvoja poikkeuksia
lukuunottamatta ei hän koskaan astu sopivaisuuden rajan yli. Ja
juuri tuo suoruus ja välittömyys vaikuttaa lukijaan niin syvästi,
sillä hän näkee edessään elävän, todellisen elämän vaistoineen
ja intohimoineen. Mitä olisi esim. Pavel Holub "Kunnanlapsessa"
ilman tuota voimakasta eroottista pohjavirtaa? Varjo, eikä muuta
-- sen tietää jokainen, ken tuntee Pavelin tapaisia luonteita ja
ymmärtää ihmisen sielunelämää ja sen mutkikkaita polkuja. Tekijä on
_voimakas_ persoonallisuus, joka tuntee syvästi ja jolla on tarkka
psykolooginen silmä, siksi hänen henkilönsäkin on todellisuuden
lihaa ja verta, teot suoraan sielunliikunnoista pulppuavia. Huomioon
on otettava vielä sekin, että kaikki tekijän huomatuimmat teokset
ovat siltä ikäkaudelta, kun hän itse jo oli sivuuttanut melkeinpä
puoli vuosisataa -- ne eivät siis ole nuorukaisen tarinoita, vaan
elämän syviin pohjavesiin kurkistaneen kirjailijan todellisuuden
kuvia. Hän ei ole maailmanmullistaja, mutta hänellä on vakaantunut
elämänkatsomus, ja se elämänkatsomus on ylevä, rikas ja täyteläinen.
Hän kertoo arkojakin asioita, mutta tavalla, joka syventää, jättäen
aina kohottavan ja avartavan loppuvaikutuksen.
Tekijän luonnollisuutta ja voimakasta persoonallisuutta todistaa
tyylikin. Se on lyhyt, suora ja koruton; se ei ole loistelias eikä
hijotun hieno, mutta se on voimaa ja joustavuutta täynnä -- tuntuu
lukiessa kuin sen alla kulkisi ryöpeä virta, josta vain pienet
hillityt kuohahdukset siellä täällä nostavat päitään. Niinkuin
tapausten taustana aina on paikalliset olot, niin on puhelussakin
paikallista väritystä ja henkilöiden yhteiskunnallisen aseman
kajastusta. Vertauksia ja kuvia hän ei käytä tuhlaellen, mutta
milloin käyttää, ovat ne lyhyitä ja ytimekkäitä, suoraan elämästä
otettuja ja aina naulaan sattuvia -- maalaisolojen tuntija joskus
hämmästyy kuinka ylhäisten piirien eläjällä on ollut silmää tehdä
niin yksityiskohtaisia havaintoja. Hän on lämmin ja myötätuntoinen,
mutta luonnollisuus suojelee häntä tekohartaudesta ja todellisen
tunteen voimakkuus hempeämielisyydestä.
Selvää on että tällaisten kirjailijaominaisuuksien on täytynyt
hankkia omistajalleen menestystä ja kuuluisuutta. Tekijä on nyt jo
73 vuoden ikäinen, ja 3 vuotta takaperin juhli koko saksankielinen
kirjallinen maailma hänen 71:nä syntymäpäivänään. Wienin yliopisto
kutsui hänet silloin kunniatohtorikseen ja nimitti tätä etevää
kirjailijaa tohtorindiplomissaan "suurimmaksi saksankieliseksi
runoilijattareksi ja ensimäiseksi kaikista Itävallan nykyään elävistä
kirjailijoista". Omien kansalaisten kiitoslauseet ovat usein
ylitsevuotavia, mutta tuskinpa tässä tapauksessa, sillä rouva von
Ebner-Eschenbachista täytyy jokaisen puolueettoman syrjäisenkin antaa
se tunnustus, että hän on koko nykyajan ensimäisiä kertojoita.
"Tout est l'histoire."
George Sand
Histoire de ma vie. 1 p. 268.