VIII.

Eräänä Marraskuun iltana, kun isäni oli tulisoitto kädessään kylpyyn

menossa muun väen kanssa, saavuin minä hänelle hämmästykseksi

porstuassa vastaan. Kauan olivat jo vanhempani minua surreet, saamatta

moneen kuukauteen minusta muuta tietoa kuin sen, että olin lähtenyt

matkustamaan toimipaikan etsimistä varten Helsinkiin. Sentähden olikin

heidän ilonsa suuri minut nähdessään. Kylpy oli tarpeellinen virvotus

minullekin, matkan väsyttämälle miehelle. Kylvystä tultuani odottelivat

toiset sangen uteliaina matkakuulumisia, vaan niiden ilmoittaminen

ujostutti minua niin, että saatoin niistä antaa ainoasti puolinaisen

selvyyden. Toisen puolen he helposti arvasivat, ja niin kehkeytyi

monien vaitiolojen ja syvien mietinnöiden perästä tyydyttävä kertomus

kummallisesta matkastani. Heidän tuli sittemmin jo sääli vaivata minua

enemmällä uteliaisuudellaan. Kotvan aikaa istuttiin kaikki aivan

ääneti; kuusihalkojen rätinä tuliaisiksi liedelle asetetun kahvipannun

alta oli ainoa, mikä keskeytti äänettömyyttä.

Saatuansa jonkunlaisen tiedon kohtalostani ja elämäni turvattomuudesta,

ehdottivat he, kahvia juodessa, että jäisin kotia talven ajaksi jo

ennenkuin itse ehdin siitä mitään mainita. Heidän varallisuutensa

edellisiin vaiheisiin katsoen oli kyllä parantunut, vaan säälikseni

tuli kumminkin antautua heidän rasitukseksensa. Vaikka kotimatkallani

iloitsin siitä, että olin pian saava ilmoittaa kalliin uskoni asian

sekä kotiväelleni että seudun "uskovaisille", sai vihollinen kumminkin

laitetuksi semmoisen tulpan suuni eteen, että se esti puhumasta

mainitusta asiasta muuta paitsi sen, mitä äsken sanotuiden

puuttuvaisten matkakuulumisieni yhteydessä vajanaisesti ilmi tuli.

Siten jäi sisällinen kantani vastaiseksi olemaan suureksi osaksi

"salattuna elämänä Jumalassa." Kyllä tuli kumminkin pian heidän

näkyviinsä ahkerasta Jumalan sanan viljelyksestä y.m., että suuri

muutos oli pojassa tapahtunut.

Puheena oleva ilta oli kulunut jokseenkin myöhään valvomalla

illallispuuhissa, kunnes sen nautittua levolle käytiin. Seuraavana

päivänä saapui useita naapuria hyvin uteliaana puheelleni, kuullakseen

elämäni viimeisistä vaiheista. Sekös minua harmitti. Tyydyttääkseni

heidän uteliaisuuttaan sekä lohduttaakseni vanhempiani, käytin hienoa

hätävalhetta siten, että sanoin olevan itselläni tiedossa kesän-ajaksi

työnjohtajan paikan M:n läheisyydessä olevassa maahovissa. Muutoin en

tahtonut ryhtyä pitempiin pakinoihin matkakuulumisistani heidän

kanssaan.

Oltuani jonkun viikon kotonani, tuli minulle halu saada

yksitoikkoiselle elämälleni jotakin elähdystä. Jumalan sanaa kyllä

viljelin ahkeraan, ja se maistuikin sangen hyvälle sekä tuotti

sielulleni virkistystä, mutta halusin kuitenkin muutakin toimittamista.

Kun minulla on ollut lapsuudesta saakka hyvä kyky lauluun ja

maanviljelyskoulussa olin saanut siinä jonkun verran tietopuolistakin

oppia, päätin perustaa neliäänisen lauluseuran. Päätökseni panin myös

toimeen. Seudun nuorisolle oli se varsin mieliin, ja kestävällä

ahkeruudella ja yksimielisyydellä kävivät he joka pyhä-ilta ja

arki-iltoinakin harjoituksissa. Se oli sekä itselleni että muille

suurena hupaisuutena. Vaikka asian edistyminen aivan vasta alkavain

laulajain kanssa oli ensimältä hyvinkin vaivaloista ja tukalaa, tulivat

kumminkin kaikki esteet innon ja yksimielisyyden avulla murretuiksi,

niin että kymmenkunta virttä ja useita hengellisiä lauluja opimme sen

talven ajalla äänissä laulamaan.

Sen ohessa ryhdyin arkitoiminani harjoittelemaan kirjain sitomista.

Ainoana opettajanani siinä työssä oli vanhan sananlaskun vakuutus: "Työ

tekiätään neuvoo." Hitaasti ja huonosti kävi se ensimältä, vaan vähin

erin aloin siihen tottua yhä paremmaksi. Ensin sidoin kotiväkeni

kirjoja, vaan kun työni tuli tiedoksi naapureissa, toivat hekin

kirjojaan sidottaviksi ja korjattaviksi. Siten karttui minulle hyvin

riittävästi työtä, jolla ansaitsin vähän rahaakin.

Kevään lähestyessä aloin ruveta miettimään, mitä voisin saada

vastaiseksi toimekseni; sillä olihan välttämätöntä saada jokin

varsinainen elinkeino elämäni turvaamiseksi. Tätä asiata mietiskelin

moneen suuntaan, pyytäen sen ohessa Jumalan johdattamaan vastaisen

elämäni tahtonsa mukaan. Paljon asiasta yksinäni tuumailtua, ainoastaan

Korkeimman läsnäollessa, tuli yht'äkkiä halu ruveta pyrkimään lasten

opetustoimeen, jos vaan voisin neuvotella itseäni seminaariin. Siinä

toimessa huomasin parahiten voivani Jumalata palvella ja Hänen

rakkautensa tuntoa itsessäni säilyttää. Puhellessani pienokaisille

taivaallisista asioista, ja yhteydessä sen toimen kanssa saisin

laulutaipumuksiani suuremmassa määrässä viljellä. Vaan kun olin aivan

köyhä, näytti tuon halun toteuttaminen hyvin epätietoiselta. Ajattelin

kumminkin, "ett'ei Jumalalle ole yhtään asiata mahdotonta."

Monien mietteiden perästä johtui mieleeni keino, jolla varain vähyyden

tuottama este kentiesi olisi poistettavissa. Sen pidin kumminkin omana

salaisuutenani. Kirjansitomistyöhön mielistyneenä päätin lähteä

kuljeskelemaan sen työn tekiänä paikkakunnasta toiseen, siten

ansaitakseni rahoja jonkun vuoden ajalla koulukustannusteni

suorittamiseksi ja samalla harjoittaakseni, halpana sällinä

matkustelemalla, itsekieltävää nöyryyttä. Semmoisen kaksinkertaista

hyötyä tuottavan keksintöni johdosta olin varsin mielissäni. Iloitsin

itsekseni siitä, että huolehtimani asiat niin viisaalle kannalle

selvisivät. Päätin kohta lähteä uusia puuhiani toteuttamaan, mutta en

kotiväelleni enkä kellenkään ilmoittanut matkani tarkoitusta, syystä

että semmoinen elämän epämukavuus olisi tuottanut heille mielisurua.

Tyydytin vaan heidän uteliaisuuttaan matkani suhteen sillä, että sanoin

lähtöni tarkottavan sitä työnjohtajan paikkaa, josta heille olin ennen

jo kertonut. Sillä välin valmistelin salaisesti kaikenlaisia,

matkalleni kuuluvia tarpeita.

"Vaikka kokee, eipä hylkää herra" Tosikuvaus erään kansanlapsen elämäntaistelusta · 第 11 / 19 题