Eräänä Marraskuun iltana, kun isäni oli tulisoitto kädessään kylpyyn
menossa muun väen kanssa, saavuin minä hänelle hämmästykseksi
porstuassa vastaan. Kauan olivat jo vanhempani minua surreet, saamatta
moneen kuukauteen minusta muuta tietoa kuin sen, että olin lähtenyt
matkustamaan toimipaikan etsimistä varten Helsinkiin. Sentähden olikin
heidän ilonsa suuri minut nähdessään. Kylpy oli tarpeellinen virvotus
minullekin, matkan väsyttämälle miehelle. Kylvystä tultuani odottelivat
toiset sangen uteliaina matkakuulumisia, vaan niiden ilmoittaminen
ujostutti minua niin, että saatoin niistä antaa ainoasti puolinaisen
selvyyden. Toisen puolen he helposti arvasivat, ja niin kehkeytyi
monien vaitiolojen ja syvien mietinnöiden perästä tyydyttävä kertomus
kummallisesta matkastani. Heidän tuli sittemmin jo sääli vaivata minua
enemmällä uteliaisuudellaan. Kotvan aikaa istuttiin kaikki aivan
ääneti; kuusihalkojen rätinä tuliaisiksi liedelle asetetun kahvipannun
alta oli ainoa, mikä keskeytti äänettömyyttä.
Saatuansa jonkunlaisen tiedon kohtalostani ja elämäni turvattomuudesta,
ehdottivat he, kahvia juodessa, että jäisin kotia talven ajaksi jo
ennenkuin itse ehdin siitä mitään mainita. Heidän varallisuutensa
edellisiin vaiheisiin katsoen oli kyllä parantunut, vaan säälikseni
tuli kumminkin antautua heidän rasitukseksensa. Vaikka kotimatkallani
iloitsin siitä, että olin pian saava ilmoittaa kalliin uskoni asian
sekä kotiväelleni että seudun "uskovaisille", sai vihollinen kumminkin
laitetuksi semmoisen tulpan suuni eteen, että se esti puhumasta
mainitusta asiasta muuta paitsi sen, mitä äsken sanotuiden
puuttuvaisten matkakuulumisieni yhteydessä vajanaisesti ilmi tuli.
Siten jäi sisällinen kantani vastaiseksi olemaan suureksi osaksi
"salattuna elämänä Jumalassa." Kyllä tuli kumminkin pian heidän
näkyviinsä ahkerasta Jumalan sanan viljelyksestä y.m., että suuri
muutos oli pojassa tapahtunut.
Puheena oleva ilta oli kulunut jokseenkin myöhään valvomalla
illallispuuhissa, kunnes sen nautittua levolle käytiin. Seuraavana
päivänä saapui useita naapuria hyvin uteliaana puheelleni, kuullakseen
elämäni viimeisistä vaiheista. Sekös minua harmitti. Tyydyttääkseni
heidän uteliaisuuttaan sekä lohduttaakseni vanhempiani, käytin hienoa
hätävalhetta siten, että sanoin olevan itselläni tiedossa kesän-ajaksi
työnjohtajan paikan M:n läheisyydessä olevassa maahovissa. Muutoin en
tahtonut ryhtyä pitempiin pakinoihin matkakuulumisistani heidän
kanssaan.
Oltuani jonkun viikon kotonani, tuli minulle halu saada
yksitoikkoiselle elämälleni jotakin elähdystä. Jumalan sanaa kyllä
viljelin ahkeraan, ja se maistuikin sangen hyvälle sekä tuotti
sielulleni virkistystä, mutta halusin kuitenkin muutakin toimittamista.
Kun minulla on ollut lapsuudesta saakka hyvä kyky lauluun ja
maanviljelyskoulussa olin saanut siinä jonkun verran tietopuolistakin
oppia, päätin perustaa neliäänisen lauluseuran. Päätökseni panin myös
toimeen. Seudun nuorisolle oli se varsin mieliin, ja kestävällä
ahkeruudella ja yksimielisyydellä kävivät he joka pyhä-ilta ja
arki-iltoinakin harjoituksissa. Se oli sekä itselleni että muille
suurena hupaisuutena. Vaikka asian edistyminen aivan vasta alkavain
laulajain kanssa oli ensimältä hyvinkin vaivaloista ja tukalaa, tulivat
kumminkin kaikki esteet innon ja yksimielisyyden avulla murretuiksi,
niin että kymmenkunta virttä ja useita hengellisiä lauluja opimme sen
talven ajalla äänissä laulamaan.
Sen ohessa ryhdyin arkitoiminani harjoittelemaan kirjain sitomista.
Ainoana opettajanani siinä työssä oli vanhan sananlaskun vakuutus: "Työ
tekiätään neuvoo." Hitaasti ja huonosti kävi se ensimältä, vaan vähin
erin aloin siihen tottua yhä paremmaksi. Ensin sidoin kotiväkeni
kirjoja, vaan kun työni tuli tiedoksi naapureissa, toivat hekin
kirjojaan sidottaviksi ja korjattaviksi. Siten karttui minulle hyvin
riittävästi työtä, jolla ansaitsin vähän rahaakin.
Kevään lähestyessä aloin ruveta miettimään, mitä voisin saada
vastaiseksi toimekseni; sillä olihan välttämätöntä saada jokin
varsinainen elinkeino elämäni turvaamiseksi. Tätä asiata mietiskelin
moneen suuntaan, pyytäen sen ohessa Jumalan johdattamaan vastaisen
elämäni tahtonsa mukaan. Paljon asiasta yksinäni tuumailtua, ainoastaan
Korkeimman läsnäollessa, tuli yht'äkkiä halu ruveta pyrkimään lasten
opetustoimeen, jos vaan voisin neuvotella itseäni seminaariin. Siinä
toimessa huomasin parahiten voivani Jumalata palvella ja Hänen
rakkautensa tuntoa itsessäni säilyttää. Puhellessani pienokaisille
taivaallisista asioista, ja yhteydessä sen toimen kanssa saisin
laulutaipumuksiani suuremmassa määrässä viljellä. Vaan kun olin aivan
köyhä, näytti tuon halun toteuttaminen hyvin epätietoiselta. Ajattelin
kumminkin, "ett'ei Jumalalle ole yhtään asiata mahdotonta."
Monien mietteiden perästä johtui mieleeni keino, jolla varain vähyyden
tuottama este kentiesi olisi poistettavissa. Sen pidin kumminkin omana
salaisuutenani. Kirjansitomistyöhön mielistyneenä päätin lähteä
kuljeskelemaan sen työn tekiänä paikkakunnasta toiseen, siten
ansaitakseni rahoja jonkun vuoden ajalla koulukustannusteni
suorittamiseksi ja samalla harjoittaakseni, halpana sällinä
matkustelemalla, itsekieltävää nöyryyttä. Semmoisen kaksinkertaista
hyötyä tuottavan keksintöni johdosta olin varsin mielissäni. Iloitsin
itsekseni siitä, että huolehtimani asiat niin viisaalle kannalle
selvisivät. Päätin kohta lähteä uusia puuhiani toteuttamaan, mutta en
kotiväelleni enkä kellenkään ilmoittanut matkani tarkoitusta, syystä
että semmoinen elämän epämukavuus olisi tuottanut heille mielisurua.
Tyydytin vaan heidän uteliaisuuttaan matkani suhteen sillä, että sanoin
lähtöni tarkottavan sitä työnjohtajan paikkaa, josta heille olin ennen
jo kertonut. Sillä välin valmistelin salaisesti kaikenlaisia,
matkalleni kuuluvia tarpeita.