Kun kuningas näki Repolaisen voidellun ja sileäksi ajellun ruumiin,
purskahti hän ääneen nauramaan.
-- Voi sinua, Kettu Repolainen, sanoi hän, -- ei sinua syyttä
viekkaaksi mainita, aina sinä kepposen keksit.
Kettu kumarsi syvään kuninkaalle ja kuningattarelle ja hyppäsi
rohkeasti piirin sisäpuolelle. Susi oli jo saapunut seuralaisineen,
jotka uhkauksilla ja herjasanoilla toivottivat Repolaiselle surmaa.
Sitten tuli pappi, ja molemmat kaksintaistelijat vannoivat
juhlallisesti taistelevansa oikean asian puolesta. Tämän jälkeen
molemmat astuivat aitauksen sisäpuolelle, ja kaksintaistelu alkoi.
Hukkanen hyökkäsi heti kita ammollaan Ketun kimppuun, mutta notkea
Kettu hypähti syrjään, asettui myötätuuleen ja alkoi takajaloillaan
kuopia maasta hiekkaa vastustajansa silmille. Kun Hukkanen tuli
lähemmäksi, huiskasi Repolainen häntä tuuhealla hännällään vasten
naamaa, niin että Hukkasen silmät tulivat täyteen tomua ja hiekkaa.
Hukkanen alkoi hieroa silmiään, mutta niitä alkoi vain yhä enemmän
kirveliä ja polttaa. Ja yhä uudelleen heitti Repolainen hiekkaa hänen
kasvoilleen, niin että Susi viimein oli melkein sokea. Repolainen
käytti tilaisuutta hyväkseen ja repi Hukalta toisen silmän päästä.
Mutta raivostuen Susi silloin hyökkäsi Repolaisen niskaan, painoi hänet
maahan ja iski hampaillaan hänen toiseen etujalkaansa. Ja nyt oli
Repolainen satimessa. Luulipa hän jo itsekin olevansa kuoleman oma.
-- Nyt olet vallassani, kunnoton petturi! huusi Susi kumealla äänellä.
-- Antaudu heti paikalla, tai isken sinut kuoliaaksi. Nyt maksan
sinulle kaikki pahat tekosi. Tunnustatko itsesi voitetuksi?
Mikä nyt neuvoksi? ajatteli Repolainen hädissään. Olenpa totta maar
pahemmassa kuin pulassa. Ellen antaudu, surmaa hän minut tuossa
tuokiossa, mutta jos taas tunnustan itseni voitetuksi, olen ikipäviksi
häväisty.
Kuten monesti ennenkin koetti hän viekkaudella pelastautua pälkähästä.
-- Kuoma kulta, lausui hän hiljaa makealla äänellä. -- Olen kovin
pahoillani siitä, että satuin repäisemään toisen silmäsi, ja pyydän
sitä nöyrästi anteeksi. Jos niin haluat, tunnustan sinut voittajaksi ja
julistan tässä kaikkien kuullen olleeni väärässä. Koko elämäni olen
uhraava sinun hyväksesi. Kaloja, hanhia, kanoja ja sorsia tuon sinulle
joka päivä ruoaksi. Ja jos niin vaadit, rupean perheineni orjaksesi.
Minä rukoilen sinua, Hukkanen, ole armelias ja säästä henkeni. Sinä
olet suuri ja voimakas, ole myöskin laupias. Ja mitä hyötyä on sinulla
siitä, jos minut surmaatkin? Anteeksianto on ihanin kosto. Ja
jalomielinen voittaja saavuttaa kaikkien suosion.
-- Viekas Kettu, sanoi Hukka, -- vaikka koko maailma olisi pelkkää
kultaa, ja sinä sen minulle lunnaiksi tarjoaisit, en kuitenkaan sinua
päästäisi. Hengelläsi saat nyt maksaa ilkeytesi ja konnankoukkusi.
Näin puhui Hukka, mutta nyt kääntyikin onni Repolaisen puolelle.
Salavihkaa oli hän näet iskenyt kyntensä Suden arimpaan kohtaan ja
puristi häntä niin voimakkaasti, että sudelta pääsi kauhea parahdus.
Mutta samalla vetäisi Kettu etukäpälänsä Hukan hampaista. Molemmin
kynsin alkoi Repolainen nyt vapaaksi päästyään vastustajaansa repiä.
Tuskissaan kellahti Hukka kumoon, mutta Kettu ei päästänyt häntä irti,
puri vain ja kynsi niin armottomasti, että veri viimein purskahti
Susi-raukan suusta.
Hukkasen ystävät pelkäsivät, että hän menettäisi henkensä, ja
rukoilivat kuningasta keskeyttämään taistelun. Ja kuningas lausui:
-- Yleisestä pyynnöstä lopetan täten kaksintaistelun. En suinkaan soisi
Hukan kuolevan, Repolainen, jätä siis hänet rauhaan. Olemme nyt
nähneet, että sinä, Repolainen, olet voittanut, ja oikeus on siis sinun
puolellasi.
-- Mielelläni tottelen kuninkaani tahtoa, lausui Repolainen. -- Minä
olen voittanut, muuta en pyydäkään. Ovatko ystäväni samaa mieltä?
-- Olemme, olemme, kajahti yksimielinen huuto, ja kaikki Ketun ystävät
tulivat häntä onnittelemaan. Tulipa sellaisiakin, jotka tähän asti
olivat häntä vihanneet ja parjanneet. Saukot ja Mäyrät, Majavat ja
Näädät, Oravat ja Sopulit, kaikki riensivät hänen käpäläänsä
pudistamaan ja häntä kilvan kiittämään.
Mutta Repolainen astui kuninkaan valtaistuimen eteen, ja kuningas
julisti nyt kuuluvalla äänellä hänet kaikista syytöksistä vapaaksi. Hän
kutsui Repolaisen neuvostonsa jäseneksi ja korotti hänet ylimmäksi
neuvonantajakseen eli ministerikseen. Kaikkien kuullen hän ylisti
Repolaisen suurta taitoa ja viisautta ja käski kaikkien alamaistensa
kunnioittaa häntä kuin kuninkaan läheistä ystävää konsanaan.
Niin oli siis Repolainen päässyt suureen kunniaan. Mutta kuinka oli
Hukan laita? Puolikuolleena hän makasi taistelutantereella, kurjana ja
verta vuotavana. Melkein kaikki hänen ystävänsä olivat hänet hylänneet,
vain ani harva, kuten Mirri ja Mesikämmen, pysyivät hänelle
uskollisina. Surren ja vaikeroiden he nostivat haavoittuneen ylimyksen
paareille ja kantoivat hänet kotiin. Hellästi hoiteli häntä täällä
rouva Hukatar, hänen murheellinen puolisonsa, ja itkien ympäröivät
poikaset isänsä vuoteen. Mutta Hukka ei voinut unohtaa häpeätään, vaan
vaikeroi ääneen pimeässä sairashuoneessaan.
Repolainen pyysi sitten kuninkaalta saada lähteä kotiin vaimonsa ja
lastensa luo. Riemukulussa hänet saatettiin hovista, neljäkymmentä
sukulaista seurasi häntä Veijanlinnan ovelle, ja ilomielin ja ylpeänä
Repolainen kuunteli heidän imarteluaan. Riemuiten vastaanotti rouva
Mielevä miehensä, ja pikku ketut huusivat ilosta.
Tyytyväisenä ja kaikkien kunnioittamana elää nyt Repolainen. Ja, paha
kyllä, on moni konna hänen laillaan noussut kunnian kukkuloille
ihmisten herkkäuskoisuuden ja typeryyden turvissa. Mutta se, joka
tahtoo oikein elää, välttäköön pahaa ja kunnioittakoon hyvettä.