Mahtaneeko olla näin kaikkien ennustelujen laita? Olisivatko suurten
profeettojen ennustukset, sibyIlojen, pythioiden, pythonissojen
oraakkelivastaukset tyytyneet heijastamaan, kääntämään ja täten
kohottamaan käsitettävään maailmaan heitä kuuntelevien yksilöiden ja
kansojen vaistomaisen clairvoyancen, selvänäköisyyden? Omaksukoon kukin
sen vastauksen tai otaksuman, jonka hänen oma kokemuksensa hänelle
osoittaa. Minä olen kertonut kokemukseni niin yksinkertaisesti ja
suorasti kuin asian luonto vaatii.
[Muissa tapauksissa tutkimukseni johti vähemmän ihmeellisiin, mutta
joskus samanluontoisiin tuloksiin. Kävin esimerkiksi erinäisten
kädestäkatsojien luona. Nähdessäni useimpien noiden kädestäennustajien
uhkeat asunnot, noiden, jotka ilmaisivat minulle vain typeryyksiä --
yksi poikkeus on minun kuitenkin tehtävä -- täytyi minun ihmetellä
heidän "kundiensa" herkkäuskoisuutta. Silloin eräs ystävä neuvoi
minulle ennustajan, joka asui erään katupahasen varrella Mont-de-Piétén
lähettyvillä ja joka oli hänen mukaansa parhaiten viljellyt ja
kehittänyt Desbarolles'in ja d'Arpentignyn suurta perintöä.]
[Tapasin erään kauhean, muurahaiskekoa muistuttavan talon kuudennessa
kerroksessa, komerossa, joka oli samalla kertaa salonkina ja
makuuhuoneena, vaatimattoman, lempeän ja hyvin tavallisen näköisen
vanhan miehen, jonka puhetapa tuntui enemmän talonmiehen kuin profeetan
puhetavalta. En häneltä suuria viisastunut. Mutta muutamille
hermostuneemmille henkilöille, jotka vein hänen luokseen, erittäinkin
kahdelle tai kolmelle naiselle, joiden menneisyyden ja luonteen tunsin
jotenkin tarkasti, hän ilmaisi hämmästyttävän tarkasti heidän mielensä
ja sydämensä askartelut, erotti hyvin taitavasti heidän elämänsä
tärkeimmät käänteet, pysähtyi niissä tienristeyksissä, joissa heidän
kohtalonsa oli todellakin hairahtunut ja epäröinyt, paljasti muutamia
hämmästyttäviä, tarkkoja, melkein anekdoottimaisia erikoisseikkoja
(matkoja, rakkaussuhteita, saatuja vaikutuksia, tapaturmia), sanalla
sanoen, ottaen lukuun jonkinlaisen itsesuggestionin, joka saa
mysteerion kosketuksesta enemmän tai vähemmän kiihtyneen
mielikuvituksemme antamaan täsmällisen muodon mitä epäselvimmällekin
vihjaukselle, hän piirsi heidän nykyisyydestään ja menneisyydestään
hieman sovinnaisesti ja symboolisesti suunnitellun, mutta hyvin varman
elämänkaavan, jossa heidän täytyi epäilyksestään huolimatta tuntea
elämänsä erikoisuoma. Mitä hänen ennustuksiinsa tulee, niin minun
täytyy sanoa, ettei yksikään niistä käynyt toteen.]
[Noissa intuitsioneissa oli varmastikin jotakin enemmän kuin pelkkiä
onnellisia yhteensattumia. Se oli ilmeisesti jonkinlaista hermoyhteyttä
eri alitajuntojen välillä, samantapaista kuin unissakävijällä. Saman
ilmiön tapasin kahvinperistä ennustajalla, mutta hänen ilmoituksensa
olivat uskalletumpia, epävarmempia, ja siksi minä en niihin kajoakaan.]
On, toistan sen vieläkin, melkein uskomatonta, ettemme tunne
tulevaisuutta. Kuvittelen mielessäni, että olemme siihen nähden samassa
asemassa kuin unohdettuun menneisyyteen nähden. Me voisimme koettaa
muistella. Jotkut seikat viittaavat siihen, ettei tämä ole mahdotonta.
Tarvitsisi vain keksiä tai jälleen löytää tuon muistin tie, joka kulkee
ajassa meidän edellämme.
Käsitän, ettei meillä ole kykyä tuntea ennakolta elementtien
mullistuksia, taivaankappaleiden, maan, valtakuntien, kansojen ja
rotujen kohtaloa. Nämä eivät suoranaisesti koske meitä, ja me tiedämme
niistä menneisyydessä vain historian keinotekoisten kertomusten avulla.
Mutta mikä koskee meitä, mikä on meidän ulottuvillamme, minkä on
ilmettävä vuosien ahtaassa piirissä, tuossa henkisen elimistömme
erottumassa, joka elimistö verhoo meitä Ajassa, kuten nilviäistä ja
hyönteistä verhoo niiden kuori ja kotelo ulottuvaisuudessa, tämä ja
kaikki sen kanssa yhteydessä olevat ulkonaiset tapahtumat ovat
luultavasti kirjoitetut tähän piiriin. Joka tapauksessa olisi paljon
luonnollisempaa ja käsitettävämpää, että asia olisi näin kuin että se
olisi toisin. Siinä on tosiasioita taistelussa harhaluulon kanssa. Eikä
mikään estä meitä uskomasta, että tässä kuten kaikkialla tosiasiat
lopulta voittavat harhaluulon. Tosiasiat, se on se, mitä meille
tapahtuu, mikä jo on tapahtunut historiassa, joka on meidän historiamme
yläpuolella, maailmankaikkeuden liikkumattomassa ja yli-inhimillisessä
historiassa. Harhaluulo on läpinäkymätön verho, jonka kutema ovat nuo
käsittämättömät langat nimeltään eilen, tänään ja huomenna, joilla me
verhoamme nuo tosiasiat. Mutta koko olentomme ei tarvitse välttämättä
olla ikuisesti tuon harhaluulon narrina. Voipa vielä asettaa itselleen
kysymyksen, eikö meidän merkillinen kykenemättömyytemme päästä selville
niin yksinkertaisesta, riidattomasta ja välttämättömästä seikasta kuin
tulevaisuus, olisi eräänä jonkin toisen taivaankappaleen asukkaan
ihmettelyn aiheena, jos hän kävisi meitä katsomassa.
Tänään tämä näyttää meistä niin tuiki mahdottomalta, että me saatamme
vain vaivoin kuvitella, kuinka tulevaisuuden varma todellisuus kumoaisi
ne huomautukset, jotka me sille teemme henkemme orgaanisen harhaluulon
nimessä. Me sanomme sille esimerkiksi: jos ryhtyessämme johonkin
yritykseen voisimme tietää, että se päättyy onnettomasti, niin emme
ryhtyisi siihen ollenkaan; ja koska on varmaankin kirjoitettu jossakin
ajan kirjassa ennen kyselyämme, että yritys ei tule tapahtumaan,
koskapa tulemme siitä luopumaan, niin me emme osaa aavistaa sen
lopputulosta, millä ei ole ollut alkua j.n.e.
Jottemme eksyisi tielle, joka vie meidät paikkoihin, missä meillä ei
ole mitään tekemistä, olkoon kylliksi, kun sanomme itsellemme, että
tulevaisuus, kuten kaikki, mikä on olemassa, on luultavasti
yhtenäisempi ja loogillisempi kuin mielikuvituksemme logiikka, ja että
kaikki epäröintimme ja epävarmuutemme sisältyy sen arveluihin ja
aavistuksiin. Olkaamme muuten vakuutetut siitä, että tapahtumien kulku
tuskin suuntautuisi toisaanne, vaikkakin sen tuntisimme ennakolta.
Aluksi tuntisivat tulevaisuuden tai osan siitä vain ne, jotka
tahtoisivat vaivautua oppimaan sen, kuten menneisyyden tai osan omasta
nykyisyydestään tuntevat vain ne, joilla on rohkeutta ja älyä ottaa
siitä selvä. Me mukautuisimme nopeasti tämän uuden tieteen opetuksiin
samoinkuin olemme mukautuneet historian opetuksiin. Me pääsisimme pian
selville, mitä onnettomuuksia voisimme välttää ja mitä olisi mahdoton
karttaa. Viisaimmat vähentäisivät itselleen näiden jälkimmäisten lukua
ja toiset kohtaisivat niitä kuten he nyt kohtaavat paljon varmoja
onnettomuuksia, joita on helppo ennustaa. Pettymystemme luku olisi
hieman vähentynyt, mutta ei niin paljon kuin me toivomme, sillä jo
järkemmekin osaa nähdä ennakolta osan tulevaisuuttamme, jolleikaan niin
aineellisen selvästi kuin me uneksimme, niin ainakin usein riittävällä
siveellisellä varmuudella. Ja me huomaamme, että useilla ihmisillä on
tuskin hyötyä näistä niin helpoista aavistuksista. He löisivät laimin
tulevaisuuden neuvot, kuten he kuulevat menneisyyden kehoituksia
seuraamatta niitä.