IV

Harvat kaupungit olisivat minulle tarjonneet laajemman ja

hedelmällisemmän kokeilualan kuin Parisi. Siellä tein siis

tiedusteluni. Sitä varten valitsin hetken, jolloin oli ratkaistavana

eräs suunnitelma, jonka toteuttaminen (mikä ei riippunut yksin minusta)

oli oleva minulle hyvin tärkeä. En kajoa asian yksityiskohtiin, jotka

itsessään tuskin ovat mielenkiintoisia. Riittäköön, kun mainitsen, että

tuohon suunnitelmaan liittyi joukko juonia ja useita mahtavia ja

vihamielisiä tahtoja, jotka taistelivat minun tahtoani vastaan. Nuo

voimat pitivät toisiaan tasapainossa, ja inhimillisen logiikan mukaan

oli mahdotonta aavistella, mille puolelle voitto kallistuisi. Minun oli

siis tehtävä tulevaisuudelle hyvin tarkkoja kysymyksiä, mikä on

välttämätön ehto, sillä jos monet valittavat, ettei se sano heille

mitään, niin on vika siinä, että he kyselevät siltä neuvoa hetkellä,

jolloin heidän elämänsä näköpiirissä ei ole mitään tekeillä.

Kävin astrologien, kädestäkatsojien, samoinkuin rappeutuneiden ja hyvin

tunnettujen sibyllojen luona, jotka uskovat lukevansa tulevaisuuden

korteista, kahvinperistä, vesilasiin liuotetun munanvalkuaisen

muodostamista kuvioista j.n.e. (Sillä mitään ei saa lyödä laimin; ja

joskin vehkeet ovat joskus kummalliset, niin saattaa tapahtua, että

totuuden sirunen piilee typerimpienkin temppujen takana.) Kävin

erittäinkin kuuluisimpien ennustajanaisten luona, jotka

unissakävijöiden, näkijöiden, mediumien j.n.e. nimellä osaavat

sijoittaa omaan tietoisuuteensa heiltä neuvoakysyvien tietoisuuden ja

vieläpä sitäkin, mikä on vain näiden alitajunnassa, ja jotka yleensä

ovat entisajan ennustajien suoranaisimpia perillisiä. Tapasin tuossa

tasapainonsa menettäneessä maailmassa paljon konnankoukkuja, petosta ja

karkeita valheita. Mutta minulla oli samalla myöskin tilaisuus tutkia

läheltä muutamia ihmeellisiä ja epäämättömiä ilmiöitä. Ne eivät riitä

päättämään, onko ihmisen vallassa kohottaa sitä harhaluulojen verhoa,

joka peittää häneltä tulevaisuuden, mutta ne luovat sangen ihmeellistä

valoa siihen, mitä tapahtuu paikalla, jonka luulemme olevan

loukkaamattomimman, tarkoitan "Haudatun temppelin" kaikkein pyhintä,

missä sisimmät ajatuksemme ja niiden alla piilevät voimat, joista me

emme tiedä mitään, tulevat ja menevät tietämättämme ja etsivät

haparoiden sitä salaperäistä tietä, joka vie tuleviin tapahtumiin.

V

Kävisi ikävystyttäväksi kertoa, mitä kaikkea sain kuulla näiden

profeettojen ja näkijöiden luona. Tyydyn esittämään lyhyesti erään

mielenkiintoisimpia kokemuksia. Se muutoin lyhyesti esittää useimmat

muut; ja kaikkien psykologia on jokseenkin sama.

Kysymyksessä oleva näkijä on Parisin kuuluisimpia. Hän väittää

ruumiillistuttavansa hypnootisessa tilassaan erään pienen,

tuntemattoman, Julia-nimisen tytön hengen. Asetettuaan minut istumaan

pöydän eteen, joka oli meidän välillämme, hän pyysi minun sinuttelemaan

Juliaa ja puhumaan hänelle lempeästi kuten puhutaan seitsemän- tai

kahdeksanvuotiaalle lapselle. Sitten hänen kasvonpiirteensä, silmänsä,

kätensä, koko ruumiinsa sai muutaman sekunnin ajan suonenvedontapaisia

kouristuksia, hänen hiuksensa soljuivat hajalleen ja hänen aivan

muuttuneiden kasvojensa ilme kävi viattomaksi ja lapselliseksi. Heikko

lapsen ääni, kimeä ja kirkas, kuului silloin tuon täysikasvuisen naisen

suusta ja se kysyi minulta hieman sopertaen: "Mitä sinä tahdot? Onko

sinulla ikävyyksiä? Itsesikö vai jonkun toisen takia tulet luokseni?"

-- "Itseni takia." -- "No hyvä, tahdotko auttaa minua hieman? Vie minut

ajatuksissasi paikkaan, missä sinulla on ikävyyksiä." Keskitin huomioni

suunnitelmaan, joka oli minulle niin tärkeä, ja tuon vielä salassa

piilevän pienen draaman eri esittäjiin. Silloin hän vähitellen, alussa

hieman haparoituaan, tunkeutui todellakin ajatuksiini, ilman että

olisin häntä auttanut sanalla tai liikkeellä, ja niin sanoakseni luki

niitä kuten ohuesti verhottua kirjaa, sijoitti aivan tarkalleen

tapahtumapaikan, tunsi päähenkilöt ja kuvasi ne lyhykäisesti hajanaisin

ja lapsellisin, mutta ihmeen oikein ja tarkoin piirtein. -- "Hyvä on,

Julia, oikein hyvä", sanoin hänelle tuona hetkenä, "mutta kaiken tuon

minä tiedän; minulle on ilmoitettava, mitä sitten seuraa." -- "Mitä

sitten seuraa, mitä sitten seuraa... Kaikki te tahdotte tietää, mitä

sitten tapahtuu, mutta se on hyvin vaikeaa..." -- "Mutta koetahan

kuitenkin!... Miten asia päättyy? Minäkö voitan?" -- "Niin, niin, minä

näen; älä pelkää, minä autan sinua; sinä tulet olemaan tyytyväinen..."

-- "Mutta entäs vihollinen, josta puhuit, se, joka vastustaa minua ja

tahtoo minulle pahaa...?" -- "Ei, ei, hän ei ole sinulle vihoissaan:

-- se on toisen henkilön takia... Minä en näe, miksi... Tuo toinen on

hänelle vastenmielinen... Oh! hän vihaa häntä, hän vihaa häntä!... Ja

se on siksi, että sinä rakastat kovin tuota toista, että hän ei tahdo,

että teet hänen hyväkseen, mitä tahtoisit tehdä..." (Nainen puhui

totta.) -- "Entä sitten", intin minä, "kulkeeko hän loppuun saakka,

eikö hän taivu ollenkaan?" -- "Ah! en pelkää häntä... Näen, että hän

on sairas; hän ei elä kauan." -- "Erehdyt, Julia, näin hänet

toissapäivänä, hän voi hyvin." -- "Ei, ei, se ei tee mitään; hän on

sairas... Sitä ei näy, mutta hän on hyvin sairas... Hän varmaankin

kuolee pian..." -- "Mutta milloin sitten ja miten?" -- "Hänen päällään,

ympärillään, kaikkialla on verta..." -- "Verta? -- Onko se

kaksintaistelu?" (Olin hetkisen ajatellut löytäväni tilaisuuden tapella

vastustajan kanssa.) "Vaiko tapaturma, murha, kosto?" (Se oli kiero ja

häikäilemätön ihminen, joka oli monelle ihmiselle saattanut

ikävyyksiä.) -- "Ei, ei, älä kysele minulta enää, olen hyvin väsynyt...

Anna minun mennä..." -- "En, ennenkuin saan tietää..." -- "Ei, en voi

sanoa mitään... Olen hyvin väsynyt... Anna minun mennä... Ole hyvä,

niin minä autan vielä sinua..."

Hän sai samanlaisen kouristuskohtauksen kuin alussakin ja heikko ääni

oli vaiennut. Ja nainen, joka näytti heräävän pitkästä unesta, sai

jälleen nelikymmenvuotiaan ulkonäön. Lieneekö tarpeellista lisätä,

ettemme olleet koskaan nähneet toisiamme ennen tätä kohtausta ja

ettemme tietäneet toisistamme enempää kuin jos olisimme syntyneet

kahdella eri taivaankappaleella?

Haudattu temppeli · 第 103 / 106 题