I
Puhun niille, jotka eivät usko ainoan, kaikkivaltiaan ja erehtymättömän
Tuomarin olemassaoloon, Tuomarin, joka päivin ja öin kallistaen
korvansa meidän ajatuksillemme, tunteillemme ja toimillemme, ylläpitää
oikeutta tässä maailmassa ja täydentää sitä muualla. Jollei ole
tuomaria, niin onko sitten olemassa muuta oikeutta kuin ihmisten
säätämä oikeus, joka tosin ei suinkaan esiinny yksinomaan
heidän laeissaan ja tuomioistuimissaan, vaan myöskin kaikissa
yleiskunnallisissa suhteissa, jotka eivät ole positiivisten tuomioiden
alaisia ja joilla ei tavallisesti ole muuta vahvistusta kuin
ympäristömme yleinen mielipide, luottamus tai epäluottamus,
hyväksyminen tai hylkääminen? Eikö ole olemassa mitään tätä oikeutta
ylempänä? Voiko sen, mikä maailman kaikkeuden moraalissa näyttää usein
niin selittämättömältä, että ihmiset luulevat olevansa niin sanoaksemme
pakotettuja uskomaan viisaan tuomarin olemassaoloon, johtaa
yhteiskunnallisesta oikeudesta ja selittää tämän avulla? Olemmeko
petettyämme tai voitettuamme lähimmäisemme, pettäneet tai voittaneet
kaikki oikeuden voimat? Onko kaikki lopullisesti ratkaistu ja eikö
meillä ole enää mitään pelkäämistä, vai onko kuitenkin olemassa
ankarampi ja vähemmin erehdykselle altis oikeus, näkymättömämpi, mutta
syvempi, universaalisempi ja voimakkaampi?
Kuka kieltää sellaisen olemassaolon ja kuka ei tunne, että se on
torjumaton, että se käsittää koko ihmiselämän ja että sen keskustassa
hallitsee äly, joka ei erehdy ja jota ei liioin voi pettää? Mutta mihin
me sen sijoitamme riistettyämme sen taivaista? Missä se on? Mistä se
ammentaa hyvän ja pahan, onnen ja onnettomuuden? Siinä kysymyksiä,
joita emme usein tee itsellemme. Ne ovat kuitenkin tärkeitä, sillä
paikasta, missä tuo oikeus sijaitsee ja mistä se lähtee meitä
rankaisemaan ja palkitsemaan, riippuu sen luonne ja koko meidän
moraalimme. Siksipä ei ole hyödytöntä tutkia, millaisena nykyään
tapaamme ihmisten sydämissä ja mielissä tuon korkeimman salaperäisen
oikeuden suuren aatteen, aatteen, joka on ollut useinkin vaihteluiden
alainen aikojen kuluessa. Eikö meille sittenkin jää korkein ja
kiihoittavin mysteerio, eikö se koskekin useimpia muita mysteerioita ja
eivätkö sen horjumiset juuri järkytä meitä syvimmin? On mahdollista,
ettei suurella osalla ole minkäänlaista tietoa noista horjumisista ja
muutoksista. Täysin selvä tietoisuus ei ole välttämätön kaikille
inhimillisen ajattelun kehityksessä. Riittää sekin, että jotkut ottavat
selvää siitä, että jokin muutos on tapahtunut, jotta yleinen moraali
saa vähitellen tuta sen seuraukset.