Oli ihana ilta kesäkuussa. Kauniisti laulurastas liritteli metsässä.
Lempeät lännettäret olivat jo herenneet humisemasta, mutta päivän
kultainen kuningas, jo laskemaisillaan länteen, jäähyväiseksi heitti
vielä hehkuvia silmäyksiä yli maiden ja vesien. Hänen upeiden
uudintensa ympärillä seisoi hienoja hattaroita, ikäänkuin lauma
hymyileviä taivaan kaunottaria. Päivyt lämpimästi suuteli heitä ja
silloin he kainosti punehtuivat.
Rasvatyyni oli järven kalvo. Sen tyyneyttä häiritsi ainoastaan joku
hopeanhohtava särki, joka välistä ilakoiden loiskutti, tahi joku sorsa,
joka hiljaa souteli ruovokossa.
Uneilevaa järveä seppelöitsee lehtevä koivumetsä. Mitään muuta
ihmis-asuntoa ei rannalla ole näkyvissä kuin muuan matala mökki.
Siellä, sammaleisen katon alla, on jo vuosikymmeniä asunut ahkera
kalastaja. Monesti ennen suven suloisina päivinä on hän venheellään
kyntänyt rakkaan järvensä selkiä, milloin karien kyljessä ahmoja
ahvenia onkinut, milloin taas laskenut verkkoja pitkin kohisevan
kahilan reunoja. Usein illoin, kun jo mailleen meni kesäinen aurinko,
kaikui lahdella virren veisuu, joka juhlallisena nousi kalastajan
rinnasta. Missä nyt on vakaamielinen vanhus? Ei sen siivikäs venonen
enää rientele ulapalla, ei sen harras ehtoovirsi enää kajahtele
kaukaa. --
Astukaamme sisälle matalaan majaan; käykäämme ukkoa tervehtimässä.
Emme ole häntä pitkään aikaan nähneet. Lieneekö hän enää hengissäkään?
Tuvan ovi, joka antaa lahdelle päin, on selällänsä. Selittämätön
juhlatunne valtaa sielumme, astuessamme sisälle. Todellakin mieltä
ylentävä on se taulu, joka avautuu silmäimme eteen. Sammuvan auringon
säteet valaisevat vienosti tämän yksinkertaisen kodon. On ikäänkuin
Herran kunnia täyttäisi koko huoneen. Ainoastaan kaksi henkeä on
tuvassa: vanha, harmaapäinen kalastaja ja hänen ainoa, 19:ta vuotias
lapsensa. Tämä jälkimäinen, sorea, punaposkinen neito, istuu pöydän
ääressä ja lukee ääneen Johanneksen evankeliumista tuon ylevän
kertomuksen Latsaruksen herättämisestä kuolleista. Mutta seinän
vieressä, vastapäätä avattua tuvan ovea, on vanha, maalamaton sänky.
Siellä tytön isä, kunnian-arvoisa kalastaja, makaa halvalla
olkivuoteellansa. Päivän viimeinen säde kultaapi hänen hopeahiuksiansa,
mutta vielä kirkkaampi on se loiste, minkä hänen elämänsä aurinko, jo
sammumaisillaan, levittää hänen muodollensa. On ikäänkuin näkisimme
hänen kasvojansa kaunistavan sen kirkkauden, joka muinoin
Thabori-vuorella Moosesta ja Eliasta valaisi. Kun neitinen on tauonnut
lukemasta, astumme esiin ja tervehdimme ukkoa, lämpimästi pusertaen
hänen kättänsä. "Kesä-illan tyyneydessä tulimme ihailemaan tätä
suloista seutua, vaan emme nähneet purtenne, kuten usein ennen, lahden
kalvoa kyntelevän. Silloin aavistimme pahaa ja päätimme heti käydä
Teitä katselemassa. Murheeksemme näemme, että makaatte sairaana".
Hymyillen vastasi vanhus: "Sepä iloittaa minua, että muistitte vanhaa
kalastaja-ukkoa. Olen jo toista viikkoa sairastanut keuhkokuumetta.
Päivä päivältä olen heikontunut ja tunnen nyt loppuni lähenevän.
Panetin oven auki, voidakseni vielä kerran, ennenkuin kuolen, ihannella
Jumalan luontoa juhlapuvussaan ja armasta järveäni. Arvoisa pastorimme
kävi tänään luonani ja vahvisti minua Jumalan sanalla ja sakramentilla.
Vaimoni lähti häntä veneellä viemään pappilahan. Jos enää en näkisi
vaimoani, niin sanokaa hänelle paljo terveisiä minulta. Jumala
siunatkoon häntä ja lastani! Nyt olen valmis lähtemään viimeiselle
matkalle. Ilolla muutan tuonen tuville, sillä Kristus on minulle elämä
ja kuolema on minulle voitto".
Näin haasteli manalaan matkustavainen. Syvästi liikutettuina
kuuntelimme hänen puhettansa. Kalman karva rupesi vähitellen kattamaan
hänen kasvojansa, hänen silmäinsä tuli sammui ja, murtaen koteronsa,
korkeuteen nousi vapautettu henki.
Hyvästi jättäissämme, kiilsi kaipion kyynel kalastaja-tytön silmässä.
Hän oli kadottanut maallisen tukensa, jota hellästi rakasti. Ei hän
kuitenkaan "murhehtinut niinkuin muut, joilla ei toivoa ole". Illan
tyyneydessä kun kotiin päin soutelimme, kuulimme vielä kauas järvelle,
kuinka hän, istuen rannalla, veisasi:
"Jesus, Jesus, salli minun saada sija majassas!
Tullessas suo että sinun iloos pääsen avullas!
Tule, Jesus, joudu vaan,
Että pian nähdä saan
Kasvos kirkkaudessaan!"