Hra Kenonen vietti taas tapansa mukaan osan kesästä maaseudulla,
koettaen puijata maalaisia helsinkiläisillä leipäkorteillaan, jotka
olivat erilaisia kuin maalaisten omat leipäkortit, ja onnistuenkin
useimmiten näissä yrityksissään, joita hra Kenonen ei pitänyt ensinkään
syntinä, koska hän selitti, että ihmisellä on oikeus puolustaa henkeään
kaikin käytettävissä olevin keinoin, ja että leipäkortit eivät suinkaan
ole mitään jumalansanaa, vaan ihmisten keksintöjä, vieläpä typerimpiä
keksintöjä, mitä inhimillinen älyttömyys milloinkaan on tehnyt. Hra
Kenonen sanoi, että jos leipäkortteja käytetään väärin, niin ei se ole
väärinkäyttäjien vika, vaan hallituksen, joka tavallisuuden mukaan on
kokoonpantu tyhmeliineistä ja tomppeleista ja jonka velvollisuus olisi
ollut laatia niin yksinkertaiset ja selvät leipäkortit, että niitä
lapsikin ymmärtäisi ja ettei niitä taitavinkaan veijari osaisi käyttää
väärin. Mutta jonka taivas tahtoo hukuttaa, sen se lyö sokeudella, ja
leipäkorttijärjestelmän monimutkaisuus puhuu lahjomatonta kieltä siitä
kohtalosta, joka jo seisoo moisen järjestelmän sommittelijain oven
edessä.
Hra Kenonen oli sitonut riippumattonsa kahden tukevan koivun väliin
järven rannalle, sanoen haluavansa uinahtaa luonnon suureen symfoniaan
ja laineiden liplatukseen, joka hyräilee viihdyttävää kehtolaulua hänen
vaivautuneille hermoilleen. Sitten hän sanoi, ettei hän tosin rohkene
asettua kritiseeraamaan sitä työtä, mikä tehtiin kuutena luomispäivänä
ja joka epäilemättä oli ennätys alallaan, mutta jos hänet hyönteisiä
luotaessa olisi kutsuttu asiantuntijaksi, niin olisi hän antanut
epäävän lausunnon kärpästen ja hyttysten tarpeellisuudesta.
Klo kolmen aikaan iltapäivällä havahtui hra Kenonen uinailuistaan ja
kysyi korkealla äänellä, oliko päivällinen valmis vai oliko tarkoitus
antaa hänen nääntyä nälkään omassa riippumatossaan, ja kaksi tuntia
myöhemmin sanoi hän pojille, että näiden on aika lähteä laivarantaan
postia noutamaan, jolla matkallaan heidän ei ole vitkasteltava, vaan
koetettava nopeudessa jäljitellä salaman leimausta. Hra Kenonen sanoi,
ettei sanomalehdissä tosin ole paljonkaan lukemisen arvoista siten kuin
ne meillä toimitetaan, mutta tarvitaanhan talossa aina kääre- y.m.
paperia, jonka jälkeen pojat lähtivät juoksemaan ja hra Kenonen huusi
heidän jälkeensä, että hän on juuri katsonut kelloaan ja tietää kyllä
heidän palattuaan ovatko he viivytelleet matkalla ja tapelleet kylän
poikien kanssa.
Eräänä päivänä tulivat pojat takaisin tyhjin käsin ja sanoivat, ettei
mitään lehtiä ollut tullut, jolloin hra Kenonen totesi, että maan
postilaitos on valtiollisissa selkkauksissa joutunut aivan rappiolle
eikä ole paljon paremmalla kannalla kuin postinkuljetus kirgiisien
aroilla. Hra Kenonen sanoi, että jos maassa vallitsisi laki ja oikeus,
niin nostaisi hän postilaitosta vastaan sellaisen rymyn, että se
kuuluisi Bohuslääniin asti meren toiselle puolen, mutta parannusten
vaatiminen nykyisenä mädännäisyyden ja hirmuvallan aikana on hyödytöntä
ajan ja vaivojen haaskausta, josta syystä hra Kenonen kirjoitti kiivaat
postikortit sanomalehtien konttoreihin ja ilmoitti, että elleivät
konttorit ala huolellisemmin hoitaa velvollisuuksiaan, niin ryhtyy hän
tilaamaan sanomalehtensä Amerikasta, jossa kyllä osataan pitää asiat
järjestyksessä.
Seuraavanakaan päivänä ei sanomalehtiä tullut, ja hra Kenonen alkoi
pelätä, että maa on niellyt Helsingin kaupungin kirjapainoineen, mutta
kolmantena päivänä sai hra Kenonen ilmoitukset jokaisesta haukkumastaan
sanomalehtikonttorista, että kirjapainot ovat lakkotilassa ja etteivät
toistaiseksi muut kuin sosialistiset sanomalehdet ilmesty.
Silloin sanoi hra Kenonen, että vihdoinkin on tullut se siunattu hetki,
jolloin maa on vapautunut sanomalehdistön kirouksesta ja ihmiset
saavat viettää aikansa rauhassa sanomalehtien tunkeilevaisuudelta,
joka ei karta repimästä rikki edes sitä esirippua, joka kätkee perheen
pyhitetyn piirin massan häpäiseviltä katseilta. Hra Kenonen levitti
kätensä ja arveli sanomalehtiherrain luulevan, etteivät ihmiset voi
tulla toimeen ilman heidän painomusteelta haisevia tuotteitaan, mutta
he tulevat näkemään, miten suunnaton harhaluulo sellainen käsitys on.
Ihmiset ovat ennenkin tulleet toimeen ilman sanomalehtiä, eivätkä
Aatami ja Eeva tarvinneet muita lehtiä kuin viikunalehdet. Hra
Kenonen sanoi, että jos kyyhkynen olisi tuonut nokassaan ukko Noalle
sanomalehden, niin olisi ukko Noalta mennyt sitä lukiessa puoli päivää,
eikä hän sittenkään olisi saanut tietää, oliko vedenpinta alenemassa
vai ylenemässä, koska lehden reportteri olisi tietysti unohtanut
tiedustella asiaa satamakonttorista, mutta kun kyyhkynen toi öljypuun
lehden, johon ei ollut painettu edes ukko Noan osoitetta, niin tiesi
Noa heti, mihin suuntaan asiat olivat kehittymässä.
Sinä iltana kertoi hra Kenonen rva Kenoselle, että hänestä tuntui
siltä kuin olisi raskas taakka pudonnut hänen hartioiltaan, kun
sanomalehdistön painajainen vihdoinkin oli lakannut hänen rintaansa
ahdistamasta, mutta seuraavana päivänä ei hän puhunut paljon mitään,
ja hänen kuninkaallinen ruokahalunsakin tuntui hyljänneen hänet.
Nukuttuaan levottoman yön sanoi hän aamulla asuvansa kuin säkissä ja
vaeltavansa Egyptin pimeydessä, samaan aikaan kun maailmassa tapahtuu
suuria asioita ja ihmiskunnan historiaan kirjoitetaan uusia lehtiä
pikakirjoituksella. Hänen mielestään oli törkeä rikos Gutenbergin
muistoa kohtaan kantaa hänen nerokas keksintönsä ullakolle vanhojen
saappaiden ja rikkinäisten pärevasujen joukkoon juuri silloin,
kun Suomen kansa oli suurella työllä ja vaivalla ja miljoonien
tukkapöllyjen avulla oppinut lukutaidon, ja hallituksen olisi
siirrettävä kaikki niskoittelijat kuritushuoneeseen ja pakoitettava
heidät siellä toimittamaan ja painattamaan sanomalehtiä yleisön
luettavaksi.
Iltapäivällä lähti hra Kenonen kaupunkiin kuulemaan uutisia, ja
kaupungin laivarannassa oli paljon paljasjalkaisia poikia, jotka
tarjosivat hänelle tuoreita sosialistilehtiä. Hra Kenonen hikosi
ankaran sisällisen taistelun johdosta, mutta voitti kiusauksen ja
sanoi menevänsä ennemmin munkiksi ja lukevansa tuhannen vuoden
vanhoja pergamentteja kuin luopuvansa periaatteistaan, ja kyseltyään
kaikilta tuttaviltaan ja useilta tuntemattomiltakin, luotettavan
näköisiltä henkilöiltä, millä kannalla valtiolliset asiat olivat,
palasi hän takaisin maalle, järjestettyään säännöllisen puhelinyhteyden
kaupungista Helsinkiin kerran päivässä. Hän palkkasi neidin, jolla oli
kaulassaan nauha täynnä punertavia lasihelmiä ja jaloissaan valkoiset
kangaskengät, vastaanottamaan puhelimessa tärkeimmät uutiset ja
lähettämään ne kirjekuoressa hra Kenoselle, kirjoitettuna koneella
suurelle paperiarkille, jonka yläreunaan oli paksuin mustin kirjaimin
piirretty lehden nimi:
Kenosen Sanomat.
Hra Kenonen sanoi kotiintultuaan, että pimeys on nyt poistunut ja että
kirjanpainajat saavat hänen puolestaan olla lakossa vaikka vuosisadan
loppuun saakka.
Hra Kenonen oli erittäin ylpeä lehdestään ja hänellä oli syytäkin
siihen, sillä hänen konekirjoitetussa lehdessään olivat uutiset
tavallisesti puolta vuorokautta tuoreemmat kuin kaupungin ainoassa
painetussa sanomalehdessä, jossa ne ilmestyivät vasta seuraavana
aamuna. Hra Kenonen lähettikin viimemainitun lehden toimitukseen pari
numeroa omaa lehteään ja vertailun vuoksi vastaavat numerot painettua
lehteä sekä kysyi, olivatko hämähäkit kutoneet verkkojaan kirjapainon
oviin ja missä määrin oli huomattu hometta ilmestyvän toimittajien
päälaelle.