KYMMENES LUKU.

Hänen poikansa, joka nousi valtaistuimelle, nimitti itseään muitta

mutkitta Antti VII:ksi, mistä syystä, ei tiedetä, mutta arvattavasti

joidenkin historiallisten seikkojen takia. Hänen hallitusaikanaan

syntyivät kuvaamataiteet. Sattui näet eräänä päivänä leipuripoika

vanuttelemaan taikinaa; hänen piti leipoa kakku, mutta senpä sijaan hän

tekaisikin vuohen. Shosho-kielen professori, joka sattumalta käveli

ikkunan ohi, jonka ääressä poika työskenteli, äkkäsi hänen suuret

taipumuksensa ja pani hänet taikinan sijasta tekemään vuohen savesta ja

poltti sen sitten uunissa.

Maalaustaiteen synty oli toisenlainen. Muutamalla saaren syrjäseudulla

oli kauan huomattu, että joutilaat sysimiesten pojat piirtelivät

hiilellä tukkeihin. Ensin he piirustivat ruokottomia, mutta sitten he

tekivät kuvia kaikesta mitä näkivät. Sitä luultiin ensin joksikin

raivoksi tai tylsämielisyydeksi, joka oli puhjennut ilmi, sillä oli

tosiaankin hullua nähdä koko lauman nuorukaisia huippivan kuin harakat

ympäri ja piirtävän kuvia kaikesta mitä näkivät. He kuvasivat pöytiä,

tuolinjalkoja, taloja, puita, kiviä, porkkanoita, työntökärryjä,

koiria, kissoja, kaikkea mitä ikinä käsiinsä saivat. Turhaan vanhemmat

kokivat saada heitä jättämään nuo hullutukset ja tekemään hyötyä, se

oli mahdotonta. He itkivät ja sanoivat tahtovansa mieluummin nähdä

nälkää ja kuolla kuin luopua kuvien piirustamisesta. Se oli todella

oikea raivo.

Kun Antti sai kuulla asiasta, tuli hän ensin hyvin pahoilleen, sillä

hän rakasti kansaansa niinkuin vain ruhtinas voi tehdä. Sitten hän

käski teljetä heidät taloon, missä he saivat hillittömästi antautua

raivonsa valtaan kuninkaallisen suojeluksen alaisina. Hän pani toimeen

kokeiluja ja antoi eräänä päivänä viidenkymmenen raivopäisen piirtää

saman tuolinjalan kuvan. Mutta katso, ei ollut kahta piirustusta

samannäköistä. Filosofit, joita kutsuttiin paikalle, selittivät sen

johtuvan persoonallisesta käsityksestä. Antti, joka ei ollut luullut,

että persoonallinen käsitys tuolinjalasta saattoi olla mitään

filosofista, huomasi nyt erehdyksensä ja uskoi kuvanpiirtämisellä

olevan syvällisen merkityksen hengenelämän osana, ja hän nimitti

taitavimman kuvanpiirtäjän professoriksi. Tämä kirjoitti oitis teoksen

piirustuksen sisällyksestä ja muodosta. Lähtien hyvinvalitusta

esimerkistä, tuolinjalasta, joka oli kilpatehtävänä, hän johtamalla

selitti: Tuolinjalan sisällys, se on persoonallinen käsitys,

tuolinjalan muoto, se on piirustettu kuva. Kun sisällys ja muoto

peittävät toisensa, eli täydelleen sulautuvat toisiinsa, silloin

piirustus on täydellinen kuva eli kaunis j.n.e.

Eräänä päivänä nähtiin ruma Antti VII:n kuva piirustustalon

päätyseinässä. Ohikulkijat nauroivat. Tekijä kutsuttiin esiin ja

velvoitettiin piirtämään Antti kuninkaan kuva, mutta kauniilla tavalla.

Tekijä väitti, että kuva oli kaunis, sillä sen edellytyksenä oli hänen

persoonallinen käsityksensä Antti VII:stä. Tekijä velvoitettiin

kuolemanrangaistuksen uhalla heti paikalla muuttamaan persoonallisen

käsityksensä Antti VII:stä. Kun tekijälle luvattiin professorin arvo ja

palkka, niin hän oitis muutti persoonallisen käsityksensä Antti VII:stä

ja nimitettiin siitä hyvästä hovimaalariksi.

Antti vaipui kuolon uneen kahdeksantena hallitusvuotenaan, ja

Erehtymättömät antoivat hänelle Piirustuksen suojelijan nimen. Hänen

jälkeensä tuli hallitsijaksi Pietari Eerikki I. Tämä oli hurjapäinen

herra, joka ei voinut pysyä alallaan. Hän kävi sotaa metsämiehiä

vastaan ja itse löi heitä kuoliaaksi minkä ennätti. Mutta kansa valitti

sotaverojen raskautta eikä kyennyt älyämään näiden teurastusten hyötyä.

Heidän pimeän järkensä valistamiseksi Pietari teetti uuden oppikirjan

kouluissa käytettäväksi. Sen nimi oli Kuningasten kirja, ja se ylisti

kaikkia kuninkaita Lassi I:stä Pietari Eerikkiin saakka; erittäinkin

ylistettiin kaikkia vieraisiin maihin tehtyjä hyökkäys- ja

ryöstöretkiä.

Sotaretket jatkuivat edelleenkin Pietari Eerikin aikana, sillä sotilaat

rakastivat kunniaa ja erittäinkin toisten omaisuuden, niinkuin

pöytäkellojen, ruoka-astioiden ja rahojen valloittamista. Eräs

Tyytymättömien seuran jäsenistä kirjoitti tämän johdosta lentokirjasen

nimeltä "Vertaileva esitys varkauden eri lajeista, Yksityisestä ja

Julkisesta, eli Varastaminen Valtio-oikeuden kannalta katsottuna, ynnä

taulu, osoittava Kansainväliset Varkaudet viimeisten Hulling-sukuisten

Kuningasten aikana". Lentokirjanen poltettiin tekijöineen, kuten

tavallista. Pietari Eerikin kuoleman aiheutti juoppous, ja

(historioitsijana on meidän pidettävä kiinni tuskallisesta totuudesta)

kenties jonkun verran myöskin haureus. Häntä surivat kaikki sotilaat,

ja hän sai nimen Sankarikuningas eli Verraton.

Häneen sammui Hulling-suku, jonka alkuna olivat Suuret Lassit. Koska

oli jo saatu piiskalla ajetuksi kasvavan polven mieliin, että kuninkaat

olivat Jumalasta, kävi nyt hieman pulmalliseksi valita uusi kuningas

omista miehistä, sillä sitähän ei sentään käynyt kansalle uskottaminen,

että mies, joka eilen oli sotapäällikkö, tänään saatettiin valita

Jumalan lähettämäksi. Senvuoksi lähetettiin retkikunta vierasten

heimojen luo, ja se toi kuin toikin muassaan otuksen, joka oitis

kastettiin ja kruunattiin. Suosion saavuttamiseksi annettiin hänelle

nimeksi Lassi III ja hänen selitettiin olevan etäistä sukua

Hullingeille. Kun hän ei osannut kieltä eikä tietänyt mitään maasta,

jota hänen piti hallita, luisui valta Ufkan käsiin (joka oli

upsalalaisen pastori Axoniuksen jälkeläisiä). Tämä teki kaikkensa

helvettiopin mieleenterottamiseksi ja käski piirustusprofessorien

kuvata helvetin, joka ripustettiin joka kirkon seinälle. Lassi kuoli ja

nimitettiin kuolemansa jälkeen Lassi Pyhäksi.

Hänen seuraajansa Pietari II Eerikin aikana syttyi hirveä uskonsota

maakuntien välillä. Oli näet esiintynyt eräs hurmahenki ja selittänyt,

ettei kadotettuja helvetissä nipistelty pihdeillä, vaan pisteltiin

haarukoilla. Suuri kirkolliskokous kutsuttiin koolle ja siinä

väiteltiin kuusikymmentä päivää ja kuusikymmentä yötä pihdeistä ja

haarukoista, jonka johdosta syntyivät puoluenimet Pihdit ja Haarukat.

Kysymys ratkaistiin Pihtien eduksi. Mutta Haarukat pysyivät lujina

uskossaan eivätkä väistyneet sittenkään, vaikka polttoroviolla

uhattiin. He pääsivät eräässä maakunnassa voitolle ja alkoivat pitää

puoliaan Pihtien ylivoimaa vastaan. Pihdit joutuivat pulaan ja

lähettivät avunhakijan Pietari II Eerikin luo. Pietari Eerikki kutsutti

kansan koolle ja vannoi kyynelsilmin puoltavansa puhdasta helvettioppia

henkeen ja vereen asti. Ja sitten hän lähti sotaan. Tätä kesti

viisitoista vuotta, ja arkullinen pöytäkelloja toisensa jälkeen

lähetettiin kotiin; sotaväenottoja ja veroja määrättiin tuontuostakin.

Mutta Haarukat pitivät urheasti puoliaan. Vihdoin saapui kamala viesti,

että Pietari Eerikki oli kaatunut. Mutta suru helpotti hieman, kun

saatiin kuulla, että Pihdit olivat vallanneet kaksi maakuntaa,

kuusituhatta lippua ja rumpua, viisisataa pöytäkelloa ja kolme

miljoonaa kullassa ja hopeassa. Pietari Eerikin ruumis tuotiin kotia ja

hänen tomulleen rakennettiin kirkko, jonka seinässä luettiin sanat:

Sankarikuninkaalle, Puhtaan Helvettiopin Puoltajalle. Kuoli pihtiensä

puolesta. Henki luultavasti Jumalan luona!

Tämä oli kauniin lehti Hullingien ylistyskirjassa.

Mutta Haarukat pysyivät edelleenkin uskossaan ja saivat viimein

uskonnonharjoitusvapauden. Niin, olipa niitäkin (tyytymättömiä), jotka

väittivät, että oli tapeltu joutavista, sillä viis siitä, pistelläänkö

helvetissä haarukoilla vai pihdeilläkö nipistellään, kun tiettiin,

ettei helvettiä ollut olemassakaan.

Pietari Eerikin jälkeen tuli kuninkaaksi Jöns I Fiilip. Pani toimeen

näytelmiä pitääkseen tyytymättömiä hyvällä tuulella. Mutta kun

tyytymättömätkin tekivät näytelmiä, niin heidän näytelmänsä

julistettiin syntisiksi ja perustettiin kansallinen näyttämö, jolla

esitettiin kohtauksia ylistyskirjasta ja Pihtien sodasta uskottomia

vastaan. Siten kansa totutettiin katsomaan kunnioituksella ylös

"suuriin muistoihinsa".

Hänen seuraajansa Jöns II Petterin aikana perustettiin Valtionsanomat.

Sen aiheutti osittain kuohuva tyytymättömyys, osittain tarve saada

yläluokan mielipiteet leviämään niin nopeasti kuin suinkin.

Valtionsanomain tehtävänä oli: alinomaa selittää, että kaikki mitä

alaluokka ajatteli, puhui ja kirjoitti oli valetta, ja että kaikki

alaluokan teot johtuivat alhaisista vaikuttimista, itsekkyydestä,

kateudesta ja ilkeydestä; selittää että nykyinen yhteiskunta oli

täydellisin ja kaikkien onneen johtava; saarnata että helvettioppi oli

lempein, syvällisin ja älykkäin kaikista opeista sekä ettei sitä ikinä

voitu millään muulla opilla korvata; että kaikki muut opit olivat

typeriä ja siveettömiä, j.n.e. Tätä keksintöä tervehdittiin riemulla,

ja Valtionsanomat omaksuivat senvuoksi nimen Yleinen Mielipide eli

Siunattu Seisahdus.

Onnellisten saari: Kaksi kertomusta kokoelmasta 'Svenska öden och äfventyr' · 第 16 / 18 题