Kolmimasto "Ruotsin Leijona" oli vetänyt keulapurjeet etumastoonsa
Älfsborgin linnoituksen edustalla ja oli juuri nostamaisillaan
ankkurin, kun muuan tullilaitoksen soutuveneistä erkani rannasta ja
antoi merkin, ettei laiva saanut vielä lähteä; mutta tuuli oli jo
pullistanut purjeet ja laiva riuhtoi ankkuriköyttä. Tullimiehet
soutivat minkä jaksoivat; köysi heitettiin laivasta, ja pian hinattiin
tullivene ison aluksen viereen. Veneestä kapusi ylös kaksi nuorta
miestä, jotka vedettiin tykkiaukosta laivaan; heidän jäljestään
viskattiin nahkasäkki, joka näytti olevan heidän ainoa matkatavaransa,
ja sitten läksi tullivene takaisin. Mutta "Ruotsin Leijona", joka nyt
oli saanut ankkurinsa ranapalkille, lasketti pienin keulapurjein
ulapalle oikeanpuolisen laitatykistön jyskyessä ja linnoituksen
kanuunain vastatessa ammuntaan.
"Ruotsin Leijonan" lastina oli taekaluja, kankaita ja kappaletavaraa;
sitäpaitsi oli 500 matkustajaa, enimmäkseen pahantekijöitä, jotka oli
tuotu ankkuripajoista, vankiloista ja kuritushuoneista, ja matkan
määränä oli Uuden Ruotsin siirtomaa Pohjois-Amerikassa.
Kun molemmat nuoret herrat olivat päässeet välikerroksen läpi kannelle,
kääntyivät he ikäänkuin saman ajatuksen valtaamina taaksepäin ja
pistivät kielen ulos suustaan, linnoitukselleko vai koko maalle, joka
siinti kaukaisuudessa, sitä oli vaikea sanoa. Tällä tavoin päästettyään
ilmoille isänmaalliset tunteensa he etsivät peränpuolelta kapteenin
kajuutan näyttääkseen paperinsa ja tehdäkseen selkoa itsestään.
Siitä selityksestä, jonka he tällöin antoivat, kävi ilmi, että he
olivat Upsalan akatemian ylioppilaat Dominus Lassi Hulling ja Petter
Snagg, jotka kumpikin oli todistettu syypäiksi siihen, että olivat sekä
kaupungin kapakoissa että myös eräissä osakuntakekkereissä puhuneet
solvaavasti kuninkaan professorista Serenissimus Olaus Rudbeckiuksesta
ja tämän äskettäin ilmestyneestä, "Atland eli Manhem" nimisestä
vuosisataisteoksesta, joka oli tähän asti aavistamattomalla tavalla
korottanut isänmaan kunniaa, kun näet sanottu Serenissimus siinä oli
sekä deduktsionin että induktsionin avulla päivänselvästi näyttänyt
toteen, että Svean valtakunta ei ollut vähempää kuin ihmissuvun kehto.
Tyhmän ja säädyttömän epäilyksensä tähden oli ennenmainitut Hulling ja
Snagg pantu arestiin, mutta koska he tässä ahtaassa eikä niinkään
terveellisessä paikassa olivat käyttäytyneet sopimattomasti ja
rangaistavasti, oli heidät tuomittu kujanjuoksuun ja kuritushuoneeseen.
Kuninkaallisen majesteetin erinomaisesta armosta he olivat saaneet
luvan lähteä maanpakoon ja matkustaa "Ruotsin Leijonassa" Uuteen
Ruotsiin.
Kapteeni kuunteli selitystä sävyisästi virnistellen. Ei hän ollut
kuullut tuosta Atlantica-kirjasta, mutta saatuaan tietää sen sisältävän
jotakin sellaista, että muka Svean valtakunta oli tuo syvyyteen
vajonnut Atlantis eli Onnellisten saari, asettui hän oitis
ylioppilaiden puolelle ja selitti jokaisen merimiehen tietävän, että
Atlantica oli Valtameressä, joka juuri samaisesta saaresta oli saanut
nimensä, eli Atlantinmeressä. Ja sitten hän lausui oppineet herrat
tervetulleiksi ja tuli heidän hyväksi ystäväkseen.
Matka eteni hyvillä tuulilla Pohjanmeren poikki, Kanavan läpi ja
Espanjan merelle. Koska mahdollisen haaksirikon vuoksi ei uskallettu
pitää vankeja sidottuina eikä karkaamisesta tai kapinasta ollut pelkoa,
kaikki kun olivat selittäneet olevansa tyytyväisiä saadessaan
matkustaa, kulkivat nämä vapaina ja käyttäytyivät siivosti ja
soveliaasti. Naineet olivat saanee takaisin vaimonsa ja lapsensa, joita
eivät olleet vuosikausiin nähneet, ja he olivat ylen onnellisia, ja
onni teki heidät hyviksi. Mutta eivät he vallan vaarallisia olleetkaan.
Jotkut olivat humalapäissään lyöneet puukolla, toiset karanneet
sotapalveluksesta, toiset poimineet hedelmiä muiden puista, syystä
ettei heillä ollut omia. Pimeistä, epäterveellisistä vankiloista
päästyään he nauttivat täysin siemauksin mahtavan meren näystä ja
kirkkaasta valosta. Kaikki oli uutta heille, ja he ilakoivat kannella
kuin lapset. Milloin he juoksivat katsomaan delfiiniä, joka karkeloi
aalloilla, milloin piti heidän nähdä, kuinka merimiehet pyydystivät
hain tai lentokalan.
Kun he olivat vapautetut työnteosta, oli koko matka heille yhtä ainoata
pyhäpäivää, ja leipähuolten painamatta he astuivat katettuun pöytään,
yksinkertaiselle mutta riittävälle aterialle.
Molemmat ylioppilaat, jotka oltuaan nuora kaulassa olivat päässeet
pakoon, tunsivat olevansa tavallaan rikoksentekijöitä hekin ja tekivät
tuttavuuksia irtipäästettyjen kanssa, joiden oli määrä samoin kuin
heidänkin alkaa alusta elämän taistelu uudessa maassa, uusissa oloissa.
Lassi oli luonteensa ja kasvatuksensa mukaisesti tullut siihen
maailmankatsomukseen, että kaikki mikä tapahtuu on parasta; Petter
sitävastoin piti kaikkea auttamattoman viheliäisenä. Ja monesti
joutuivat toverukset riitaan näistä maailmankatsomuksistaan, jolloin
aina kävi niin, että he kumpikin saivat puolet kuuntelijoista
kannattajikseen, mikä kerran antoi laivalääkärille aiheen ratkaista
kiistakysymyksen myöntämällä kummankin riitapuolen olevan oikeassa.
Elämässä on sekä mustaa että valkoista, hän sanoi. Ken sattuu näkemään
vain mustan puolen, luulee kaiken olevan mustaa; ken taas sattuu
näkemään ainoastaan valkoisen, luulee kaikkea valkoiseksi. Sen pituinen
se.
Niin he saapuivat Azorien saarille, joita on yhdeksän. Siellä he saivat
nousta maalle jaloittelemaan. He luulivat tulleensa paratiisiin, sillä
siellä kasvoi viinirypäleitä, maissia, oransseja, ananaksia ja meloneja
paljaan taivaan alla. Eräs puukottaja, joka oli istunut ankkuripajassa
kuusi vuotta, riemastui niin, että hänet täytyi panna köysiin, ja
sidottuna hän istui puron reunalla syöden appelsiinia, jotta naama oli
keltaisena, ja kirkui olevansa Aatami. Hän tahtoi sen vuoksi riisua
itsensä alasti ja verhota ruumiinsa vain tupakanlehdellä, mutta
laivapappi otti hänet huostaansa ja selitti, että oli synti käydä
vaatteitta, mutta mies todisti jumalansanan ja raamatunhistorian
avulla, että Aatami syntiinlankeemuksen jälkeen kävi puettuna
ainoastaan viikunanlehteen, jonka vuoksi hän katsoi olevansa oikeutettu
käymään tupakanlehteen puettuna. Mutta silloin pappi osoitti
kirkkoisien ja Flora Exotica Sacran nojalla, ettei viikunanlehti ollut
mikään tupakanlehti.
Vihdoin vietiin matkustajat laivaan; purjeet nostettiin ja matka
suunnattiin Antiguaan. Tähän asti oli kaikki käynyt rauhallisesti ja
hyvin, paitsi että oli Pohjanmerellä oltu pienessä myrskyssä. Mutta
nyt, kun he olivat tulossa pasadivyöhykkeeseen, tuli tyven. Meri lepäsi
heidän ympärillään kuin elohopeapinta, missä laiva liikkui kuin
magneettineula. Kuumuus kävi sietämättömäksi, terva tihkui kaikista
seisovista kappaleista ja laivanrungon saumoista. Aamusta iltaan
huuhdeltiin laivaa vedellä, ikäänkuin olisi pelätty sen syttyvän
tuleen. Siinä kului viikko.
Silloin, eräänä aamuna aikaisin, huomautti etumastossa oleva tähystäjä,
että pohjoisessa näkyi pilviä. Kapteeni, joka tiesi mitä tämä merkitsi,
käski heti köyttää tykit ja kaiken irtaimen, tilkitä luukut ja väen
olla valmiina vastaanottamaan pahinta.
Jonkun tunnin kuluttua, aamiaisen aikaan, näkyi musta juova
taivaanrannassa; muutamia tunteja myöhemmin kuului pauhina semmoinen
kuin aaltojen vyöryessä rantaa vasten tahi kuin rattaiden jyrinä
kaupungista, ja vetten yli ryntäsi myrsky. Ennenkuin purjeet olivat
ehtineet antamaan laivalle vauhtia, olivat raakapuut, tangot ja
latvapurjeet meressä, ja pelkin alapurjein kiiti "Ruotsin Leijona"
myötätuulessa etelää kohti, eteenpäin, eteenpäin, ilman tietoa minne.
Myrsky raivosi kolme päivää, ja joka tuokio varrottiin kölin karahtavan
pohjaan. Pappi luki ja saarnasi ja selitti, ettei muuta sopinut
odottaakaan, kun oli pahantekijöitä laivassa. Hän muistutti Joonaasta
ja esitti kapteenille, että profeetta Michan XII luvun 16:nnen ja
seuraavien värssyjen nojalla olisi heitettävä mereen kaikki rikolliset,
jotta pelastettaisiin vanhurskaat, mutta kapteeni ei suostunut. Kun
vaara oli suurimmillaan, meni Lassi Hulling papin luo ja ehdotti
yleisen rippi- ja rukouspäivän pitämistä nyt heti, sillä -- sanoi hän
-- ainoastaan katumattomat rikokset painavat vaakakupissa. Ehdotus
hyväksyttiin, ja rippi, josta pahantekijät vapautettiin, koska heillä
ei ollut tunnustamattomia rikoksia, alkoi.
Toimeenpannussa kuulustelussa ei tavattu ainoatakaan vanhurskasta.
Mutta myrsky jatkui siitä huolimatta. Silloin alkoi keulan puolelta
kuulua hiljaista mutinaa. Väki oli tuuminut puoleen ja toiseen, ja
viimein oli joku älyniekka keksinyt, että papinkin pitäisi ripittäytyä,
sillä hän oli enää ainoa, joka ei ollut tunnustanut syntejään. Ehdotus
hyväksyttiin huutoäänestyksellä, mutta rippi-isä oli vielä saatava.
Vihdoin ilmoittautui Petter Snagg, joka oli tenttinyt hepreankielen
papintutkintoa varten. Pappi pani vastalauseensa, mutta turhaan. Hänet
köytettiin suurmastoon, ja saatuaan sekä ankaria nuhteita että
ystävällisiä kehotuksia hän tunnusti viljalti kyyneliä vuodattaen, että
oli nuoruudessaan vietellyt erään rippikoulutytön.
Sitten syntyi neuvottelu, johon matkustajatkin ottivat osaa, ja koska
pappi oli vaatinut, että heidät kaikki viisisataa oli viskattava
mereen, langetettiin pian tuomio, että pappi itse jouti mereen,
profeetta Michan XII luvun 16:nnen ja seuraavien värssyjen nojalla. Ja
kun hän oli rukoillut viimeisen rukouksensa, heitettiin hänet mereen.
Mutta myrsky vain yltyi. Vihdoin seitsemäntenä päivänä koiranvahdin
aikana laiva törmäsi kivelle. Kirkaisu kajahti vastaukseksi rungon
ryskinälle, kun keula syöksyi vedenalaiselle karille ja nousi aivan
pystyyn. Tykit irtautuivat köytöksistä ja romahtivat välikansien läpi
alas. Päivänkoitteessa laiva alkoi vajota. Mutta silloin nähtiin maata
tuulen puolella.
Enimmät olivat päässeet veneisiin, mutta ehtimättä ottaa mukaansa
nimeksikään ruokavaroja, vaatteita tai työkaluja. Auringon noustessa
näkivät kaikki kuusisataa henkeä olevansa pelastetut ja nousivat maihin
hyvässä järjestyksessä, mutta laiva upposi kuin kivi, kun he laskivat
jalkansa maalle.