Setririnteellä.
Kittyn ystävät ilostuivat suuresti hänen saapuessaan
Graniittiylängölle. Järkyttävä tapahtuma, joka oli ollut niin
vähällä muuttua murhenäytelmäksi, oli jollakin tavoin himmentänyt
Graniittiylängön viehätystä, ja Kittyn saapuminen auttoi hajoittamaan
pilven, joka viime päivinä oli synkentänyt heidän elämäänsä.
Ei ollut vaikeata taivuttaa Kittyä jäämään kauemmaksi kuin hän alkuaan
oli ajatellut ja lähtemään yhdessä heidän kanssaan Prescottiin. Sieltä
Stanfordin täytyi lähteä työhön kaivoksilleen ja Helen aikoi seurata
Kittyä Risti-Kolmioon, kuten oli luvannut. Risti-Kolmion miehet
veisivät kotiin lähtiessään Kittyn hevosen mukanaan, ilmoittaisivat
hänen vanhemmilleen viipymisestä ja pitäisivät huolla siitä, että
Reidin auto sovittuna päivänä lähtisi Prescottiin noutamaan nuoria
naisia.
Kitty ei saattanut edes Helenille kertoa kihlauksestaan Lawrence
Knightin kanssa — taikka Patchesin, kuten hän aikoi sanoa tätä siihen
saakka, kunnes paimen itse arvelisi ajan tulleen ilmoittaa oikean
nimensä. Kaikki oli tapahtunut niin äkkiä — tulevaisuus näytti
loistavalta, niin paljon Kittyn rohkeimpiakin unelmia suuremmalta, että
hän tuskin saattoi uskoa sitä todeksi. Sitä paitsi hän ehtisi kotona
kartanossa kertoa kaikesta Helenille. Ja hän vaati myöskin Patchesilta,
ettei tämä puhuisi hänen isänsä kanssa, ennen kuin hän itse oli tullut
kotiin.
Phil poikineen saapui Risti-Kolmioon päivää aikaisemmin kuin Kittyn ja
Helenin oli määrä palata Prescottista. Heti kotiin tullessaan he saivat
kuulla uutisia: Professori Parkhill oli lähtenyt Williamson Valleysta
-ja Pata-Koukku-S kartano oli myyty. Reidin odottama ostaja oli
saapunut samana päivänä kuin Kitty lähti Graniittiylängölle ja kauppa
oli tehty siekailematta. Mutta Reid ei aikonut luovuttaa kartanoa
uudelle omistajalle, ennen kuin karjankierroksen jälkeen.
Miesten istuessa illalla Rovastin kanssa pähkinäpuiden alla
keskustellen laakson tapahtumista ja varsinkin naapurikartanon uudesta
omistajasta, vetäytyi Phil pikku Billyn kanssa hiukan syrjään ottaen
osaa keskusteluun vain silloin tällöin, kun hänen oli pakko sanalla tai
parilla vastata johonkin hänelle tehtyyn kysymykseen. Kun rouva Baldwin
lähetti pikku Billyn vuoteeseen, livahti Phil yksinään hämärään eivätkä
miehet nähneet häntä, ennen kuin seuraavana aamuna. Kun aamiainen oli
syöty, antoi hän lyhyesti tarpeelliset ohjeet miehilleen ja ratsasti
pois.
Ymmärtäen Philin mielialan antoi Rovasti hänen lähteä virkkamatta
sanaakaan. Rouva Baldwinille hän sanoi: »Anna hänen olla yksinään,
Stella. Ei poikaa vaivaa mikään. Mutta hänen täytyy päästä laitumelle
taistellakseen taistelunsa. Luulen hänen lähtevän katsomaan
villihevosia Tooheyssa. Sinne hän tavallisesti menee ollessaan apealla
mielellä.»
Patches, joka oli käynyt asialla Fair Oaksissa, oli varhain
iltapäivällä matkalla kotiinpäin ja oli saapunut sen lähteen
läheisyyteen, jossa ensi kertaa teki tuttavuutta Nick Cambertin kanssa,
kun äkkiä kuuli vasikan huutavan läheisessä metsikössä. Tuntien jo
tarkoin karjakartanoelämään kuuluvat äänet hän tiesi, että vasikka oli
hädässä.
Patches käänsi hevosensa syrjään ja ratsasti ääntä kohden. Samassa hän
huomasi ohuen savun tunkeutuvan puiden lomitse. Hän pysähdytti heti
hevosensa, laskeutui satulasta, sitoi hevosensa puuhun ja jatkoi matkaa
jalan, hiljaa ja varovaisesti. Pian hän taas kuuli ääniä. Vasikka huusi
tuskasta ja pelosta ja tuuli toi palaneiden karvojen tuoksun hänen
nenäänsä. Joku oli parhaillaan merkitsemässä vasikkaa.
Kenties oli kaikki niin kuin olla piti — kenties ei. Patches oli
aseeton, mutta hänelle ominaisella huolettomuudella hän ryömi hiljaa
eteenpäin pensaikon läpi siihen suuntaan, mistä savu ja äänet tulivat.
Hän ei ollut vielä päässyt kokonaan pensaikon läpi, kun kuuli jonkun,
nopeasti ratsastavan poispäin. Taivuttaen oksia erilleen hän yritti
nähdä vilahduksen ratsastajasta, mutta liian myöhään — tämä oli jo
hävinnyt puiden taa. Mutta pienellä aukeamalla keskellä metsikköä hän
näki Yavapai Joen seisovan vasikan vieressä, jolla oli vastapoltettu
Neljä-Viiva-M:n merkki kyljessään ja Tailholtin merkit korvissaan.
Patches tiesi heti, aivan kuin olisi nähnyt koko toimituksen, mitä oli
tapahtunut. Muiden kartanoiden paimenet kävivät harvoin näillä seuduin,
ja Tailholt Mountainin miehet, tietäen Risti-Kolmion miesten olevan
työssä Graniittiylängöllä, olivat käyttäneet tilaisuutta hyväkseen.
Mies, joka niin kiireisesti oli ratsastanut pois, ajoi epäilemättä
parhaillaan lehmää niin pitkän välimatkan päähän, ettei se enää
saattaisi palata vasikan luokse.
Mutta niin varma kuin Patches olikin siitä, mitä äsken oli tapahtunut,
tuli hän kuitenkin liian myöhään, sillä hänellä ei ollut todisteita
siitä, että vastamerkitty vasikka ei ollut Nick Cambertin laillista
omaisuutta.
Patchesin astuessa esiin pensaikosta töllötti Yavapai Joe häneen
hetkisen ällistyneenä ja syyllisen näköisenä. Sitten hän otti pari
askelta hevostaan kohden.
»Odottakaahan hetkinen, Joe», huusi Patches. »Mitä hyötyä teillä olisi
karkaamisesta? Minä en aio tehdä teille pahaa.»
Joe pysähtyi ja seisoi epäröiden katsoen tulijaa syrjäsilmäyksin.
»Tulkaahan tänne, Joe, puhutaan hiukan asiasta», jatkoi Risti-Kolmion
mies päättävällä äänellä istuutuen matalalle kivelle lähellä
pientä nuotiota. »Tehän tiedätte, ettette pääse karkaamaan, vaikka
tahtoisittekin.»
»Minä en aio kertoa kenellekään mitään», sanoi Joe yrmeästi tullessaan
Patchesia kohden.
»Ettekö?»
»En, sitä en tee», vakuutti Joe. »Tuo vasikka on Neljä-Viiva-M:n
omaisuutta, se on aivan varma.»
»Näen sen olevan», vastasi Patches rauhallisesti. »Mutta odotan siksi,
kun Nick palaa, ja kysyn häneltä, kenen se oli, ennen kuin hän muutti
sen polttomerkin.»
Hermostuneena ja kiihdyksissään lankesi Joe hänen virittämäänsä ansaan.
»Teidän olisi nyt parasta lähteä eikä ruveta tekemään Nickille typeriä
kysymyksiä. Jos hän tapaa meidät juttelemassa, hän halkeaa kiukusta.
Minä ja te olemme ystäviä, ja sitä varten sanon teille, että teidän
olisi parasta korjata luunne hyvissä ajoin.»
»Kiitos, Joe, mutta minulla ei ole kiirettä. Kestää ainakin tunnin,
ennen kuin Nick palaa, jos hän ajaa lehmän tarpeeksi kauas.»
Jälleen Joe-raukka sanoi enemmän kuin hänen olisi pitänyt. »Teidän ei
tarvitse pitää huolta Nickistä. Kyllä hän ajaa sen tarpeeksi kauas.
Nick ei jätä mitään sattuman varaan.»
Saatuaan täten vahvistuksen epäilyksilleen liikkui Patches varmalla
pohjalla. Hän oli menetellyt varsin uhkarohkeasti sanoessaan, että
vasikan polttomerkki oli muutettu. Sillä oli aivan yhtä mahdollista,
että vasikka olisi ollut merkitsemätön Nickin ottaessa sen kiinni.
Mutta Joen esiintyminen ja varsinkin hänen viimeinen vastauksensa
ilmaisivat Patchesin osuneen oikeaan. Se tosiseikka, että vasikan
polttomerkki todellakin oli muutettu, todisti ilman muuta, että se
kuului Risti-Kolmiolle, sillä sen merkki oli ainoa, jonka saattoi
muuttaa Neljä-Viiva-M:ksi.
Patches vaihtoi nyt äänensävyä ja virkkoi mennen suoraan asiaan:
»Kuulkaahan, Joe, me saatamme yhtä hyvin puhua asiasta peittelemättä.
Te tiedätte minun olevan ystävänne, enkä minä tahdo tuottaa teille
harmia, mutta sitä ei voi auttaa, että te nyt olette aikamoisessa
pinteessä. Minä piilottelin tuolla pensaikossa päästäkseni selville
asiasta ja tiedän varsin hyvin, että tämä on Risti-Kolmion vasikka
ja että te ja Nick muutitte sen polttomerkin. Te tiedätte, että
se merkitsee vankeutta sekä teille että Nickille, jolleivät pojat
mahdollisesti jo sitä ennen pieksä teitä pahanpäiväiseksi ilman sen
enempiä muodollisuuksia.»
Patches vaikeni antaakseen sanoilleen enemmän pontta.
Joe oli valahtanut valkeaksi kuin palttina. Hän vapisi pelosta ja
pälyili hevoseensa.
Patches lisäsi terävästi: »Teidän on turha yrittää karata. Voin surmata
teidät, ennen kuin olette ehtinyt edes puolitiehen hevosenne luo.»
Ansassa ja avuttomana Joe katsahti rukoilevasti käskijäänsä. »Ettehän
anna minun joutua vankilaan, ettehän, Patches?» uikutti hän. »Te ja
minä olemme hyviä ystäviä, eikö niin? Sitäpaitsi ei hän antaisi minun
joutua vankilaan, eivätkä pojat uskaltaisi tehdä minulle mitään, jos he
vain tietäisivät.»
»Kenestä puhutte?» kysyi Patches. »Nickistäkö? Älkää olko typerä, Joe.
Nick joutuisi vankilaan yhdessä teidän kanssanne.»
»Minä en tarkoita Nickiä, tarkoitan häntä Risti-Kolmiossa — professori
Parkhillia. Sanon teille, ettei hän anna teidän tehdä minulle mitään.»
»Älkää uskoko sitä, Joe», vastasi Patches hetkeäkään epäröimättä.
»Tiedätte aivan yhtä hyvin kuin minäkin, ettei professori Parkhill
enemmän kuin kukaan muukaan voisi pidättää poikia, jos he saisivat
kuulla tästä. Sitä paitsi ei professori enää ole kartanossa.»
Joe-raukan pelästys oli surkea nähdä. »Tarkoitatteko, että hän — että
hän on lähtenyt?» sopersi hän.
»Kuulkaahan, Joe», sanoi Patches nopeasti. »Minä voin tehdä enemmän
teidän puolestanne kuin hän, vaikka hän olisikin täällä. Te tiedätte,
että minä olen ystävänne ja etten tahtoisi toimittaa teidänlaistanne
kunnon miestä viideksitoista tai kahdeksikymmeneksi vuodeksi vankilaan
tai vaikkapa hirteen. Mutta on vain yksi keino, millä voin auttaa
teitä. Teidän täytyy tulla minun kanssani Risti-Kolmioon ja kertoa
herra Baldwinille kaikki, kuinka te olette Nickin työssä ja kuinka hän
pakotti teidät auttamaan itseään ja kaiken minkä tiedätte. Jos sen
teette, voimme pelastaa teidät.»
»Luulen — luulen teidän olevan oikeassa, Patches», keskeytti pelästynyt
miesparka. »Nick onkin kohdellut minua kuin koiraa. Ettehän anna Nickin
tehdä minulle pahaa, ettehän?»
»Ei kukaan voi tehdä teille pahaa, Joe, jos nyt lähdette minun
kanssani. Lupaan pitää huolta teistä ja auttaa teitä tulemaan mieheksi.
Tulkaahan nyt, mutta minä päästän ensin tuon vasikan irti.»
Hänen kumartuessaan vasikan yli kuului pensaikosta ääni, joka sai hänet
ponnahtamaan pystyyn.
Joe uikutti kauhusta.
Patches sanoi matalalla äänellä, mutta käskevästi. »Olkaa vaiti ja
seuratkaa minua. Olkaa mies, niin minä autan teitä.»
»Nick tappaa meidät varmasti», vaikeroi Joe.
»Sitä hän ei tee, jos minä vain pääsen ensiksi käsiksi häneen», vastasi
Patches.
Mutta hän huokasi helpotuksesta nähdessään Phil Actonin ratsastavan
heitä kohden setrien lomasta.
Mutta ennen kuin Patches ennätti sanoa sanaakaan, ojentautui Philin
pistooli häntä kohden ja päällysmiehen ääni kaikui käskevänä:
»Kädet ylös!»
Joe nosti kätensä. Patches empi.
»Nopeasti!» virkkoi Phil.
Nähdessään ilmeen Philin silmissä Patches totteli. Mutta kohottaessaan
kätensä valahti hänen kasvoilleen tumma puna, ja hänen harmaat silmänsä
leimahtivat. Hänen salaperäinen esiintymisensä hänen tullessaan
Risti-Kolmioon pyytämään työtä, hänen ystävyytensä Yavapai-Joen kanssa,
joka oli herättänyt karjanhoitajien epäluuloa, hänen kohtauksensa
Joen kanssa, josta professori oli kertonut Philille, hänen paluunsa
kartanoon, kun kaikki luulivat hänen olevan Prescottissa — kaikki tämä
ja monet muut asianhaarat olivat nyt kärjistyneet huippuunsa Philin
löytäessä Patchesin Joen seurasta ja vastamerkityn vasikan nuotion
vierestä. Patches oli tosin aseeton, mutta Phil ei saattanut olla
siitä varma, koska yleinen tapa oli pitää pistoolia nahkasäärykseen
pistettynä.
Mutta vaikka Patches hyvin ymmärsikin kaiken tämän, ei hän kuitenkaan
voinut olla tuntematta raivoa, kun mies, jonka kanssa hän oli elänyt
niin likeisessä ystävyyssuhteessa viimeisien kolmen kuukauden aikana,
saattoi uskoa hänet syylliseksi sellaiseen rikokseen ja ilman
muuta kohdella häntä tavallisena karjavarkaana. Hänen oikeuden- ja
kunniantuntoaan oli loukattu, ja hän päätti puolustaa itseään tätä
syytöstä vastaan ja opettaa Phil Actonille, että oli raja, jonka yli
hän ei sallinut tämän ystävyyden nimessä menevän. Hänen ainoa toivonsa
oli voittaa päällysmiehensä sanoin, kuten hän oli Joenkin kahlinnut.
Sanasodassa Phil Acton oli vasta-alkaja. Hilliten vihansa Patches
sanoi kylmästi ja purevan ivallisesti, katsoen paimenta pilkallisesti
hymyillen: »Sinä näytit olevan varsin varovainen vangitessasi
aseettoman miehen?»
Patches näki Philin kasvoille leviävästä punasta, että sanat olivat
tehonneet.
»Ei kannata olla varomaton sinunlaistesi miesten kanssa», vastasi Phil
kiivaasti.
»Ei kai», pilkkasi Patches, »mutta suuren Villihevos-Philin kannattaa
varmaan hyvin ansaita itselleen raukan nimi, sillä hän pelkää tulla
aseettoman miehen lähelle, jollei hänellä itsellään ole pistoolia
kädessään.»
Kylmät, ivalliset sanat saattoivat Philin raivoihinsa. Hurjasti
naurahtaen hän pisti pistoolinsa koteloon ja hypähti satulasta. Samassa
hetkessä Patches ja Joe laskivat kätensä alas, ja Joe, kummankaan sitä
huomaamatta, otti muutaman askelen hevostaan kohden.
Phil seisoi nyt rauhallisena kädet ristissä rinnalla katsoen Patchesiin.
»Mitä ilveilyä tämä oikeastaan on, senkin kirottu karjavaras?» sanoi
hän kylmästi. »No, ota nyt pistoolisi ja tee mitä aiot.»
Niin vihainen kuin olikin, ei Patches voinut olla ihailematta
ystäväänsä, joka oli vastannut hänen purevaan loukkaukseensa näin
pelottomasti. Mutta hän ei voinut poiketa suunnitelmastaan saada Phil
heittämään pois aseensa.
»Ilveilijä sinä olet itse ja kerskailija lisäksi», ivasi hän. »Sinä
tiedät hyvin, ettei minulla ole asetta. Sinun eleesi on hyvin komea.
Paha vain, ettei se vähääkään vaikuta minuun.»
Kiroten Phil tempaisi pistoolinsa kotelosta ja heitti sen maahan.
»Niinkuin tahdot», huudahti hän syöksähtäen Patchesia kohden.
Mutta silloin tapahtui Patchesissa omituinen muutos. Niin vihainen kuin
hän olikin, sai muuan ajatus hänen vihansa talttumaan.
»Seis!» huudahti hän äkkiä ja niin käskevästi, että Phil tahtomattaan
pysähtyi. »Minä en voi tapella kanssasi tällä tavoin, Phil», sanoi
hän, ja Phil näki jälleen tuon omituisen itsehalveksunnan hymyn
hänen kasvoillaan. »Sinä tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, että joudut
alakynteen tapellessasi paljain käsin minun kanssani. Nyt sinä olet
auttamattomasti minun vallassani, niin kuin minä olin hetki sitten
sinun vallassasi. Nyt minä olen aseistettu ja sinä aseeton. Minä en voi
näin tapella kanssasi, Phil.»
Vastoin Philin tahtoa Patchesin sanat tekivät häneen syvän vaikutuksen.
Hän käsitti, että epätasainen taistelu ei tyydyttäisi kumpaakaan, olipa
ylivoima kummalla hyvänsä.
»No niin», sanoi hän purevasti, »mitä siis aiot tehdä?»
»Ensinnäkin», vastasi Patches tyynesti, »aion kertoa sinulle, mistä
syystä minä osuin olemaan täällä Yavapai Joen seurassa.»
»Minä en kaipaa sinun selityksiäsi. Kai se kuitenkin taas kuuluu sinun
yksityisasioihisi», vastasi Phil kuivasti.
Patchesin onnistui hillitä itsensä. »Sinä saat yhtäkaikki kuulla
selityksen», hän vastasi. »Saat uskoa sitä tai et, aivan mielesi
mukaan.»
»Ja entä sitten?» kysyi Phil.
»Sitten minä noudan itselleni pistoolin, jotta saamme selvittää asiamme
mies miestä vastaan milloin vain tahdot», vastasi Patches päättävästi.
Mutta kertoessaan Philille, kuinka hän oli tullut paikalle liian
myöhään ottaakseen kiinni karjavarkaan ja kuinka hän juuri Philin
saapuessa oli saanut Joen taivutetuksi lähtemään Risti-Kolmioon
antamaan tarpeelliset todisteet Nickiä vastaan, unohti Patches,
minkä vaikutuksen hänen sanansa mahdollisesti tekisivät Joeen.
Molemmat Risti-Kolmion miehet olivat niin syventyneet omien väliensä
selvittämiseen, etteivät kiinnittäneet huomiotaan Tailholt Mountainin
miesraukkaan. Käyttäen tilaisuutta hyväkseen Joe oli vähitellen
siirtynyt yhä lähemmäksi hevostaan. Kun hän kuuli Patchesin kertovan,
ettei hänellä ollut mitään eittämättömiä todisteita, että vasikka ei
ollut Nick Cambertin laillista omaisuutta, synkkenivät hänen kasvonsa
kiukusta. Häntä harmitti, että Patches oli saanut hänet paljastamaan
sekä itsensä että isäntänsä, ja hän keksi mielestään hyvän keinon
oman nahkansa pelastamiseksi ja isäntänsä lepyttämiseksi. Hän hyppäsi
nopeasti hevosensa selkään ja ennen kuin toiset saattoivat pidättää
häntä, hän oli jo kaukana metsikössä.
»Siinä se nyt oli», huudahti Patches harmissaan. »Unohdin kokonaan
Joen.»
»Enpä luule hänen paljoakaan vaikuttavan asiaan», murahti Phil.
Puhuessaan Phil käänsi selkänsä Patchesille ja otti pari askelta
pistooliaan kohden. Hän oli ehtinyt miltei sen luo, kun pensaikosta
Patchesin takaa kuului laukaus.
Patches näki Philin horjuvan eteenpäin, ojentautuvan kuin ponnistaen
viimeiset voimansa ja kääntyvän katsomaan taakseen. Philin kaatuessa
syöksyi aseeton paimen Philin asetta kohden, joka yhä oli maassa.
Samalla hän kuuli toisen laukauksen, ja kuula viuhui hänen kasvojensa
ohitse. Philin pistooli kädessään hän ryntäsi setripuun taakse
vastapäätä pensaikkoa, mistä laukaukset oli ammuttu, ja hänen
juostessaan viuhui toinen kuula hänen ohitseen.
Patchesin tapaan liikkuvaan mieheen ei ole helppo osua. Mutta
vielä vaikeampi on osua, kun mies on aseistettu ja puun suojassa.
Silmänräpäys sen jälkeen, kun oli päässyt turvapaikkaansa, Patches
kuuli kavioiden kapsetta ja tiesi, että näkymätön murhamies oli
katsonut parhaaksi tyytyä siihen, mitä oli saanut aikaan, ja paeta
ennen kuin Patches kenties ryhtyisi hänen kanssaan ilmitappeluun.
Kavioiden kapseen vaimetessa Patches syöksyi Philin luo.
Nopeasti tarkastaessaan Philin tilaa hän huomasi kuulan tunkeutuneen
oikean hartian alapuolelle ja miehen olevan hengissä, vaikkakin
tajutonna ja epäilemättä pahasti haavoittuneena.
Patches repi nopeasti paitansa sileiksi, tukahdutti verenvuodon
ja sitoi haavan parhaan kykynsä mukaan. Sitten hän empi hetkisen.
Kartanoon oli kolmen tai neljän mailin matka. Hän saattoi ratsastaa
taipaleen edestakaisin muutamassa minuutissa. Jonkun täytyi lähteä
noutamaan lääkäriä menettämättä hetkeäkään. Oli parempi jättää Phil
yksinään muutamaksi minuutiksi kuin lähteä kuljettamaan häntä kotiin
tässä tilassa. Seuraavassa hetkessä Patches istui Philin satulassa ja
karautti kotiin hurjempaa vauhtia kuin milloinkaan oli ratsastanut.
Jim Reid oli matkalla kotiin Prescottista Kittyn ja Helenin kanssa,
aivan kuten Kitty oli suunnitellut. He olivat noin kymmenen mailin
päässä kotoa, kun Reid, joka ohjasi autoa, näki ratsastajan lähenevän.
Hetkisen hän silmäili miestä ja sanoi sitten tytöille: »Katsokaahan,
miten tuo mies ratsastaa. Nyt ei kaikki ole niin kuin olla pitää.»
Puhuessaan hän käänsi auton syrjään tieltä.
Hetkistä myöhemmin hän lisäsi: »Se on Curly Elson Risti-Kolmiosta.
Laaksossa on tapahtunut jotakin.» Hän pysähdytti koneen ja hyppäsi
tielle, jolta Curly saattaisi nähdä ja tuntea hänet.
Curly ei tiukentanut suitsia, ennen kuin oli aivan Reidin vieressä.
Sitten hän pysähdytti hevosensa niin äkkiä, että tämä oli lysähtää
maahan.
Curly sanoi nopeasti; »Phil Actonia on ammuttu. Tarvitsemme pian
lääkärin.»
Sanaakaan sanomatta Jim Reid hyppäsi autoon. Vaunu ajoi hiukan
takaperin kääntyäkseen. Sen pysähtyessä silmänräpäyksen verran
lähteäkseen eteenpäin laski Kitty kätensä isänsä olalle.
»Odota!» huudahti hän. »Minä menen Philin luo. Curly, antakaa minulle
hevosenne, — te voitte lähteä isän kanssa.»
Kitty oli tuskin lopettanut lausettaan, kun paimen jo oli maassa. Ja
ennen kuin auto oli päässyt lähtemään, ratsasti Kitty takaisin samaa
tietä, jota Curly oli tullut.
Kitty oli tuskin tietoinen siitä, mitä oli sanonut. Paimenen
ensimmäiset sanat olivat tuottaneet hänelle miltei ruumiillisia
tuskaa, niin että hän oli tuntenut itsensä heikoksi ja avuttomaksi.
Hänestä tuntui kuin raskas paino olisi painanut häntä maahan, ja hänen
silmänsä sumenivat. »Phil Acton on ammuttu! Phil Acton on ammuttu!»
Hän oli mielessään yhä uudelleen toistanut Curlyn sanoja. Sitten hänen
voimansa palasivat. Hänen täytyi päästä Philin luo, — hänen täytyi
rientää, rientää! Miksi hevonen juoksi niin hitaasti! Olisipa hänellä
ollut oma Midnightinsa! Hän ei voinut ajatella ratsastaessaan. Hän
ei ihmetellyt, ei tutkinut, ei harkinnut tunteitaan. Hän vain tunsi.
Phil oli haavoittunut — Phil, poika, jonka kanssa hän pikku tyttönä
oli leikkinyt, jonka kanssa oli käynyt koulua, joka oli herättänyt
hänen nuoren sydämensä ensimmäisen rakkauden. Phil, hänen Philinsä
oli haavoittunut, ja hänen täytyi kiiruhtaa hänen luokseen nopeasti —
nopeasti!
Kittystä tuntui, että hän oli ratsastanut monta tuntia, ennen kuin
saapui laitumen reunaan. Onneksi Curly oli jättänyt veräjän auki.
Ratsastaessaan tuttua, vanhan Actonien kartanon ja Risti-Kolmion
välistä tietä hän näki miehet. He kantoivat Philiä kotiinpäin, ja
jälleen sumenivat Kittyn silmät ja hänen täytyi tarttua satulannuppiin,
jottei putoaisi. Mutta tuokion kuluttua hän jälleen oli entisellään ja
valmis tekemään kaiken, mitä rouva Baldwin määräsi.
Phil oli tullut tajuihinsa, kun miehet tarttuivat häneen, mutta
oli verenvuodosta hyvin heikko. Vaikka Bob ajoikin mahdollisimman
varovasti, oli matka miltei liian rasittava. Mutta hänen päästyään
omaan vuoteeseensa ja saatuaan hiukan rauhoittavia lääkkeitä näytti
hänen loistava ruumiillinen kuntonsa ja terveytensä voittavan vaaran
ainakin toistaiseksi.
Rouva Baldwinin ja Kittyn puuhaillessa hetkisen toisessa huoneessa
kumartui Rovasti Philin vuoteen yli ja kuunteli Philin katkonaista
kertomusta siitä, mitä metsässä oli tapahtunut siihen saakka, kun hän
menetti tajuntansa. Kun hän oli tarkoin painanut mieleensä kaikki
tapahtuman yksityiskohdat, katsoi hän suoraan Philin vakaviin ja
avomielisiin silmiin ja kysyi: »Phil, tekikö Patches tämän?»