Juoksuaita.
Honourable Patchesin koulutus alkoi viipymättä. Koska Philin oli pakko
omistaa suurin osa aikaansa nelijalkaisille kasvateilleen, otti Rovasti
itse huolekseen muukalaisen opettamisen kaikissa karjakartanossa
esiintyvissä toimissa, alkaen sikalan siivoamisesta rikkaruohojen
kitkemiseen saakka. Patches ei säikkynyt mitään työtä. Päinvastoin
hän näytti löytävän tyydytystä ikävimpien ja rasittavimpien töiden
suorittamisesta, ja kun hän teki erehdyksiä, joita tietenkään ei
aina voinut välttää, hän nauroi omituista, katkeraa ja ivallista
nauruaan, joka ihmetytti Rovastia. Mutta vaikkakin hänen puuhansa
hänen ensimmäisinä Risti-Kolmio-Kartanossa olonsa päivinä supistui
enimmäkseen töihin, jotka eivät tekijältään vaatineet paljon tai ei
mitään tottumusta, ei hänen kouluttamistaan silti unohdettu. Hänelle
annettiin vanha ja viisas karjahevonen, ja Rovasti opetti hänelle
ajokalujen käytäntöä ja hoitoa. Ja joka päivä, milloin varhain aamulla,
milloin myöhään illalla, opettaja keksi asian, jota hänen yhdessä
oppilaansa kanssa oli ratsastettava toimittamaan. Kun Phil tai rouva
Baldwin kysyi Rovastilta, miten hänen »lastentarhansa» menestyi,
niin Rovasti tosin yhtyi heidän nauruunsa, mutta vastasi ylpeänä:
»Odottakaahan vain. Hän on yhtä valmis karjankierrokseen kuin Philinkin
lastentarha. Hänet on luotu ratsastajaksi. Hänellä on ratsastajan
vartalo, ratsastajan ryhti ja käsi. Muutaman kuukauden kuluttua hän on
suurenmoinen ratsastaja, jollei», lisäsi hän silmää vilkuttaen, »jollei
hän sitä ennen tapa itseään jollakin mielettömällä yrityksellä.»
»Olen huomannut, että hänellä on paljon auttajia yrityksissään»,
vastasi rouva Baldwin kuivasti, tarkoittaen huomautuksellaan ei vain
Rovastia, vaan myöskin Philiä ja ylipäänsä kaikkia Risti-Kolmion
miehiä, pikku Billykin mukaanluettuna.
Sitten koitti päivä, jolloin Patches sai tehtävän, joka — kuten
Rovasti hänelle vakuutti — kuuluu vanhimman ja tottuneimman paimenen
velvollisuuksiin. Patchesin tuli lähteä tarkastamaan aitoja. Mutta
kun Rovasti aamulla vei oppilaansa suuren laitumen kulmaukseen, missä
aita alkoi, ja selitti, että »aitaratsastus» karjanhoitajien kielessä
tarkoittaa mahdollisten vaurioiden etsimistä ja niiden korjaamista, ei
hän selittänyt tämän aidan erikoisominaisuuksia.
»Varoitin häntä eksymästä ja käskin hänen palata kotiin ennen iltaa»,
hän selitti nauraen toisten perheenjäsenten kysyessä päivällisellä
syytä Patchesin poissaoloon.
»Se oli kierosti tehty, Will Baldwin», torui Stella, kuten aina
ajatellen poikiensa mukavuutta. »Tiedäthän poikaparan varmasti eksyvän
tuossa autiossa Tailholt Mountainin seudussa.»
Pojat nauroivat.
»Aamulla me ainakin hänet löydämme», vakuutti Phil.
»Hänhän voi seurata aitaa takaisinpäin», vastasi Rovasti. »Ja jos hän
todella eksyy, niin vanha Snip kyllä tuo hänet kotiin.»
»Jos hän vain huomaa sen ja antaa Snipin pitää päänsä», sanoi Curly.
»Joka tapauksessa», arveli Rovasti, »oppii hän jotakin seudusta ja
aidoista ja kenties hevosistakin, ja me saamme nähdä, osaako hän
käyttää järkeään vai ei. Miehelle on annettava tilaisuus joskus tulla
toimeen omin neuvoin. Ajatelkaahan sitä paitsi, mikä mainio tilaisuus
hänellä on tavallisiin uhkarohkeihin yrityksiinsä! Panen vetoon
vuoden vanhan härän, että kun jälleen näemme hänet, hän ihmettelee
haljetakseen, kuinka hän on uskaltanut tehdä sellaista.»
»Tehdä mitä?» kysyi rouva Baldwin.
»Enhän minä tiedä», nauroi Rovasti. »Mutta hän tekee aina hullutuksia
vain nähdäkseen, uskaltaako, ja aina sellaista, mikä ei juolahtaisi
kenenkään muun mieleen.»
Patches oli aloittanut päivätyönsä hyvin tyytyväisenä annettuun
tehtävään. Ensimmäisen kerran hänelle oli uskottu toimi, joka pakotti
hänet koko päivän ratsain liikkumaan poissa karjakartanon ulottuvilta.
Hän ratsasti uljaana pihamaalta täysissä paimenen varusteissa,
kuitenkin ilman lassoa, jonka Rovasti viime hetkessä liian uhkarohkeita
yrityksiä peläten oli ottanut häneltä, ja mukanaan tarvikkeita aidan
korjaamiseksi. Sitä paitsi hänellä oli uusi revolveri ja rivi kiiltäviä
patruunia. Ne oli Rovasti antanut hänelle arvellen, että hänen kenties
olisi pakko lopettaa jokin sairas lehmä.
Patches ei ollut lainkaan varma, että erottaa sairaan lehmän terveestä.
Vielä vähemmin hän tiesi, milloin sairaus oli niin vakava, että eläin
oli lopetettava.
»Nahkapoikien» suojelusenkeli oli nähtävästi tänä päivänä ottanut
Patchesin erikoiseen suojelukseensa pidättäen häntä monin taittunein
rautalangoin ja murtunein aidanseipäin kartanon läheisyydessä. Hän
teki tarkkaa ja huolellista työtä. Aamupäivän kuluessa hän ei ollut
ennättänyt tarkastaa aitaa enempää kuin neljän mailin verran. Silloin
hän huomasi aidassa suuren aukon, joka vaati ainakin kahden tunnin
työn. Innokkaana korjaamaan vaurion hän hyppäsi hevosen selästä ja
ryhtyi työhön unohtaen muun maailman.
Odottaminen kävi sillä välin Snipille liian pitkäksi tai se ajatteli
isäntänsä tavoin antavansa Patchesille hyvän opetuksen — joka
tapauksessa se oli kadonnut, kun Patches hiukan myöhemmin keskeytti
työnsä luodakseen silmäyksen ympärilleen. Missään ei näkynyt
ainoatakaan elävää olentoa, lukuunottamatta korppikotkaa, joka suuria
kaaria tehden kiersi korkealla taivaalla.
Niin nopeasti kuin hänen raskaat varusteensa sallivat, juoksi Patches
lähimmälle kukkulalle. Mutta seutu, jonka hän kukkulalta näki, oli
tyhjä ja hiljainen. Mikään ei ole ammattiratsastajalle nöyryyttävämpää
kuin hevosen menettäminen, ja vaikka Patches vielä olikin alokas, oli
hän tässä suhteessa jo mestariensa hengenheimolainen. Hän ajatteli
kauhistuneena, että hänen oli pakko astua Rovastin eteen ja ilmoittaa
hevosen karanneen. Hän arveli löytävänsä hevosen haasta, ellei se vain
ollut karannut jostakin aukosta, joita aidassa näkyi olevan viljalti.
Joka tapauksessa, ajatteli hän viimein, tahtoi hän ainakin suorittaa
loppuun työn, jonka Rovasti oli uskonut hänelle. Hän ryhtyi uudelleen
työhön ja korjattuaan suurimman vaurion hän lähti seuraamaan edelleen
aitaa arvellen sen kääntyvän selänteen takana ja johtavan jälleen
kotikartanon piiriin.
Tunnin verran hän ponnisteli eteenpäin raskaissa varusteissaan. Seutu
muuttui yhä mäkisemmäksi ja autiommaksi. Silloin tällöin hän saattoi
setripuiden ja mäntyjen välistä erottaa Tailholt Mountainin tumman
seinämän. Hän arveli tietävänsä, missä päin Risti-Kolmio-Kartano
sijaitsi, ja ihmetteli laitumen suuruutta, kun ei aita näyttänyt
kääntyvän. Iltapäivä oli jo kulunut pitkälle, kun hän istuutui
levähtääkseen. Hänen jalkojaan pakotti, hänen oli nälkä ja jano eikä
aidan kulmaa näkynyt missään. Hän ei missään tapauksessa voinut ehtiä
kotiin yöksi, vaikka olisikin kääntynyt takaisin. Sitä hän sitä paitsi
ei tahtonut tehdä. Hän aikoi kiertää aidan, vaikka se kestäisi kolme
vuorokautta.
Äkkiä hän hypähti seisaalleen heiluttaen hattuaan ja huutaen kuin
hullu. Selänteen toisella puolella ratsasti kaksi miestä vastaisen
selänteen harjaa myöten. Mutta turhaan Patches yritti herättää heidän
huomiotaan, sillä he eivät antaneet pienintäkään merkkiä, vaan
ratsastivat edelleen häviten pian puiden varjoon. Epätoivoisena Patches
juoksi pienen laakson poikki, joka erotti hänet ratsastajista, pysähtyi
vastaiselle rinteelle ja huusi jälleen voimiensa takaa. Mutta vastausta
ei kuulunut eikä Patches saattanut enää varmasti sanoa, mitä tietä
ratsastajat olivat kulkeneet.
Hän vaipui maahan setripuun juurelle haukkoen ilmaa ja leyhytellen
palavia kasvojaan hatulla. Kenties hänen huuliltaan väkisinkin pääsi
jokin niistä paimenien voimasanoista, joita hän oli kuullut Curlyn ja
Bobin käyttävän, kun pikku Billy ei ollut lähettyvillä. Hänen turhien
ponnistustansa jälkeen tuntui hiljaisuus vielä entistä syvemmältä.
Risti-Kolmio-Kartano oli jossakin monien mailien päässä.
Äkkiä sattui hänen korvaansa heikko ääni. Hän käännähti ja katsoi
tielle, jota juuri oli tullut. Näkikö hän unta vai tämän satumaailman
ihmeen? Häntä kohden ratsasti nuori nainen kevyttä, hilpeätä laukkaa ja
häntä seurasi lassoon kytkettynä viisas Snip.
Patchesin ensimmäinen ajatus oli, että nainen ratsasti yhtä varmasti ja
huolettomasti kuin joku paimen. Hänen noustessaan ylös rinnettä huomasi
Patches, että nainen oli nuori. Hänen vartalonsa oli harvinaisen
kaunis ja sopusuhtainen ja hän ohjasi hevostaan luontevan sulavasti.
Hänen tultuaan vielä lähemmäksi näki Patches hänen poskiensa hehkuvan
ratsastuksesta, hänen pehmeä, ruskea tukkansa kihartui leveälierisen
hatun alla, ja hänen silmänsä säteilivät elämäniloa. Sitten hän huomasi
miehen, ja Patches muisti, mitä Rovasti oli sanonut: »Jos koko Yavapai
Countyssa on mies, joka ei ratsastaisi kuoliaaksi parasta hevostaan
saadakseen hymyn Kitty-neidiltä, niin hänet olisi hirtettävä.»
Miehen noustessa seisaalleen hattu kädessään pysähdytti tyttö hevosensa
ja tervehti. Hänen äänensä hilpeä, raikas sävy vastasi hänen huuliensa
hymyä.
»Olette herra Honourable Patches, eikö niin?»