»Siitä syystä», vastasi Patches verkalleen, »että olen utelias
näkemään, mihin pystyn. Ellen nyt uskalla yrittää, niin tuskinpa
uskallan tuonnempanakaan.» Päättäväisesti hän astui hevosta kohden.
Phil juoksi Curlyn luo ja päällysmiehensä viittauksesta tämä luovutti
hänelle hevosensa. Phil nousi satulaan ja irroittaen nopealla
liikkeellä lasson satulannupista hän pujotti sen valmiiksi silmukaksi.
Muukalainen seisoi oriin oikealla puolen.
»Toiselta puolen, Patches», neuvoi Phil hyväntuulisena. »Sillä tavoin
pääsette parempaan alkuun.»
Ei kukaan nauranut — paitsi muukalainen.
»Kiitos», hän sanoi ja vaihtoi puolta.
»Olkaa rauhallinen», neuvoi Phil jälleen. »Seisokaa sen lavan luona ja
pitäkää silmällä sen kavioita. Ottakaa jalustin oikeaan käteenne ja
sovittakaa jalkanne siihen. Pysykää paikallanne siksi, kunnes olette
valmis hyppäämään satulaan.»
»Olen heti valmis», vastasi Patches hypätessään satulaan.
Phil ratsasti lähemmäksi aitauksen keskustaa ja kehitti hiukan enemmän
köyttä lassostaan.
»Kun olette valmis, niin nostakaa silmikko», hän huusi.
Oriin selässä istuva mies ei epäröinyt hetkeäkään. Jännittäen
äärimmilleen jokaisen ruumiinsa lihaksen ja jänteen syöksyi hurja
hevonen ilmaan tullen maahan jäykin etujaloin ja pää polvien välissä,
mutta mies pysyi satulassa. Mutta toinen yhtä hurja ilmahyppy heitti
miehen selästä kuin jättiläismäiseltä ponnahduslaudalta, niin että hän
jäi liikkumatta makaamaan aitauksen hiekkaan. Kuormastaan vapautunut
hevonen teki taas mahtavan hypyn ja hyökkäsi sitten notkeana ja tulta
iskevin silmin maassa makaavaa avutonta miestä kohden.
Kirkaisten Bob kannusti hevostaan asettuakseen oriin ja uhrin väliin,
mutta ori oli häntä nopeampi. Se nousi takajaloilleen, valmiina
murskaamaan vihollisensa raskailla kavioillaan, kun nuora äkkiä lensi
sen etujalkojen ympärille ja se kaatui maahan. Jättäen hevosen huoleksi
lasson kiristämisen Phil hyppäsi satulasta ja juoksi pudonneen miehen
luo. Rovasti juoksi noutamaan hatullaan vettä altaasta, ja muukalainen
avasi pian silmänsä. Hetkisen hän tuijotti heitä kasvoihin kuin
ihmetellen, missä oli ja mitä oli tapahtunut.
»Oletteko pahasti loukkaantunut?» kysyi Rovasti.
Se palautti miehen tajuihinsa, hän nousi jaloilleen, vaikkakin hiukan
horjuen, ja alkoi pudistaa tomua vaatteistaan. Sitten hän katsahti
hevoseen, jota Curly piteli paikallaan istumalla sen pään päällä.
»Luulin, että sääreni olisivat tarpeeksi pitkät ulottumaan sen ympäri»,
hän sanoi miettiväisesti. »Kuinka ihmeessä se teki sen? Minusta tuntui
kuin olisin pudonnut kokonaisen viikon.»
Phil ulvoi riemusta, ja Rovasti nauroi niin, että kyynelet tippuivat
hänen poskiaan myöten. Bobin ja Curlyn yhtyessä heidän hilpeyteensä.
Patches astui hevosen luo ja käveli miettiväisen näköisenä sen ympäri.
Sitten hau virkkoi Curlylle: »Päästäkää se jaloilleen.»
Paimen katsahti Philiin, joka nyökkäsi vastaukseksi.
Oriin noustua otti Patches askeleen sitä kohden.
»Kuulkaapa», sanoi Rovasti käskevällä äänellä. »Tulkaa pois sieltä.»
»Koetan, voiko se uudestaan tehdä sen», selitti Patches päättäväisesti.
»Sitä ette ainakaan tänään tee», vastasi Rovasti. »Te olette nyt minun
työssäni ja olette liian hyvä mies uhrattavaksi moisiin mielettömiin
yrityksiin.»
Rovastin näin sanoessa syttyi miehen silmiin miltei intohimoisen
kiitollinen katse.
»Onko tosiaan niin», hän sanoi niin hiljaa, että vain Rovasti ja Phil
sen kuulivat.
»Mitä tarkoitatte?» kysyi Rovasti hämmästyneenä hänen ilmeestään.
»Olenko minkään arvoinen — miehenä — ymmärrättehän», kuului omituinen
vastaus.
Rovasti naurahti. »Teissä ei ole mitään vikaa, kunhan vain totutte maan
tapoihin. Tulkaa nyt tänne siksi aikaa, kun Phil hiukan kesyttää tuota
hurjaa hevosta.»
Yhdessä he katselivat, kuinka Phil karautti pois oriilla ja toi
sen takaisin uupuneena, mutta tottelevaisena. Patchesin jäädessä
katselemaan miesten hommia Rovasti lahti kotiin kertomaan Stellalle
päivän tapahtumia.
»Ja mikä luulet tuon miehen olevan?» kysyi tämä pitkän kysymys- ja
selityssarjan lopuksi.
Rovasti pudisti päätään. »Sitä en tosiaan tiedä. Hänenlaisensa mies
pystyy mihin hyvänsä.» Sitten hän lisäsi tavalliseen filosofiseen
sävyynsä: »Mutta hän käyttäytyy aivan kuin puhdasrotuinen ori, jota on
pahoinpidelty ja joka juuri on huomannut sen.»
Kun päivän työ oli lopussa ja illallinen syöty, yllätti pikku Billy
Patchesin katselemassa laaksoon Granite Mountainille päin, joka uljaana
kohosi iltataivasta vasten. Mies tervehti poikaa kömpelösti kuin olisi
ollut lapsiin tottumaton. Mutta pikku Billy ei antanut tämän säikäyttää
itseään, vaan yritti parhaansa mukaan opastaa muukalaista maailmassa,
jonka tunsi monta vertaa paremmin kuin iso mies.
Hän aloitti tuhlaamatta turhaa aikaa esivalmisteluihin.
»Näettekö tuon vuoren tuolla? Se on Granite Mountain. Siellä elää
villihevosia ja joskus saamme niistä jonkin kiinni. Mutta te ette
tiedäkään, että Philin nimi on 'Villihevos-Phil'?»