Oli näinollen luonnollista, että talonpojan talous ei ollenkaan
sopinut uuteen järjestelmään. Hän lakkasi tuottamasta muuta kuin
omiksi tarpeikseen, tai möi salakauppaan, josta sai paremman
hinnan. Kaupungista lähetettiin konekiväärikomennuskuntia hakemaan
viljaa ja kyliin järjestettiin kyläköyhälistön neuvostoja pitämään
viljantuottajatalonpoikia silmällä. Mutta tästä ei ollut sen parempaa
tulosta.
Lenin onkin lausunut eräässä puheessaan, että kesällä 1918 työläiset
saivat lähes puolet elintarpeistaan elintarvekomissariaatilta,
mutta toinen puoli heidän täytyi hankkia itselleen vapaasta
kaupasta Suhkarewkalta (muuan tori Moskovassa), jolloin he
edellisestä puoliskosta suorittivat kymmenennen osan palkastaan,
mutta jälkimmäisestä täytyi heidän maksaa jälellä olevat yhdeksän
kymmenesosaa.
Tämä kysymys, se seikka, että Venäjä on talonpoikaismaa, tulee
ratkaisevimmin määräämään kommunismin kohtalon.
Kautsky selittää ankarassa bolshevikkien politiikan arvostelussaan,
että bolshevikit ovat käsittäneet täydelleen väärin Venäjän
vallankumouksen luonteen. Venäjän vallankumous merkitsee vasta
siirtymistä feodalismista kapitalismiin. Ja sosialismi voidaan
toteuttaa vasta sellaisessa yhteiskunnassa, jossa tuotanto on jo
pääasiassa kehittynyt teollisoituneeksi kapitalistiseksi tuotannoksi.
"Vallankumous on pikemminkin tehnyt Venäjällä sen, minkä se 1789 teki
Ranskassa."
Tämän saman seikan lausui Maklakow syksyllä 1918 Dagens Nyheterin
haastattelijalle: "Ei voi tehdä sen luonnonvastaisempaa olettamusta
kuin että kaksivuotias saisi viikset ja toimittaisi lapsia maailmaan.
Valtioiden kehitys käy aivan yhtä vankkojen lakien mukaan kuin
yksilönkin."
Muista oloista mainittakoon vielä _valistus- ja kouluolot_. Tästä
alastahan ovat puhuneet paljon sekä prof. Goode että maist.
Heikel. Valistuskomissaria _Lunatsharskia_ kiitetään innosuneeksi,
aloiterikkaaksi, hienosti sivistyneeksi mieheksi. Täytyy myöntääkin,
että monet aloitteet tällä alalla osoittavat rohkeata ja lennokasta
suunnittelua. Onhan esim. propagandatyössä otettu käytäntöön
ameriikkalaiset valistusjunat j.n.e. Mutta toiselta puolen on
sanottava, että prof. Gooden kuvaukset ovat enemmän peräperää
ladattuja ylisteleviä laatusanoja, kuin tosiasioita. Milloin
tosiasia puikahtaa esitykseen, kompastuu hän heti. Hänestä on
esim. suuremmoista, kun Moskovaan on kerätty 300 kansanopettajaa
jonkunlaisille kursseille. Kolmesataa! Kun meidän pikkuruisessa
Suomessamme käy lomakursseilla opettajia tuhatlukuisesti! Samoin
hän kertoo: "Tehtiin yrityksiä (!) opetuksen antamiseksi itse
talonpojille." Ja sitten hän kuvaa "työkoulua". "On helppoa kuvitella
(!), että talonpojat, ovat alkaneet, vaikkakin hitaasti, kiintyä
laitokseen, josta heillä on niin paljon hyötyä." Eräässä toisessa
tapauksessa hän esittää kuitenkin pätevämpiä todistuksia, kuin tuon
"on helppoa kuvitella". Näin: "Lisäksi järjestettiin yltympäri maata
noin 600 siemenviljan y.m. jalostusasemaa. Näiden tulokset jätettiin
vapaasti talonpoikien käytettäväksi. (Otetaanko yleensä missään
maassa siemenjalostuksen tiedoista maksua?) Omin silmin olen nähnyt
talonpoikain alkavan niitä käyttää." Siihen, joka voi näin naivisti
kirjoittaa, ei voi oikein turvallisesti luottaa.
Maist. Heikelin kuvauksissa on hiukan enemmän tosiasiallisia tietoja
-- miten luotettavia, sitä on vaikea sanoa. Otan tähän muutamia
kohtia:
"Venäjällä ei enää ole olemassa n.k. alempia ja keskiasteikkokouluja.
Löytyy vain yhtenäisen koulun kaksi asteikkoa: toinen lapsia varten
8-12 vuoteen ja toinen puolikasvuisia varten 13-16 ikävuoteen. Koulun
säätyerotuksista riippuva luonne on täten kerrassaan hävitetty.
Oletetaan, että koulun toisen asteikon päättänyt oppilas --
17-vuotias nuorukainen tai neitonen, voi vapaasti valita opintojensa
jatkamisen jossakin erikoisalaisessa, korkeammassa oppilaitoksessa."
Yhtenäisen koulun täydellisen toiminnan luonnollisena ehtona on,
että valistus on kaikille avoinna. Tämän periaatteen toteuttamista
tarkoittavatkin kansanvalistuskomisariaatin dekreetit, koskevat
alkeisopin pakollisuutta, opin saannin maksuttomuutta kaikissa
tasavallan kouluissa poikkeuksetta, lämpimän suuruksen antamista
oppilaille, näiden varustamista valtion laskuun kaikilla
koulutarpeilla, sekä vaatteiden ja kenkien varaamista sellaisille
oppilaille, joiden vanhemmat eivät siihen kykene. Paitsi sitä pyrkii
hallitus lisäämään kaikin tavoin internaattien lukua, ja vaikkakin se
ei pyri hävittämään perhettä, niin se kuitenkin koittaa pitää huolta
niistä lapsista, jotka perheen luonnollisen höltymiskehityksen takia
eivät enää perheen piiriin sovellu.
Että tällaisen suunnitelman toteuttaminen käytännössä kohtaa miltei
yliluonnollisia vaikeuksia lienee sanomattakin selvä. Ensiksikin
rahallinen puoli. Kansanvalistuskomisariaatin menoerä kuluvaa vuotta
varten on määritelty 13 miljaardiksi ruplaksi. Jos laskemme, että
ruplan ostokyky verrattuna vanhaan hopearuplaan on laskenut 15
kertaa -- mikä suhde ainakin viime kesänä oli todellisuutta varsin
lähentelevä -- niin saamme tulokseksi, että ruplan normaaliarvossa
laskettuna Neuvosto-Venäjä käyttää kansanvalistukseen 800 miljoonaa
ruplaa vuodessa, sensijaan kun tämä menoerä tsaarin aikaan oli
korkeintaan vain 280 miljoonaa vuodessa. Nämä menot ovat siis
lisääntyneet kolmenkertaisiksi.
Kertomuksista, jotka ensimmäiseen päivään tammik. kuluvaa vuotta
(1919) julaistiin, huomaamme, että ensimmäisen asteikon koulujen
luku oli lisääntynyt kymmenellä tuhannella ja toisen asteikon noin
kolmella tuhannella. Kostroman kaupunkiin nähden esim. oli v. 1916
kaupungin alkeiskouluissa: 81 opettajaa ja 3,600 oppilasta, v. 1917
ja 1918 -- 145 opettajaa ja 5,000 oppilasta; 1918-19 -- 280 opettajaa
ja 6,479 oppilasta. Oppilaiden lukumäärä kasvoi siis 79 pros. ja
opettajain 245 pros. Pääesteenä koulun kehitykselle siinä suunnassa.
ja siinä laajuudessa, josta ylempänä olemme huomauttaneet, ilmenee
ei varojen puute, vaan mahdottomuus hankkia riittävässä määrässä
tarvittavia välineitä tavaran puutteen vuoksi ylimalkaan maassa.
Sanomattakin on selvää, että uuden koulun ehtoihin kuuluvat vielä
kaksi vaatimusta: maallisuus ja yhteisopetus.
Vaikka uskonto onkin koulusta karkoitettu, niin on sen opettaminen
sallittu papeille yksityisessä huoneustossa. On merkille pantava,
että siitä huolimatta tätä opettamista harjoitetaan varsin vähän.
Tätä seikkaa kuvaavana mainittakoon seuraava esimerkki: Kostroman
kuv. Galitschkin kihlakunnan 150:stä koulusta annettiin vain 15:ssa
yksityisopetusta uskonnossa. Tämä ilmiö saanee selityksensä siitä,
että huolimatta kaikesta oikeauskoisesta innostuksestaan papit
kieltäytyivät opettamasta talonpoikaislapsia maksutta ja että
talonpoikaisisät huolimatta kiintymyksestään vallitsevaan uskontoon
kieltäytyivät maksamasta rahoja opetukseen. Voitaneen näin ollen
sanoa, että seuraava sukupolvi tulee kasvamaan kokonaan vapaana
kaikista "uskonnollisista ennakkoluuloista." -- -- -- -- --
"Paljon työtä omistetaan tietysti opettajaseminaarien
uudestimuodostamiseksi uuden koulun tarkoitusperää vastaaviksi.
Mutta paitsi sitä järjestetään opettajiston valmistamiseksi
miltei lukemattomia sekä lyhempi- että pitempiaikaisia kursseja.
Tilastollisten tietojen puutteessa ei ole mahdollista määrätä näiden
kurssien lukumäärää koko Venäjällä Kansanvalistuskomisariaatin
olemassaolon aikana. Voimme esimerkkinä vain mainita, että kesällä
1918 n.k. pohjoisella alueella, johon kuuluu vain 6 kuvernementtia,
järjestettiin 200 lyhytaikaista kurssia. Pietarissa oli kurssilaisten
luku 2,000. Kurssien läpikäyneiden opettajien lukumäärä nousi 10,000."
Kuten huomataan, ovat nämäkin tiedot hyvin puutteellisia, mutta
ilmaisevat kuitenkin jotakin.
Lopuksi olisi varmaan mielenkiintoista saada jonkinlainen vastaus
kysymykseen: _onko kommunismi Venäjällä voinut toteuttaa kaiken
todellisen yhteiskuntapolitiikan ainoata oikeata ohjelmaa, joka on
laajojen kansankerrosten aineellisen ja henkisen aseman parantaminen?_
Millaiseksi on muodostunut työstänsä elävän ihmisen asema?
Jos olettaisimme Heikelin tiedonannon oikeaksi, että rahan arvo on
alentunut 1/15:ksi, niin voimme sanoa, että 3,000-6,000 ruplan palkka
kuussa, jollaisia palkkoja on viimeisten tietojen mukaan maksettu 10
eri palkkaluokassa, vastaa 200-400 ruplan palkkaa ennen sotaa. Ja
tämän mukaan realipalkka olisi kyllä noussut. Mutta täytyy epäillä,
että Heikelin tieto ei pidä paikkaansa, vaan että rahan arvo itse
asiassa on alentunut paljon enemmän.
Tämä rahan arvon arvio perustuu ehkä "virallsiin" hintoihin. Mutta
kun tiedetään, että elintarvekomissariaatti ei ole voinut toimittaa
edes ensimmäisen luokan kuluttajille riittäviä annoksia, vaan käy
virallisen jakelun rinnalla yksityiskauppa ja salakauppa suunnattoman
korkeista hinnoista, niin muuttuu asia. _M. Winkelsstein_ on
kuvannut hintoja seuraavasti: [Kuluttajat olivat jaetut Venäjällä
neljään luokkaan: 1. Punakaartilaiset ja raskaan työn tekijät, 2.
valtion ja yksityisten palvelijat, 3. muut palvelijat ja vapaiden
ammattien harjoittajat ja 4. porvarit. Annokset pienentyivät aina
luokan mukaan. Äskettäin on näkynyt tieto, että tämä järjestelmä
on Pietarissa lakkautettu ja ainoastaan raskaan työn tekijät ovat
erikoisasemassa.]
Hintojen noususta esim. Moskovassa antavat käsityksen seuraavat
numerot. Siellä maksoi:
1919
vuoden 1919
1914 1916 1918 alussa 30/III
1 naul. ruisleipää 2.15 5.1 652 1250 2200 kop,
1 " pöytävoita 53 112 2710 9000 14000 "
1 " raavaslih. 22 78 852 2000 2750 "
1 " sokeria 12 205 244 5000 10000 "
Vastaavat luvut olivat syyskuun keskipaikoilla 1919: leipä 50 ruplaa,
voi 360 ruplaa, sokeri 230 ruplaa.
Jo vuoden 1919 alussa oli leivän hinta 500 kertaa korkeampi kuin
rauhan aikana, mutta sen jälkeen ovat vapaiden markkinoiden hinnat
huimaavasti kohonneet eikä ole ollenkaan tavatonta, että leivästä
maksetaan 50 jopa 60 ruplaa naulalta ja enemmänkin.
On tehty useampia laskelmia elintason kallistumisesta. Petarissa
esim. sen todettiin olevan 200-kertaisen rauhanaikaiseen verrattuna.
On itsestään selvää, että hintojen kohotessa näin suunnattomasti
täytyy palkkojen todellisen arvon laskeutua. Ja todellisuudessa onkin
Petarissa päiväpalkkalaisen rahapalkka noussut vain 20-kertaiseksi.
Moskovan kuvemementissa oli tavallisen kutomotyöläisen palkka 50 ja
kutojan 25 kertaa korkeampi kuin ennen sotaa, Orjehowo-Lugan alueella
25-à 30-kertainen. Ihmekö sitten, että työväestö ei jaksa hankkia
itselleen tarpeeksi ruokatarpeita.
Työläisten menoista tehdyt laskelmat ovat osoittaneet tämän seikan
aivan selvästi ja eittämättömästi.
Moskovan asukkaat käyttivät ennen sotaa päivässä keskimäärin
1.75-naulaa leipää, 1916 korkeintaan 1.2, 1918 1.25 ja vuoden 1919
alussa sai työläinen jopa vain 0.92 ja virkailija 1.01 naulaa.
Vielä vähäisempi on muiden elintarpeiden käytäntö. Kun ennen sotaa
perunain kulutus teki keskimäärin 3 1/2 naulaa päivässä, oli se 1919
työläiselle 0.90, virkailijalle 0.85 naulaa päivässä. Lihankäyttö
laski 1/2 naulasta 0.115 naulaan työläiselle ja 0.154 naulaan
virkailijalle.
Venäjällä oletetaan, että kevyessä työssä tarvitsee työläinen,
riippuen ruumiin koosta, 2,102-2,631, raskaassa taas 2,472-3,094
kaloriaa vastaavan määrän erilaisia ravintoaineita. Todellisuudessa
sai Pietarissa työläinen 1,839:ää ja Moskovassa 1,970:ta kaloriaa
vastaavan määrän elintarpeita, s.t.s. ei edes niin suurta määrää,
minkä joutilas ihminen tarvitsee terveytensä säilyttämiseksi.
Seurauksena on luonnollisesti ennenaikainen voimien väheneminen,
työkyvyn heikkeneminen, mikä on suorassa suhteessa ravinnon saantiin,
ja tautien leveneminen, jota tuskin voidaan estää katsoen yleiseen
verenvähyyteen.
Yhtä ikäviä ovat tämän kurjuuden seuraukset henkisellä ja
yhteiskunnallisella alalla. Työläisten on suorastaan pakko hankkia
itselleen lisätuloja ja niihin tarjoaa keinottelu tilaisuuden.
Useammin kuin muilla on työläisillä tilaisuus matkustaa maaseudulle
hankkimaan ruokatavaroita. Osan mäistä he myövät saadakseen
lisäansiota. Nämä tulolähteet eivät kuitenkaan, kuten tutkimuksista
on ilmennyt, ole kovinkaan suurena tekijänä työläisten tuloarviossa.
Noin 10 % tuloista johtunee senkaltaisista lisäansioista. Pikemminkin
tekee työläinen kaiken voitavansa kyetäkseen elämään päivästä
toiseen. Mutta mikään ei auta, työläisen täytyy nähdä nälkää tämän
sanan täydessä kammottavassa merkityksessä.
Koko tilanteen vaikeus selviää täydellisesti siitä seikasta, että
kansankomissarioidenneuvosto voi tyydyttää vain mitättömän pienen
osan viljan tarpeesta. Niinpä jaettiin korteilla: heinä-syyskuussa
1917 0.689 naulaa päivää kohti, mikä teki 54,2 % kulutuksesta,
loka-joulukuussa 0.54 naulaa päivässä (43 %), tammi-maaliskuussa 1918
0.25 naulaa (22%), huhti-kesäkuussa 0.28 ja heinä-syyskuussa vain
0.11 naulaa.
Kun elintarvetilanne oli näin epätoivoisen raskas, niin ryhdyttiin
tähän nähden luokittelemaan kansaa ryhmiin. Lokakuusta alkaen
jaettiin ensimmäiseen ryhmään kuuluville 0.59, toiseen 0.375
ja kolmanteen 0.25 naulaa leipää päivässä. Vuoden 1919 alussa
vähennettiin taaskin kortti-annosta. Kesäkuussa 1919 saivat
ensimmäiseen ryhmään kuuluvat työläiset keskimäärin 0.41 ja
virkailijat 0.59 naulaa, päivässä. Tilanne on siis edelliseen vuoteen
verrattuna jonkun verran parantunut, mutta pysyy silti perin vaikeana.
On todettu, että esim. Pietarissa saivat erilaisessa taloudellisessa
asemassa olevat henkilöt ruokatarpeita kalorioissa lausuttuna
seuraavasti:
Kuukausitulot Kalorimäärät
henkilöä kohti Korteilla Vap.kaup. Yhteensä
korkeintaan 75 ruplaa 1018 662 1680
76-150 1012 928 1940
151-250 996 1104 2100
251-350 5017 1507 2524
351-450 880 1564 2447
vähintäin 451 1144 2447 3591
Keskimäärin 1002 1100 2100
Pietarin virallinen "Isvestija"-lehti viime joulukuun 23 p:ltä
julkaisee tärkeimpien ruokatarpeiden torihinnat. Joulukuun 19 p:nä
oli Sennoilla, Andrejewskin ja Kliuskin toreilla Pietarissa joku
määrä elintarpeita myötävänä seuraaviin hintoihin naulalta (400
grammaa): leipä 210-250 ruplaa, jauhot 250-300 r., raavasliha 450-600
r., hevosliha 180-200 r., perunat 85-90 r., rasva-aineet 1,600 r.,
kasvisöljyt 1,000-1,400 r., voi 2,000 r., sokeri 1,800 r., kananmunat
100 r. kappale, maito 140 ruplaa pullo (2/3 litraa), suola 360-400
r. naula, suolakala 210-260 r. naula, tuore kala 450 r. n., sillit
270-370 rupl. kappale, sianliha 1,000-1,200 r. n., vasikanliha 700
r. n., kohopiimä 300 r. n., hapankerma 900 r. n., erilaiset ryynit
350-400 r. n., ruis (jyvinä) 220-270 r. n., kaura 120-140 r, n.,
nisujauhot 500 r. n., öljykakut 160 r. n., kanat ja teerit 750 r. n.,
kuivat vihannekset 240 r, n.
Jos laskisimme hintasuhdeluvun vain ruisleivän, voin, raavaslihan
ja sokerin hinnan perusteella, niin huomataan, että hinnannousu on
maaliskuun lopussa 1919 321-kertainen ja noiden "Iswestijan" tietojen
mukaan vapaassa kaupassa viime joulukuussa n. 4,500-kertainen. Nämä
ovat tietysti vallan pintapuolisia arvioita. Mutta sen kaikki edellä
sanottu osoittaa, että työläisten palkan ostokyky on alentunut
tavattoman paljon enemmän kuin 1/15:ksi. Tarvittaisiin runsaita
aivan yksityiskohtaisia tilastollisia tietoja, ennenkuin voitaisiin
sanoa jotain täsmällistä työväestön ja talonpoikain realipalkasta ja
elintasosta.
Lukijat saavat itse tehdä johtopäätöksensä siihen nähden, tokko on
_luultavaakaan_, että parannusta on tapahtunut -- edes suhteellisessa
mielessä, s.o, sodan vaikutukset, saarron y.m.s. huomioonottaen.
Arvelen esitettyjen tietojen riittävän sellaisen johtopäätöksen
tekoon.
Pysyn niissä rajoissa, jotka olen tehtävälleni asettanut ja jätän
yleiset arvostelut ja johtopäätökset. Jätän ne lukijan itsensä
tehtäväksi.
* * * * *