Karl Marx puki yhteiskunnallisen kehitysoppinsa, historiallisen
materialisminsa, Hegelin dialektiikan pakkopaitaan. Marx tahtoi
lausua, että yhteiskuntajärjestys ja jopa kulttuurikin on
taloudellisen tuotantojärjestelmän funktio, siitä riippuvainen.
Tuotantomuoto on hänen mukaansa "vapaa muuttuja" ja yhteiskunta,
valtio, kulttuuri sen funktio. Kehitys tapahtuu Marxin mukaan siten,
että tuotantomuoto aina luo vanhaan yhteiskuntajärjestelmään
sopimattoman voiman, joka lopulta särkee kuoren ja luo uuden
tuotantomuodon ja yhteiskunnan.
Hegelin dialektinen metoodihan oli lyhyesti ja puutteellisesti sanoen
sellainen, että hän selitti historiallisen kehityksen tapahtuvan
aatteiden keskinäisestä painiskelusta siten, että voimassa oleva
aate, "teesi", luo itselleen vastakohdan, "antiteesin" ja kun
nämä vaikuttavat toisiinsa, syntyy uutta, korkeampaa: "synteesi",
vastakohdat teesi ja antiteesi sovittautuvat. Ja tämä ei tapahdu
ainoastaan asteettain, vaan myöskin hyppäyksittäin, siten, että
"paljous muuttuu laaduksi", aivankuin vesi nollapisteessä muuttuu
jääksi.
Tämän dialektisen metoodin lainasi Marx, mutta käänsi sen, niinkuin
hän sanoi, jaloilleen. Hegelin mielestä _aatteet_ olivat vapaa
muuttuja ja aineellinen sen funktio. Tällöin oli dialektiikka Marxin
mielestä päälaellaan. Hän käänsi sen mielestään jaloilleen. Hän sanoi
esim.: feodaalinen tuotantomuoto loi helmassaan porvariston, joka
oli feodaalisen järjestelmän antiteesi. Se särki lopulta feodaalisen
yhteiskunnan ja loi uuden: kapitalistisen. Mutta kapitalistinen
tuotantomuoto luo myöskin antiteesinsä: proletariaatin, joka särkee
kapitalistisen yhteiskunnan ja luo uuden. Ja Marxin mielestä se uusi
yhteiskunta tulee olemaan _kommunistinen_. Hän todistelee, että
itse kapitalistinen tuotantojärjestelmä luo tämän kommunistisen
tuotantomuodon _edellytykset_. Se keskittää tuotannon harvojen
käsiin, yksinkertaistuttaa ja koneellistuttaa äärimmäisyyteen saakka
tuotannon, yhdenmukaistuttaa kulutuksen, hävittää sekasortoisen
keskiluokan ja individualismin sekä kehittää proletariaatin lopuksi
järjestyneeksi, kuriin tottuneeksi kansan enemmistöksi, joka kykenee
valtaamaan valtiovallan ja tuotannonvälineet ja niitä käyttelemään.
Toiseksi hän todistelee, että itse kapitalismi lopulta _pakoittaa_
siirtymään kommunismiin. Se luo palkkalaisten reserviarmeijan,
raskaita pulia j.n.e. joista ei päästä muuten kuin kommunismiin
siirtymällä. Kapitalismi kehittää omistamattoman luokan riistämisen
huippuunsa ja synnyttää vallankumouksellisen tahdon, ja kun
palaaminen yksilölliseen pikkutuotantoon on mahdotonta, ei ole muuta
tietä riistämisen lopettamiseen, s.o. pois kapitalismista, kuin
kommunismi.
Tätä marxilaista teoriaa tulkitaan nyt kuitenkin sangen suuresti
eriävin tavoin. Revisionistit selittävät, että Marx on puhdas
kehitysteoreetikko ja siirtyminen kommunismiin on oleva orgaaninen
tapahtuma eikä väkivaltainen kumous. Se tapahtuu nykyaikaisen
kansanvallan puitteissa. Samalla nämä huomauttavat, että
kommunismi ei ole oleva täydellistä, ainoastaan tuotantovälineiden
yhteisomistuksesta voidaan puhua. N.s. puhtaat marxilaiset taasen
selittävät, että kehitys ei ole tapahtuva aivan jatkuvasti, vaan
on oleva vallankumous. Se voi tosin tapahtua nykyisen kansanvallan
puitteiden muodollisesti särkymättä. Mutta on oleva proletariaatin
diktatuuri, s.o. sellainen olotila, jolloin enemmistöön päässyt
proletariaatti sanelee kansanvallan puitteissa tahtonsa ja muuttaa
yhteiskuntarakenteen. Mutta tämä kaikki tapahtuu vasta sitten kun
on olemassa _edellytykset_: taloudelliset edellytykset, työväen
parlamenttaarinen enemmistö ja tarpeeksi "luokkavoimaa". Bolshevikit
eli varsinaiset kommunistit vihdoin selittävät, että yleinen
äänioikeus on "työväenluokan kypsyyden määrän osottaja, enempää se
ei voi olla, eikä tule koskaan olemaan nykyisessä valtiossa" ja että
vallankumoukseen kypsän köyhälistön tulee särkeä, räjäyttää ilmaan
porvarillinen valtio, olkoot se kuinka kansanvaltainen tahansa
porvarillisessa mielessä, sillä sen puitteissa ei päästä pois
kapitalistisesta tuotantotavasta. Jokainen valtio on luokkavaltio, se
on erään luokan järjestäytymä, jolla on käytettävänään toista luokkaa
vastaan sorron välikappaleet, sotaväki ja virkamiehistö. Näihin
aseisiin liittyy vielä koulu ja kapitalistinen opetus. Bucharin
vertaa kapitalistisen valtion menettelyä, kun se muka aina treenaa
köyhälistön aivoja määrättyyn, itselleen suosiolliseen suuntaan,
sikojen kehittämiseen määrätyllä ravinnolla määrättyyn suuntaan.
Vapaa kansanvaltio, josta sosialistitkin ovat joskus puhuneet,
on, lausuu Lenin, järjettömyyttä. Sillä silloin kun on valtio,
ei ole vapautta ja kun vapaus saapuu, kuolee valtio. Nykyinen
demokraattinenkin valtio on porvarillista demokratiaa, joka ei
laajentamallakaan muutu proletariaatin demokratiaksi. Sen vuoksi
on nykyinen valtio ja sen aseet sotajoukko ja virkamiehistö
särettävä ja luotava vallitsevaksi luokaksi järjestyneen
köyhälistön demokratia, joka sortaa ja hävittää porvariston
ja luo kommunistisen tuotantomuodon. Tässä siis demokratian
"määrä muuttuu laaduksi", lausuu Lenin, käyttäen oikein Hegelin
dialektiikan muotoa. Kapitalistinen valtio taasen särjetään siten,
että porvarillinen sotajoukko hävitetään ja asestetaan köyhälistö.
Täten on hävinnyt toinen kapitalistisen valtion ase. Toinen,
virkavalta, taasen hävitetään siten, että kaikki virkamiehet tehdään
asestetusta köyhälistöstä riippuviksi, proletariaatin luokkavaltion
palvelijoiksi. Uuden virkavallan syntyminen tahdotaan estää siten,
että virkamiehille annetaan täydellinen tavallisen työmiehen
leima. Bolshevikit olivat rakentaneet ohjelmansa tässä suhteessa
seuraavalle Engelsin lauseelle: "Tätä, kaikissa tähän saakka olleissa
valtioissa välttämätöntä valtion ja valtioelimien muuttamista
vastaan yhteiskunnan palvelijoista yhteiskunnan herroiksi käytti
(Pariisin) Kommuni kahta varmaa keinoa. Ensiksikin se täytti kaikki
virat, hallinnolliset, oikeuslaitosta, kansanvalistusta palvelevat,
käyttämällä yleisiä vaaleja, joissa oli yleinen äänioikeus kaikilla
osallisilla, ja samalla se otti käytäntöön oikeuden kutsua nämä
valitut henkilöt pois viroistaan minä hetkenä hyvänsä valitsijaansa
päätöksen nojalla. Ja toiseksi se maksoi kaikille virkahenkilöille,
sekä ylemmille että alemmille, ainoastaan sellaisen palkan, minkä
työläiset yleensäkin saivat."
Lenin ja Bucharin selittävät nimenomaan, että hallintotehtävät ovat
kapitalistisen kehityksen kautta niin yksinkertaistuneet, että
ne ovat pelkkiä laskemis- ja kontrollitehtäviä, joita jokainen
kommunistisen yhteiskunnan kansalainen voi suorittaa. Ja siihen
on pyrittäväkin, että kaikki kansalaiset vuoronperään vedetään
hallintotehtäviin. Tällöin on virkavalta muserrettu.
Tällaista asestetun proletariaatin pystyttämää valtiota nimittävät
bolshevikit köyhälistön diktatuuriksi. Se on se väliaste, joka Marxin
mukaan on oleva kapitalistisen valtion ja kommunistisen yhteiskunnan
välillä. Nimikin on Marxilta peräisin. Neuvostovallan valtiosäännössä
ovat bolshevikit antaneet tälle diktatuurille ulkonaisen muodon.
Tästä valtiosäännöstä myöhemmin enemmän.
Tämän diktatuurin avulla tahtovat bolshevikit toteuttaa
yhteiskunnallisen ja taloudellisen ohjelmansa: ensin
tuotannonvälineiden yhteiskunnallistuttamisen, kapitalistiluokan
hävittämisen ja kommunistisen tuotantomuodon, jolloin tuotteiden
jakoa vielä ohjaa kapitalistinen periaate "kullekin ansionsa mukaan"
-- tämä on kommunismin ensimmäinen aste -- ja sitten vihdoin
tuotteiden jaon kommunistisen periaatteen mukaan "kullekin tarpeensa
mukaan", jolloin valtio kokonaan vähitellen kuolee ja kaikki
luokkaerot häviävät -- tämä on kommunismin toinen korkeampi aste.
Vallankumous tapahtuu ja sen tulee tapahtua silloin kun tärkeimmät
tuotannon haarat ovat keskittyneet, rengastuneet ja trustiutuneet
niin, ettei keskittyminen kapitalismin puitteissa enään juuri voi
jatkua ja kun köyhälistön luokkavoima on kasvanut niin suureksi,
että se voi vallata valtiovallan. Vallankumous puhkeaa siellä, missä
sorto on ankarin ja leviää sitten muihin maihin.
Tämä on bolshevikien käsitys n.s. tuotannon kypsyyskysymyksestä.
Koko tähän saakka esittämäni ohjelma johdetaan Marxin ja Engelsin
lauseista, tulkiten niitä vain toisin kuin revisionistit ja
kautskyläiset. On suorastaan huvittavaa ajatella, että kokonaiselle
ihmiskunnan kehitykselle koetetaan rakentaa horoskooppia riitelemällä
muutamain Marxin lauseiden tulkinnoista. Otan tähän erinomaisen
kuvaavan kohdan Leninin esityksestä. Hän kirjoittaa teoksessaan
"Valtio ja vallankumous" (s. 97) näin: "Erityisesti Bernsteinin
huomiota kiinnittää se Marxin väite, jonka Marx on myöhemmin
alleviivannut vuoden 1872 esipuheessaan Kommunistiseen Manifestiin ja
joka kuuluu: 'työväenluokka ei voi yksinkertaisesti vallata valmista
valtiokoneistoa ja panna sitä liikkeelle omissa tarkoituksissaan'.
Bemsteinia siinä määrin 'miellytti' tämä lausunto, että hän vähintäin
kolme kertaa on toistanut sitä kirjassaan, tulkiten sitä mitä
väärennetyimmässä opportunistisessa mielessä. Marx, kuten olemme
nähneet, tahtoo sanoa, että työväenluokan on _särettävä, rikottava_,
räjähytettävä (Sprengung, räjähdyttäminen -- Engelsin käyttämä
lausuntotapa) koko valtiokoneisto. Mutta Bernsteinin mukaan käy niin,
ikäänkuin Marx mainituilla sanoillaan varottaisi työväenluokkaa
liiallisesta vallankumouksellisuudesta vallan anastamisen aikana.
Törkeämpää ja kunnottomampaa Marxin ajatusten väärentämistä ei voi
kuvitellakaan. Kuinka menetteli Kautsky mitä yksityiskohtaisimmin
bernsteiniläisyyttä kumotessaan? Hän vältti opportunismin tekemän
marxilaisuuden väärentämisen koko syvyyden käsittelyä tässä kohdassa.
Hän esitti ylempänä siteeratun otteen Engelsin esipuheesta Marxin
'Kansalaissotaan' sanoen, että Marxin mukaan työväenluokka ei voi
yksinkertaisesti vallata valmista valtiokoneistoa, mutta yleensä
voi sen vallata, siinä kaikki. Siitä, että Bernstein on lukenut
Marxin omaksi kokonaan Marxin todelliselle ajatukselle päinvastaisen
ajatuksen, että Marx vuodesta 1852 alkaen on aina esittänyt
köyhälistön vallankumouksen tehtäväksi 'särkeä' valtiokoneiston,
tämän esittämiseksi ei Kautskyllä ole sanaakaan." Huomaamme siis,
että Bernstein, Kautsky ja Lenin käsittävät ihmiskunnan kehityksen
tapahtuvan sen mukaan, miten tuo Marxin lause on korostettava.
Ei ole sattuma, että dogmaattisratsionalistisin marxilaisuuden haara
on pesiytynyt juuri Venäjälle. Venäläinen ajattelutapa on jo siinä
suhteessa itämaisen sukua, että se rakastaa enemmän logiikkaa,
kuin kokemusta ja tilastoa. Itämainen filosofiahan on tunnettu
juuri rohkeasti rakennetuista täydellisistä ajatusrakennuksistaan
ja loppuun saakka viedystä dialektiikastaan. Vapaa-herra
Freytagh-Loringhowen huomauttaakin, että myöskin anarkisti Bakunin
omisti Hegelin filosofiasta sen jyrkimmän muodon, joka voitaisiin
lyhyesti sanoa: ainoastaan järjellinen, s.o. järjestelmän mukainen
on todellista ja järjestelmänvastainen on huonoa, valheellista.
Se on se ajatustapa, mikä välähtää tuossa kuuluisassa Hegelin
vastauksessa luonnontieteilijöille, jotka hänelle huomauttivat, että
hänen järjestelmänsä kiertotähtiin nähden ei pidä yhtä tosiasioiden
kanssa, koskapa kiertotähtiä on enemmän kuin hänen järjestelmänsä
mukaan saisi olla. Hegel vastasi: "Sitä pahempi tosiasioille". Tämän
mukaan on yhteiskunnallinen elämäkin oikeata vain silloin, kun se on
järjestelmän mukaista. Tämä sisältää kumouksen uskontunnustuksen.
Ja Lenin on tässä suhteessa aito itämaalainen ja Bakuninin henkinen
sukulainen. Tämän lisäksi tulee Venäjän onnettomat yhteiskunnalliset
olot, jotka ovat kestäneet vuosisatoja ja luoneet edellytykset
rajulle yhteiskunnalliselle maanjäristykselle. Esitän muutaman tiedon
näistä oloista tuonnempana.
Tarkastakaamme nyt lyhyesti bolshevikien taloudellista ohjelmaa.
Ohjelman tärkeimmät kohdat ovat seuraavat:
1. Yhteiskunnallistuttaminen aletaan pankeista, jolloin ne samalla
keskitetään siten, että syntyy yksi suuri kansankeskuspankki,
jolla on haarakonttoreja ympäri maata. Se muodostetaan samalla
sosialistisen, osuustoiminnallisen tuotannon yhteiskunnalliseksi
kirjanpitolaitokseksi. Bucharin tahtoo erikoisesti osoittaa, että tämän
kautta jo saadaan tärkeä ote tuotantoelämään, sillä kapitalismi on
kerännyt jo tuotantoelämän nyörit itse asiassa muutamain harvojen
pankkiirien käsiin.
2. Sitten yhteiskunnallistutetaan rengastuneet teollisuudenhaarat:
työväenluokan tulee ajaa pomot ja pankkiirit tiehensä, asettaa
kaikkialla omia miehiänsä tilalle; he voivat käyttää hyväkseen vain
sitä koneistoa, jonka kapitalismi on luonut. Sen jälkeen seuraa muun
suurteollisuuden vuoro. "Suurteollisuuden siirtyessä työläisvaltion
käsiin joutuu pikkuteollisuuskin siitä riippuvaksi."
3. Samalla kertaa on maa yhteiskunnallistutettava ja luotava
kommunistinen viljelysjärjestelmä -- siis ei ainoastaan
yhteisomistus, vaan myöskin yhteisviljelys. Viljelystä on
harjoitettava suuressa mittakaavassa. Entisiä suurtiloja on
viljeltävä _osuustoiminnallisesti_ ja pikkutiloja yhdistettävä
_viljelyskommuuneiksi_.
4. Bucharin esittää sitten verrattain yksityiskohtaisesti, miten
tuotanto on organisoitava, jotta ei palattaisi kapitalismista
taaksepäin anarkismin nurkkakuntaisuuteen, vaan kehityttäisiin
eteenpäin kommunismin koko yhteiskuntaa silmällä pitäen suunniteltuun
tuotantoon. Jokaisen tuotantolaitoksen johdossa, neuvostossa, tulee
olla kokonaistuotantojärjestelmää, s.o. valtiota edustavilla
enemmistö. Samoin muissakin neuvostoissa.