Venäjän vallankumouksesta ja olojen kehityksestä Venäjällä on nyt
jo tavallaan tullut yleismaailmallinen kysymys, joka liikuttaa ei
ainoastaan politikkojen, vaan suorastaan kansojen mieliä Amerikaa
ja Japania myöten. Mikä olisi sen vuoksi luonnollisempaa, kuin että
me, jotka elämme suorastaan tämän vallankumouksen niin sanoakseni
"tuulen suussa", aivan tämän "suuren arvoituksen", niinkuin Venäjän
oloja on nimitetty, äärellä -- että me olisimme koettaneet hankkia
mahdollisimman tarkat ja luotettavat tiedot oloista ja asiain
kehityksestä Venäjällä. Tähän ei mielestäni käske pelkkä teoreettinen
totuuden rakkaus, vaan suorastaan oma etu. Sillä sanottakoon mitä
tahansa: politiikassakin on sellainen toiminta vankinta, joka
nojaa täsmällisiin tietoihin, tarkkaan harkintaan ja voimakkaaseen
tahtoon. Olkoon teon takana kuinka voimakas viha, rakkaus, innostus
tai halveksunta tahansa, on se aina hiedalle rakennettu, ellei sitä
samalla ohjaa tieto ja kylmä harkinta, ennakkoluuloton harkinta.
Meillä on kuitenkin, ainakin julkisuudessa, esitetty kovin vähän
sellaisia Venäjän oloja koskevia tietoja, joille olisi voinut
luottamuksella käsityksensä rakentaa -- joita ilman epävarmuuden
tunnetta olisi edes ottanut vastaan. Salassa esitettänee
Neuvosto-Venäjän oloista työväestöllemme erinomaisia kaunomaalauksia,
julkisuudessa on taasen sanomalehdissä esiintynyt mitä järjettömämpiä
juttuja, joilla muka on kuvattu Venäjän oloja, mutta jotka vain
sekoittavat sen vähäisenkin varmuuden, minkä toiset tiedot olisivat
voineet antaa. Asian on tehnyt vielä hullunkurisemmaksi se seikka,
että samat jutut ja "tiedot" on usein toistettu aina jonkun ajan
kuluttua. Mainitakseni muutamia esimerkkejä: Pietarin väestöstä on
3-4 kertaa vuodessa, ellei useamminkin, puolet kuollut nälkään.
50 matruusia on useammankin kerran ajanut takaa Pietarin kaduilla
yhtä rottaa. Trotski on vangituttanut Leninin ja julistautunut
diktaattoriksi ainakin kolme kertaa. Useat sellaisetkin tiedot, joita
aluksi ei ole osattu epäilläkään, ovat myöhemmin osoittautuneet
perättömiksi. Niinpä tuli meidänkin maahamme tieto siitä, että m.m.
kreivi Kokowtsoff olisi ammuttu. Jonkun ajan kuluttua saapui kreivi
itse rajan yli Suomeen ja Helsingin Sanomain kirjeenvaihtajalla oli
tilaisuus häneltä itseltään tiedustella asian todenperäisyyttä.
Kreivi selitti, että omaisuutensa hän on kyllä menettänyt, mutta
hänelle itselleen ei ole tehty mitään muuta kuin kerran pidätetty
aivan vallankumouksen alkuaikoina. Samoin tiesi joku uutinen kertoa,
että bolshevikit olisivat vieneet kirjailija Gorkin Pietari-Paavalin
vankilaan ja kiduttaneet häntä siellä. Tässäkään ei kaikesta päättäen
ole ollut mitään perää, sillä jonkun ajan kuluttua saapui tieto, että
Gorki on sangen vaikuttavassa asemassa neuvostovallan palveluksessa.
Mainittakoon vielä Krapotkin-tapaus. Tuli tieto: bolshevikit ovat
ampuneet Krapotkinin. Mutta sitä seurasi pian toinen tieto kirjeestä,
jonka hän oli kirjoittanut Brandesille. Hän eli rauhassa lähellä
Moskovaa, piti oloja kyllä raskaina ja synkkinä, mutta ei kertonut
erikoista vainoa kohdanneensa.
Olen maininnut nämä esimerkit osoittaakseni vain, että tämäntapaisiin
yksityisiin tietoihin ei voida paljoa rakentaa. Täytyy koettaa
saada runsaampaa tietoaineistoa -- jos mahdollista useampia teitä
saapuneita tietoja ja, niinpaljon kuin mahdollista, sellaisia
tietoja, joita bolshevikit itsekään eivät voi kieltää. Bolshevikien
omat tiedonannot, heidän lehtiensä kirjoitukset ja neuvostojensa
lausunnot ovat silloin, kun on kysymyksessä heidän olojensa
epäkohtien esitys, siinä suhteessa luotettavia, että ne eivät
ainakaan ole yleensä liian ankaria arvosteluja, eikä heitä itseänsä
vastaan tähdättyjä agitatsionikuvauksia. Niillä tietysti on taasen se
heikkous, että ne saattavat kaunistella ja sivuuttaa suoranaisesti
järjestelmää vastaan puhuvia seikkoja. Tämän vuoksi on taasen
otettava huomioon heidän vastustajansa ankarimpiakin arvosteluja.
Kaikkein parasta ainesta olisivat tietysti aivan kylmät ja asialliset
faktat, tosiasiat, ennenkaikkea tilasto. Valitettavaa vain on, että
näitä on ollut saatavissa kovin vähän.
Näitä lausuttuja periaatteita noudattaen olen koettanut kutoa
esitykseni. En pyri siinä ollenkaan aivan täydelliseen kokonaiskuvaan
Neuvosto-Venäjän oloista ja koko tämän kohta kolme vuotta kestäneen
mahtavan vallankumousilmiön kokonaisarvosteluun. Tyydyn siihen,
että koetan tarjota arv. lukijain omalle arvostelulle seulottuja,
mahdollisimman luotettavia ja runsaita kiinnekohtia.
Jotta saataisiin ensinnäkin jonkunlainen käsitys, miten laajalle
pohjalle esitykseni perustuu, teen kaikkein ensimmäiseksi selkoa
niistä tietolähteistä, siitä kirjallisuudesta, mikä on ollut
käytettävänäni.