Iphigeneia. Pylades.
IPHIGENEIA.
Mist' olet, mistä saavut, vieras, sano?
Minusta näyttää, helleeniksi ennen
kuin Skyythin mieheksi sun luulla voisin.
(Päästää hänen kahleensa.)
Vapaus, min sulle suon, on vaarallinen;
turmansa taivas kääntäköön pois teistä!
PYLADES.
Oi, sulo ääni! Sävel äidinkielen
niin tervetullut maassa vierahassa!
Siniset vuoret isäin valkaman
ma, vangittu, taas silmäin eessä näen
kuin ennen. Tämän todistaa suo riemun,
ma että myöskin olen helleeni!
Unohdin hetkeksi, ma kuinka sua
kipeesti tarvitsen, ja sielu multa
sun haihtui ilmestyksees ihanaan.
Oi, sano, ellei sulje kohtalo
sun suutas, mistä Hellaan heimosta
sa luet syntys jumal-kaltahisen.
IPHIGENEIA.
Papitar, jonk' on itse jumalatar
valinnut, pyhittänyt, kanssas puhuu.
Se riittäköön. Nyt virka, kuka olet,
ja mikä turman-tuima sallimus
sun kera kumppanis on tänne tuonut.
PYLADES.
Helposti virkkaa voin, mik' onnettuus
työläällä seurallansa meitä vainoo.
Ah, jumal-impi, jospa toivon heljän
niin helposti sa meissä syttää voisit!
Kreetasta, lapsia Adrasteen oomme:
ma nuorin, nimeltäni Kephalos,
hän vanhin on, Laodamas. Mut meidän
välillä veli keskimmäinen, raaka
ja hurja, seisoi, ilon ynnä sovun
leikeistä ensi nuoruuden jo hääti.
Niin kauan tottelimme äidin sanaa
kuin taaton voima eessä Troijan soti;
mut kun hän saaliinensa saapui sekä
sen jälkeen kohta kuoli, veljekset
erotti riita maasta, perinnöstä.
Ma pidin puolta vanhimman. Hän veljen
löi kuoliaaksi. Verisyyn tuon tähden
hänt' ankara nyt ajaa kostotar.
Mut tähän rantaan kolkkoon lähettää
Apollo Delphoin meidät toivon kera.
Templissä siskonsa hän käski avun
siunaavan kättä meidän vartoa.
Olemme vangit, tänne tuotu meidät
on uhriteuraiksesi, tiedät sen.
IPHIGENEIA.
Sortuiko Troija? Kerro, kallis mies!
PYLADES.
Se sortui. Takaa meille pelastus,
apua jouduta, niin meille lupas
Apollo! Veljeäni armahda,
suo hälle pian hyvä, hellä sana!
Mut säästä häntä, jos sa haastat hälle,
ma pyydän, anon: sillä helposti
sydämen hältä ilo, tuska, muisto
valtaa ja järkyttää. Näät kuumehinen
käy hulluus hänen päähänsä ja jättää
tuon sielun kauniin, vapaan kostotarten
saaliiksi julmien.
IPHIGENEIA.
Kuin liekin suuri
sun onnettuutes, unhota se, pyydän,
siks kuin oot kertonut, min kuulla mielin.
PYLADES.
Kaupunki korkea, mi Hellaan voimaa
vastusti vuotta pitkää kymmenen,
nyt tuhkana on, nouse siit' ei enää.
Mut monet haudat parhaittemme meitä
barbaarein rantaa vaatii muistamaan.
Siell' lepää kanssa kauniin ystävänsä
Akilles.
IPHIGENEIA.
Tuhkaa siis te jumal-kuvat!
PYLADES.
Myös Palamedes, Aias Telamonin
ei nähneet päivää isänmaansa jälleen.
IPHIGENEIA.
Hän vait on isästäin, ei virka häntä
keralla vainajain. Hän elää! Niin!
Saan hänet nähdä. Sydän, toivoon syty!
PYLADES.
Miekkoiset, jotka miekka kaasi! Saivat
tuhannet surman sulokatkeran.
Mut kauhut kolkot, lopun kurjan laittoi
jumala vihastunut palaaville
sijasta voittosaaton. Tänne eikö
käy ääni inehmon? Niin kauas kuin
se kantaa, kulkee maailmassa maine
mies-kohtaloista kuulumattomista.
Valitus outo siis on sulle, joka
Mykeenan linnat täyttää huokauksin
ain uusin? -- Avulla Aigistheen on
murhannut puolisonsa Klytaimnestra
samana päivänä, kun palas hän! --
Tuon kuninkaan on huone kallis sulle,
nään poves turhaan kamppailevan kanssa
sanani kauhun, jot' et vartonut.
Oletko hänen ystävänsä tytär
vai naapurinsa kaupungista tuosta?
Sit' älä salaa, mulle anteeks anna,
ett' ensimmäisnä hirmuviestin toin.
IPHIGENEIA.
Työ synkkä kuinka tehtiin, kerro mulle!
PYLADES.
Paluunsa päivänä kun kuningas
kylvystä nousi tyynnä, virkeänä,
pukunsa pyysi puolisolta, heitti
tuo turmahinen hänen hartioilleen
kudoksen poimukkahan, taidokkaasti
pään jalon ympärille kiertyväisen;
ja kun hän turhaan pyrki tuosta irti
kuin verkosta, löi hänet kuoliaaksi
Aigisthes petturi, ja verhottuna
kuningas suuri kuoloon kulki näin.
IPHIGENEIA.
Mik' oli palkka miehen syypään?
PYLADES.
Valta
ja vuode, min jo ennaltaan hän omas.
IPHIGENEIA.
Näin himo häijy johti konnantyöhön?
PYLADES.
Ja syvä tunne koston vanhan.
IPHIGENEIA.
Kuinka
kuningas heitä oli loukannut?
PYLADES.
Teolla raskaalla, mi puolustaa
vois murhan, jos ois puolustusta sillä.
Kun jumal-valta joku tuulin rajuin
helleenein matkaa esti, houkutteli
Auliihin tyttärensä vanhimman,
Iphigeneian hän, ja uhrina
verisnä eestä Hellaan onnen, sortui
tää alttarilla Artemiin. Käy puhe:
tuost' äidin sydämeen niin syvä syntyi
viha ja kammo, että antautui
Aigistheen lemmelle ja itse kiersi
hän puolisonsa surman verkkohon.
IPHIGENEIA (peittäen kasvonsa).
Jo riittää. Pian jälleen näät sä minut.
PYLADES.
Syvästi näyttää häntä liikuttavan
kuningashuoneen kohtalo. Ken liekin,
hän kuninkaan on hyvin tuntenut.
Talosta ylhäisestä, onneksemme,
on tänne myöty hän. Nyt hiljaa, sydän!
Jo toivon tähti meille vilkkuu, mielin
iloisin, viisain sitä kohti käymme.