Iphigeneia.
IPHIGENEIA (yksin).
Auttajatar jalo, sull' on pilvet
verhota syyttömästi vainotut,
kantaa kohtalon vaskisen alta
tuulen-siivin poikki merten,
poikki maitten ja mannerten laajain,
kunne hyväksi katsot sinä.
Viisas olet, näät ajat vastaiset;
menneet mennehiä ei ole sulle,
omaisi yllä silmäsi lepää
niinkuin valosi, öitten elo,
maan yli lepää ja hallitsee.
Oi, estä hurmeesta käteni! Koskaan
tuo ei se siunausta, ei rauhaa;
ja haamu surmatun-sattumalta
väijyy murhaajan suru-sumean
pahoja hetkiä peljätellen.
Näät taivaiset katsovat lempein silmin
heimoja laajoja ihmisten hyväin,
sallivat elon haihtuvan riemun
kernaasti kuolevaiselle, suovat
oman ikuisen taivaansa onnea
hänen havaita, myötä-nauttia
hetken hilpeän, lyhven.