Voi Krim, sinä slaavilaisten poetain rikas laulunaihe, sinä
Pushkinin riemun remahdus ja Mitshkevitsin mieliala, miksis minulta,
vaatimattomalta Suomen soittajalta kanteleeni kielet olet
katkaissut? Vai oletko sinä minulle, kylmän Pohjolan pojalle liian
tulinen ettäs olet minun runosiipeni polttanut kuten öljylamppu
kärventää heikon kärpäsen lentimet?...
Ei minun ehken tänne olisi ikinä tulla pitänyt!
En sanasointuja täällä mä löydä, ei runorytmi mun korvissani täällä
soi, en edes koulupojan kaiholaulua täällä Mustanmeren rannalla
laatia voi. -- -- Ja vaikka nytkin ilta on ihana ja niin lauhasti
tuulee, tuulee... ja kuutamon kielet yli yrttitarhojen heläjää, ja ma
rannalla istun ja laineiden loiskeen kuulen, niin mykäksi kanteleeni
kuitenkin jää... ah jää!...
Tuolla heijaa ulapalla kreikkalainen pursi... Mitäs siitä! se saa
menojansa mennä... Suruko, ah suruko mun ääneni mursi? -- mut täällä
ei vain mun lauluni lennä. -- -- --