Heittelen hyvästejä Suomen luonnolle. Nyt kelpaisi minulle jo
Hämekkin! Istun riisuutuneena rantakivellä tuuheiden leppien suojassa
ja kuuntelen, kuinka laine lipisee... Nautin joka kukkasesta jonka
nurmella kohtaan ja heittelen niille sormisuukkoja...
Sitten tervaan päiväpaisteessa ne uudet pieksuni, jotka jätän tänne
talveksi. Suomalaista nautintoa sekin: tervata pieksunsa. Tervan haju
minua miellyttää, siinäkin hengin sisääni pohjolaisuutta. Kaunista
ainetta on terva. Se välkähtelee kiulussa kuin mainioin malagaviini.
En ollenkaan ihmettele, että jättiläisten mielijuoma oli terva...
Harmillista etten voi ottaa mukaani näitä pieksujani. Mitä minä
niillä siellä Kaspian merellä? Vai pitäisikö kiivetä Araratille
suutari Tolosen pieksuissa? Niin, siellähän on se vuori, jolle ukko
Nooan proomu muinen törmäsi karille. Mistähän se ukko Nooa lie saanut
niin paljon tervaa? -- -- --
Yöllä s.p.
Nyt alkavat kuutamo-illat. Olin soutelemassa neitien kanssa lahdella.
Tuntuu niin kummalliselta ajatella, että tuo sama kuu, jonka nyt
näen valaisevan kotimaista maisemaa, muutaman päivän perästä on
minulle valaiseva leveätä Volgavirtaa. Juuri silloin on se oleva
täysimmällään. Matkani on, kuten näette, perustettu "romantiikan
pohjalle"...