Äiti paran lahjan ja kirjeen oli Jumala saattanut hänen oman kadonneen
poikansa käsiin. Mahdoton oli sitä ajatellessa pidättää kyyneliänsä.
Tämä merimies oli yötä pastorin luona kuten minäkin. Ja me kuulimme
hänen enimmän osan yöstä itkeä nyyhkivän viereisessä huoneessa ja
huutavan: "äiti, äiti!" Yksin unissaankin teki hän sitä, kuin
viimeinkin aamun tullen nukahti.
Ja te, äitini uskollinen ystävä, varmaan käsitätte, mitä minun täytyi
ehdottomasti tehdä? Minun täytyi muistella omaa äitiäni, puhella
hänelle ja rukoilla hänen puolestansa.
Minä sanon uudestaan: ymmärrätte kyllä, minkä tähden minun tänään
täytyy kirjoittaa teille -- sekä oman itseni että sen merimies paran
tähden.
Pyytäkää miehenne varovasti valmistamaan hänen äitiänsä. Minun
mielestäni hän saattaisi kuolla ilosta. Ola Ribe tulee itse
ensimmäisellä höyrylaivalla...
* * * * *
Omeyer syöksyi pois kuin hulluna. Tiina töin tuskin ehti kiskaista
häneltä pois papin-kauluksen; pastori jo juoksi pitkin katua, kirje
kädessä.
"Ole varovainen, Omeyer, varovasti, kuuletko!" huusi Tiina porstuan
ovelta jäljestä.