Onnen viimeinen, vihanta muisto,
tarun hohtava talvipuisto,
syksyn kuurainen kukkariuku,
keväthangilla hopeatiuku,
pulkka puikkiva, maassa härmä,
kivi tahkottu, kimmel-särmä,
tähti katsova syvään kaivoon,
hulluus, iskevä urhon aivoon,
runo, raikuva tuonen takaa,
virsi salliman vasken-vakaa,
olet minulle, ah, outo yrtti,
miehen murheisen hautamyrtti:
Kasva kauniina, nouse norjana,
muille vapaana, mulle orjana,
kohti korkeutta ylene ylväänä
ihanan itsesi pyhänä pylväänä,
kerro ihmisten kuulla kummia,
sanele turpeesta sanoja tummia,
miehen mennehen nouse mullasta,
kerro keväästä, laulun kullasta,
puhu puhtahin unelma sankarin,
virka vainajan vaiva ankarin,
ettei yllä hän elämän kukkaan,
että huutaa hän sinua hukkaan!
5.
Hangen lapsia.
Päämme päällä
taivahan uhka;
laulun lippaassa
tunteen tuhka.
Yössä, hangella
yhtyi tiemme.
Hangen lapsia
Lapista liemme.
6.
Punahilkka.
Poloinen, järkevä pääni,
jäykkä, ylpeä jääni,
etkö nyt hallita voi
harmaata ees ikävääni?
Muistelen päivin ja öin,
karkoitan toimin ja töin
ääntä, mi mielessä soi,
armasta, ah, ikävöin.
Suur' oli silmäsi sulo,
kauniimpi kyynelten tulo,
kaunein lahjoista taivaan
naurusi kulkeva kulo.
Räiskähti hylkivä hymy,
leimahti lempesi lymy,
vastasi ihmisten vaivaan
Jumalan pilvien jymy.
Silloin mun ratkesi rinta,
petti jo peittävä pinta,
turhaan ma tultani salaan,
itken, ah, ihaninta!
Muut eivät ymmärrä sua,
muut eivät liikuta mua,
murheessa hiiltyen halaan.
kaunista kadotettua.
Sammu jo polttava säen!
Milloin sun jällehen näen?
Löydänkö keskeltä laajan
maailman markkinaväen?
Turulta naurun ja pilkan
kohtaanko korkeanilkan,
usmasta ukkosen vaajan,
metsästä, ah, Punahilkan?
7.
Lapinkävijä.
Pakkanen kiihtyy, on hetki eron.
Murhaten maksoi Lappi veron.
Sinä sinne ja tänne minä:
sinne sieluni, kunne sinä.
Hyvästi silmäsi tulinen repo!
Hyvästi varren valkea lepo!
Kuolla taidan, en olla vanki.
Taivas on taattoni, emoni hanki.