Sano, koska koittaa se aamu,
jona helposti herätä voin?
Sano, koska lankee se ilta,
jona iloisna uinua voin?
Sano, tiedätkö, milloin joutuu
se joulu ja kynttilät?
ja milloin haihtuu ne haamut,
jotka takana käyskelevät?
Elä pelkää! En minä itke.
En itkenyt vuosihin.
Mut vuosia unt' olen nähnyt
ja uskonut unihin.
Ja uni jos yksi se petti,
niin uskoin ma uutehen;
mut unista kauneista kaunein
olit, tyttö, ja — viimeinen.
Minä luulin sun siksi aamuksi,
jona helposti herätä voisin,
minä uskoin sun siksi illaksi,
jona iloisna uinuva oisin.
Minä uneksin jouluni joutuneen,
kera kuusien, kynttilöiden,
minä luulin haamujen haihtuneen
ja mennehen metsä-öiden.
Ja luulin jo, ett' olin ihminen,
en ainainen uneksija,
ja luotin jo, ett' olin onnellinen,
en onnen vain — runoilija.