Oli mullakin pienet murheeni,
mut minulle niiss' oli kyllä,
vaikk' ohitse kulkenut toinen ois
ne kuitaten hymyilyllä.
Oli mullakin pieni onneni,
mut minusta oli se suuri,
ja luulenpa, siks oli suuri se,
kun se mun oli onneni juuri,
Oli mullakin pikku lintunen,
ja minusta se oli soma.
Mut sepä se juur' oli murheellista,
kun ollut ei mulle se oma.
48.
Ei sallittu täällä mun käydä
sun kanssasi polkuja maan,
mut jos sinä väsynet joskus,
niin tule mun luokseni vaan.
Oi, kun sinä kyllästyt kerran
ilon, kauneuden karkeloon,
ja kun sinä halajat kuolla,
niin tule — ja valmis ma oon.
En osannut täällä ma käydä
sun kanssasi karkeloin.
mut tule — ja Tuonelan mailla
opas ehkä ma olla voin.
Näät siellä tunnen ma kaikki,
puut, pensaat ja polut jo nyt.
Siell' olenhan niin monet kerrat
sun kanssasi kävellyt.