Jes siunatkoon, miten sievä hän on,
kun näin häntä katselen!
miten silmänsä säihky on sammumaton,
miten kaulansa valkea, kaareva on,
ja alla sen kainoin kummuin
povi aaltoo armahinen!
Ja hänt' olen onneton, vältellyt,
mua hullua, hupsua voi!
Ma hänt' olen vältellyt, väistellyt,
hänet unhottaneenikin luulin jo nyt —
jes siunatkoon, miten sieväks
hänet sentään Luojansa loi,
Ei, turhiksi kääntyi tuumani mun,
kun jälleen nähdä sun sain.
Sun oon minä onnessa, murheessa sun
ja saat sinä leikkiä lemmellä mun,
kun saan minä leikkien kiertää
yht' tummaa kutrias vain!