Antonius, maailman pylväs,
tuli rantahan Egyptin maan,
tuli uhmari tuhansin urhoin
sadun valtoa valloittamaan.
Kleopatra, kaunis ja viekas,
oli valtias Egyptin,
sysikutrinen, säihkyväsilmä —
tuli impysin tuhansin.
— "Oi terve, sa Egyptin päivä" —
Antonius riemulla huus —
"suo olla mun aalto se illan,
johon painat sa purppurasuus!"
— "Niin olkohon, maailman pylväs" —
Kleopatra vastasi näin —
"mut olkohon ääressä maljain,
ilon soidessa, seppelpäin.
Siis terve, sa Egyptin vieras,
min maineen tuuli jo toi!
Nyt kestiten kilpailkaamme,
mitä Rooma ja Egypti voi."
Antonius, maailman pylväs,
pidot toimitti uljaimmat,
kalat kultaiset, kuohuvat viinit,
sadat heelmät ja hekkumat.
Kleopatra, kaunis ja viekas,
hänen vierellä söi ja joi,
mut kun tuli vuoronsa hälle,
vain maljan yhden hän toi.
Ja sen viiniä täytellen kaasi.
Mut salaa pohjahan sen
hän pudotti puuntavan helmen
heloposkena hymyillen.
— "Mitä annoit, sa Egyptin käärme?" —
Antonius kauhulla huus —
"Miks huuleni hurmeessa palaa,
jota suuteli purppurasuus?"
— "Vain helmen yhden ja pienen" —
Kleopatra vastasi näin —
"mut jos minun rintani avaat,
niin löydä et sydäntäin."
Antonius, maailman pylväs,
tuns silmänsä himmenevän,
tuns kiertävän viekkahan viinin —
ja maailman unhotti hän.
Ja vuodet ne vierii ja vierii.
Mut kaulaten kaksin on vaan
Antonius, Egyptin orja,
ja herratar Egyptin maan.
8.
Suo, että sun helmahas peitän
minä raskahan, sairaan pään,
suo, että sun helmahas heitän
minä mieleni murheen tään.
Maa on niin autio, tyhjä,
sinä yksin täys kuni yö,
min taivaalla tähtöset tuikkii,
min varjoissa valtimot lyö.
Oi, yöni hellä ja hiljainen,
sinä yöni suuri ja tumma,
ota helmahas päivän uupunut laps —
mun on niin kammo ja kumma.