puolisonsa, joka oli osoittanut suurta uskollisuutta valtiollisissa
tehtävissä, tuli osaston presidentiksi ja viimein jonkun vuoden
kuluttua ylituomariksi. Kärsimättömänä odotti hän uusia vaaleja
saadakseen tuolin eduskunnassa. Hän tavoitteli jo päärin arvoa ja
sitten... sitten...
-- Ja sitten tulee hänestä kuninkaan sukulainen, virkkoi suuri Nanon,
rouva Cornoiller, Saumurin kansalainen.
Herra presidentti de Bonfons (hän oli vihdoinkin kokonaan luopunut
isältä perimästään Cruchot-nimestä) ei saanut nähdä kunnianhimoisten
unelmiensa menevän täytäntöön. Hän kuoli kahdeksan päivää sen
jälkeen, kun Saumur oli valinnut hänet edustajakseen kamariin.
Jumala, joka näkee kaikki eikä koskaan lyö suotta, tahtoi varmaankin
rangaista häntä hänen kunnianhimonsa sekä hänen juriidisten
laskelmiensa takia, joiden mukaan hän oli _accurante Cruchot_ mitä
tarkimmin määritellyt avioliitto-kontrahtinsa. Siinä sanottiin,
että aviopuolisot luovuttivat toisilleen, siinä tapauksessa, ettei
heillä ollut lapsia, kaiken omaisuutensa, niin hyvin kiinteän kuin
liikkuvan, ilman kaikkia rajoituksia, vieläpä vapauttivat toisensa
pesäluettelon tekemisestä, kuitenkin sillä tavalla, ettei tämä vapaus
ole esteenä heidän perillisilleen tai niiden edustajille j.n.e.,
j.n.e.
Tämä asiakirja ilmaisee, kuinka syvää kunnioitusta presidentti tunsi
rouva de Bonfons'ia ja hänen tahtoaan kohtaan. Naiset pitivät herra
ylituomaria erinomaisen älykkäänä miehenä, säälivät häntä, menivätpä
niinkin pitkälle, että tuomitsivat Eugénien surun ja rakkauden,
mutta, kuten naisten tapa on, eräänlaisella julmalla osanotolla.
-- Rouva de Bonfons on varmaankin hyvin sairas, koska hän aina jättää
miehensä yksin. Pikku rouva parka! Milloin hän tulleekaan terveeksi?
Mikä häntä mahtaneekaan vaivata, jokin sisäinen vamma, ehkä syöpä?
Miks'ei hän kysy lääkärien neuvoja? Hän on tullut niin keltaiseksi
lyhyessä ajassa. Hänen pitäisi kääntyä Parisin kuuluisuuksien
puoleen. Kuinka on selitettävä, ettei hänellä ole lasta? Väitetään,
että hän rakastaa miestään; miks'ei hän siis lahjoita hänelle
perillistä? Se on inhottavaa! Jos se on vain oikku, on se totta
tosiaan tuomittava... Presidentti parka!
Eugéniella oli hieno vaisto, joka hiljaisissa yksinäisissä
mietiskelyissä oli vielä kehittynyt, onnettomuus ja kasvatus olivat
opettaneet hänet kaikkea arvaamaan, ja hän tiesi sentähden hyvin,
että presidentti toivoi hänen kuolemaansa, päästäkseen yksin heidän
suunnattoman omaisuutensa haltiaksi, mikä oli -- sitten kun Jumala
oli kutsunut luokseen notario ja abbé Cruchot'n -- lisääntynyt
parilla miljoonalla. Erakko parka sääli presidenttiä. Kaitselmus
kosti hänen edestään luonnottoman puolison itsekkäät laskelmat,
jotka perustuivat naisen toivottomaan rakkauteen. Jos Eugénie olisi
synnyttänyt lapsen, olisi hän tappanut turvallisen itsetuntonsa,
pettänyt kunnianhimonsa.
Niin heitti Jumala joukottain kultaa tämän vankinsa syliin, jolle
kulta ei ollut minkään arvoista, joka odotteli vain taivasta, eläen
hurskaana ja hiljaisena, pyhissä ajatuksissa, auttaen salaa köyhiään.
Rouva de Bonfons tuli leskeksi seitsemänneljättä ikäisenä, omistaen
kahdeksansataa tuhatta frangia korkoja, vielä kauniina, sillä tavalla
kuin nainen on kaunis neljänkymmenen vuotiaana. Hänen kasvonsa ovat
kalpeat, päättäväiset ja levolliset. Hänen äänensä on lempeä ja
nöyrä. Hänessä on tuskan aatelia, hurskautta, joka on ominainen vain
henkilöille, joiden sielua ei kosketus maailman kanssa koskaan ole
päässyt likaamaan, mutta myöskin vanhan neidon ankaruutta ja pieniä
maaseutuisia tottumuksia. Huolimatta suunnattomista vuosituloistaan
elää hän samaan tapaan kuin Eugénie Grandet, sallii sytyttää vasta
päivällä tulen kamiiniinsa, kuten isänsä aikoinaan, ja sovittaa
muutenkin elämänsä nuoruusvuosiensa ohjelman mukaan. Hän on aina
puettuna samalla tavalla kuin äitinsä. Tämä saumurilainen koti ilman
aurinkoa, ilman lämpöä, tämä syrjäinen, iloton koti on hänen elämänsä
vertauskuva. Hän kerää huolellisesti saatavansa ja hän näyttäisi
ehkä saidalta, jollei hän käyttäisi niin jalomielisellä tavalla
omaisuuttaan. Hurskaat lahjoitukset, vanhainkoti, kristilliset
lapsikoulut, rikas julkinen kirjasto todistavat joka vuosi tyhjäksi
eräiden ihmisten syytökset saituudesta. Saumurin kirkot saavat
kiittää häntä monesta kaunistuksestaan. Rouva de Bonfons, jota
jotkut leikillä kutsuvat neidiksi, herättää hurskasta kunnioitusta.
Tämän jalon sydämen, jota kerran elähyttivät vain kaikkein hellimmät
tunteet, täytyi niin kokea kaikki inhimillinen itsekkäisyys. Kulta
seurasi tätä naista kylmällä loistollaan läpi elämän, antaen hänelle,
joka oli itse pelkkää tunnetta, epäuskon kaikkeen tunteeseen.
-- Vain sinä rakastat minua, sanoo hän Nanonille.
Tämän naisen, Eugénien, käsi sitoo kaikkien perheiden salaiset
haavat. Hän kulkee taivasta kohti hyvien tekojen saattamana. Hänen
sielunsa suuruus saa varjoon kaiken, minkä kasvatus ja maakunnan
pienet tavat ovat häneen tuoneet. Tällainen on kertomus naisesta,
joka ei ole tästä maailmasta, jolla, syntyneenä ennen kaikkea äidiksi
ja puolisoksi, ei ole puolisoa, ei lapsia eikä kotia.
Joku aika sitten alettiin kertoa että hän menisi uusiin naimisiin.
Saumurilaiset väittivät, että markiisi de Froidfond'illa, kuten
aikoinaan Cruchot'illa, olisi aikomuksia rikkaaseen leskeen nähden.
Nanon ja Cornoiller pitävät markiisin puolta, sanotaan. Mutta se on
suuri erehdys. Suuri Nanon ja Cornoiller eivät ole kyllin viisaita
ymmärtääkseen tämän maailman pahuutta.