1. Jos minne kuljen, mistä lähden,
Tää maani mulle kallis on,
Mut kallis on se vaan sentähden,
Sen kansa kun niin armas on.
Sen kansa taas on armas siksi,
Se maansa kun tek' kallihiksi
Verellään, kärsimyksillään.
2. Salomme vaikk' ois täynnä kultaa
Hopeita hyrskyis aaltomme;
Jos meill' ois loistoa ja valtaa,
Vaan konnan töit' ois muistomme,
Kansamme kulkis hylkyteitä,
Ah! silloin maamme varjo meitä
Kuin musta haamu vainoais.
3. Vaan nyt ei jylhäin syitten hallat
Meit' isäin haudoilt' eroita,
Ei taistelut, eik' ilkivallat
Maast' armaimmasta vieroita.
Niin korvet synkät, kallioiset,
Kuin laaksot, järvet tuhatmoiset
Kaikk' ovat kalliit, rakkahat.
4. Takaalla soitten, kallioissa
Sai äidit piilon lapsineen,
Kun urhot kaatui taisteloissa,
Tai voiton toivat armailleen.
Niin korpea kuin vainioita
Luut isäin peitti, veri noita
Kostutti kallis kaikkia.
5. Vakaana niinkuin vuoren seinä
Kansamme puolsi maatansa;
Ei huikennellut niinkuin heinä,
Säilytti pyhät tapansa.
Parjatkoon tyhmät, ett' tää kansa
Hyljätty, halp' on tavoiltansa.
Maan kalliin ostanut se on!
6. Muun riemun jos ken ryöstäis multa,
Maan armahan kun muistot jäis:
Ne rinnassani voiman tulta
Ja innon liekin virittäis.
Oi urhoin kehto, isänmaani!
Suojelkoon Herra armastani,
Siunatkoon hautaa urhojen!
21.* Savolaisen laulu.
1. Mun muistuu mielelleni nyt
Suloinen Savonmaa,
Sen kansa kaikki kärsinyt
Ja onnehensa tyytynyt,
Tää armas kallis maa!
2. Kuin korkeat sen kukkulat,
Kuin vaarat loistoiset!
Ja laaksot kuinka rauhaisat,
Ja lehdot kuinka vilppahat,
Kuin tummat siimehet!
3. Sen salot kuin siniset on,
Puut kuinka tuuheat,
Ja kuin humina hongikon
Syv' on ja jylhä, ponneton,
Ja tuulet lauhkeat!
4. Ja kussa tähdet tuikkavat
Kovalla talvella,
Ja kussa Pohjan valkeat
Suloisemmasti suihkavat
Kuin Savon taivaalla?
5. Tok' yhtä vielä muistelen,
Sen suihke armaampi,
Se silmä on Savottaren,
Johonka taivas loistehen
Ja sinens' yhdisti.
6. Me emme liioin kerskuko,
Sanomme kumminkin:
Muu Suomi ellös ilkkuko,
Jos meill' on hoikka kukkaro,
Jos köyhiks keksittiin.
7. Useinpa pelto kultainen
Se sulla kellerti,
Kun meidän vaivan, viljehen
Kumohon löi vihollinen
Ja poltti tuhkaksi.
8. Ja monta kertaa sattui niin,
Kun meitä vainot löit,
Kun vaimot, lapset kaadettiin
Ja miehet sortui sotihin,
Sä rauhan leipää söit.
9. Jos kielin voisi kertoa
Näkönsä vanhat puut,
Ja meidän vaarat virkkoa
Ja meidän laaksot lausua,
Sanella salmen suut;
10. Niin niistäpä useampi
Hyv' ois todistamaan:
"Täss' Savon joukko tappeli,
Ja joka kynsi kylmeni
Edestä Suomenmaan!"
11. Siis maat' en muuta tietää voi
Savoa kalliimpaa,
Ja mulle ei mikään niin soi
Kaikesta, minkä Luoja loi,
Kuin "armas Savon maa!"