MEHILÄINEN 1837
Toim.
Elias Lönnrot
Oulussa,
Präntätty Christian Evert Barckin tykönä,
1837.
Imprimatur. _Henr. Wegelius_.
MEHILÄINEN V. 1837
Tammikuulta.
Kalevalan Neito.
Läksi Palja paimenehen,
Leena lehmien ajohon,
Kurja karjan katsantohon.
Laski lehmänsä teholle,
Hajasarvet haavikolle, 5
Kultasarvet kuusikolle,
Itse kangasta kapitti.
Käveli kivi kiveltä,
Astu paasi paaterelta,
Sukan mustan mustumatta, 10
Kengän kauon kastumatta.
Yhty yrkä karjahansa,
Lesken poika lehmihinsä.
Yrkä istu tyvellä puuta,
Itse lapsi latvemmälta 15
Kysytteli, lausutteli.
Kysytteli tiekaviä,
Lausutteli matkamiestä:
"Kulitko miun kotona,
Kävitkö Kalevalassa?" 20
"Kulinpa siun kotona,
Kävinpä Kalevalassa."
"Kukkuko käet Kalevan
Kalevalan kuusikossa?"
"Kukkupa käet Kalevan 25
Kalevalan kuusikossa."
"Haukkuko Kalevan koirat
Kalevalan kaivotiellä?"
"Haukkupa Kalevan koirat
Kalevalan kaivotiellä." 30
"Katsoko Kalevan neiot
Kalevalan ikkunoista?"
"Katsopa Kalevan neiot
Kalevalan ikkunoista."
"Mistä tunsit miun kotini? — 35
Mi merkki miun koissa?"
"Siitä tunsin siun kotisi;
Se merkki siun koissa:
Pihlaikko pirtin eessä,
Tuomikko tuvan takana, 40
Koivikko koan perässä,
Kataikko kaivotiellä,
Pyhä tammi tanhualla,
Hete tammen juuren alla,
Kultakansi kattehena, 45
Kultakauha kannen päällä?"
"Mitäpä meillä laaittihin,
Raattihin miun koissa?"
"Survottihin, jauhettihin,
Wielä vettä kannettihin, 50
Neitosia naitettihin
Päitäkassa kaupittihin."
"Kelle myötihin minua,
Kelle kurja kihlattihin?"
"Miulle myötihin sinua, 55
Miulle kurja kihlattihin."
"Äiänkö miusta annot,
Paljoko panit hyvästä,
Kun otit oluen tuojan,
Kannun kantajan valitsit?" 60
"Annonpa minä siusta
Isolle ikiorosen,
Jok' on tarkka askelelta,
Sekä käymähän terävä."
"Wähänpä hyvästä annoit, 65
Pikkaraisen kaunihista;
Mitäpä annoit maammolleni?"
"Maammolle maherolehmän;
Se on syömättä lihava,
Koria kostuttamatta." 70
"Wähänpä hyvästä annoit,
Pikkaraisen kaunihista;
Mitäpä annoit veljelleni?"
"Weljelle venopunasen;
Itsekseen sotia käypi, 75
Itse kaupat kaupitsevi."
"Wähänpä hymästä annoit,
Pikkaraisen kaunihista;
Mitäpä annoit sikolleni?"
"Sikolle sinervän uuhen; 80
Joka viikko villan tuopi,
Joka kuu karitsan kanto."
"Wähänpä hyvästä annoit,
Pikkaraisen kaunihista;
Mitäpä annoit ukolle?" 85
"Ukolle uuen lusikan;
Jok' on tuotu tuolta maalta,
Ulompata uitettuna."
"Wähänpä hyvästä annoit,
Pikkaraisen kaunihista; 90
Mitäpä annoit äämmölleni?"
"Äämmöllesi vaskimaljan;
Tuletta tuvassa käypi,
Walkiatta vailehtivi."
"Wähänpä hyvästä annoit, 95
Pikkaraisen kaunihista;
En lähe minä siulle."
"Kun vähä hyvästä annoin,
Pikkaraisen kaunihista;
Isosi ikioronen 100
Soti tiellä sortuohon,
Kaatuohon kauppatiellä,
Kauppa'aikana parassa!
Kun vähä hyvästä annoin,
Pikkaraisen kaunihista; 105
Maammosi maherolehmä
Wasoillensa vaipuohon,
Kiulullensa kirmotkohon,
Lypsyaikana parassa!
Kun vähä hyvästä annoin, 110
Pikkaraisen kaunihista;
Weljesi venopunanen
Halki juoskohon hakohon,
Poikki pohja katketkohon,
Soutiaikana parassa! 115
Kun vähä hyvästä annoin,
Pikkaraisen kaunihista;
Siskosi sinervä uuhi
Willohinsa viipyöhön,
Karvohiinsa kaatuohon, 120
Willa'aikana parassa!
Kun vähä hyvästä annoin,
Pikkaraisen kaunihista;
Ukkosi uusi lusikka
Kahtialle katketkohon, 125
Poikki ponsi lentäöhön,
Syöntiaikana parassa!
Kun vähä hyvastä annoin,
Pikkaraisen kaunihista;
Äämmösesi vaskimalja 130
Kivehen kilahtaohon,
Poies pohja puhetkohon,
Juontiaikana parassa?"
_Toisintoja_. v. 1. Läksin Paljo p. v. 4. Laskin lehmäni l. v.7—9 I.
k. kapitin, Kävelin k. k., Astun p. p. v. 11. K. kannan k. v. 12, 13.
Y. y. karjahani, L. p. lehmihini. v. 14—16. Istutin t. p., Istuin
latvaksella. Istu sie t. p., Minä lapsi latvemmalla, kysyttelen
jne. v. 17,18. K. tienkäviän, L. matkamiehen. v. 24. K. kankahalla
(kangasmailla), v. 39—46. Risti riihen ikku- nalla, Kuusikko kujasten
suussa, Tammi keskitanhualla (T. keskellä pihoa), H. t. juuruella,
Siellä siikaset kutevi, Särköset särettelevi. v. 51, N. myöksenneltiin.
v. 53. Kellenpä minua myötiin Kelle lie minua myöty. Kellen milma
kaupittihin. v. 54. K. k. kaupittihin. K. k. Utuna. v. 55. Myötihin
sinä miulle. Silmä miulle kaupitt. v. 57. Mitäpä m. a. Minpä sie m.
a. v. 60. K. k. parahan. v. 62—64. Isolles (Isolleis) isosen ruunan;
Pirtin päältä heinät syöpi, Taivahalta veen vetäpi (Ween pilvistä
vetäpi), v. 66. P. kaunosesta. v. 68. Maammolles (-leis) mahovalehmän
(matikkalehmän). Maholehmän maammollesi, v. 69,70. Jonk' ei syöen
syömät puutu, Juoen juomiset vähene. v. 74. Weljelleis sotivenosen
(vesiheposen). v. 80—82. Sikolleis sinisen uu.; Joka vuosi (vuotta)
vuonan t., I. k. k. kantaa. v. 85. M. a. vävylleni. v. 86. Wävylle
varilusikan. v. 91. M. a. minnälleni. v. 92. Minnällesi v. M.
kultastaltsan. M. kultabratinan. M. ruskian staltsan. v. 93-94. Itse
ottapi olosen. Eikä syöen syömät puutu, juoen juomiset vähene. v. 98.
Kun vähän siitäi tuli. v. 100—103, Taattosi isonen ruuna, Wainotiellä
vuipuohon, Wainoaikana parassa, Waollensa vaipuohon, Kyntoaikana
parassa. v. 106. Maammolla mahovalehmä. v. 107—109. Rengillänsä (Rengin
päällä) riutuohon, Kapallahan kaatuohon, Lypsykesässä p. Metsän rikka
rikko'ohon, Metsän karhu kaataohon, Maitoaikana p. Tulko nuorin
nostettava, Tervaköysin temmottava; jne. Wasohinsa (Wasikkoihin). v.
112—115. Weljesi sotivenonen (vesiheponen) Kohti juoskohon kiveä, Halki
maista, poikki soista, Koskiaikana (Kutuaik.) p. (Parassa sotikesänä).
v. 119—121. Wuonihinsa vuotuohon (voipuohon), Kaatuoon (kaotkoon,
katoohon) karitsohinsa, Keskellä kerintäajan. v. 124. k. v. 86. v.
126. P. ponnesta katetko. P. kanta katketkohon. v. 130. k. v. 92. v.
131,132. Kallioon kalahtaohon (Kalliohon kaatuohon), Halki kirvotko
kivehen.
_Jälkimaine_. Tämä Karjalan naisten laulu taitaa olla jotensaki
täydellisnä tässä luettava, koska onki kerätty kyllä kymmeneltä, jos
ei usiammalta laulajalta. Palja (v. 1.) näyttää olevan vanhanaikanen
naisnimi. v. 17. tiekäviä, tien käyntiä, kulkua, matkaa; Nimennästä:
kävi, Hall. kävin. v. 35. osottaa usiampia erikotia eli taloja
Kalevalassa (Kalevan kylässä) olleen. Muuten tytön ei toki olisi
tarvinnutkan Yrkää erittäin kysyä, jos hänenki kodissa kävi, jo
kaiketi kuultuansa, Kalevalassa käyneen. v. 45,46. todistanevat, ei
vaan aivan kehnoina Kalevalassa eletynkän. v. 62, 68, 74, 80, 86,
92. luettelevat tavallissimmia lahjoja, joita sihen aikaan sulho
morsiamensa vanhemmille ja heimolle anto, ja joilla sitte moniki
taisi luulla ostaneensa naisen, jos vaan myöntyisi tämä itse sulholle
menemään, jota nykynen Kalevalan tyttö ei kuitenkan uhannut tehdä. v.
75. näyttää sekä sodasta, että kaupoista huolta olleen Kalevalassa. v.
86. sanotaan myös: Waarille värilusikka, jonka toisinnoissa unohdimma
mainita. Wärilusikka, maalattu, (kuvilla kaunisteltu?) lusikka. v. 91.
Äämmölleni, eukolleni, isoäitilleni, muorilleni. v. 93,94. osottavat
saman maljan niin hohtaneen, ettei tulta tarvittukana, pimiässä sen
kanssa tuvassa käyden. Waalehtii, välkkää, hohtaa (?). v. 126. ponsi,
varrenpää.
Ylistysruno Kirjavaiselle.
Mulla ompi muistossani,
Pantu tallelle paperi,
Isännistä entisistä,
Joita palvelin pahassa
Piennä poikareppanana. 5
Sillon tulin tuntemahan,
Kuka se on kunnon miesi,
Orjallensa oivallinen,
Huolellinen huonommasta;
Minkä minunki kohalle. 10
Ensin kiitän Kirjavaista,
Jok' on tuolla Jussilassa,
Lesken kanssa Leskelässä,
Sillä Hintikan sialla,
Taarast' vainajan talossa. 15
Sepä siunattu isäntä
Kanto murhetta monesta,
Palkollisesta pahasta,
Samate kun Sadan miesi
Wapahtajalle valitti, 20
Että tekis terveheksi,
Parantaisi palveljan.
Mutt' on vielä muistossani
Sekä mielessä minulla,
Kun tämä tuli talohon, 25
Sai isäksi itkeville,
Lasten orpojen osaksi,
Lesken leivän jatkajaksi
Jo oli lopen loppumassa,
Leivän kanta katkemassa, 30
Talo mänössä takasin;
Oli se oravan velassa,
Käpyniilon käskyläissä,
Kaikki kartano lamassa,
Katot maahan kaatumassa, 35
Seinät tuskin seisomassa.
Työkalutki kaikki tyyni,
Wanhanaikaset asehet,
Oli kerran kelvottomat.
Saatua saman isännän 40
Talon huonon hoitajaksi
Elon vaivasen varaksi,
Oli leipä oivallinen
Lasten eissä ja isännän,
Entä samate emännän. 45
Päästi talon petäjästä,
Laitto lahojen sialle
Uuen kartanon komian,
Jossa joukolla asuvat,
Leivän lietämät mahaansa, 50
Armon isän antamasta.
Kaikki kalut oivalliset
Puusta, rauasta rakensi,
Joilla kehtaapi kelata,
Tehä työtä tyylillensä. 55
Poikapuolensa opetti
Nikkariksi, maalariksi,
Kalun kaiken laittajaksi,
Siunais käytöksen siveeksi
Niin hän otti orvon itkun, 60
Poies pyyhki kyynelensä,
Muutti murehcn iloksi,
Ehti orpojen isäksi.
Ompa isä oivallinen
Ollut opilla hyvällä, 65
Kaunehilla käytöksillä,
Taitavammilla tavoilla;
Isä ollut orpolasten,
Turvattomien tukia.
_Jälkimaine_. Woi jos kylläki monta talonpoikaa olisi Suomessa, jotka
ansaitsivat samanlaisen kiitoksen, kun nykysessä runossa Kirjavainen on
Rautalammin kiitettävältä runojalta, Ihalaiselta soanut!
Muistelmia Braahen eli Salosten kaupungin asioista.
[Ruotsin kielellä 1759 nimen tietämättömältä mieheltä kirjotettuja,
sitte muilta lisättynä, suomennettavaksi ja tähän pantaviksi
hyväntahtosesti Braahen kaupungin arkiivasta minulle lainatuita.]
Neljänneksen matkaa valta maantiestä, joka kiertää Pohjalahden itäsiä
rantoja, on Braahen kaupunqilla alansa ja asemensa meren rannalla,
kylläki ihanalla paikalla. Turusta lasketaan tänne 70 penikulmaa,
Oulusta 8,5 ja 15 penik. likimmäisestä merentakasesta Ruotsin
kaupungista. Muita likimmäisiä kaupunkeja ovat Suomen maassa, lounaista
suuntaa Pohjalahden rannalla, Kokkola, 14 penikulman päässä, ja maan
keskellä kaakon alla, 30 penikulman takana Kuopio; Kajana itä-kaakon
alla, 18 penikulman päässä. Isoja jokia juoksee noin kolmen penikulman
päässä; pohjaspuolella Siikajoki, Pyhäjoki eteläpuolella. Kumpasetki
nämät saavat alkunsa maaseljältä Paltamon, Iinsalmen ja Pielaveden
rajoilta ja juoksevat nimistensä pitäjäin halki päästä päähän,
mutkinensa kyllä kahdenkymmenenki penikulman pituisia.
Braahea kutsutaan myös Salosten kaupungiksi, koska on Salon pitäjässä.
Se seisoo pian neliskulmasella kunnaalla, lahden päässä, kahden niemen
eli saarennon välissa. Sama kunnas oli muinen kolmelta puolelta
veden sisässä ja vaan siitä kulmasta, jolla nykyään kirkko seisoo,
manterehen liitetty. Idästä länteen, taikka maatullista meritulliin,
on kaupunki 700 kyynärää leviä ja 850 k. pitkä etelästä pohjaseen.
Wiimmesen palon jälkeen jaettiin kaupunki yhteenkolmattä kortteliin,
kymmenellä suoralla kadulla. Sitä ennen oli käynyt neljä ristikatua
kaupungin halki, kaksi pitkin, kaksi poikki, ääritse toisia. Talojen ja
taloasemien luku on 100, sekä suurempain, että pienempäin.
Kaupungin alku on ollut seuraava. Neljänneksen päässä kaupungista
ja puolen sitä matkaa vanhalta Salon kirkolta on lahti, johon ennen
vanhaan oli kauppalaivoja purjehtinut niin omasta maasta, kun monesta
ulkomaanki kaupungista, Inkeristä, Wirosta, Lyybekistä, Norkyöpingistä,
Kemistä ja Turusta. Myös Tukhulmista oli tavallisesti kaksi laivaa
vuosittain tullut. Lahta ruvettiinki pian erityisellä nimellä,
Satama-lahdeksi kutsuttamaan, ja niinkun muuallaki enimmästi on ollut
samanlainen kaupunkien alku, sikesi tähänki esinnä markkinakylä,
nykysin Braahen kaupungin alku.
Nykyään on mainittu Satamalahti niin matala, ettei ole pienimmilläkän
aluksilla vettä tarpeeksi ja oli sama mataluus ruvennut jo niinäki
aikoina haittaamaan, joina Kreivi Braahe hallitsi Suomen päällyksenä.
Sentähden juuri käskiki Kreivi[1] uutta, soveliampaa markkinapaikkaa
näillä seuduin etsiä. Etsiöilla oli esinnä mielessä valita se lahti
uudeksi markkinapaikaksi, jonkin rannoilla Salon kirkko ja Kuljun talo
seisovat ja jota siitä Salon eli Kuljun lahdeksi sanotaanki. Waan
tarkemmin mittaamalla, naaraamalla päättivät nykysin Braahen lahden
soveliaammaksi. Niin muutettiin markkinapaikka Satamalahdesta Braahen
lahden rannalle, johon kohtaki monta työmiestä asettautu elämään ja
johon muonna 1650 eli 1652 alotettiin kaupunkia rakentaa. Suurta työtä
ja kulua ei mahtanut olla'kan ensimmäisistä huoneista, koska väkevä
hirsimetsä kasvo aivan paikalla. Jo v. 1649 oli esivallan suostunta
kaupunkitekoon saatu ja samassa maitaki kaupungin hyväksi. Waan Kaarlo
XII:n hallitessa hävisivät sotaaikana kaikki kirjat kaupungin eduista
ja vapauksista. Palon ja Savolahden kylät olivat esinnä kokonansa
annetut kaupungin lääniksi, mutta Kajanan herranmaan ruunulle jällen
otettaissa, meni näistäki Braahen alusmaista enin osa takasi, ettei
jäänyt kaupungin hyväksi, kun yksi Ylitalon maa Palosta, Niittysaari
(Engholma) ja puoli Lankilan maata Savolahden kylästä, jotka yhteensä
tekevät yhden mantaalin. Mainituista taloista oliki Braahella enin osa
ensimmäisiä asukkaitansa.
Ylitalo oli vanhastaan ollut Palon kylän sisässä, vaan tullut jo
ennen kaupungin hanketta muutetuksi törmälle maapuolin kaupungista.
Paikalla oli sitä ennen Lappalainen Sovio asunut, josta Ylitaloa
toisella nimellä ruvettiin Sovioksi kutsuttamaan. Ylitalon eli Sovion
senaikuisen isännän nimi oli Pertti. Talonsa muutettua viljeli
hän vanhoja maitaan Palossa, jotka sitte kuitenki aikaa voittain
Pakolaisilta omistettiin. Pertillä oli kaksi poikaa Mikko ja Matti.
He isän kuoltua jakavat Sovion maan kahdeksi. Juuri heidän aikoinansa
sai kaupunki alkeen, johon sitte heidänki majoinensa, perehinensä
piti muuttauta, ettei jäänyt entiselle asuntopaikalle, kun navetta
jälkeen, jota päälle sadan vuoden latona pidettiin. Osa kaupungista ja
eteläpuoli kirkkomaata olivat ennen Sovion talon peltona.
Matti Soviolla oli vaimona Dordi (Dorothea)? Mattilanperän talosta,
Salon pitäjätä. Hänestä sai neljä poikaa, Matin, Mikon, Hansun ja
Juosepin, joiden kautta Sovion suku levesi Braahessa sekä ulommaksi.
Toinen veli Mikko oli naimisissa Kaarina Aukterin tytär Duelin kanssa.
Heillä synty kaksi tytärtä, Liisa ja Kaarina, joiden lapsia myös iso
osa Braahen ensimmäisiä asujamia oli.
Sovion sukua ovat vielä nykysetki Braahen alle kuuluvan Sovion talon
omistajat, Soveliukset. Sotapapin Juosepin Nyenissä sanotaan olleen
ensimmäisen, joka, ei kyllä someliaaksi isiltä perittyä Sovion nimeä
katsoen, muutti Soveliukseksi. Niin siitä rupesi veljensä Hansunki
poika, Juhana, itsensä Soveliukseksi nimittämään.
Niittysaaren maalle tulee puolineljännes luoteista suuntaa kaupungista.
Minne siitä entiset asukkaansa muuttvat, ei tietä, vaan ei näytä heistä
ketänä kaupunkiin ruvenneen.
Lankilan talopuolikas on eteläänpäin kaupungista. Kaupungin maaksi
talon annettua muuttiki kaupunkiin poi- ka Henrikki Lankila. Samaa
sukua ovat vieläi nykyset Lankeenit. Waan itse Lankisan maa joutu noin
muonna 1750 Braahen Porimestarin palkan avuksi.
Näin olemma nimittäneet muutaman osan kaupungin ensimmäisistä
asujamista. Waan muualtaki, niin maalta, kun ulkokaupungeista
muutti kansaa Braaheen. Semmoisia tulokkaita olivat, paitsi muita
nimittämättömiä:
Olli Kittilä, Pyhäjoelta Hourulasta. Jälkiset muuttivat nimen Strömiksi.
Juonas Skytte, nikkari, Saksanmaalta, Braahen ensimmäisen Porimestarin
Korten seurassa tullut. Hänestä levesi Skytten suku Suomeen.
Hansin Forbus, mainitun Korten kirjottaja.
Matti Koisala, Salon kylästä, nykysin Kosanterin suvun esi'isä.
Pietari Kello, Kellon kylästä Iistä. Nimen vaihtovat perilliset
Kelliiniksi.
Gustau Öörni, Saksasta tullut, Korten neuloja, sitte Raatimies
Braahessa. Öörniläisten sukuisä..
Antti Alffi, Korten tynnyriseppä, Saksasta.
Junelius eli Junninen, Junnilan talosta, Wihannin kappelista.
Myöhemmin tuli monta muuta sukua, niinkun Krankka 1670, Karleeni,
Kokkolasta, vaan Saksalaisista esi-isistä, 1695, Jurvelius, Oulun
Porimestarin poika, Niska, Hourula eli Houreeni, Kinnunen eli
Kindmanni, ynnä muita. Waan muita leviämpinä ovat aikoinansa olleet
ja osittain ovat vieläki Braahessa suvut: Alholma, Bergi, Bogmanni,
Branderi, Durkmanni, Ervasti, Forbus, Freitagi, Friimanni, Hedmanni,
Holma, Jurvelius, Kaisula, Karleeni, Kröögeri, Lakke, Lanki, Laureus,
Montiini, Nordbergi, Sepilius, Sovio eli Sovelius ja Öörni.
Kirkollisista asioista.
Sanotaan jo v. 1622 jonkunlaisen kirkkorakennuksen Braahen paikalla
syntyneen, joka kuitenki mahto olla kovin kehno, koska ei täyttä
kolmekymmentä vuotta myöhemmin, taikka v. 1651, uusi puukirkko
laitettiin, joka vieläi seisoo. Siinä on pönttö tammesta monilla
kuvaveisteillä, jotka Franskan maasta tullut, Oulussa asuva
kuvaveistäja, Mikko Mikon poika Balti, Porimestari Korten kululla ja
toimittamalla v. 1655 laitti. Toisia kuvaveistejä löytyy kuorissa,
Altarin vaineilla, akkunain päällisillä ja muualla kirkossa, joita sama
Porimestari ja muutki, niinkun Tulli-päällys Kaarlo Krankka, Raatimies
Henrikki Forbus, Porvari Henrikki Groo, Mikko Pertunpoika, Kaarina
Aukteritar ja Juhana Mikonpoika vuosina 1669, 1670 ja 1673 teettelivät.
Ennenkun Braahen ja Salon seurakunnat määrättiin yhdeksi kirkkoherran
alaksi tuli Braahen papille saatavansa ainoastaan kaupungista
ja kaupungin alasinta Palon ja Savolahden kylistä, jotka, vielä
kaupungista erottuansaki, kävivät Braahen kirkkoa ja maksovat Braahen
papille.
Kohta alussa oli Kreivi toimittanut urkunistanki Braahen kirkolle.
Ensimmäinen pieni urkulaitos oli Korten toimittamasta. Suurempi ja
täydellisempi saatiin kirkkoherra Gabrieli Westsynthiuksen aikana,
joka kuitenki 1714 vuoden sodassa jälle hävisi. Ensimmäinen urkunista
oli Sakarias Palmu, jälkeenpäin raatimieski Braahessa. Sillon makso
kaupunki 40 talaria hopiossa vuosipalkaksi urkunistallensa, jolle myös
Salon ja Siikajoen sillon vielä yhdistetyistä pitäjistä tuli kaksi
kappaa jyviä joka talosta vuosittain.
Sittekun asukasten luku Braahen kaupungissa tuo tuostaki eneni ja
kaupunki muutenki oli tullut parempaan voimaan, määräsi esivalta
18 päivänä Maaliskuuta 1689 emäkirkon oikeuden Salosta Braaheen
muutettavaksi. Samassa määrättiin että 140 savua Salon seurakunnasta
Pattijoen ja Olkijoen kyläin kanssa tulisivat iäksi päiväksi olemaan
Braahen kirkkoherran alaa, vaan muut 260 savua eroamaan Siikajoen
pitäjän hyväksi.[2] Sihen asti oli seurakunta itse valinnut pappinsa,
mutta sitte tuli kirkkoherra esivallan mäarättäväksi.
Wanhoista kirkon tarpeista lienee nimitettävä kullattu hopiainen
altarimalja, kahda'päin leviä, keskipaikalta hoikka. Sen on
keskipalkalla koru, jonka pienoilla luetaan _novinr_. Sama malja on nyt
uudistettu, kuitenki mainitun korun särkemättä.
Ennen pidettiin joka kolmantena sunnuntaina ruotsalainen kirkonmeno.
Sitte, seurakunnan anottua ja Konsistoriumin sihen suostuttua, sääti
esivalta 19 Heinäkuuta 1737 ruotsalaisen jumalapalvelon joka sunnuntai
pidettäväksi, ei kuitenkan niin, ettei suomalaistaki pidettäisi. Waan
ruotsalainen ehtosaarna muutettiin pian jälle suomalaiseksi.
Ensimmäinen lastenkoulu Braahessa tuli kohta kaupungin alussa toimeen.
Kouluhuone seiso maalle'päin torista ja raastuvasta. Sitte rakettiin
1693 vuoden paikoilla uudet koulun ja opettajan huoneet kadun kulmaan
länsi- puolella kirkkoa, jonka siaan taasen v. 1757 uusi kaksikertanen
kuoluhuone kaupungin kululla rakettiin.
Hallintoasioista.
Kreimi Braahe piti siitäi hyvin huolta, saada kohta alussa
ymmärtäväisiä miehiä uutta kaupunkiansa hallitsemaan, tukemaan ja
kartuttamaan. Niin sääti raastuvan oikeuden v. 1650 Saksasta tulleella
Porimestarilla ja muilla kunnollisilla oikeuden jäsenillä. Nykyään
kuuluu sihen Porimestari, Notarius ja viisi Raatimiestä. Myös pykäytti
Kreivi ensimmäisen raastuvan ja varusti sen tornilla, tiimakellolla,
soittokellolla, monilla kuvalaitoksilla ja sakaralauteilla. Waan
tämä raastupa palo 1714 vuoden vainossa, jonka jälkeen 1729 uusi
kaksikertanen raastupa laitettiin, seit torniniekka ja kellolla, jolla
on kaksi virkaa, sekä soitettava, että tiimoja lyövä. Waapunaksi
Braahelle anto Kreivi osan omasta kreivillisestä vaapunastaan,
_kypäripäisen ratsastajan miekka kädessä_, jonka ympärillä on luettava
_SIGILLIUM CIVITATIS BRAHE_.
Kaupunkiin laitettiin kaksi tullia 1670 muoden paikoilla. Toinen
niistä oli itäpäässä kaupunkia, maantien suulla, toinen länsipuolella,
laiturin vaiheilla rannalla. Tullivirkaa toimittivat yksi tullipäällys,
yksi kirjotusmies ja kaksi etsiätä. Ensimmäinen postikontuori Braahessa
sai v. 1684 toimeen.
Kaupungilla ei ole ollut minkänlaisia parempia varustuslaitoksia
vihollisia vasten. Niin kauan kun merivesi vielä enimmäksi osaksi
piiritti paikan, oli sillä kulmalla, josta maantie kävi ulos, eräs
kahdeksaseinänen torni kahdeksalla rautakanunalla, vaan jotka Kyrön
tappelon jälkeen 1714 Kajanin linnaan vietiin. Näyttää kun olisi
mainitulla tornilla kanuninensa ollut mielenä sotaaikoina esteskellä
pienempiä vihollisjoukkoja maapuolin kaupunkiin pääsemästä. Sillä
semmoisista oli, vieläi kansan keskessä käyviä tarinoita myöten,
toisinaan kylläki hätää. Kerranki oli joukko vihollisia tullut ja, ei
suoraan kaupunkiin päästen, majautunut Salon lahden viereen niemelle.
Illasta polttivat nuotioita ja nukkuivat ohelle. Waan jonkun ajan
nukuttuaan sammuivat valkiat. Kaupunkilaiset sen havaten riensivät
paikalle ja surmasivat tykkynäan koko joukon. Niemellä on siitä
seikasta vieläki nimensä. Toisen kerran oli taasen eräs semmoinen
joukko, rosvottuaan kaupungin ympäristöllä maataloissa, ottanut
kaksi poikaaki ja matkaansa vienyt Braahen edustalle, saarelle,
johon yötyvät. Yöllä heräsivät pojat ja nähden nukkuvan rosvoajansa,
riensivät rannalle, lykkäsivät ulos kaikki veneet ja astuivat itset
viimmeseen, niin pois saarelta soutaen. Waan ennen kun ennättivät
ulommaksi päästä, oli eräs rosvoista herännyt ja nähden ei poikia
missänä, hänki rannalle juossut. Wenettä ei saaden lähti uimalla
jälkeen. Mutta vanhempi pojista souti kykenemiseen ja kehotti nuorempaa
airolla saavuttavaista uimaria päähän takomaan, jonka tekiki sillä
onnella, että pääsivät hädästä ja orjuudestansa.
Wuonna 1760 ei ollut kaupungissa muuta sotaväkeä, kun mitä Braahen
omista porvareista juhlallisiksi näytteiksi jalkeelle pantiin, 16
ratsasta ja 70 jalakasta sotapuvussa, ehkä ilman kivärejä, jotka sitä
ennen olivat vainoaikoina menetetyt. Oli myös sillon kaupungilla neljä
rautakanunaa jalkoinensa. Ne oli kuningas 1741 vuotisen sodan aikana
lahjottanut. Sillä kun Brahelainen laiva, jonka ruunu oli vuokrannut,
usiampiaki kanunia ja muita sotatarpeita sillä Suomeen lähettääksensä,
särky Hevopään karilla neljä virstaa kaupungista, eikä saatu muuta
korjatuksi, kun mainitut neljä kanunaa; niin saivat sitte neki
kaupungin hyväksi jäädä, vaittei niin ensin ollutkan aiottu.
Elokeinoista.
Paras saaliinsa Braahella on kaupasta. Maatavaroita keräytyy
Siikajoesta, Salosta, Pyhäjoesta, Kalajoesta, Iinsalmesta,
Kuopiosta, Wiitasaaresta ja muistaki rajimmaisista Savon pitäjistä.
Kotipuolimmaisista pitäjistä tuodaan voita, talia, juustoa, tervaa,
rukiita, ohria ja humaloita, vaan Savosta erittäinki rukiita, pellavia,
hamppuja, humaloita ja karjanantia. Pyhäjoen sahasta tulee lautoja,
kuitenki enemmin kotitarpeiksi kun mainittavasti ulkokaupaksi. Toinen
laillinen saha Piehengin joella on jo rappioon tullut ja metsäki
ympäriltä hävinnyt.
Kauppa'aluksia raketaan Braahessa kotirannalla ja sopii niitä tehdä,
jos usiampiaki, yhtenä aikana. Tavallisesti yhdytään niiden teosta
urakkakauppaan Salon miesten kanssa. He keralla ottavat omasta
metsästään kaikenlaisia aineita ja tarpeita hankkijaksensa. Laivoja on
tavallisesti viisin kuusin eli usiamminki kaupungilla.
Satamassa ei ole erittäin moitittavaa; ennen vanhaan oli se varsinki
hyvä. Pienemmillä lasteilla tultiin aivan laiturin viereen ja
suuremmillaki oli vettä tarpeeksi, pari jousilyömää rannasta. Nykyjään
on kuitenki satamaranta mataltunut, että pitää suurempain lastien
olla 2,3 ja 4:ki virstaa rannalta ulkona. Mutta sielläki ovat laivat
merituulilta rauhassa. Ruotsin pääkaupungissa käydään yksillä laivoilla
toisinaan kolmastii kesässä. Waan useinki tahtoo kesken jäädä kolmas
reisu, koska 5, 6, vaan välistä 8 eli 10:ki viikkoa hupenee yhdellä
Tukhulmi-matkalla.
Laivaretki satamasta lähtien ja Ahvenamereen asti on seuraava. Ensin
purjehditaan puoli penikulmaa rasteja myöten paakulle asti, lounaista.
Siita sivukuljettua pidetään merkkinä sama paakku ja kirkon torni,
jolla tavalla vältetään karipaikat ja tullaan 2 penikulmaa kaupungista.
Siitä lasketaan länsipuolelle ja haminoitaan, jos halu ja tarve.
Edelle'päin retkeytään länsipuolista Korkkaa, tullaan Jeulen lahteen ja
Öregrundin sekä lähellisen saarikon läpi Ahvenamereen.
Kaupungilla on pian alusta alkain ollut pikiruukki, ensin
Pitkäluodolla, sitte satamarannalla.
Kaupan ohessa on kaupungilla vähin peltoja niitty- viljelöäki. Myös
kalastetaan lahellisissä laksoissa ja ulompanaki nuotalla, verkoillä,
rysillä, koukuilla ja talvella pyytään mateita sekä muita kaloja, vaan
ylen vähä nuotalla talvisaikoina. Kesällä saadaan lohia, ankeriaita,
haukia, harria, siikoja, ahvenia, kiiskiä ja silakoita. Syyspuoleen
on kalastajilla tapana mennä öiksi merelle, louheille ja kareille,
penikulman ja puolentoistaki päähän kaupungista. Siellä pyytävät
silakoita verkoilla ja sanotaan näitä kalapaikkoja yhteisellä nimellä
_pauhoiksi_, luultavasti sentähden, että meren aallot mainittuja kiviä
vasten yhtäläiseen pauhaavat. Semmoisia pauhoja ovat Pohjanklupu,
Etelänklupu, Kallapauha, Jyry, Pimiä, Helssari ynnä monta muuta. Tästä
silakkapyynnistä on kaupungilla suolakalaa omiksi tarpeiksi ja vieläpä
vähin myöksennellä'ki. Yhteisesti valitetaan kuitenki kalavetten
muinostansa suhten huononneen, sillä muinen oli Braahesta paljo kaloja
myöty. Hylkeitä ei enää pyytä, vaikka kuitenki kaupunki pitää kaksi
hylkeenpyytäjää, erittäin sentähden, että hävittäisivät ja ajaisivat
hylkeet pois näiltä vesiltä.
Ilman jo nimitettyjä elokeinoja eletään käsitöillä, työmiehinä,
merimiehinä ja muilla, millä mikä.
(Lisää toiste).
[1] Yli kaikkein muiden maanpäällysten on Kreivi Pietari Braahe
ansannut kiitoksen Suomalaisilta. Kahdestiki oli hän Suomen
päällyksenä, ensin 1637—1640 ja toisen kerran 1648—1650. Kummallaki
ajalla kartutti hän paljo hyvää Suomelle. Hänen aikoinansa synty
usiampia kaupunkeja Suomeen, kun kyliä monen muun aikana. Niin
Sordavala v. 1640, Kristiina, Braahe, Kajana ja Hämeenlinna vuoden
1650 paikoilla, Pietarsaari 1653 ja ehkä Haminaki yksinä aikoina. Hän
myös ensin sai uuden Akademian Suomeen ynnä monta muuta hyödyllistä
laitosta, joidenka tähden syystä häntä Maanisäksi mainittiinki.
[2] Pohjanmaan neljä vanhinta pitäjätä ovat Kemi, Salo, Pietarsaari ja
Mustasaari. Kustaki näistä synty aikaa voittain eripitäjiä, vaan ei
käynyt yhdenkän niin onnettomasti, kun Salon, joka oikein sikiöiltänsä
syötiin. Wiisi sataa vuotta tästä takasin oli eteläpuoli Oulun lääniä
ja koko Kajanin lääni Salon pitäjätä. Käytiin sillon kolmen ja neljänki
kymmenen penikulman päästä pappia kuulemassa. Kajanilaiset esinnä
muutaman kymmenen penikulmaa jokia ja järviä matkattua heittivät sitte
veneensä Oulujärven länsipäähän, josta paikkaa vieläi Wene'heitoksi
sanotaan. Nykyset Limingan, Oulun ja Muhoksen, Paltamon, Sotkamon ja
Hyrynsalmen pitäjät erosivat Salosta v. 1490, Kalajoki 1525, Luoto ja
Pyhäjoki 1573, Siikajoki 1689. Niin sanalaskua myöten jäiki veitsi
jakajan kätehen Salolle, vielä emyytensäki Braahelle menetettyä.
Liikunnosta ja levosta.
Ihminen on luotu liikkumaan ja kasvoinsa hiellä elatustansa hankkimaan.
Ja onki tämä hänelle onneksi. Terveyttä seuraa lepo, tytymäinen
mieli, rauhallinen uni terveys ja pitkä elämä. Kohtuullinen työnteko
vahmistaa ruumiin, virkuttaa veren ja muut ruumiinnesteet, estää monet
taudit tulemasta ja parantaa tulleetki. "Uutteruus ja kohtuus, sano
entinen mainio viisas, ovat kaksi parasta lääkäriä, joka vain niitä
seuraa, harvoin kolmatta kaipaa." Waikka kyllä herrasväki muuten
paremmin terveyttänsä puoltaa, niin näemmä kuitenki talonpoikasen
rahvaan aina elämän terveempänä voimallisempana ja raittiimpana, johon
ainoana syynä on näiden töisevyys ja kohtuus nautinnossa. Köyhyyttä ja
vajavaisuutta on moni kehunu rikkautta paremmaksi ja pianpa onki syy
kehua. Alituiseen istuntaan vi raltansa vaaditut tekevät hyvin, jos he
edes tiimankaan päivässä ovat liikkeellä. Kovin raskasta, ylimäärästä
työntekoa emme kuitenkan kiitä terveelliseksi. Semminki heikot,
kivulaiset ylen nuoret ja kovin vanhat pitäisi siitä armah tettaman.
Werisylkyset, keuhkotautisia, sydäntykyttäjältä ja suolirevenneiltä
vaivatut, rujot, rammat ja muut senlaiset varokoot itsiänsä kovista
nostamista; kehnorintaset erittäin sulattamien metallojen höyrystä,
kalkin ja kivien tomusta. Töitä ja toimia seuraava levollinen uni tekee
ihmisen tulevihin töihen soveliaaksi. Jota raskaampi työ, sitä suurempi
unen tarve. Raittiille, terveille ihmiselle on kylläki 6:den eli 7:män
tiiman unesta; nuoret kasvavat lapset, heikot ja kivulaiset nukkukoot
kauemmin. Unen kaipuussa ovat liikunto, toimi, tytyväinen mieli ja
hyvä omatunto paremmat kaikkia muita unettavaisia aineita. Ylellinen
valvonta on kovin määrällinen työttömällenki, vielä vaarallisempi
töissä rasitetuille. Liika syöminen ja juominen iltasilla tekee unen
levottomaksi samoin lämpimät ja pehmiät eli kylmät ja kostiat vuoteet.
Painaja join muutamia rasittaa, ikääskun rinnalle polkisi, ei ole muu
kun äkkiä tuleva kohtaus, yhtä tautia kun suonen vetäjä. Siltä vaivatut
tekevät hyvin jos he heittävät iltasyönnin, juomat sen sijaan korttelin
kylmää vettä, nukkuvat korkialle päänalukselle, ei seljälle, vaan
kyljiellensä ja kovemmissa tiloissa toimittavat erityisen valvojan,
joka painajan tultua olisi valmis herättämään.
Satuja.
1. Paimenenten toivotukset.
Kaksi paimenta itäisellä maalla istuivat karjainsa ohella ryhevän puun
suojassa ja puhuivat toivoistaan ja huolistaan. Puhuessaan läheni
heitä keskiikänen, kaunis mies, lempiä ehkä yksvakainen kasvoiltaan.
Nuorukaiset kumarsivat häntä ja antovat hänelle ruokaa eväästään.
Wähän syötyä mies sano: "minä olen Tapio, se metsiin kuuluin kuningas,
anoote, mitä toivotta, niin minä sen teille hyvä tahtosuutenne palkaksi
annan." — "Niin suo'pa minulle, lausu kohta toinen paimenista, että
kauniita ojia ja pieniä jokiloita rupeaa juoksemaan karjamaiteni läpi,
jotka tekisivät niittuni ja laitumeni lihaviksi!" — "Tapahtukoon!
vastasi Tapio.
"Woi tuhma, ajatteli toinen, kun et ymmärtänyt pa- rempata anoa." Nyt
tuli hänen itsensä vuoro ja hän lausu: "salli, hyvä Tapio, toisen
sakaran Euphraaten virrasta kaloinensa, kultinensa ja muine hyvinensä
maiteni läpi kulkea!" — "Tapahtukoon!" vastasi taasenki Tapio. Samassa
nousi virta vesinensä, voiminensa ja lakasi paimenen karjoinensa koko
laitumelta.
Suuri pala suun repäsee, pieni kylläsnä pitävi.
taikka
Ei liika lihota, jos ei kohtuus kostuta.
2. Kuninkaan palvelia ja Kerjalaisukko.
Kuninkaan palvelia ylimielisyydessään nakkasi kivellä kerjäläisukkoa.
Ukko ei tohtinut mitänä virkkaa, vaan otti kiven ja pisti taskuunsa
ajatellen, ensisopivassa tilassa samalla kivellä ylävätä palveliata
kostaa. Muutaman päivän perästä kuuli huudon kadulla. Syytä kysyttyänsä
sai tietää kuninkaan vasta äsken suuttuneen palveliallensa ja
käskeneen paitasilla aasiin seljässä pitkin kaupunkia kuljettaa kansan
pilkattavaksi. Sen kuultua otti kiven taskustansa kerjäläisukko
ja nakkasi maahan sanoen: "eipä sitä kosijan pitäisi kellenkän
kostoa miettiä, sillä' jos vihamiehemme on voimallinen, niin on
kostonpyyntö mieletön, koska sillä vaan itsiämme vahingoimma, jos
taasen vihamiehemme on onneton, niin jopa on kokonansa kelvottomasti ja
armottomasti tehty, häntä vielä kostolla rasittaa."
Elä sorra sorrettua, särje särjetyn sydäntä.
taikka
Ei pidä nostaa kuormaa kuorman päälle.
Suomen kansan Arvutuksia.
1. Hirsi alla, hirsi päällä, vähä karvoja välissä.
2. Yö tulevi, työ tulevi, kaksi karvaista yhteen menevi.
3. Jänis juoksi jäätä myöten, piipotti pihoa myöten, pistihen pinon
rakohon.
4. Liikkuvainen, kiikkuvainen, johon ei konsa päivä pais- ta,
kullonkana kuu kumota.
5. Sinä tieät, minä tieän, kuningas ylen väheä, Jumala ei väheäkänä.
_Osviittoja_. 1. Seinän sauma (Sammalvaro). 2. Silmäripset. 3. Lumi. 4.
Warjo. 5. Wertaistansa.
Suomen kansan Sanalaskujin
1. Woipi se hyvä Jumala, tehä orjasta emännän, piiasta elon pitäjän.
Hyva onki, aina toivoa paremmaksi päästä, jota toivoa meidän maassa ja
maan asetuksissa ei ole kellänä kielty. Muuten löytyy kyllä maailmassa
semmoisiaki maita, joissa lapsi on määrätty isänsä onnessa elämään, ei
minne'kän ylemmäksi yrittämään.
2. Woipi se hyvä Jumala, hyvänki talon emännän, säätä säkki kainalohon,
kontti selkähän koheta.
Koska niin on, niin ei toki pitäisi kenenkän suuruudestaan eli muusta
onnestaan ylpeillä, eikä alhasempia ylenkatsoa, vaan kiittää Jumalata
omasta paremmasta olostansa ja muistaa, ettei milläkän korkeudella
asuta niin lujassa ja vahvassa, ettei siitä kerran voisi langeta'ki.
Sanotaanki tuulessa ja myrskyssä puiden vaaroilta ennemmin kaatuman,
kun alangoilta.
3. Kumma kuusinen lusikka, katajainen kauhapahka.
Näillä sanoilla merkataan toisinaan muitaki kummia, oudonlaisia näöksiä.
4. Ei se sovi suopetäjä korpikuusen kumppaliksi.
Niin sano kerran alhassukunen tyttö, kun hoettiin herrasmiehen häntä
kosivan.
5. Ei huolta hävinnehellä, työtä maansa myönehellä.
Sillä mielelläkö vaan moni silmin nähden hävittäneeki maansa?
6. Ei oo päivät päällitysten, vaan on päivät päästätysten.
Sentähden ei pidä ylen monta toimitusta yhdellä kerralla ottamaan
taikka kaikkia yhdellä paivällä valmiiksi pyytää.
7. Ei ole maitokan makia suusta miehen suuttunehen, parrasta
pahastunehen.
Elkää siis kerran suuttunutta uusilla sanoilla suuttuttako muistaen,
ettei tahdo kauniitkan puheet hänelle siinä tilassa mieliksi olla.
8. Ei ole aittahan asia, eikä tietä kellarihin, kun on suossa
suurusjauhot, petäjässä pellonsiemen.
Ei käytä, kehua eli teeskennellä itseään paremmaksi, kun onkan.
9. Liian saapi liikkuvainen, enemmän etsittelevä.
Aivan sopivat sanat sillä mielessä pitää, joka elää aikoo.
10. Kultanen kotielanto! jos on vaikia vatsalle, niin on helppo
hartioille.
Hyväpä asia onki, lasten kotona pysyä, eikä toisinaan, ilman pakkoa,
talosta erota.
11. Mull' on tuuli turvanani, varanani vastaranta.
Sanotaan köyhillä taikka muuten onnettomilta, joilla on työläs nähdä,
mistä apua eli turvaa saada.
12. Ei ole pakkoa pahoa, viel' on riihessä eloa.
Kuvailee ei tarvitsevan niin kauan hätäillä, kun jotai löytyy.
MEHILÄINEN V. 1837.
Helmikuulta.
Huolilauluja.
1.
Osakkahan onni valvo,
Lykyllisen lyyrätteli,
Minun malkion makasi.
Tuuvitti minun emoni,
Waapotteli vanhempani,
Ovensuussa, orren alla,
Kätkyessä vaivasessa.
Erotti minun emoni
Poies muista lapsistansa,
Poies puolelta kotoa;
Jäin kun jäniksen poika
Soille soikarrehtamahan,
Palolle papahtamahan.
Tuuli taitto haavan oksan
Jänön pojan puoliseksi.
2.
En kulu minä kukissa,
Enkä vanhane vakoissa;
Kulun kuivissa sanoissa,
Wäsyn silmävääntelöissä.
3.
Kylä kyllinki puhuvi,
Naapuri naputtelevi,
Elävän minun ilossa,
Riemussa remuelevan;
Ikävät minun iloni,
Riemut ratki raskahia.
4.
Jos oisi käeltä kieli,
Kukkujalta kulkkutorvi,
Kukkuisin jokasen kuusen,
Mäjeltäisin kaikki männyt,
Kaikki lehmät lellättäisin.
Tuolla kukkuisin kovemmin,
Kuss' on kurjat kulkemassa,
Waivaset vaeltamassa.
Mistä tunnen huolellisen,
Arvoan sananalasen?
Tuosta tunnen huolellisen,
Arvoan sananalasen:
Alahalla vyön pitävi,
Alempata henkiävi.
5.
Oli mulla muoto muinen,
Kasvot kaunihinnäköset;
Nyt on kasvot kaiennehet,
Muoto muualle ruvennut,
Murhe tuonut mustan muovon,
Huoli kasvon kaientanna.
6.
Käyn mä kymmenen kyleä,
Samoan sa'an taloa;
En löya sitä sisarta,
En sitä emosen lasta,
Jolle ma sanon sanani,
Minun mielihauteheni.
Jos sanon minä sinulle,
Niin sanot sinä savulle,
Savu pihtipuoliselle,
Pihtipuolinen pihalle,
Piha muille vierahille;
Wieras sen viieksi tekevi,
Kyläläinen kymmeneksi.
7.
Kumman kukko, laajan lintu!
Miksis niin varahin laulot,
Allittelit aikaisin?
Etsa' sillon laajon laula,
Etkä vienon vierettele,
Kun sa viejähän viluhun,
Paiskatahan pakkasehen.
8.
Muill'on onni työn tekevi,
Haltia rahan hakevi,
Minun onneni makaavi
Kiven alla, kinnas käessä,
Havun alla hattu päässä.
Yks on lehmä maammollani,
Sen häjy häräksi muutti,
Piru pitkäpiimäseksi;
Härän söi susi keväillä,
Minä maiotta makasin,
Kesän voitta kellittelin.
9.
Ikävät on illat pitkät,
Päivät kahta katkerammat.
_Jälkimaine_. Tämmöisiä, mielestämme hyvin kauniita lauluja löytyy
vielä paljo Suomessa, vaan koska ovat hajalla kansan suussa, yksi
siellä, toinen täällä, niin vaikia lieneeki niitä kaikkia kerätyksi
saada. Jos niitä jollai olisi tiedossa, niin hartaimmasti pyydämme,
saada niitä tässä kirjassa präntättäväksi, taikka, että jollai muulla
tavalla ilmiantasivat heidät. Waikka taitavat monelta vähäpatösiksi
näyttää, niin tosi kuitenki on, ettei semmoisia enää heti maahan synny
ja että entisetki vuosi vuodelta kansan muistosta katoavat. Tulevilla
kuilla aiomma pränttayttää, mitä meillä niistä on koottuna, nyt vaan
näistä nykysistä joitakuita lausumisia erittäin:
1:sessä. _Osakkahan onni_ jne. Kullaki ihmisellä luultiin erityinen
_onnenhaltiansa_ olevan, toisella viriämpi ja muuten parempi,
toisilla laiskempi, kehnompi. _Osakkahan_ s.o. osallisen, onnellisen.
_Lyyrätteli_ eli liikku ilosena, leikitteli. _Malkion_, melkiän,
polosen, vaivasen. _Tuuvitti_, kiikutti, souti, heiasi. _Kätkyessä_,
kehdossa, tuutussa, va'ussa. _Puoleltaan kotoa_, kotopuoleltaan,
kodista. _Soikarrehtamahan_, hyppäilemään (isoilla askeleilla).
2:sessa. _En kulu minä kutissa_ jne. Kuutiksi (kutiksi?) paikon
sanotaan pienempiin veneisiin eli ruuhiin laitettua erityistä
souturakennusta sillä mahdilla, että hangat ovat laitoja ulompana;
_vakomiselta_ taasen ymmärretään kyntämistä. Niin muistuttaaki sana
_vakoissa_ muinasaikaista elämää, jona juhtain kaipuussa ihmisillä
kynnettiin, eikä vaan mahtanutkan olla se helppo työ vetajällä. Waan
mikä vielä sitäi vaikiampi rasitus, kun auran veto ja kuutissa soutu,
näiden sanain saajalla lie ollut, arvatkoon itse lukiamme.
3:nessa. _Kylä kyllinki sanovi_ jne. Köyhä huonemies (loisi, koturi)
toivo yhä talon isännäksi päästä. Niin pääsi ja rikastu. Waan mitkä
huolet hänellä ennen olivat omasta elosta, monikertautuvat isäntänä
ollessa koko suuren perehen elosta ja muusta talouden toimesta. Niin
sano hän:
"Kylä kyllinki puhuvi,
Naapuri naputtelevi.
Elämän minun ilossa.
Riemussa remuelevan;
Ikävät minun iloni,
Riemut ratki raskahia."
Kera huokasi hän ja sano: "voi kun minua ei koulutettu, jotta olisin
papiksi päässyt. Kelläpäs kuitenkan on huokiampi elämä, kun papilla."
Näin ajatellen rupesi voimainsa mukaan lukemaan ja pääsiki viimmen
papiksi. Talonpoikana oli hänellä kyllin huolta maasta ja perehestäan,
nyt pappina ollen sai vielä uuden murehen siitä, kuinka voisi koko
seurakuntaa vannotun valansa jälkeen opetetuksi, neuotuksi ja
hyödytetyksi saada. Ja taasen saneli hän huolissaan: _"Kylä kyllinki
puhuvi, Naapuri naputtelevi jne."_
Ei sotaherran etua voita mikän, rupesi hän nyt ajattelemaan. Pian
tuliki sota maahan, hän kokosi talonpojat, lähti niiden kanssa
vihollista vastustamaan, voitti esinnä pienemmät joukot ja viimmen
suuremmatki. Kuningas siitä tiedon saatua käsketti hänen puheillensa
ja kysy, jos ei tahtoisi sotapäämieheksi ruveta. Ruvettuaan jo luuliki
onnen voittaneensa, vaan pian havatsi taasen erehtyneensä. Sillä jo
sodanki aikana toisinaan piti kesken yötä unisialta pitkillenki ja
vaivaloisille matkoille lähteä, toisinaan nähdä kaatuvan parahimmia
ystäviä vierestänsä. Ja rauhan tehtyä hän ei kuitenkan saanut
rauhassa eleä. Sillä jos ei tahtonut peräti toisista vierautua ja
kaikkein katseltalvaksi tulla, piti hänen yhtäläiseen ja usein halki
yökaudetki herraspidoissa käydä eli kotonansa samalla tavalla elää,
korttilyönnissä, tanseissa ja muussa turhuudessa, joka kansan silmissä
näytti ilolta, vaan hänestä kovin vaikiaksi ajan tuhlaamiseksi. Niin
vieläki lausu hän monasti yksinäisillä hetkillään, sanoen:
"Kylä kyllinki puhuvi jne."
"Niin mikä minua viimmen oikialle onnen tielle saattaisiki", arveli
hän, "tosiaanki ei ole'kan koko maailmassabmuuta oikein onnellista
ihmistä, kun kuningas yksinään." Niin ajatellen jopa saattiki
viimmen onni hänen kuninkaaksi. Millä tavalla se tapahtui, tulisi
pitkäksi kertoa,' vaan kuninkaana ollessaan nousi yhdeltä haaralta
nalkävuodet ja kuolettavaiset taudit maahan, toiselta vihollinen. Hän
levottomuudesta ja huolilta alammaistensa tähden ei saanut usiampaan
yöseen untana silmiinsä ja havatsi vasta oikiaan onnettomuuteen
joutuneensa. Wiimmen kuoli hän ja taisiki niin lepoon päästä, vaan
sitä ennen sanottiin hänen usein toivoneen kuninkaasta ollen päästä
jälle entiseen elämäänsä talonpojaksi eli huonemieheksiki. Ja monasti
kuultiin hänen sanovan:
"Kyla kyllinki puhuvi.
Naapuri naputtelevi.
Elämän minun ilossa.
Riemussa remuelevan;
Ikävät minun iloni.
Riemut ratki raskahia."
_Ei siis ole'kan kaikki kultaa, ku kiiltää, kaikki hopiata, ku hohtaa._
4:nessa. Wäha toisella tavalla ennen präntätty (k. Kantele, 2 Osa,
s. 33). _Wäjeltäisin_, menostaisiy, äänneltäisin, kaikkuisin.
_Lehvät_, oksilliset haarat puussa, ryhevät puunoksat. _Lellättäisin_,
liikuttelisin, heiluttelisin, tuuvittelisin.
5:nessa. _Oli mulla muoto muinen_ jne. Pieni runonen, jota toisinaan
olen kuullut naisten huolissaan laulevan. Muuten sanotaan sanalaskun
tavoin:
_Murhe tuopi mustan muovon, huoli harmajan hapenan._
6:nessa. _Käyn mä kymmenen kyleä_ jne. Wähä erilailla ennen präntätty.
7:nessä. _Kumman kukko, laajan lintu_ jne. Näyttää, kun olisi
palkollisen sanoja, joka kukolle toru varahin väkeä herättämästä ja
siitä häntä uhkasi tappaaki. _Wienon_, kummalla äänelläsi.
8:nessa. _Muill' on onni työn tekevi_ jne. Tämäki pieni runo muistuttaa
maamiestemme joutavasta luulosta, erityisen haltian kullaki ihmisellä
olevan, vaikkei ole'kan kellänä muuta haltiata, kun yhteinen Jumala ja
itsensä. Se erotus, joka nähdään ihmisten vaihilla, nimittäin, että
toiset pienemmilläki tiloilla ja saaleilla aina elävät hyvin ja asuvat
rahallisna, toisilla eivät riitä suurimmatkan palkat ja muut saaliit,
vaan tahtovat aina velanalasna olla; se tulee useimmitenki ihmisen
omasta syyttämästä, ei haltiasta, hyvästä tahi pahasta.
9:nestä. Sananlaskun tavoin välistä huolellisten suussa kuultava.
Muistelmia Braahen eli Salosten kaupungin asioista.
(Lisää Tammikuun lehteen).
Suuremmista tulenvahingoista säily Braahen kaupunki kauan ja aina
vuoteen 1810 asti, mutta vainoin, kato-vuosien, tautiaikain kovat
seuruut ovat valitettavasti paljo pahaa tehneet Braahessaki. Ison
vainon aikoina Kaarlo XII:n hallitessa muuttausi enin osa asukkaista
tavaroineen Tukhulmiin. Rauhan tehtyä v. 1721 palasivat jälle
syntymäpaikoilleen — vaan mimmoisille asemille! Suuri osa kaupunkia
tuhkana, kirkko ja muut polttamattomat huoneet hevosnavettoina, lintuin
pesinä, kaikella tavalla sovastuna, pihat ja kadut paksulta heinää
kasvavina. Wasta vähitellen monimuotisella yrittämällä taisi kaupunki
siitä tuhosta tointua. Muutamia aikoja ennen (1696—1697) oli iso
kulkutauti vuoden sisässä Braahesta ja Salosta yhteen luettuna tappanut
477 henkeä.
Braahen jälkisaikasista tapauksista saamma mainita seuraavat.
Wuonna 1785 laitettiin kirkon ja seurakuntain kululla uusi urkuvärkki.
1791, 7 Huhti-kuuta, sai Braahe ulkokaupan oikeuden ja omituisen
tullikontuorin. Oli kyllä jo vuonna 1765 annettu Braahelaisille lupa
ulkomailla kauppaa käydä, mutta Oulun, Waasan eli Kokkolan tullin
kautta.
1810, yöllä 6:tta vastaan Lokakuuta, palo suurin ja paras osa
kaupungista yhteensä 70 taloa ja samassa raastupaki.
1815 oli kaupungissa 20 avonaista kauppapuotia, nykyään vieläi
usiampaa, uudessa, paremmin raketussa kaupunkiosassa. Talojen luku on
100 suurempien, pienempien.
1819, 2 Syyskuuta, kävi korkiamuistosin Keisari Aleksanderi Braahen
kaupungissa ja kirkossa.
1820 laitettiin kivimuuri kirkkotarhan ympäri.
1831 laitettiin tiimakello torniin uurisepältä _Matti Eikiltä_
Pyhäjoesta. Siitä makso kaupunki 300 riksiä Ruotsin velkarahaa.
1832 oli asukasten luku 1600; kahdeksankymmentä vuotta ennen ei ollut
kun korkeinta 700 asukasta Braahessa.
Porimestareja Braahessa alusta nykysiin aikohin.
1. Henrikki Korte, Saksan maalta, Porimestari 1650, kuoli 1680.
2. Henrikki Korte, edellisen poika, syntynyt 1647, Porimestari 1680,
kuoli 1706.
Hänellä oli kaksi poikaa, joista Gabrieli isänsä jälkeen Porimestari,
Henrikki sotapalvelossa. Wuonna 1701 tuli tämä Saksalaisen vaimonsa
kanssa Breemin maalta Braaheen ja oli sillon Kornettina. Kaksikymmentä
vuotta jälkeen taikka 1721 oli hän Everisti Puolan kuninkaan Stanislain
armeiassa, lähti sitte mainitun Stanislain seurassa Franskan maalle,
pääsi siellä Amiraaliksi ja korotettiin kreivisäätyyn nimellä Dekorte
(de Corte). Toisen kerran oli hän joutunut rikkaisiin naimisiin
Weissenpurista. Ensimmäisistä naimisistaan oli hänellä poika Stanislai.
3. Gabrieli Korte, esinnä Raatimies ja Notari, sitte Porimestari 1707,
kuoli Tukhulmissa 1728.
4. I.W. Wikmanni, Porimestari 1730, pääsi 1741 Savon maahan tuomariksi.
5. Reinh. Joh. Stormanni, esinnä Raatimies ja Notari, sitte Porimestari
1742, k. 1743, 31 vuoden vanha.
6. Henrikki Klovensiiki, Porimestari 1744, kuoli 1757, 55 vanha.
7. Samuel, Lithovius, Porimestari 1758, k. 1765, 61 muoden vanhana.
8. Kaarlo Mentseri, Porimestari 1767, k. 1805, 69 vanha. Usiamman
kerran Herrainsäätykokoukseen valittu.
9. Matti Wilanderi, Porimestari 1806, k. 1815, 62 v. vanha.
10. Adolphi Fredrikki Westmanni, synt. 1780, Porimestari 1816, pääsi
tuomarivirkaan Iinsalmeen 1828.
11. Gregorius Gummerus, synt. 1793, Porimestari 1828, Asessoriksi
yletty 1835.
Braahen Kirkkoherroista ja Kappalaisista on ennen tili tehty kirjassa
Åbo Stifts Herdaminne af C.H. Strandberg, Sedn. Del. s. 166 e. Maan
mitä mainitussa kirjassa s. 167 Kirkkoherran Mathesiuksen esiisistä
sanotaan, ei ole juuri yhteen käyvä meidän Braahesta saatuin tietomme
kanssa, joissa suvun esiisä sanotaan Joakimin kaksosta, Saksenista,
Suomeen tulleen ja sama Kirkkoherra M.G. Mathesius ennen Braaheen
tultuansa olleen ensimmäinen Kollega Turun koulussa. Kirkkoherra,
Johannes Ehomae Londinus, mainitaan Salosta sukusin olleen, jonka
tähden poika itsensä Saloniukseksi nimitti.
Muutamia muita muistettavia nimiä Braahessa.