Vihdoin hiljaisuus syntyi kun hän luki.
Ensiksi esiteltiin missä määrässä vastapuolue on köyhä aseista, kun se
saattoi alentua tekemään politillisia valtiojuttuja huhuista ja akkain
juoruista. Sitten kuvailtiin nykyinen politillinen tila tyydyttäväksi
jokaisen tervejärkisen ja sivistyneen kansalaisen mielestä.
"Että semmoinen" -- luki Hiorth edelleen, vaan toimittaja tempasi
sanomalehden: "Antakaa minä luen! Että semmoinenkin niin jokapäiväinen
tapaus kuin vanhan kansliavahtimestarin viraltapano voi antaa aihetta
semmoisiin häväistyskirjoituksiin, on itsessään ajanmerkki, jota sopii
ottaa huomioon.
"Sillä tämän takana, tämän teeskennellyn innostuksen valtiohallituksen
pienimpäinkin seikkojen suhteen on jotakin aivan toista, jotakin joka
yltyy joka päivä meidän seassamme, jotakin joka vakaasti pitää hävittää
juuriaan myöten, ettei se kantaisi meidän valtioelämäämme hävittäviä
hedelmiä.
"Se on alhaisten luonteitten, puolisivistyneitten viha kaikkia
mahtavuutta vastaan, kaikkia virkamiehiä vastaan, joka nyt kääntyy
Jumalan asettamaa esivaltaa vastaan ojentaessaan kättään
häpeämättömälle epäluulolle, tunkeupi perhe-elämän pyhimpiin
salaisuuksiin, pilkkaa kaikkia pyhintä ja uhkaa viedä meidän
yhteiskuntamme häviöön ja hurjimpaan laittomuuteen.
"Monta on varmaankin meistä, jotka ovat vaan siinä levollisessa
ajatuksessa, että kyllä Norjan virkamiehistö kestää sangen paljon -- ja
siinä ovat oikeassa. Vaan kuitenkin on velvollisuutemme panna sormemme
tälle hellälle kohdalle; sillä täällä kehittyy koko yhteiskuntamme
vaara. Raja on asetettava tälle paisuvalle julkeudelle, joka
kirjoituksissa ja puheissa ahdistaa kaikkia mikä jumalillisessa
järjestyksessä on ja oleman pitää kohotettu raakkuvan rahvaan tuomiota
korkeammalle.
"Ja jollei tämä tapahdu tarpeeksi voimakkaasti kaikkien rehellisten
kansalaisten yhteisten ponnistusten tautta, niin pian näemme sen harmia
herättävän näyn, että kiihoitettu kansa julkisella uhalla pilkkaa lakia
ja lain käyttäjiä.
"Olkaamme siis varuillamme ja ottakaamme huomioomme ajan merkit.
"Ei niin, että meissä olisi joku pelko; Jumalalle kiitos, niin
korkeassa yksivallassamme kuin yhteisliitossa velikansan kanssa ja --
eikä suinkaan vähimmässä määrässä -- meidän ymmärtäväisten,
lahjakkaitten valtiomiesten ja virkamiesten vahvassa renkaassa, jotka
niin kauan ovat hoitaneet meidän yhteiskuntaamme ja jotka kyllä
tietävät pysyä edellisilleen uskollisina, -- kaikessa siinä on meillä
vahvat takuut, jotta meidän ei tarvitsisi ensinkään pelätä. Vaan, me
kerromme vielä, olkaamme varuillamme ja ottakaamme vaariin ajan merkit.
"Pahat, valoa pelkääväiset vallat ovat väiyksissä yhteiskunnassamme,
antaa päivän luoda valoaan niihin ja ne lentävät kuin pahat henget,
takaisin siihen pimeyteen, jossa ovat syntyneet."
Yleinen riemu syntyi kokoontuneitten kansliaherrojen kesken.
Örseth hieroskeli käsiään. "Kas, sepä oli oikein! Sepä oli parahiksi
heille! Kuulitteko, Hansen! Se oli jotain teille."
Hansen äijä nyökkäsi paperikasansa yli. Vaan kaikki muut tunsivat
päässeensä suuresta kuormasta. Häväistyshän oli kutistunut
vähäpätöiseen asiaan, ja roistoväki oli saanut aika löylytyksen.
Vaan Mortensen katseli ympärillensä ja sanoi: "Niin, näettekö nyt,
pienet pojat, mitä olisitte ilman minua? Onko suurempaa siunausta
maalle kuin valistunut, totuutta rakastava ja oikein ajatteleva
sanomalehti?"
Mortensen oli puhunut tavallinen kaksimielinen hymy kasvoillaan; ei
koskaan voinut olla oikein varma siitä, oliko hän totinen vai
ivallinen.
Vaan tällä kertaa ei kukaan nauranut. Sillä kaikki tunsivat todellakin
tällä hetkellä, että Mortensen oli oikeassa.