Tohtori Juhana Bennechen oleksi koko vuosikauden Wienissä. Ainoa
kotilainen, jonka kanssa hän oli kirjevaihdossa, oli Hilda; ja häneltä
sai hän myöskin kesällä tietää, että Kristina oli naittunut sedällensä.
Tästä lähtien hän ei enää kirjoittanut kotiin, ja hän päätti viipyä
kauan Wienissä tahi matkustaa Amerikaan.
Vaan kun hän koko talven oli kulkenut aivan näännyksissä suuresta
surustaan, tapasi hänet semmoinen halu saada vielä kerran nähdä
Kristinaa ja saada selitystä, jotta hän matkusti kotia maaliskuun
keskivaiheilla.
Monenlaiset ajatukset ja epäilys taisteli hänen povessaan, kun hän
lähestyi kotoa. Kristina ei ollutkaan rakastunut Alfrediin; vaan minkä
kumman vuoksi oli hän ottanut tuon äijäpahasen?
Vaikka hän ei enempää vastannut Hildan kirjeesen, oli Hilda yhä vaan
jatkanut kirjoittamistaan ja siitäpä sai hän tietoonsa että Kristina
oli ollut kivuloinen talven aikana. Kun hän meni portista isänsä
taloon, ei hän katsonut alas kivijalkakerrokseen akkunasta, vaan meni
suoraan ylös tervehtimään omaisiaan.
Bennechenin rouva huudahti, kun hän näki hänet; sillä hänen
kotiintulonsa oli kerrassaan odottamaton tapaus, koska oli ollut
puheena niin ja noin, että hän ehkä sitten joskus keväällä tulisi.
"Antakaa anteeksi, mamma, minun olisi pitänyt lähettää sähkösanoma."
Rouva katseli vielä häntä kummallisella, jännitetyllä tunnolla, vaan
kun Juhana tuli häntä vastaan muoto jalon ja surullisen näköisenä,
mutisi hän, suudellessaan häntä: "Sinä olet niin muuttunut, Juhana; en
heti tuntenut sinua."
Hilda tuli myös nyt sisään ja riensi veljensä kaulaan: "Terve tuloasi,
terve tuloasi, rakas Juhana! Voi, kuinka olet muuttunut."
"Arveletko sinäkin niin?" kysyi Juhana.
"Sinä olet kymmentä vuotta vanhempi; harmaita karvojahan on parrassasi
-- niin on, totta mar! Sinä rupeat käymään kaljupääksi, Juhana!"
Veli hymyili tavallisella synkkämielisellä tavallaan, vaan Hilda tyysti
tarkasti häntä; hänestä Juhana oli niin kummallinen, eikä hän koskaan
ennen ollut huomannut kuinka paljon hän lyyhäsi.
Kun valtioneuvos tuli kotia, keskusteli hän rouvansa kanssa
sänkykamarissa; ja ruokapöydässä oli sekä isä että äiti hyvin
ystävällisiä kotiin tulleelle pojalle, jotta Juhanan rinnassa syntyi
lämpöisiä tunteita; Alfredkin oli miellyttävä. Juhanan ajatus oli
puhella Hildan kanssa jälkeen päivällisen; vaan rouva lähetti Hildan
heti syötyä kaupungille asialle.
Hämärän tultua hiipi hän rappusia alas: vaan kun hän tuli niitä kahta,
kolmea porrasta, jotka veivät Kristinan ovelle, tuli vanha ahdistus
hänelle, ainoastaan sanomattoman paljoa tuskallisemmin.
Vihdoin hän rohkaisi itsensä ja koputti ovelle. Muuan vanha piika, jota
hän ei tuntenut, aukaisi hänelle. Hän oli siinä huoneessa, josta hän
niin monta sataa kertaa oli uneksinut; siellä oli hän ajatuksissaan
kuvaillut lukemattomia tapauksia ja kohtauksia hänen kanssaan kun hän
itse oli kaukana poissa; ensin toivorikkaita, sitten, kun Kristina oli
naimisissa, surullisia; ja kuitenkin oli hänellä ollut tunne, että
Kristina on velkapää tilintekoon hänelle.
Hyvä haju huoneessa herätti hänen muistonsa, ja vaivoin hän sai
sanotuksi: "Onko hän kotona?"