Seuraavalla viikolla André Lhéry sai tämän kirjeen, joka oli
kirjoitettu kolmella eri käsialalla:
Keskiviikkona 27 p. huhtik. 1904.
Emme koskaan ole niin tyhmiä kuin teidän seurassanne, ja sitten,
kun te olette poissa, tekisi mieli itkeä. Älkää kieltäytykö
tulemasta vielä kerran, viimeisen kerran. Olemme järjestäneet
kaikki ensi _lauantaiksi_, ettekä voi kuvitella, kuinka
machiavellimaisen viekkaasti olemme sen tehneet! Mutta siitä
tulee jäähyväiskohtaus, me kun aiomme matkustaa pois.
Seuratkaa nyt tarkoin, älkääkä hukatko johtolankaa.
Te lähdette Stambulin, Sultan-Selim moskeijan edustalle.
Seisoessanne vastapäätä tätä moskeijaa, huomaatte oikealla,
dervishi-luostarin ja pienen hautausmaan välillä autionnäköisen
pikkukadun. Alatte astua tälle kadulle, ja kuljettuanne sata
metriä, saavutte pienen Toussoun-Agha moskeijan esikartanoon.
Siihen tultuanne näette edessänne ison, hyvin vanhan talon, joka
aikoinaan on ollut maalattu punaruskeaksi; menkää sen taakse.
Siellä avautuu eteenne pimeähkö umpikuja, molemmin puolin
ristikko-ikkunaisia taloja, suljettuina, seinistä ulkonevine
kuisteineen; kolmas talo vasemmalla, ainoa, jossa on kaksoisovi
ja kuparinen portinkolkutin, on se, missä odotamme teitä. Älkää
ottako mukaanne toverianne. Se on varovaisempaa.
_Djénane_.
Kello kolmesta alkaen minä seison vahdissa raoitetun oven takana.
Pankaa nytkin fezi päähänne ja, jos on mahdollista, luokaa
hartioillenne muurinharmaa vaippa. Se on peräti vaatimaton tuo
pieni talo, jossa olemme sanovat toisillemme hyvästi. Mutta
tahdomme yrittää teihin jättää hyvän muiston noista varjoista,
jotka vilahtivat ohitsenne elämässänne niin vilkkaina ja
utumaisina että jonkun päivän kuluttua kenties epäilette, onko
niitä ollenkaan ollut olemassa.
_Mélek_.
Mutta vaikka ne olivatkin niin utumaisia, eivät ne kuitenkaan
olleet kevytmielisiä, eivätkä ne tulleet luoksenne tyydyttääkseen
oikkuansa. Vaan sentähden he tulivat, että te olitte ensimäinen,
joka aavistitte, että poloisella turkkilaisnaisellakin saattoi
olla sielu, ja siitä he ovat tahtoneet teitä kiittää.
Ja tämä viaton seikkailu on ollut niin lyhyt, melkein niin
epätodellinen, ettei teillä ole ollut aikaa siihen kyllästyä.
Siitä tulee vastinetta vailla oleva lehti elämänne kirjassa.
Ensi lauantaina, ennenkuin ainaiseksi katoamme, sanomme teille
monta seikkaa, ellei keskusteluamme, niin kuin Eyoubissa,
katkaise äkillinen pako.
Siis näkemiin, ystävämme.
_Zeyneb_.
Minä, joka olen tämän joukon strategi, olen saanut toimekseni
tehdä sen komean pohjapiirroksen, jonka liitän kirjeeseen, jotta
löytäisitte tien. Vaikka yhtymäpaikkamme vivahtaa ryöväriluolaan,
saattaa ystävänne olla aivan huoleti: se on maailman säädyllisin
ja rauhallisin sopukka.
Vielä kerran _Mélek_ (Mélek _rursus_).
André lähetti heti "poste-restante"-kirjeensä "Zahidélle" osoitetun
kirjeen: