Ensimäisenä yönä se oli kuin vilvas kaste,
kuin juoma janoiselle,
kuin hiljaa tarinoivan vuoripuron tuudittava
solina,
kuin lepo jälkeen pitkän taistelun...
Toisena yönä se oli rakkaan kivun
kipunoimista,
salaisten vuoritimanttien säihkyvää säteilyä,
ihanuuden intohimoa,
tulta ja tuskaa ja nautintoa...
Kolmantena yönä ei solissut lohdun lähde,
ei säihkynyt kauneuden soihtu,
vain raskas, harmaa paasi painoi kohdalla
sydämen,
pimeyden maailmanmahti...
Kolmantena yönä se oli liikkumaton vankila,
itseyden kivisilmäin vartioima,
josta sielu, ikuinen kapinoitsija, vapaaksi
kapinoi
päästäkseen ihmisiä vapahtamaan...