Vieläkin vastoinkäymisiä -- Monsieur Billfinger -- Ranskalaisen
uudelleen ristiminen -- Pariisilaisen oppaan kynsissä --
Kansainvälinen näyttely -- Komea sotaväen katselmus. -- Vilaukselta
keisari Napoleon ja Turkin sulttaani.
Seuraavana aamuna nousimme ylös ja pukeuduimme kymmeneltä. Menimme
hotellin _commissairen_ luo -- en tiedä, mikä _commissaire_ on,
mutta se se mies oli, jonka luo menimme -- ja sanoimme hänelle
tarvitsevamme oppaan. Tämä sanoi suuren maailmannäyttelyn tuoneen
Pariisiin niin paljon englantilaisia ja amerikkalaisia, että oli
melkein mahdoton saada hyvää opasta. Tavallisesti hänellä muka oli
niitä tusina tai pari, nyt sitä vastoin vain kolme. Hän lähetti
näille sanan. Yksi näytti semmoiselta ryöväriltä, että paikalla
hylkäsimme hänet. Seuraava puhui teeskennellyllä ääntämisen
täsmällisyydellä, joka oli kerrassaan hermostuttava, ja sanoi:
"If ze zhentlemans will to me make ze grande honneur to me rattain in
hees serveece. I shall show to him every sing zat is magnifique to
look upon in ze beautiful Pairree. I speaky ze Angleesh pairfaitemaw."
Hänen olisi ollut viisainta pysähtyä tähän, sillä tämän verran hän
taisi ulkoa ja lausui erehdystä tekemättä. Mutta itserakkaudessaan
hän viehättyi lähtemään löytöretkille englannin kielen
tutkimattomillekin aloille, ja tämä koe oli hänen tuhonsa. Kymmenessä
sekunnissa hän sekaantui semmoiseen revittyjen ja vertavuotavain
kieliriekaleitten sotkuun, ettei mikään ihmisnero olisi voinut häntä
siitä kunnialla selvittää. Oli liiankin selvää, ettei hän puhunut
englantia niin "pairfaitemaw" kuin hän itse väitti.
Kolmanteen tartuimme. Hänen pukunsa oli vaatimaton, mutta hänen
olennossaan oli huomattava siisteys. Hänellä oli korkea silkkihattu,
joka tosin oli vähän vanha, mutta joka oli huolellisesti harjattu.
Hänen silohansikkaansa olivat vanhat, mutta hyvässä korjuussa, ja
kädessään hänellä oli hieno meriruoko-keppi, jossa oli koukkuinen
kädensija -- naisen reisi, norsunluusta tehty. Hän astui niin
kauniisti ja sirosti kuin kissa kuraisen kadun poikki kulkiessaan;
ja ah, hän oli kohteliaisuus itse; levollinen, ei vähääkään
tungetteleva, arvonsa tuntoinen; ilmetty huomaavaisuus! Hän puhui
hiljaisesti ja varovaisesti; ja kun äänen piti lausua joku asia
omalla vastuullaan taikka esittää mielipide, punnitsi hän sitä
ensin drakmoin ja skrupelein pikku keppinsä koukku miettiväisesti
hampaita vastaan asetettuna. Hänen avauspuheensa oli täydellinen
lauserakennukseen, ajatukseen, kielioppiin, painostukseen,
ääntämiseen -- kaikkeen nähden. Hän puhui sen jälkeen vähän
ja varovasti. Olimme ihastuneet. Enemmän kuin ihastuneet --
haltioissamme. Palkkasimme hänet paikalla. Samalla kuin tämä mies
oli lakeijamme, palvelijamme, kieltämätön orjamme, oli hän kuitenkin
gentlemanni -- sen helposti huomasimme -- jota vastoin noista
molemmista muista toinen oli raaka ja kömpelö ja toinen synnynnäinen
petkuttaja. Kysyimme Perjantaimme nimeä. Hän veti taskukirjastaan
lumivalkean pienen kortin ja ojensi sen meille syvään kumartaen: