heitä, kun kuljetin maaneuvosta huoneiden läpi. He olivat yhtä
lauhkeita kuin ennenkin. He tekivät työtään hitaasti, mutta
perinpohjaisesti. Maaneuvoskin puhutteli montaa — ja he olivat nöyriä
kuten tavallisesti. Mutta työtään lopettamaan hän ei heitä saanu. He
tekivät hävitystyötään huolellisella tarkkuudella, aivan kuin palkan
edestä.
HILSE
Menitkö sinä maaneuvoksen kanssa sinne sisään?
HORNIG
Olsinko peljänny tuttavia ihmisiä? Kuljin hänen kanssaan koko joukon
läpi. Näin kuinka tuo homma häneenkin koski. Ei kuulunu ainuttakaan
sanaa, niin hiljaisesti se kävi. Oli kovin juhlallista kattella miten
nuo nälkiintyneet luurangot kostivat hartaudella.
LUISE (purskuu innostuksesta pyykkien silmiään esiliinalla).
Noin täytyi käydä — siitä se paranee.
1:NEN KANKURI (eteisessä).
Meillä on liiaksi kansankiduttajia. — Tuossa, vastapäätä asuu yksi. Hän
elää yltäkylläisyydessä ja loistossa ja antaa kankuriensa kärsiä nälkää.
HILSE (vielä epäillen).
Mutta kuinka tulivat he sellaiselle päälle?
HORNIG
Jumala sen tietää. — Mutta Dreisziger'oli sanonu, että syökööt kankurit
heiniä, jos kärsivät näikaä! Se kai sen teki.
(Kankurit ovella kertovat noita sanoja yhä kiihtyen).
HILSE
Jos olsit sanonu mulle: vanha Hilse, huomenna kuolet, niin — oisin
vastannu: kenties — paljo mahdollista — tai että: huomenna tulee
Preussin kuningas luoksesi — mutta että kankurit ryhtyvät tällaisiin —
en koskaan, en koskaan elämässä voi sellaista uskoa.
MIELCHEN (7-vuotias kauriis, vaaleatukkainen tyttö tulee juosten kori
käsivarrella. Näyttää äidilleen hopeaista lusikkaa).
Äiti, äiti — kas mitä mulla on. Tällä sun pitää ostaa mulle hame! —
LUISE
Mitä sinä puhut? — Mitä sulla on? Olethan juossu ittes ihan
hengästyksiin!
HILSE
Missä olet saanu lusikan, tyttö?
LUISE
Hän on kai löytäny sen?
HORNIG
Se on ainakin parin, kolmen taalan arvoinen.
HILSE (raivossa).
Ulos heti paikalla, tyttö! Vie lusikka sinne mistä olet sen löytäny!
Ulos! Teetkö meidät kaikki varkaiksi? Kyllä minä sulle näytän. —
MIELCHEN (takertuu äitiinsä).
Älä lyö, taata! Minä sen löysin — kaikilla tytöillä — jokaisella on
samallainen.
LUISE (tuskaisesti ja jännityksellä).
Mistä löysit sen?
MIELCHEN (nyyhkien).
Dreiszigerin talon edustalta. Peterswaldausta.
HILSE
Vie heti paikalla se takaisin!
MUORI HILSE
Mitä on tekeillä?
HORNIG
Anna Gottliebin juoksuttaa se vahtikonttooriin!
HILSE
Heitä takki hartioilles, Gottlieb!
GOTTLIEB (pukeutuu).
Minä vien ja sanon, että tyttö sen löysi. Älä ny' itke, tyttö! Anna
joku rätti ympärille, ettei vioittuis tuo kallis kalu. (Käärii lusikan
varovasti riepuun).
LUISE
Tuolla olsimme voineet elää monta viikkoa.
HILSE
Se vielä puuttuis! Riennä! Laita, että pääsemme tuosta helvetin
kapinesta.
GOTTLIEB (menee).
HORNIG
Minunkin täytyy jo laittautua tieheni. (Menee).
VÄLSKÄRl SCHMIDT (pieni, lihava ja vilkasliikkeinen mies, tulee).
Hyvää huomenta, hyvä täti! Nythän vasta ihmeitä kuuluu! Hyvää huomenta,
vanha Hilse! — Niinpä niin, Hilse vaari, pitipä poiketa katsomaan miten
jaksatte. Mikäs liitto vanhaa muoria vaivaa?
LUISE
Hyvä välskäri! Valosuonet ovat kuivuneet. Hän ei näe rahtuakaan enää.
SCHMIDT
Sen on tehny tomu ja tulenvalolla kutominen. Se on selvä, se! No,
nyt on koko Peterswaldau liikkeellä. Kerrotaan mitä kummallisimpia
juttuja. Mikä herran nimessä on menny kansaan? Tiedättekö Hilse? He
tekevät vallankumouksen, ryöstävät ja hävittävät. — Mielchen, missä on
Mielchen? Täällä Mieichen, pistäpäs kätesi tänne taskuun! (Mielchen
tekee niin). Löydät sieltä piparkakkuja — no, no! älä kaikkia ota! —
— Onko mokomaa ennen kuultu! Viisitoista sataa ihmistä liikkeellä.
(Kirkonkellot kuuluvat etäältä). Kuulkaas vaan — Reichenbachissa
soitetaan hälyytystä! Nyt on vallan tuomiopäivä! Inhoittavaa!
HILSE
Tulevatko he todellakin tänné Bielauhun päin?
SCHMIDT
Tietysti. — Tänä päivänä en tahtois olla tehtailija. (Kankurilaulu
kuuluu etäällä). Kuulkaas! — Ei kestä montaakaan minuuttia ennenkuin
ovat täällä. Hyvästi, hyvät ihmiset! Älkää tehkö mitään tyhmyyksiä!
Sotaväki tulee kohta heidän jälkeensä. Peterswaldaulaiset ovat
kadottaneet järkensä. (Kirkonkellot kuuluvat läheltä). Herra- Jumala!
Nyt alkavat meidänkin kellot soida — nythän kansa aivan hurjistuu,
(Menee).
(Kansa poistuu eteisestä).
GOTTLIEB (tulee hengästyneenä).
Minä näin heidät — minä näin heidät! He ovat täällä — he ovat täällä!
Heillä on korennoita, heinähankoja ja kankia. He ovat jo Dittrichin
luona mellakoimassa. Herra jes' sentään, mitä tästä tulee! Niin kauhean
paljo väkeä! Jos he alkavat hyökätä, niin — kuolema ja kadotus —
silloin käy tehtailijoiden huonosti.
HILSE
Miksi olet juossu? Saat taas takaisin vihtatautis — ja saat sitte maata
viikkoja.
GOTTLlEB (kiihkossa).
Täytyi juosta, etteivät saaneet kiinni.. Huusivat jo, että tulsin
mukaan. Baumert-setäkin oli siellä; Hän käski mun sanoa isälle, että
mensitte tekin maksamaan tehtailijoille heidän kidutuksensa! (Yhä
kiihtyneemmin). Ny tulee toiset ajat, sanoi hän. Ny tulee toiset olot
kankureille. Kaikkien pitää yhtyä ajamaan se läpi. Ny saadaan lihaa
joka sunnuntaiksi ja verimakkaraa joka juhlapäiväksi. Kaikki tulee
vallan toisenkaltaiseksi tästä eteenpäin.
HILSE (pidätetyllä suuttumuksella).
Hän on sun kummis — ja pyytää kuitenkin sua yhtymään sellaiseen
syntiseen työhön. Älä koskaan sellaiseen ryhdy, Gottlieb! Saatanalla on
sormensa sellaisessa pelissä! Perkeleen hyväksi he työskentelevät.
LUISE (aivan kiihkon vallassa).
Niin, niin Gottlieb, ryömi sinä uunin taakse keskellä kirkasta päivää
ja rukoile kaunis rukous, niin olet isällesi mieluinen.
HILSE (vapisee vihasta).
Oletko sinä oikea nainen? Sinä olet äiti ja kuitenkin sulla on noin
paha suu. Sun pitäis kasvattaa tytärtäsi ja kuitenkin kiihoitat
miestäsi rikoksiin ja konnantöihin.
LUISÉ (kuin edellä).
Teidän jumalinen lorunne ei koskaan o' tuottanu lapselle leipää suuhun
— eikä teidän rukouksenne lieventäny ainoatakaan puutetta. Minä olen
äiti, tietäkää se, ja juuri siksi toivon minä tehtailijat ruttoon ja
helvettiin. Juuri äiti minä olenkin. Minä tiedän mitä merkitsee lasten
synnyttäminen ja elättäminen. Ensimmäisen synnyttämisestä alkaen olen
minä heidän tähtensä itkeny enemmän kuin te olette ajatellu. Kun te
olette rukoillu ja laulanu, olen minä juossu jalkani verille pienen
plimätilkan tähden. Kuinka monta sataa yötä olenkin vaivannu päätäni,
estääkseni lapseni kuolemasta nälkäkuolemaa. — Mutta tuolla vastapäätä,
Dittrichillä, on lapset kylvetty viinissä ja pesty maidossa! Ei, ei!
Jos täällä aletaan, niin ei kymmenenkään hevosta vois pidättää minua
menemästä mukaan — ja sen sanon teille, että jos Dittrichin taloon
rynnätään, niin olen minä ensimäinen — ja jumala armahtakoon sitä, joka
tahtois estää minua. Minä olen jo väsyny tähän kaikkeen, tietäkää se!
HILSE
Sinä olet aivan paatunu, sinua ei voi auttaa.
LUISE
Te ette voi auttaa mitään! — Teitä ei viitti edes sylkeäkään. Veri on
teistä niin loppuun imetty, että te ette voi edes omasta häpeästänne
punastua. Ruoskalla pitäisi suomia teihin rohkeutta, raukat! (Juoksee
ulos).
MUORI HILSE:
Mikä Liisalle tuli?
HILSE
Ei mikään! Mikä hälle olis tullu!
MUORI HILSE
Kuules isä! Tuntuuko minusta vain siltä, vai solvatko kirkon kellot?
HILSE
Taitaa olla hautajaiset, äiti.
MUORI HILSE
Minä vain en pääse täältä. Miksi minä en jo saa kuolla? (Äänettömyys).
HILSE (kävelee edestakasin).
Gottlieb, sun vaimos sanoi mua pelkuriksi! — Missä on mun toinen
käsivarteni, sen tietää kuningas. Ennenkuin hän oli syntynytkään,
vuodatin minä vertani isänmaan edestä. Irvistelköön niin paljon kuin
häntä haluttaa — ei liikuta minua! Pelkuri! Minäkö pelkuri! Mitä minä
pelkäisin, sitä en ymmärrä. Muutamia sotamiehiäkö? Jumaliste! Sitä
vielä puuttuisi! Jos tarvitaan, niin aina voin selviytyä parista
pistimestä. Jos niin hullusti kävis, niin voisinhan minäkin viettää
juhlaa. Ei minua tarttisi kauvan pyytää käymään kuoleman tietä. Parempi
tänään kuin huomenna, — ja mistä pitäisi mun luopua? Sen kurjuuden
ja raatamisen, jota kutsutaan elämäksi, sen kai ihminen ilomielellä
jälkeensä jättäis. — Mutta sitten, Gottlieb, sitten tulee jotakin muuta
— ja jos se on kadotettu, niin silloin seistään siinä tuuliajolla.
GOTTLIEB
Kuka tietää millaista on huoleman jälkeen! Sitä ei o' kukaan nähny.
HILSE
Älä epäile sitä ainoata, joka meillä ihmisraukoilla on jäljellä.
Miksi minäkin sitten oisin istunu täällä '— ja ahertanu hengen edestä
viidettäkymmentä vuotta — ja levollisesti kattellu miten toiset elävät
hekumassa ja ylellisyydessä — ja tekevät kultaa minun nälästäni ja
tuskistani. Miksi olen tehny niin? Siksi, että minä olen toivonu. Toivo
on ollu mun lohduttajani. Minä olen ajatellu: (näyttää ulos akkunasta)
tuo olkoon teidän osanne — minun osani on toisessa elämässä — ja
hakattakoon minut kappaleiksi, minä tiedän kuitenkin mitä minä tiedän.
Se on meille luvattu. Se tulee täytetyksi. Mutta me emme o' tuomareita
— minun on kosto, sanoo Herra, meidän jumalamme.
ÄÄNIÄ ULKONA
Kankurit ulos!
(Muutamia kankureita tulee eteiseen).
HILSE
Minun puolestani — tehkää mitä tahdotte! — (Menee työhönsä). Minut
saatte jättää rauhaan!
GOTTLIEB (lyhyen taistelun jälkeen).
Minä menen työhöni. Tapahtukoon mitä tahansa! (Menee kangastuoliin).
(Kankurilaulu kuuluu lähempää kuin kumea,
yksitoikkoinen kostonvalitus).
1:NEN KANKURI (eteisessä).
Katsokaas! Ny' niitä tulee kuin muurahaisia!
2:NEN KANKURI
Mistä tuleekaan noin paljo kankureita?
1:NEN KANKURI
Älä peitä! Anna munkin kattoa!
2:NEN KANKURI
Kas millaista pitkää tankoa he kantavat edessä!
1:NEN KANKURI
Voi, voi, miten paljo niitä on!
HORNIG (tulee).
Nuoremman Dittrichin talo on hävitetty tehtaineen, viinikellareineen
päivineen. Ny' tulee meidän Dittrichin vuoro.
1:NEN KANKURI
Ei ne ollenkaan näytä pahasisuisilta.
HORNIG
Ödottakaahan vain — kohta tulee toista. Nyt he tarkastelevat asemaa.
— Kas miten huvila piiritetään. — Näettekö tuota tanakkaa miestä,
jolla on kädessään rautainen sanko? Se on Peterswaldaun seppä. Hän
iskee murskaksi paksuimmatkin ovet, aivan kuin lasia vain. Onneton
tehtailija, joka hänen käsiinsä joutuu! Kyllä saa loppua haukotella.
1:NEN KANKURI
Kratsh! — Kivi lensi ikkunan läpi. Taitaapa vanhan Dittrichin sydän
pamppailla.
2:NEN KANKURI
Hän asettaa ulos taulun.
1:NEN KANKURI
Taulunko? Mitä siinä seisoo?
2:NEN KANKURI
Etkö osaa lukea?
1:NEN KANKURI
Osaanpa tietenkin.
2:NEN KANKURI
Lue sitte!
1:NEN KANKURI
Teidän — vaatimuksiinne — suostutaan.
HORNIG
Sen hän olis voinu jättää sanomatta. Eipä se taida auttaa. He pitävät
päänsä. Tehtaisiin tahtovat he. He tahtovat hävittää kaikki koneet
maailmasta. Ne on ne, jotka tappavat käsityöläiset — näkeehän sen
sokeakin. Ei, ei! Ei heitä ny' estä maaneuvos, ei poliisi eikä mikään
taulukaan. Kyllä ny' tiedetään mitä kello on lyöny.
1:NEN KANKURI
He tulevat sillalla tännepäin! (Tuskassa). He varmaankin tulevat tänne!
2:NEN KANKURI (kauhulla).
He tulevat tänne! He tulevat tänne! He raastavat kankurit ulos
asunnoistaan! (Juoksevatpakoon, eteinen jää tyhjäksi).
(Joukko kapinallisia, likaisia, tomuisia, kiihtyneitä miehiä syöksähtää
sisään, huutaen).
Kankurit ulos!
BÄCKER (on tullut joukon mukana. Hämmästyy nähdessään Hilsen).
Lopettakaa Hilse-setä tuo jöutavanpäiväisyys! Nyt ei teidän enää tartte
tappaa itteänne työllä. Sen asian hoidamme me.
HILSE
Itte paholainenko on lähettäny teidät kankinenne ja kirveinenne?
BÄCKER
Nämä hakkaamme kappaleiksi Dittrichin selkään.
BAUMERT (tulee väliin päihtyneenä, möyhennetty kukko kädessä. Levittää
kätensä).
Ve-eljet! Me olemme kaikki veljiä! Tulkaa syliini veljet! (Naurua).
HILSE
Millainen sinä olet, Wilhelm!
BAUMERT
Sinäkö Gustaf? — Gustaf, sinä vanha nälkäkurki, tu' mun sydämelleni!
(Heltyy).
HILSE (murisee).
Anna mun olla rauhassa!
BAUMERT
Kattopas, Gustaf, onnellista ihmistä! Enkö o' ihan aatelismiehen
näköinen? (Silittelee vatsaansa). Arvaapas mitä mun vattassani on! Kun
onni seuraa ihmistä, niin saa hän slampankaljaa ja jänispaistia. Tyhmiä
olemme olleet tähän asti, mutta ny' me valvomme etujamme.
KAIKKI
Me valvomme etujamme — eläköön!
BAUMERT
Heti kun on saanu kurkustaan alas jonkun hyvän palasen, niin heti
vaikuttaa se luontoon. Hui jestas pojat, sitä kuraassia! Tulee väkeväks
kuin härkä! Voima purskuu joka suonesta ja sormesta, niin ettei o'
aikaa kattoa mihin iskee. Kuraassi kasvaa niin penteleesti!
JÄGER (tulee vanha miekka kädessä).
Hyvin on onnistuttu, pojat!
BÄCKER
Me taidamme tehtävämme. Se käy kuin salaman leimaus — niin että kipinät
lentää kuin sepän ahjosta.
1:NEN KANKURI
Pitäis sytyttää tuleen tehtaat!
JÄGER
Silloin tekisimme heille hyvän työn ja rikastuttaisimme heitä
palorahoilla. (Naurua). Meidän pitää tehdä selvä myöskin virkamiehistä.
Minä olen lukenu, että kaikki paha tulee pirukraateista —
virkavaltaisuudesta.
BÄCKER
Kohta lähdemme Breslauhun näyttämään. — Mefdän joukkomme kasvaa yhä. —
BAUMERT (Hilsellé).
Maistapas vähän, Gustaf!
HILSE
Minä en koskaan maista mitään väkevää.
BAUMERT
Se oli ennen mailmassa, se! Ny' elämme uudessa maailmassa, Gustaf!
1:NEN KANKURI
Tällaista juhlaa ei o' joka päivä! (Naurua).
HILSE
Helvetin kekäleet — mitä tahdotte minusta?
BAUMERT (vähän arkana, liioitellun ystävällisesti).
Kuulehan! Minä tahdoin antaa sulle tän pikkuisen kukon. Saat keittää
siitä soppaa muorille.
HILSE (hämillään, ystävällisemmin).
Sano se äidille!
MUORI HILSE (on kuunnellut jännityksellä käsi korvan takana, tekee
poistavan liikkeen).
Anna mun olla rauhassa! En tahdo mitään kanakeittoa!
HILSE
Oikein muori! En minäkään! En ainakaan tuota! ja sulle Baumert
tahtoisin sanoa sanan. Kun vanhat miehet alkavat loruilla kuin pienet
lapset, niin seisoo saatana päällään pystyssä sulasta ilosta — ja
kuulkaa te kaikki — meillä ei o' mitään tekemistä toistemme kanssa.
Minun suostumuksellani ette o' täällä! Oikeuden ja omantunnon mukaan ei
teillä o' täällä mitään tekemistä.
1:NEN KANKURI
Se joka ei o' meidän puolellamme, se on meitä vastaan.
JÄGER (karkeasti uhaten).
Sinä olet väärässä, ukko! Me emme o' mitään varkaita!
1:NEN KANKURI
Me näemme nälkää, siinä koko juttu!
JÄGER
Me tahdomme elää, siinä kaikki! Siksi olemme katkaisseet köyden,
jossa roikuimme, ja se oli täydellisesti oikein! (Pudistaa nyrkkiään
Hileelle). Jos vielä sanankaan sanot, niin saat tästä päin naamaas!
BÄCKER
Rauhoitu! Anna äijän olla! — Katsokaas Hilse setä — me ajattelemme
näin: kernaammin kuolemme kuin alamme samallaisen elämän uudestaan.
HILSE
Olenhan minäkin kestäny seittemättäkymmentä vuotta.
BÄCKER
Samantekevä, mutta ny' täytyy tulla toinen peli — ja mitä emme saa
hyvällä, sen otamme väkisin.
KAIKKI
Sen otamme väkisin!
HILSE
Väkisin? (Nauraa). Voitte yhtähyvin itte kaivaa hautanne ja paneutua
sinne levolle. He kyllä kohta näyttävät teille kenen väkivalta on
voimakkain. Odota vain, poika!
JÄGER
Sotilaitako tarkoitatte! Mekin olemme olleet sotilaita! Parista
komppaniasta kyllä selviämme.
HILSE
Sillalla — niin! Mutta vaikka ajaisittekin kaksi tiehensä, niin tulee
kymmenen sijaan.
ÄÄNIÄ ULKONA
Sotaväki tulee! Varokaa! (Äkkinäinen hiljaisuus. Kaukaa kuuluu torvi ja
rumpu. Hiljaisuuden loputtua äkkinäinen, välitön huuto). No, saakeli!
Pian käpälämäkeen!
BÄCKER
Kuka puhui paosta? Kuka?
JÄGER
Kuka pelkää muutamia pistimiä? Minä komennan teitä! Olen ollu
sotaväessä — ja tunnen sen roskapelin.
HILSE
Millä aiot ampua — sormellasko?
BÄCKER
Anna ukon olla! Hän on vanhuuden höperö! Tuletko mukaan, Gottlieb?
HILSE
Sen, hän kyllä jättää tekemättä.
LUISE (tulee).
Älkää seiskö täällä ja kuluttako aikaa mokomien rukouskirja-sankarien
kanssa. Tulkaa torille! Joutuun torille, Baumert! Majuri puhuttelee
kansaa ja kehoittaa hajaantumaan. Ellette kiirehdi, niin on kaikki
kadotettua.
JÄGER
Sulla on urhea mies, sulla!
LUISE
Minunko mieheni! Mulla ei o' mitään miestä! (Menee).
JÄGER
Eteenpäin se, joka ei tahdo olla lurjus, eläköön!
(Hyökkää ulos. Häntä seuraavat toiset eläköötä huutaen).
BÄCKER
Voi hyvin, Hilse setä! Kyllä tavataan!
HILSE
Sitä en usko! Viittä vuotta en minä enää elä. Etkä sinä ennen pääse
vapaaksi.
BÄCKER (pysähtyy hämmästyneenä).
Mistä sitte — tarkoitatte?
HILSE
Kuritushuoneesta — miistä sitte muualta.
BÄCKER (hurjalla naurulla).
Siellä ainakaan ei kuole nälkään!
BAUMERT (on istunut jakkaralla veltossa mietiskelyssä, nousee).
Öäckerillä on oikein — vaikka lopettaisimme kahleissa ja hirsipuussa!
Kuritushuoneessakin on paljo parempi kuin kotona. Siellä ruokitaan
ihminen, ei o' mitään hätää! (Vitkaan ovea kohti). Voi hyvin, Gustaf!
Jos mulle tapahtuu jotakin, — niin — on kai sulla pieni rukous minunkin
varakseni! (Menee).
(Eteinen täyttyy uteliaista naapureista. Hilse alkaa työnsä. Gottlieb
on ottanut kirveen nurkasta ja katselee sen terää. Molemmat ovat
suuressa mielenjännityksessä. Vieraat vaikenevat. Ulkoa kuuluu
väkijoukon kohisevaa melua).
MUORI HILSE
Sanohan ukkoseni, mitä on tekeillä, kun lattia niin tärisee?
(Äänettömyys).
HILSE
Gottlieb!
GOTTLIEB
Mitä?
HILSE
Anna kirveen olla!
GOTTLIEB
Milläs puita pienennettäisiin?
MUORI HILSE
Tee niinkuin isä käskee!
(Yhteislaukaus kuuluu).
MUORI HILSE (lyyhistyy pelosta).
Sus siunatkoon! Ny taas käy ukkonen!
HILSÉ (nousee rukoilemaan).
Kuule, rakas! herra jumala taivaassa, varjele noita kankuriraukkoja,
varjele mun veliparkojani!
(Äänettömyys).
HILSE (itsekseen).
Nyt vuotaa verta!
GOTTLIEB (Kun yhteislaukaus kuuluu, kohottaa hän kirveen voimakkaasti,
kalpeana ja aivan hurjana sisällisestä liikutuksesta).
Vieläkös tätä vois kestää!
1:NEN KANKURI (huutaa eteisestä).
Setä Hilse, setä Hilse! Menkää pois akkunasta! Yksi kuula on lentäny
akkunan läpi vintissä! Ihmisiä kaatuu — verta vuotaa.
2:NEN KANKURI
Ny rynnätään sotaväen kimppuun. Naiset mukana — Gottlieb! Tule
katsomaan vaimoasi! Hän ryntää päin pistimiä kuin tanssiin!
1:NEN KANKURI
Tuolla kannetaan haavoitettuja!
(Kuuluu eläköön huutoja).
1:NEN KANKURI
Mistä he ovat saaneet kiviä?
2:NEN KANKURI
Repineet kadusta — ny saavat sotilaat — kas millainen kivisade!
(Ulkoa kuuluu kirkunaa ja parkunaa).
1:NEN KANKURI
Nyt he taas lataavat. Tulee kohta yhteislaukaus. Setä Hilse, pois
akkunasta!
GOTTLIEB
Mitä? Olemmeko me hulluja koiria? Pitääkö meidän syödä ruutia ja lyijyä
leivän sijasta? (Hilselle). Saavatko he ampua mun vaimoni? Se ei saa
tapahtua! Pois tieltä! Ny minä tuen! (Hyökkää ulos).
HILSE
Gottlieb, Gottlieb!
MUORI HILSE
Missä on Gottlieb?
HILSE
Helvetissä.
1:NEN KANKURI
Pois akkunasta, setä Hilse!
HILSE
En mene! Vaikka tulsitte hulluiksi kaikki tyynni. (Muori Hilselle
kasvavalla innolla). Tähän on mun taivaallinen isäni mun asettanut Eikö
niin äiti? Tässä istumme ja teemme velvollisuutemme, vaikka mailman
loppu tulis. (Alkaa puolata. Yhteislaukaus kuuluu. Hilse hypähtää ylös,
mutta vaipuu istumaan ja putoaa sitten kasvoilleen pöydälle kuoliaana.
Eteisestä hyökkäävät kankurit eläköötä huutaen ulos).
MUORI HILSE (kysyy taukoamatta).
Isä, isä, miten on sun laitas?
(Eläköönhuudot kuuluvat yhä käuvempaa).
MIELCHEN (tulee sisään kiireesti).
Taata, taata! Ny ajavat he sotaväkeä ulos kylästä — ja Dittrichin
talo on hävitetty aivan kuin Dreiszigerinkin. Taata! (Pysähtyy
peljästyneenä. Lähestyy varovaisesti kuollutta). Taata!?
ESIRIPPU