language: Finnish
KANKURIT
5-näytöksinen näytelmä 1840-luvulta
Kirj.
GERHARD HAUPTMANN
Suomentanut
Kaarle Halme
Helsingissä,
Yrjö Weilin,
1906.
HENKILÖT:
DREISZIGER, tehtailija.
NEUMANN, rahastonhoitaja.
PFEIFER, toimitsija.
KONTTOORIPOIKA.
BÄCKER |
BAUMERT |
REIMANN | Kankureita.
HEIBER |
VAIMO |
POIKA |
Mies- ja naiskankureita.
ENSIMMÄINEN NÄYTÖS
Avara, harmaa huone Dreiszigerin talossa Peterswaldaussa. Paikka,
jonne kankurit jättävät valmiita töitänsä. Vasemmalla verhoten
akkuna, perällä lasiovi, oikealla samallainen ovi, josta kankurit,
vaimot ja lapset taukoamatta tulevat ja menevät. Kaikilla seinillä
on kangashyllyjä. Oikealla seinustalla on penkki, jolle kankurit
ovat panneet töitänsä. Järjestyksessä astuvat he esiin töitänsä
tarkastuttamaan, jota työtä hoitaa toimitsija Pfeifer, seisten suuren
pöydän takana. Tarkastuksessa käyttää hän sirkkeliä ja suurennuslasia.
Tarkastuksen tapahduttua asettaa kankuri kankaansa vaa'alle, jolla
konttooripoika sen punnitsee, heittäen sitten kankaan hyllylle. Pfeifer
huutaa kuuluvasti joka kerta rahastonhoitaja Neumannille, joka istuu
pienen pöydän ääressä, miten iso työpalkka on maksettava.
On kuuma päivä toukokuun lopulla. Kello osoittaa kahtatoista. Suurin
osa odottavista kankureista näyttää ihmisiltä, jotka ovat saapuneet
tuomioistuimen eteen, odottaen tuskallisessa tunnelmassa päätöstä
elämästä ja kuolemasta. Kaikilla on samallainen, kerjäläismäinen,
masennettu ja nöyrä käytös. He ovat, alituista nöyryytystä kärsien,
tulleet tietoisiksi siitä, että he korkeintaan voivat olla siedettäviä.
Sentähden tekeytyvät he niin pieniksi kuin suinkin. Tämän lisäksi
ilmenee heidän kasvoillaan toivottomuuden ja kalvavan mietiskelyn
leima. Miehillä on ylipäänsä kääpiömäinen vartalo ja sisäänpainunut
rinta. He ovat ryiskeleviä, kurjia rujoja. Väri heidän kasvoillaan
on likaisen harmaa ja heidän säärensä ovat koukistuneet alituisesta
kangastuolissa istumisesta. Vaimot ovat kuihtuneita, kuivettuneita
ja väsyneitä olioita, puettuina mitä kurjimpiin risoihin. Miehillä
on sentään edes paikattuja riekaleita, ja kurjuudestaan huolimatta
on heissä jonkun verran säälittävää arvokkuutta. Muutamat nuoret
tytöt ovat jonkun verran viehättäviäkin. Sen vaikuttaa heidän kaunis
kalpeutensa, vartalon sirot muodot ja suuret, avonaiset, kaihomieliset
silmät.
NEUMANN (laskee rahoja).
Siitä tulee kuusitoista hopeagrosseniä ja kaksi pfenningiä.
VAIMO (30-vuotias ja kovin kuihtunut, ottaa rahat vapisevin käsin).
Kiitoksia vaan!
NEUMANN (huomaa, että nainen jää paikalleen).
Noo? — Eikö ole oikein?
VAIM0 (liikutuksella, rukoilevasti).
Parisen pfenningin etumaksun minä niin haineesti tarttisin.
NEUMANN
Ja niinä tarvitsisin pari sataa taalerfa. Jos tarpeet saisivat määrätä,
niin — (maksaa jo eräälle toiselle kankurille. Lyhyesti). Etumaksuista
päättää herra Dreisziger itse.
VAIMO
Voisinko sitte saada puhutella herra Dreiszigeriä itteä?
PFEIFER (Entisen kankurin tunnusmerkit ovat hänessä jäljellä, vaikka
hän nyt on hyvinvoipa ja huolella puettu. Nuuskaa paljon. Huutaa
ärtyisesti).
Olispa, jukoliste, herra Deiszigerillä sitte paljo tekemista, jos hän
itte sekaantuisi kaikellaisiin jonnin joutaviin. Sitävartenhan me
olemme täällä. (Tarkastelee suurennuslasilla). Jukoliste! Täällä käy
viuka. (Kiertää paksun huivin kaulaansa). Sulkekaa ovi, kun tulette
sisään!
KONTTOORIPOIKA (kuuluvasti Pfeiferille).
Sama jos seinille puhuisi.
PFEIFER
Auttais yhtä hyvin. — (Muuan kankuri asettaa kudoksensa vaa'alle). Jos
te edes kelpaisitte johonki! Solmuja ihan täynnä! Minä en voi kattella
tommosta hutiloimista!
BÄCKER (harvinaisen voimakasrakenteinen kankuri, jonka esiintyminen
on vapaata, melkein röyhkeäta, on tullut sisään. Hänet huomattuaan,
katsovat Pfeifer, Neumann ja konttooripoika merkitsevästi toisiinsa).
Lempo soikoon! Tässä sitä taas saa hikoilla kuin paistinuunissa.
REIMANN (puoliääneen).
Niinpä niin! Sadetta kaipaisi tämä helle.
BAUMERT (tunkeutuu tungoksessa sisään ja nilkuttaa penkin luo, jolle
asettaa kudoksensa, sekti istuu itse Bäckerin viereen, pyyhkii hikeä).
Onpa tuota jo vähän levon tarpeessa.
BÄCKER
Lepo on totisesti parempi kuin lantit.
BAUMERT
Kyllähän se lanttikin tekee hyvää. Päivää muuten, Bäcker!
BÄCKER
Hyvää päivää, setä! Tässä sitä taas saa odotella noljailla
tavallisuuden mukaan.
BAUMERT
Siitä he viis veisaavat. Kankuri odottakoon vaikka koko päivän. Kuinka
vaan kulloinkin.
PFEIFER
Tukkikaa suunne siellä! Eihän täällä kuule edes omaa ääntään. (Reimann
jättää kangaspakkansa Pfeiferille).
BÄCKER (hiljaa).
Kylläpä hän tänään taas on hyvällä päällä.
PFEIFER (Reimannille).
Enkö minä ole sanonu, että kudos on paremmaksi harjattava! Tällaista
huolimattomuutta! Täällähän on langanpäitä, oljenkorsia ja vaikka
minkälaista rojua.
REIMANN
Minä tarttisin uudet atunat.
KÖNTTOORIPÖIKA
Se ei o' täyspainoinenkaan.
PFEIFER
Kauniita kankureita nykyään! Hukkaan menee kaikki loimet. Sus
siunatkoon! Toista oli mun aikanani. Tuollaisesta öisin saanu
mestariltani kelpo selkäsaunan. Silloin oli toisella tavalla
kutomateollisuuden laita. Silloin täytyi jokaisen taitaa tehtävänsä.
Ny' käy kaikki jalkojansa myöten. — Reimannille kymmenen hopeagrossenia.
RElMANN
Sitenhän vähennetään kokonainen naula.
PFEIFER
Ei o' aikaa! Selvitetty! — Paljoko siellä on?
HEIBER (antaa kankaansa. Puoliääneen, kiihkeästi).
Antakaa anteeksi, herra Pfeifer! Minä pyytäisin niin kovin nöyrästi,
että te olsitte niin hyväntahtonen, että vapauttasitte mun
suorittamasta entistä etusaantiani tällä kertaa.
PFEIFER (mittaa ja tarkastelee, ivallisesti).
Tietysti! Tämä näyttää kauniilta! Puolet kudoksesta näkyy jääneen
kangaspuihin.
HEIBER (jatkaa).
Minä niin mielelläni maksasin sen ensi viikolla. Tällä viikolla piti
mun olla kaksi kokonaista päivää päivätöitä tekemässä. Muija vielä
lisäksi makaa sairaana ja —
PFEIFER (heittää kankaan vaa'alle).
Taaskin vain paljasta hutiloimista! (tarkastelee uutta kangasta).
Senkin kopelokoura! Paikoin leveätä, paikoin kapeata, paikoin taas
on loimi ollu liian kireellä ja epätasaisesti kaiteeseen pantuna. Ei
tarpeeksi montaa lointa tuumalla. Mihin jäännökset o' joutuneet? Onko,
sanon minä.
HEIBER (seisoo nöyränä ja avuttomana, sekä alkaa itkeä).
VAIMÖ (on katsellut jäykillä silmillä ympärilleen, ikäänkuin apua
etsien, kääntyy rukoilevana rahastonhoitajaan).
Kohta minä en saata enää — mulla ei o' enää mitään neuvoa, jollette
tahdo olla niin hyvä, että annatte mulle hiukan etumaksua. — Sus
siunatkoon, Sus siunatkoon!
PFEIFER (kirkuu.).
Hiiteen ulvomasta! Jätä sinä Jesus rauhaan! Tavallisesti ei ollenkaan
olla Jesuksen tarpeessa, Parempi jos hoitaisit miestäsi, ettei hän
alituiseen saisi kapakassa istuskella. — Me emme voi antaa mitään
etumaksua. Meidän täytyy tehdä tili rahoista. Ne eivät ole meidän
omiamme. — Ken vain ahkeroitsee ja osaa tehtävänsä, sekä tekee sen
Herran pelossa, hän ei, jukoliste, tartte mitään etumaksua. Sanottu ja
päätetty!
NEUMÄNhi
Vaikka Bielaun kankurit saisivat nelinkertaisen palkan, niin
tuhlaisivat he kuitenkin kaikki, ja sentään velkaantuisivat.
VAIMO (lujaa ja ikäänkuin vedoten läsnäolevien oikeudentuntoon).
Minä en o' laiska, mutta minä en tätä enää kestä; Jo kahdesti on mulla
ollu verensyöksy. Eikä miehenikään laita o' sen parempi. Myötäänsä
sekin sairastelee. Eikä sairaudestaan kukaan väkipakolla loppua saa...
mutta työtä sentään yritämme ihan hengen edestä. 'Minä en o' silmääni
uneen ummistanu useaan viikkoon — mutta tulishan tästä taas hyvä, jos
vain saisin heikkouden ruumiistani karkkoomaan. — Ajatelkaa edes vähä
meidän tilaamme! (pyytää itsepintaisesti, mielistelevästi). Olkaa ny'
kilttiä ja antakaa mulle pari grossenia tämä kerta!
PFEIFER (häiriytymättä).
Fiedlerille yksitoista hopeagrossenia.
VAIMO
Pari pahaista grossenia vain, että saisimme hiukan leipää. Me emme saa
enää velaksi — ja kun on sellainen iso iapsiliuta.
REIMANN (ei ole koskenut rahoihin,'jotka rahastonhoitaja on hänelle
laskenut).
Mutta me olemme aina saanu kakstoista: ja puoli grossenia kudoksesta.
PFEIFER (huutaa hänelle).
Ellei se sovi Reimannilie, niin sopii vain sanoa. Kankureita kyllä
löytyy — vieläpä parempiakin kuin Reimaan. Täydestä painosta maksetaan
myöskin täysi palkka.
RElMANN
Minunko kankaani ei olsi täyspainoinen —?
PFEilFER
Jös vain tuodaan virheetön kudos, niin'ei tilityskään o' virheellinen.
REIMANN
Minun kudoksessani ei voi olla moitteen sijaa — se on vallan mahdotonta.
PFEIFER (tarkastaessaan uutta kahgasta).
Aina puhtaan leivän syön,
Jos vain puhtaan, teen ma työn.
HEIBER (on Pfeiferin läheisyydessä vaaninut sopivaa tilaisuutta.
On naureskellut Pfeiferin jutuille: Puhuttelee Pfeiffefiä entiseen
tapaansa).
Minä pyytäisin kaikkein nöyrimmästi, eikö herra Pfeifer tahtoisi
olla niin hyvä ja armollinen, ettei tällä kertaa pidättäisi mun,
yhden grossenin etusaantiani. Meidän muija ei o' ollu jalkeilla sitte
pääsiäisen. Hän el voi minkään näköistä työtä tehdä — joten mun täytyy
erittäin palkata huittajatyttö; Sentähden minä —
PFEIFER (nuuskaa).
Heiber ei o' tässä yksin asioimassa. Toisetkin tahtovat tilinsä.
REIMANN
Semmosta oli loimi, kun sain sen. Semmosena myöskin tuoliin pantu ja
alasotettu. E' minä voi parempaa lankaa kuin mitä mulle annetaan,
takaisin tuoda.
PFEIFER
Ellei Reimannilie sovellu, niin sopii jättää loimen ottamatta.
Työnpyytäjiä juoksee meillä päivät päästään.
NEUMANN (Reimannilie).
Eikö raha kelpaa?
RETMANN
Minä en mitenkään voi tyytyä siihen.
NEUMANN (välittämättä Reimannista).
Heiberille kymmenen hopeagrossenia. Pidätetään viiden grossenin
etumaksu. Jäännös viisi grossenia.
HEIBER (menee esille, katselee rahoja ja pudistelee päätänsä aivan
kuin ei ymmärtäisi miten menetellä. Noukkii sitten pitkäveteisesti ja
huolellisesti rahat kouraansa).
Muija raukkaani. (Huokaa). Hoh, hoh, jaa!
BAUMERT (Heiberille).
Niinpä niin, Frans! Huokailla tässä saa kyllä tarpeekseen.
HEIBÉR (puhuu vaikeudella).
Sitte vielä tytärpoloinen makaa sairaana. — Mun piti viedä vähän
rohtoja sille. Kurjuuden kitumista lie, mitäs muuta.
BAUMERT
Jokaisella on kärsimyksensä. Kun kerran köyhyyteen on joutunu, niin
joutuu myös onnettomuudesta onnettomuuteen. Eikä siihen löydy apua,
eikä loppua.
HEIBER
Mitä sulla on tuossa käärössä?
BÄUMERT
Kun olimme aivan ilman ruokaa, niin täytyi antaa tappaa pieni koira
parkamme. Paljon siinäkään ei ole syötävää — olihan sekin raukka jo
melkein kuoliaaksi nälkiintyny. Se oli herttainen pikku koiru. Itte en
sitä voinu tappaa. Siihen mulla ei ollu sydäntä.
PFEIFER (on tarkastanut Bäckerin kankaan, huutaa).
Bäcker, kakstoista ja puoli grossenia.
BÄCKER
Se on kurja almu, vaan ei mikään palkka.
PFEIFER
Se kun on saanu asiansa toimitetuksi, voi lähteä. Täällä tuskin voi
liikkua.
BÄCKER (toisille, hillitsemättä ääntään).
Se on kurja juomaraha, eikä mitään muuta! Varhaisesta aamusta saa
tässä istua ja polkea myöhäiseen yöhön asti. Kun sitte tällä tavalla
on hikoillu ja pohtinu kangastuolissa kahdeksantoista päivää, jotta
iltasilla on ollu hiestä märkä, kuin uitettu koira, sekä tomusta ja
kuumuudesta tukehtumaisillaan, niin silloin on voinu kokoon ahertaa
kaksioista tuollaista lanttia.
PFEIFER
Pitäkää suu kiinni täällä!
BÄCKER
Kyllä kestää ennenkuin minä opin tukkimaan suuni sinun edessäs.
PFEIFER (huudahtaa kiukustuneena).
Senpä tahtoisi nähdä! (Menee peräovesta huutamaan konttooriin).
Herra Dreisziger, herra Dreisziger, tahtoisitteko tehdä hyvin ja tulla
silmänräpäykseksi —
DREISZIGER (tulee. Neljänkymmenen vuotias, lihavahko ja ahdashenkinen.
Ankaran näköinen).
Mitä — mistä on kysymys, Pfeifer?
PFEIFER (kantelevasti).
Bäcker ei tahdo sulkea suutaan, kun käsketään.
DREISZIGER (tarkastelee ylpeänä ja pidätetyllä kinkulla Bäckeriä).
Vai niin — Bäcker! — (Pfeiferille) Onko se tuo tuossa? (Virkailijat
myöntävät).
BÄCKER (julkeasti).
Niinpä niin —, herra Dreisziger! (Osoittaa itseään). Tässä on tuo —
(osoittaa Dreiszigeriä) ja tuossa on tuo!
DREISZIGER (raivossa).
Kuinka uskallat, mies!
PFEIFER
Hän tanssii jäällä siksi kunnes putoo railoon.
BÄCKER (karkeasti).
Tuki paikalla roskainen suusi, verenimijä! Äitisi on mahtanu olla
luudalla ratsastava noita, koska on synnättäny sinunlaisesi perkeleen.
DREISZIGER (silmittömässä raivossa. Karjuu).
Suusi kiinni! Paikalla suusi kiinni, tai muuten... (astuu vavisten
lähemmäksi Bäckeriä).
BÄCKER (päättäväisenä).
Minä en o' kuuro. Kyllä kuulen vähemmänkin.
DREISZIGER (pakoittaa itsensä näennäiseen levollisuuteen).
Eikö tuo mies myöskin ollut mukana?
PFEIFER
Hän on bielaulainen. Ne ovat mukana kaikkialla, missä roistomaisuuksia
harjoitetaan.
DREISZIGER (vapisevana).
Niinpä sanon minä teille: jos vielä kerran sattuu, että tuollainen
puolijuopunut roistojoukkio kuljeksii minun taloni ohi — kirkuen tuota
hävytöntä viisua —
BÄCKER
Verituomiota, tarkotatte kai?
DREISZIGER
Niin — jos minä vielä kerran saan kuulla sen, niin, sieluni kautta,
otan minä yhden heistä kiinni ja jätän poliisimestarin haltuun. Ja jos
minä saan kiinni sen, joka on sepittänyt tuon kurjan remputuksen —
BÄCKER
Se on ihana laulu, se!
DREISZIGER
Vaikene! Tai lähetän silmänräpäyksessä hakemaan poliisia. Kyllä
teidän kaltaisistanne nulikoista pian selvitään. Olen selviytynyt
pahemmistakin.
BÄCKER
Minä uskon myöskin, että pari, — kolme sataa kankuria kyllä pian
"selviytyy" tuollaisesta tehtailijasta. Hänestä ei taida jäädä
luunnystyrääkään jälelle.
DREISZIGER
Tuo mies ei saa koskaan enään mitään työtä meiltä.
BÄCKER
Jos minä näännyn nälkään kangastuolissa tai kujalla, lienee saman
tekevä.
DREISZIGER
Ulos — paikalla ulos!
BÄCKER (lujasti).
Ensin tahdon minä palkkani.
DREISZIGER
Paljonko mies on saapa, Neumann?
NEUMANN
Kaksioista ja puoli grossenia.
DREISZIGER (tempaa rahat Neumannilta ja heittää ne pöydälle, jolta
muutamia lantteja putoaa lattialle).
Kas tuossa — saat! — Ja nyt tiehesi — mutta nopeasti!
BÄCKER
Ensin tahdon minä palkkani!
DREISZIGER
Siinä on palkkasi — ja ellet nyt poistu, niin —
BÄCKER
Palkkani tahdon käteeni! Tähän tahdon palkkani! (lyö kämmeneensä).
DRÉIRZIGER (konttooripojalle).
Nouki rahat!
KONTTOORIPOIKA (noukkii rahat ja antaa ne Bäckerille).
BÄCKER
Kaikki pitää käydä hyvässä järjestyksessä! (Panee rahat kiirehtimättä
kukkaroonsa).
DREISZIGER
No? — Täytyykö minun auttaa sinua ulos?
(Kankurien tiheässä ryhmässä tapahtuu hälinää. Kuuluu syvä huokaus,
joku vaipuu lattialle. Kaikkien huomio kääntyy tähän uuteen
tapahtumaan).
DREISZIGER
Miia se on?
REIMANN
Yksi kaatui —
BAUMERT
Pieni pojan pahainen —
HEIBER
Onko hän sairas, tai mikä häneen tuli?
DREISZIGER
Mitä tapahtui? Kaatuiko hän? (Lähenee).
BAUMERT
Kaatui kyllä. Tuossa! (Noin 8-vuotias poika makaa liikkumattomana
lattialla).
DREISZIGER
Tunteeko kukaan häntä?
BAUMERT
Näkyy olevan Heinrichin Gustaf.
DREISZIGER
Missä ne ihmiset asuvat?
BAUMERT
Lähellä meitä. Hän käy illoilla soittelemassa kylällä ja päivät istuu
hän kangastuolissa. Niitä on yhdeksän lasta.
HEIBER
Heillä on kauhea kurjuus.
REIMANN
Tupaan sataa ja tuulee.
HEIBER
Äidillä on tuskin kahden repaleet yhdeksälle lapselleen.
BAUMERT
No, poikaseni! Miten jaksat? Koetahan virkistyä!
DREISZIGER
Nostakaa hänet ylös. On anteeksi antamatonta huolimattomuutta päästää
tuollaista heikkoa poikaa näin pitkille matkoille. Hankkikaa vähän
vettä, Pfeifer!
VAIMO (auttaessaan poikaa).
Älä ny' huoli kuolla sentään!
DREISZIGER.
Tai konjakkia, Pfeifer, konjakki on parempaa!
BÄCKER (ovessa, ilkkuen).
Antakaa hänelle vähän leipää, niin kyllä hän paranee! (Menee).
DREISZIGER
Tuolle miehelle käy vielä huonosti — Auttakaa häntä, Neumann — hitaasti
— noin — viekää minun huoneeseeni!
NEUMANN
Hän sanoo jotakin. Hän liikuttaa huuliaan.
DREISZIGER
Mitä tahdot, poikaseni!
POIKA (kuiskaa).
Minulla on — nälkä.
DREISZIGER (kalpeana).
Ei voi ymmärtää hänen puhettaan.
VAIMO
Hän sanoi, että —
DREISZIGER
No, sitten nähdään! Kiireesti vain! Hän saa levätä minun sohvallani.
Saamme kuulla mitä lääkäri sanoo, (vie Neumannin ja vaimon kanssa
pojan konttooriinsa. Heidän mentyään alkaa vilkas liike, aivan kuin
koulupoikain kesken, opettajan poistuttua. Kaikki vapautuvat ja alkavat
puhella).
BAUMERT
Bäcker oli aivan oikeassa!
HEIBER
Niin olikin. — Ei o' meikäläisille outoa, että joku silloin tällöin
nääntyy nälkään —
REIMANN
Miten käyneekään taas talvella, kun palkat vieläkin pienentyvät.
BAUMERT
Ja perunasato on niin perin huono!
HEIBER
Ei tapahdu mitään muutosta. Kaikki me saamme kuolla nälkään.
BAUMERT
Parasta olis ripustaa ittensä kangastuoliin kuivamaan. (Reimaiinille).
Mitä sulla on nyytissäs?
REIMANN
Hyppysellinen ryynejä. Myllykuorma ajoi mun edelläni ja yhdestä säkistä
tippui tielle. Ajatteles sellaista onnea!
BAUMERT
Kakskolmattä myllyä käy Peterswaldaussa, mutta ei edes niiden tomut
tule meidän osaksemme.
REIMANN
Kun vain säilyis miehuus, niin ehkä jaksais odottaa. Ehkä joskus tulis
apukin jostain päin.
HEIBER
Nälästä ei miehuus pelasta. Vatta ei täyty, vaikka olis miehuutta kiveä
puremaan. Eikö niin, Baumert?
DREISZIGER (y.m. tulevat takaisin).
Se ei ollut vaarallista. Poika virkosi jo. (Puhkuu liikutuksesta).
Kauhean sydämetöntä tuollaista poikaa kohtaan, jonka tuulikin voi
kaataa. On käsittämätöntä, että ihmiset — että vanhemmat ovat niin
ajattelemattomia — että lähettävät tuollaisen pojan puolentoista
penikulman päähän kantamaan kahta kangaspakkaa. Se on melkein
uskomatonta! Täytyy määrätä sellainen sääntö, ettei koskaan oteta
kankaita vastaan lapsilta. Tällaista ei enään saa tapahtua! — Kenen
syyksi tämä lopulta jää? Tietysti meidän tehtailijoitten. Kaikkeenhan
me olemme syypäät. Jos tuollainen poika sattuisi talvella jäämään
lumikinokseen, niin kiertäisi parin päivän perästä hirmuinen historia
sanomalehdissä. Isä ja vanhemmat, jotka ovat lähettäneet lapsen matkaan
— ovat tietysti syyttömiä, jumala paratkoon. Mutta tehtailija — hän on
syntipukki. — Kankuria kyllä sanomalehdet säälivät, mutta tehtailijaa
on rökitettävä: hänellä ei ole sydäntä, ei lähimmäisen rakkautta. Hän
on vaarallinen mies, jota jokainen sanomalehden juoksukoira voi purra
sääreen. Hän elää komeasti ja antaa kankuri-raukoille nälkäpalkan.
— Kukaan ei ajattele miten paljon huolta ja surua, unettomia öitä
ja tuskaisia, toivottomia hetkiä hän saa viettää, voidakseen pitää
liikettään pystyssä ja hanMiakseen työmiehilleen keskeytymätöntä työtä.
Sitä ei kukaan ajattele. Miten käyttäytyi tuokin äskeinen lurjus, tuo
Bäcker! Nyt hän luonnollisesti toitottaa mailmalle minun pohjatonta
armottomuuttani. Vähimmästäkin syystä heitän minä kankurini ulos. —
Onko se totta? Olenko minä niin säälimätön?
USEAT KANKURIT
Ette, herra Dreisziger!
DREISZIGER
En minäkään sitä usko. Mutta kuitenkin kuljeskelevat nuo lurjukset
ympäri, lauleskellen ilkeitä loilujansa meistä tehtailijoista.
He kirkuvat nälkäänsä, vaikka heillä on rahoja alituiseen
ryypiskelemiseen. He voisivat käydä joskus katsomassa liinakankureita.
He voivat puhua puutteesta. Mutta teillä, parkkumikankureilla on siihen
määrään hyvät olot, että teillä on syytä kaikessa hiljaisuudessa
kiittää jumalaa. — Minä kysyn kaikilta ahkeroilta ja kunnollisilta
kankureilta, jotka ovat täällä: eikö kelvollinen työmies voi ansaita
toimeentuloaan minun luonani — vai kuinka?
USEAT KANKURIT
Kyllä voi, herra Dreisziger.
DREISZIGER
Siinä näette. Bäckerin kaltainen mies sitä tietysti ei voi. Nyt minä
neuvon teitä pitämään noita lurjuksia kurissa. — Jos minulle tulee
vastahakoisuuksia niin lopetan kaikki. Minä hajoitan osakeyhtiön ja
silloin saatte katsoa eteenne mistä työtä saatte. Tuo kunnon Räcker ei
sitä teille antane — se kai on varma.
VAIMO (pyyhkii nöyrän matelevasti tomua Dreissigarin takista).
DREISZIGER
Liike käy aivan kurjasti, sen tiedätte itsekin. Minulla on vain
menoja, vaikka pitäisi ansaita. Mutta jos minä tästä huolimatta
pidän huolta siitä, että minun kankureillani on työtä, niin teen
sen sillä edellytyksellä, että minun hyväntahtoisuuteni myöskin
tunnustetaan. Tuhannet kangasröykkiöt täyttävät minun varastohuoneeni,
eikä voi tietää jos milloinkaan saan ne myydyiksi. — Olen vielä
kuullut, että suuri joukko kankureita näillä seuduilla kuljeskelee
työttöminä, jonkatähden minä — no niin, Pfeifer kyllä selittää
teille miten ajattelen tehdä. — Saatte kyllä tulla huomaamaan minun
hyvän tahtoni — almuja minä tietysti en voi ryhtyä jakamaan — siihen
minun varallisuuteni ei riitä, mutta minä voin jossain määrin noille
työttömille hankkia tilaisuutta edes jonkinlaiseen ansioon. Tällainen
toimenpide voi kyllä tuottaa minulle tavatonta vauriota, mutta sehän on
minun yksinomainen asiani. Minä ajattelen näin: jos joku ei voi ansaita
enempää, kuin juustopalasen leivälleen, niin on se joka tapauksessa
parempi, kuin nälän näkeminen. Enkö ole oikeassa?
USEAT KANKURIT
Kyllä, kyllä, herra Dreisziger!
DREISZIGER
Sentähden olen minä valmistanut työskentelytilaisuutta vielä kahdelle
sadalle kutojalle. Lähemmistä ehdoista tekee Pfeifer selkoa, (Aikoo
mennä).
VAIMO (asettuu Dreissigerin tielle, puhuu hätäisesti, valittavasti ja
tiukkaavasti).
Armollinen herra Dreisziger, minä mielisin pyytää suurimmalla
nöyryydellä — ettekö tekis niin hyvin — mulla on ollu veren syöksy jo
kaks kertaa.
DREISZIGER (nopeasti).
Puhutelkaa Pfeiferiä, muori kulta! Olen jo viipynyt täällä aivan liian
kauvan.
REIMANN (astuu esiin. Loukkaantuneella ja syyttävällä äänellä).
Herra Dreisziger! Minun täytyy tosiaankin valittaa. Herra Pfeifer on —
minä en o' koskaan saanu vähempää kuin kakstoista ja puoli grossenia
kankaastani!
DREISZIGER (keskeyttää).
Tuossa istuu toimitsija! Hänen puoleensa on teidän käännyttävä —
puhutelkaa häntä!
HEIBER
Armollinen herra Dreisziger! (Hämmentyy). Minä pyytäisin nöyrimmästi
rukoilla — enkö minä mahdollisesti vois — eikö Pfeifer vois — enkö
minä —
DREISZIGER
Mitä oikeastaan tahdotte? —
HEIBER
Tuo etumaksu, joka viime kerralla — minä tarkotan — kun minä —
DREISZIGER
En tosiaankaan ymmärrä teitä.
HEIBER
Minä olen totisesti niin kurjassa tilassa, että minä —
DREISZIGER
Se on Pfeiferin asia! Kääntykää häneen! Minä en voi — Tehkää selvä
Pfeiferin kanssa! (Menee konttooriinsa).
KANKURIT (katselevat avuttomina toisiinsa ja peräytyvät huokaillen).
PFEIFER (alkaa tarkastuksensa).
No, paljoko sulla on?
BAUMERT
Paljoko sitte kudoksesta maksetaan täst'edes, herra Pfeifer?
PFEIFER
Täst'edes maksetaan vain kymmenen hopeagrossenia kudoksesta.
BAUMERT
No, sitä kelpaa kuulla! (Liikettä, kuiskauksia ja mutinaa kankurien
keskuudessa).
Esirippu.
TOINEN NÄYTÖS.
BAUMERT.
MUORI BAUMERT, hänen vaimonsa.
AUGUST, heidän poikansa.
EMMA, | heidän tyttärensä.
BERTHA, |
FRITZ, Emman äpärä.
ANSORGE, mökkiläinen ja kankuri.
MUORI HEINRICH, kankuri-vaimo.
MORITZ JÄGER, palvellut sotilas, entinen kankuri-sälli.
Wilhelm Ansorgen mökki Kaschbachissa, Eulengebirgessä.
Pienessä, ahtaassa huoneessa, jonka korkeus likaisesta lattiasta
mustuneeseen kattoon on tuskin kuutta jalkaa, istuvat kangastuoleissaan
22-vuotias Emma ja 15-vuotias Bertha Baumert. — Muori Baumert,
köykistynyt akka istuu sängyn vieressä jakkaralla, puolarukki edessä.
August, 20-vuotias, tylsämielinen, kapearintainen, pienipäinen
ja hämähäkki-raajainen poika, istuu myös jakkaralla, puolaten.
Papereilla ja oljilla paikatusta akkunasta paistaa ilta-aurinko
tyttöjen vaaleille, hajanaisille hiuksille, paljaille, laihtuneille ja
vahankeltaisille kauloille. Heidän pukunaan on karkealiinainen paita
ja lyhyt, risainen hame. Muori Baumert on kuin luuranko. Kasvojen
veretön nahka on kurtistunut, silmät sisään painuneet ja vetiset. Rinta
litistynyt ja kaulajänteet näkyvissä. —
Huoneessa on uuni, sänky, pankko uuninvieressä ja muutamia
pyhimyskuvia. Uunilla on lumppuja kuivamassa ja uunin nurkassa läjä
kaikenlaista roskaa. Uunin pankolla on savi- ja keittoastioita, sekä
perunan kuoria paperilla kuivamassa J.n.e. Kangastuolien vieressä
puolakoreja. Perällä matala ovi, ilman lukkoa. Ovipielessä kimppu
pajunoksia ja joukko rikkinäisiä koreja. Kangaspuitten tasaiset iskut
ja syöstäväin helskähdykset saattavat aikaan suuren melun. Tähän
sekaantuu vielä puolarukkien alituinen surina.
MUORI BAUMERT (valittavalla, väsyneellä äänellä, kun tytöt lakkaavat
kutomasta ja kumartuvat kankaansa yli).
Joko ny' taas lanka katkes?
EMMA (solmitessaan).
Sellaista lankaa tämä —
BERTHA
Tässä kuteessa on alituista solmiamista.
EMMA
Missä kummassa hän voi viipyä näin kauvan? On jo ollu poissa yhdeksästä
asti.
MUORI BAUMERT
Niin onkin. Missä kummassa viipyneekään?
BERTHA
Älä ny' äiti kulta noin kovin tuskaile!
MUORI BAUMERT
Eihän tässä o' muuta kuin tuskaa. (Emma alkaa kutoa).
BERTHA
Oles hiljaa, Emma!
EMMA
Mitä sitten?
BERTHA
Luulen jonkun tulevan.
EMMA
Ansorge kai tulee kotia. —
FRITZ (4-vuotias, avojalkainen ja risainen poika, tulee sisään itkien).
Äiti! Minulla on nälkä.
EMMA
Ekkös kuullu, mitä sanoin? Kohta hän tulee ja tuo leipää ja kahvia
sinulle.
FRITZ
Missä vaari sitte on?
EMMA
Hän on tehtailijalle kankaita viemässä, Fritz pikkuiseni.
FRITZ
Saako hän sieltä leipää?
EMMA
Hän saa rahaa, jolla ostaa leipää.
FRITZ
Saako vaari paljo rahaa?
EMMA (äkäisesti).
Älä ny' lorua, poika! (Alkaa kutoa).
BERTHA
Me' sinä, August, kysymään Ansorgelta, eikö hän jo sytyttäis tulta.
(August menee ja ottaa Fritzin mukaansa).
MUORI BAUMERT (melkein valittavalta, lapsellisella tuskalla).
Voi lapset, missä mahtanee hän viipyä? (Itkee). Kun vain ei olis
poikennu krouviin.
EMMA
Älä ny' itke, äiti! Eihän isä o' sellainen.
MUORI BAUMERT (yhä enemmän peläten).
Mutta sanokaas, kuinka — kuinka sitte kävis — jos hän ei tulis
kotia — jos ryyppäis kaikki rahat, eikä tois mitään kotia. Ei löydy
hyppysellistä suolaa, eikä leivän muruakaan kotona — ja vähän puitakin
pitäis saada. —
BERTHA
Rauhoitu ny' äiti, onhan ny' kuuvalo — otetaan August mukaan ja mennään
metsästä noukkimaan rikkoja ja varpuja.
MUORI BAUMERT
Mutta jos metsänvartija saa kiinni teidät niin pieksee hän teitä.
ANSORGE (vanha kankuri, pitkä, koukkuinen luuranko. Hänen tukkansa ja
partansa ovat leikkaamattomat. Pistää päänsä ovesta).
Mitä tahdotte?
BERTHA
Ettekö jo sytytä tulta?
ANSORGE (puhuu kuiskaamalla).
Onhan vielä hämyä.
MUORI BAUMERT
Pimeässäkö annat meidän istua?
ANSORGE
Täytyy tässä itteäänkin ajatella? (Menee).
BERTHA
Siitä näkee miten itara hän ori?
EMMA
Ei näe enää. Täytyy odottaa.
MUORI HEINRICH (tulee. 30-vuotias. Hänellä on nälkiintynyt, kurjuuden
ja surun syömä ulkomuoto).
Jumal' antakoon taloon!
MUORI BAUMERT
Mitäpä asioitset?
MUORI HEINRICH (ontuu).
Sain lasinsirun jalkaani.
BERTHA
Tulkaa istumaan tänne! Koetan vetää pois. (Muori Heinrich istuu,
Bertha asettuu polvilleen hänen viereensä ja alkaa tarkastella hänen
jalkaansa).
MUORI BAUMERT
Mitä teille kuuluu, muori Heinrich?
MUORI HEINRICH (tyrskyy toivottomasti).
Ny' on kohta meidän elämämme lopussa. (Taistelee turhaan kyyneliään
vastaan. Itkee hiljaa).
MUORI BAUMERT
Meille molemmille, muori Heinrich, olis parempi, jos hyvä jumala
kutsuis meidät pois tästä maailmasta.
MUORI HEINRICH (ei voi enään hillitä itseään, vaan huutaa, hurjasti
itkien).
Minun lapsiraukkani kuolevat kaikki nälkään! (nyyhkii ja valittaa). En
tiedä enään mitään neuvoa. Koettipa kuinka päin tahansa. Olen raatanu
itteni puolikuoliaaksi — mutta siitä ei o' mitään apua. Millä vois
täyttää yhdeksän nälkäistä suuta! Millä jo! Illalla oli mulla pieni
leivän syrjä, joka tuskin riitti kahdelle pienimmälle. En tienny kelle
sen oisin antanu. Kaikki kirkuivat ympärilläni: äiti, minä — minä —
minä — — — Tuskin ittekään pysyn enää jaloillani — kuinka käy sitte kun
en enään nouse — Perunatkin pilas sade. Ei o' yhtään murenaakaan suuhun
pantavaa.
BERTHA (on saanut sirun pois ja pessyt jalan).
Pannaan ny' riepu ympärille! (Emmalle). Etsipä jonkunlaista tilkkua!
MUORI BAUMERT
Ei o' meillä sen paremmin asiat, muori Heinrich!
MUORI HEINRICH
Sulla on kumminkin' tyttäresi, sulla on miehesi, joka voi tehdä työtä
— mutta mun mieheni sai taas kaatuma-kohtauksensa ja makaa vuoteessa
— makaa ja kärsii kauheita tuskia, joita ei voi kuvatakaan — ja aina
sellaisen kohtauksen jälkeen saa hän maata kuitenkin kokonaisen viikon.
MUORI BAUMERT
Minun mieheni alkaa jo loppua hänkin. Hän tuntee sen jo rinnassaan ja
selässään. Köyhtyneitä olemme myöskin ihan ihoon asti. Ellemme tänään
saa muutamia grossenia, niin en ymmärrä kuinka käy.
EMMA
Voitteko ajatella, muori Heinrich! Niin ilman me olemme, että isän
täytyi viedä pikku Ami-raukka tapettavaksi. Täytyi teurastaa koira,
saadaksemme jotakin nälänhätäämme.
MUORI HEINRICH
Eikö teillä o' ainuttakaan kourallista jauhoja enää?
MUORI BAUMERT
Ei tomuakaan enää, eikä myöskään ainuttakaan suolaraetta.
MUORI HEINRICH
Sitte en tiedä — (nousee ja seisoo hetkisen mietteissään) en
tosiaankaan tiedä, en tiedä mitään neuvoa. (Huutaa tuskassa ja
raivossa). Oisin tyytyväinen, jos edes saisin vähän sianruokaa! Tyhjin
käsin en voi palata kotia. Se ei käy. — Sitten armahtakoon minua
jumala! Mitään muuta pelastusta ei tästä ole! (menee ontuen, astuen
vasemmalla jalalla ainoastaan kantapäällä).
MUORI BAUMERT (huutaa varoittaen hänen jälkeensä).
Muori Heinrich, muori Heinrich! Älä ny' vain tee mitään tyhmyyksiä!
BERTHA
Ei hän ittellensä mitään pahaa tee. Ette kai sitä usko.
EMMA
Siten hän aina kåyttäytyy. (Istuu jälleen kangastuoliin. August tulee
palava talikynttilä kädessään, näyttäen tietä isälleen, vanhalle
Baumertille, joka laahaa lankapakkaa mukanaan).
MUORI BAUMERT
Sus siunatkoon sentään, isä! Missä olet ollu niin kauvan?
BAUMERT
Älä ny' heti purase! Anna mun ensin edes huoahtaa! Katteles tarkemmin,
kenen tuon tullessani!
MORITZ JÄOER (on tullut sisåån. Hän on jäykkä, keskikokoinen,
punaposkinen reservisotilas, husaarilakki kallellaan, ehjissä
vaatteissa, kengissä ja paidassa, mutta ilman kaulusta. Tervehtii
sotilaallisesti ja voimakkaalla äänellä).
Hyvää iltaa, täti!
MUORI BAUMERT
No, eipä ny' vielä! Joko sinä tulet takaisin? Etkä o' unohtanu meitä.
Istuhan ny' toki! Tule tänne istumaan!
EMMA (puhdistaa hameellaan tuolin Jägerille).
Hyvää iltaa Moritz! Vielä kerran tulit köyhiäkin ihmisiä kattomaan.
JÄGER
Sanos mulle, Emma, onko se totta, että sulla on kakara, josta pian
tulee sotilas! Mistä sellaisen olet ittellesi toimittanu?
BERTHA (hommaa isältään saamien ruokien kanssh piisin edessä. August
tekee tulta).
Muistat kai sen — sen fingeniläisen kankurin?
MUORI BAUMERT
Hänhän asui kanssamme täällä tuvassa. Oikein naimisiin hänen piti
mennä Emman kanssa, mutta hän oli niin kovin rintatautinen. Kyllähän
minä aina varoittelin tyttöä, mutta eipä hän tahtonu kuullakaan sillä
korvalla. Ny' on mies jo aikoja sitte ollu kuollu ja haudattu — ja Emma
saa parhaansa mukaan koettaa elättää poikasta. — Mutta kerrohan ny',
Moritz, mitä sulle kuuluu?
BAUMERT
Hänen suhteensa voit olla levollinen — hälle kyllä kasvaa leipää. Hän
voi totisesti naureskella meille — hällä on vaatteet kuin kreivillä,
komea hopeakello ja kaikki — ja vielä kymmenen taalaa rahaa taskussa.
JÄGER (seisoo hajasaarin ja komeilevana, hymyillen kerskuvaa
naisihastelijahymyään).
Ei ole syytä valittaa. Minulle ei o' käyny aivan hullumminkaan
sotapalveluksessa.
BAUMERT
Hän on ollu ratsumestarilla palvelijana. Ettekö hoksaa, että hän
puhuukin kuten hienot ihmiset.
JÄGER
Olen jo tottunu juttelemaan niin hienostuneesti, etten osaa siitä
päästäkään..
MUORI BAUMERT
Niin kai, niin kai! — Semmonen poikanulikka ennen, ja ny' tulee takasin
taskut täynnä rahoja! Niin, niin! Niin tässä maailmassa voi käydä.
JÄGER
No, kuinka täti on jaksanu tämän ajan?
MUORI BAUMERT
Kurjasti — koko ajan. Kattos millainen leini mulla on. Kattos mun
sormiani! Minä olen kovin vaivainen. Tuskin voin jäsentäkään liikuttaa
— ja sellaiset uskomattomat tuskat vaivaavat minua..
BAUMERT
Huono on muori — ei tuo enää kauvan kestäne.
BERTHA
Pukea ja riisua ja syöttää täytyy äitiä.
MUORI BAUMERT (yhä kärsivällä, valittavalla äänellä).
Sekä ylös että alas täytyy heidän autella minua. Minä olen ainoastaan
vaivaksi. Olen kyllä Herraa rukoillu, että hän kutsuisi minut pois
täältä. — Sus siunatkoon mun kurjuuttani. Ehkä sitä ei kaikki usko —
ennen kyllä olen osannu hoitaa kotini, mutta ny' se on loppu, (koettaa
turhaan nousta) turhaan yritän edes nousta. — Mulla on hyvä mies ja
kiltit lapset — mutta kun täytyy kattella heidän kurjuuttaan — miltä
tytötkin näyttävät — ei veren tippaa ole heissä enää jäljellä — niin
ovat kuin lakana kalpeat. Kangastuoli kyllä imee elämän istujastaan
— mutta eivät sen vertaa ole voineet ansaita, että olsivat saaneet
riepuja ylleen, voidakseen edes joskuskaan esiintyä ihmisten joukossa.
Eivät pääse raukat paremmin kirkkoon kuin huviinkaan — ja näyttävät
riepuihin puetuilta luurangoilta, vaikka ovat vasta 15 ja 20 ikäisiä.
BERTHA
Tääkin ajaa savunsa sisään taas.
MUORI BAUMERT
Kohta kai hajoaa päällemme koko uuni — kun on ensin täyttäny noella
sekä kurkkumme että silmämme — lopulta kai tänne tukehdumme ja
näännymme — eikä meitä kukaan kaipaa.
JÄGER
Mutta onhan Ansorgen asia parantaa asuntoa.
BERTHA
Siitäkö hän välittäisi. Hän tuskittelee kyllä ilmankin.
MUORI BAUMERT
Haitaksi me vain olemme hänelle.
BAUMERT
Ja jos parannuksia tahtoisimme, niin ajaisi hän meidät pellolle. Hän
ei o' saanu vuokraansa puoleen vuoteen — ja hällä on kyllä puutteensa,
vaikka ei hän niitä valittele.
JÄGER (ottaa taskustaan, lyhyen piipun, varustettuna kauniilla
tupsuilla, ja toisesta taskusta viinapullon).
Ei kai tämä tällainen voi käydä päinsä pitemmältä. Olen ihan kauhistunu
tämän paikkakunnan asujainten oloista. Kaupungeissa elävät koiratkin
paremmin kuin te täällä.
BAUMERT (innokkaasti).
Eikö totta? Niin se juuri on — ja jos siitä sanallakaan mainittee, niin
syytetään heti huonoja aikoja.
ANSORGE (tulee, kantaen toisessa kädessään sopparuukkua, toisessa
puolivalmista juurikoria).
Terve tultuas, Moritz!
JÅGER
Kiitoksia vain, setä Ansorge.
ANSORGE (asettaa ruukkunsa uunille).
No, eipä ny' vielä! Sinä olet ihan kreivin näköinen — niin hieno.
BAUMERT
Näytäpäs komeata kelloosi — Hällä on uudet vaatteet ja kymmenen taalaa
rahaa taskussa.
ANSORGE (kieputtaa päätään).
Niin, niin! — Niin kai!
EMMA (panee perunankuoret paperipussiin).
Minä vien nämä kuoret — ehkä saan niistä korttelin alusmaitoa (menee).
ANSORGE
Vallan ihmeellinen onni on sua seurannu. (Istuu lattialle rahnikoimaan
juurikoriansa).
JÄGER
Nöyrä ja vikkelä on täytyny olla. Toisille harjasin saappaita, toisen
hevosta hoitelin, toiselle hain olutta — aina koetin tehdä palvelusta
— aina olin saapuvilla — ensimmäinen tallissa — ensimmäinen rivissä
— ensimmäinen satulassa — ja rynnäkössä — herra armahda sentään —
niinkuin salama — ja tarkkaavainen olin niinkuin metsäkoira. Minä
ajattelin, ettei tässä auta, koettaa pitää. Mutta perästä päin tulikin
sitte kerran ratsumestari ja sanoi koko joukon edessä, että tuo husaari
on sellainen kuin husaarin tulee olla. (Sytyttää piippunsa).
BAUMERT
Toivotaan ny' siite, että tuot tännekin onnen tullessas. — Mutta emmekö
antais taskumattis tehdä yhtä kierrosta?
JÄGER
Se oli sana paikalleen, setäseni — ja kun tämä loppuu, niin toista
noppuu. (Heittää lantin pöydälle).
ANSORGE (hölmönä hämmästyksestä).
Herra jemmeri tätä elämää — paistit padoissa ja pullot pöydillä.
(Ryyppää pullosta). Maljasi Moritz! — Kyllä, kyllä. (Pullo kiertää
toiselta toiselle).
BAUMERT
Jospa edes joskus, juhliksi sais paistia — mutta kun ei saa lihaa
nähdäkään vuoskausiin. Kyllä kai saadaan odottaa, ennenkuin samanlainen
juoksulaiskoira asettuu meille olijaksi, kuin sattui kuukausi sitte —
sellaista ei tapahdu usein ihmiselämässä.
ANSORGE
Oletko teurastuttanu Amin?
BAUMERT
Se olls kumminkin kuolin nälkään.
ANSORGE
Niin — niin kai!
MUORI BAUMERT
Sellainen sievä, pieni ressu!
ANSORGE
Kerro ny', Moritz, maailmalta uutisia! Mahtaakohan kankurien elämä
tästä miksikään muuttua?
JÄGER
Täytyy kai toivoa parasta.
ANSORGE.
Meidän ei enää kannata elää, mutta vielä vähemmän kannattaa kuolla.
Se vasta on kurjuutta se. Vaikka yritetään viimeiseen veripisaraan,
niin puute sentään yhä syöpyy — se kalvaa katon yltä ja permannon
alta. — Minäkin rahnikoitten koreja kukon laulusta alkaen yösydämeen
asti — siksi kunnes väsymyksestä nujerrun ja nukun muutamaksi harvaksi
tiimaksi — alkaakseni taas alusta. — Sitte on vielä maksettava kallis
maavuokra tästä mökistä — kämmenen ala kuollutta soramäkeä. .
BAUMERT
Jonkun pitäis mennä Berliiniin esittämään kuninkaalle meidän asiamme.
JÄGER
Tuskimpa se auttais. Siitä on kyllä pidetty puhetta sanomalehdissä sekä
sinne että tänne, — mutta ne rikkaat kiertelevät ja kaartelevat niin,
että saavat kaikki ihmiset puolellensa.
BAUMERT (pudistaa päätään).
Kun ei Berliinissäkään o' sen vertaa oikeuden tuntoa!
ANSORGE
Sanopas, Moritz, onko se mahdollista, ettei ole lakia tällaista
vastaan. Vaikka ahertais niin että nahka käsistä liukee, saamatta
sentään vuokraa kokoon, niin maanomistaja hajoittaa mökkini —
saadakseen haltuunsa kämmenen leveydeltä kuollutta soraa. — Ny' juuri
pitäis mun maksaa — eikä rahoista mitään tietoa — mutta jos minut
häädetään pirtistäni — (niellen kyyneltään) tässä olen minä syntyny
ja tässä istui isäni kangastuolissaan yli neljäkymmentä vuotta. Usein
sanoi hän äitivainajalle: kuolemani jälkeen jää kuitenkin mökki
jälelle. Se on sentään säilyny puutteen hampailta. Jokainen naula siinä
on yön valvonta, jokainen hirsi vuoden pitkä puute. Sen kyllä tästä
ymmärtää, että —
JÄGER
He ovat'kyllä miehiä nylkemään ihoon asti.
ANSORGE
Sen uskon. Mutta kantaa saavat minut pirtistäni. En pelkää kuolemaa
— kuolihan isänikin — kun hän makasi tuskissaan kuolinvuoteellaan,
rauhoittui hän, kun minä, pahainen paitaressu kiipesin hänen viereensä
— sinne minä nukuin — ja kun heräsin, oii hän jo kylmä.
MUORI BAUMERT (vaitiolon jälkeen).
Kurkista pataa, Bertha, ja anna Ansorgelle keittonsa.
BERTHA
Kas tässä, Ansorge setä!
ANSORGE
Niin, niin — kyllä, kyllä!
BAUMERT (on mennyt syömään lihaa padasta).
MUORI BAUMERT
No, mutta isä! Etkö ny' voi odottaa? Anna Berthan asettaa pöydälle!
BAUMERT (pureskellen).
Kaksi vuotta takaperin kävin viimeksi ripillä! Heti sen jälkeen myin
kirkkotakkini ja ostimme sillä kipinän läskiä. Sen jälkeen en o' lihaa
maistanu, ennenkuin ny' vasta.
JÄGER
Mitäpä meikäläiset lihalla, kunhan sitä vain on on tehtailijoilla.
Ja heillä on sekä lihaa että muuta lihavuutta ihan upoksiin asti. Se
kyllä on nähty Peterswaldaussa. Ruhtinaallisia asuntoja toinen toisensa
vieressä — rauta-aitoja — peiiilaseja ja mattoja — vaunuja, kuskeja ja
kuvernantteja — hedelmiä, paisteja, piirakoita ja — jumala ties mitä.
He ihan piehtaroivat ylellisyydessä, eivätkä tiedä miten parhaiten
näyttäisivät rikkauksiaan ja ylimielisyyttään.
ANSORGE
Toista oli ennen maailmassa. Silloin antoi tehetilija kankurinkin elää.
Mutta ny' ei herrasväki usko anää jumalaa eikä perkelettä, eikä muista
kymmeniä käskyjä eikä kadotuksen uhkaa. Sentähden nylkevät he meiltä
viimeisenkin leipämurenan. He ovat syypäät meidän onnettomuuksiimme.
Jos tehtailijat olsivat kunnollista väkeä, niin ei meilläkään oisi
huonoja aikoja.
JÄGER
Jos tahdotte kuulla, niin luen teille jotain kaunista. (Ottaa muutamia
paperiliuskoja taskustaan). Kuules, August! Juokse hakemaan polttimolta
kortteli lisää! — Sinähän myötäänsä vain hymyilet, August!
MUORI BAUMERT
En tiedä mikä poikaa riivaa. Hänen mielestään on kaikki hyvin päin.
Aina hän vain naureskelee. No menehän jo, August! (August menee). Sinä
ukkoseni, tiedät mikä maistuu.
BAUMERT (on välitin elpynyt pureskelemisestaan ja viinasta).
Sinä Moritz, olet meidän miehiämme. Sinä osaat lukea ja kirjoittaa.
Sinä tunnet puutteemme ja sulla on sydäntä kurjuutta kohtaan. Sun pitää
ottaa haltuus meidän asiamme.
JÄGER
Jos ei muusta o' kysymys, niin mielelläni. Tahtoisinpa kernaästi
näyttää noille tehtailijalurjuksille. Minä olen kyllä rauhallinen mies,
mutta jos minut suututetaan, niin voisin ottaa Dreiszigerin toiseen
kouraani ja Dittrichin toiseen — ja näin kolkutella heidän kallojaan,
jotta kaikki taivaan tähdet heidän silmissään säteilisivät. — Jos vain
voisimme pitää yhtä, niin panisimme toimeen sellaisen rymyn, että — Me
emme tarttisi siihen enemmän kuningasta kuin hallitustakaan, sanoisimme
vain: tuota ja tuota me tahdomme, tuota ja tuota me emme tahdo — pian
kyllä päästäisivät silloin toisen äänen. Kun he vain huomaisivat, että
meissä on terästä, niin ottaisivat kyllä talttuakseen. Rukoiltu on jo
kyllä tarpeeksi ja kumarreltu — hyi — jotain parempaa pitää tehdä ny'!
MUORI BAUMERT
Se on aivan oikein. Siinä ei o' mitään pahaa. Olen aina sanonu, että
rikkaitakin täytyy löytyä — mutta kun se menee liian pitkälle.
JÄGER
Minun puolestani voi piru viedä koko koklamentin.
BERTHA
Mihin isä on menny? (Baumert on mitään sanomatta mennyt ulos). Hän oli
kai niin tottumaton lihaan, että rupesi voimaan pahoin.
BAUMERT (tulee ja itkee kiukusta).
Jos kerran maailmassa saa jotain kunnollista, niin ei sitä saa pitää
sisällään. (Istuu uunin viereen ja itkee).
JÄGER (äkkinäiseltä kiihkolla, fanaattisesti).
Ajatelkaa, että lähellä meitä asuu ihmisiä, jotka meidän työmme
ryöstämisellä elävät yltäkylläisyydessä ja kehtaavat sanoa, että
kankuri tulis hyvin toimeen, jos hän ei olsi niin laiska.
ANSORGE
Ne ei o' ihmisiä. Villipetoja ovat.
JÄGER
Mutta kylläpä saavatkin "Verituomiossa" kuulla ansionsa — ja ovat jo
saaneet.
ANSORGE
Niin — se viisu, niin! Dreisziger-viisu.
JÄGER
Niin — niin — tässä se on.
MUORI BAUMERT
Kuka on tehny sen?
JÄGER
Ei kukaan tiedä — Kuulkaas ny! (lukee huonosti, mutta kiihkoisilla
tunteilla. Soimaan jäävät epätoivo, tuska, viha, raivo, kostonhimo).
"Kas meillä ilkeä istuin on,
ja sillä on sorron kalpa,
se vääryydessä on voittamaton,
sen uhri on kansa halpa.
Ja henget valjuilta vangeiltaan
tuo kiskovi mahti musta!
Voi, muurit täällä ne kertovat vaan
kidutettujen kauhistusta."
BAUMERT (Laulun sanat ovat tehneet hänet syvästi liikutetuksi. Voi.
tuskin olla keskeyttämättä Jägeriä. Nyt ei hän enään voi hillitä
itseään, vaan sanoo vaimolleen itkien ja nauraen).
"Ja henget valjuilta vangeiltaan, tuo kiskovi mahti musta", — Tämän
kirjoittaja on sanonu puhtaan totuuden. — Eikö totta? Miten se oli
sitten? "Muurit täällä ne kertovat vaan" — miten se oli?
"voi, muurit täällä ne kertovat vaan" —
JÄGER
— "kidutettujen kauhistusta."
BAUMERT
Niin, niin, sinä tiedät, kuinka me saamme kitua päivästä päivään sekä
maatessa että valveilla.
JÄGER (Jatkaa lukemistaan. Ansorge istuu jännitettynä, työ polvellaan.
Muori Baumert ja Bertha pyyhkivät silmiään).
"Suurpyövelimme on kurja tuo,
pirun Dreisziger palkattuineen,
ei meille ne rauhan rahtua suo,
veis perkele moiset luineen!
Niin, verikoirat ja konnat, te —"
BAUMERT (polkee lattiaa, vavisten raivosta).
"Niin, verikoirat ja konnat, te!"
JÄGER (lukee).
"sen hulttiot helvetistä!
Haa, kaikki me teidät kiroomme,
me sairahat syvyyksistä!"
ANSORGE
Niin, niin, kirouksen juuri he ansaitsevat!
BAUMERT (puristaa nyrkkiään uhkaavasti).
"Te imette kurjan kodin ja lapset!
JÄGER (lukee).
"Ei auta rukous, kyynelkään,
Ei vaivoista meidän kuulla,
jos tyydy et sinä vähempään,
saat kuivalla kulkee suulla."
BAUMERT
Kuinka se oli? "Ei auta rukous, kyynelkään!" Jokainen sana on niin
totta kuin raamatussa. "Ei vaivoista meidän kuulla."
ANSORGE
Ei kuulla, ei! Se on kyllä nähty.
JÄGER (lukee).
"Sen osa kurjista kurjin on,
kell' ei ole leipää syödä,
on elo kulkurin kunnoton,
sen sielunsa täytyy myödä.
Sysimustat saatanat, ette te
voi mitata mieron merta.
Me hyvin tahtonne tunnemme,
Se on: imeä köyhän verta!"
BAUMERT (hyökkää ylös ihastuneena ja mielipuolena raivosta).
"Se on: imeä köyhän verta —!" Niin se on! — Juuri niin sé on. —
Tässä seison minä Robert Baumert, kankurimestari Kaschbachissa. Kuka
uskaltaa astua esiin ja sanoa — Minä olen ollu kunniallinen mies koko
elinaikani. Mitä hyötyä on mulla siitä ollu? Miltä minä ny' näytän?
Mitä ovat he tehneet minusta? — "Ja henget valjuilta vangeiltaan,
tuo kiskovi mahti musta!" (Nostaa käsivartensa). Tunnustelkaa näitä!
Onko jälellä muuta kuiri luut ja nahka? — "verikoirat ja konnat te!"
(Lyyhistyy tuolilleen itkemään kiukusta ja epätoivosta).
ANSORGE (heittää korin nurkkaan, nousee suoraksi vapisevana ja puhuu
raivostuneena).
Mutta tästä pitää tulla toinen peli, heti paikalla. Me emme enempää
kärsi. — Me emme kärsi enempää — tulkoon sitte mitä tahansa!
ESIRIPPU.
KOLMAS NÄYTÖS.
BÄCKER.
MORITZ JÄGER.
BAUMERT.
ANSORGE.
ROUVA WELZEL, ravintoloitsija.
ANNA WELZEL, hänen tytärensä.
MATKUSTAVA.
WIEGAND, puuseppä.
HORNIG, lumppuri.
METSÄNVARTIJA.
WITTICH, seppä.
KUTSCHE, poliisi.
Vanhoja ja nuoria kankureita.
Ravintola-huone Peterswaldaussa. Avara sali, jonka kattoparruja
kannattaa puupilari. Sen ympärille on pöytä laitettu. Perällä on ovi
varastohuoneeseen, jossa on tynnyreitä ja astioita. Vasemmalla tiski,
jonka takana hylly pulloja varten. Tiskin edessä pöytä, jolla on
kirjava pöytäliina. Kattolamppu. Pöytien ympärillä tuoleja. Oikealla
seinällä ovi, jolla on maalattuna "Viinitupa". Seinäkello. Vasemmalla
seinällä akkunat. Seinävierut pöytiä ja penkkejä täynnä. Huone on
siniseksi maalatta. Seinillä järjestyssääntöjä ja öljypainoksia. Niiden
joukossa Friedrich Wilhelm IV kuva.
Rouva Welzel, siististi puettu, 35-vuotias nainen, täyttää seideleitä
tiskin takana. Anna Welzel, 17-vuotias, punertavatukkainen, kaunis
tyttö, istuu pöydän ääressä tiskin luona ja virkkaa.
Wiegand istuu työpuvussa saman pöydän ääressä, olutseideli edessä.
Hän on sukkela puheissaan ja nopsa liikkeissään. Matkustava istuu
syöden pilari-pöydän ääressä. Hän on iloisen ja hyvänvoivan näköinen,
puettu viimeisen muodin mukaan. Hänen tavaransa, matkalaukkunsa,
sateenvarjonsa, päällystakkinsa ja matkavilttinsä ovat viereisellä
tuolilla. Esiripun noustessa kuuluu kaukainen hautausvirsi.
ROUVA WELZEL (vie olutlasin matkustavalle ja sanoo, ohi mennen
Wiegandille).
Tänään on piru, irti täällä Peterswaldaussa.
WIEGAND
Onhan tänään kankaitten vastaanotto Drelsztperillä.
ROUVA WELZEL
Tavallisesti ei kuitenkaan ole' kiihtymys ollut näin suun
WIEGAND
Siihen on syynä kai ne kaksi sataa kankuria, jotka tänään otetaan.
ROUVA WELZEL (yhä selittäen).
Kyllä kai. — Jos he tahtovat kaksisataa, niin tulee heitä kuusisataa.
Sitä väkeä ei puutu.
WIEGAND
Ei puutu, ei. Eikä heitä paljo kuolekaan, vaikka heillä on niin kurja
elämä. (Veisu kuuluu selvemmin). Parhaillaan sentään menee yksi —
nentwichiläinen.
ROUVA WELZEL
Hän olikin jo aivan kuoleman kuva viime aikoina.
WIEGAND
Ette usko miten pienen kirstun tein hänelle. Niin muodottoman pientä
laatikkoa en vielä eläissäni o' kokoon liimannu aikuiselle ihmiselle.
MATKUSTAVA