Hra Beta ei ole ollut tyytyväinen siihen oikaisuun, jonka teimme
kajotessamme niihin erehdyttäviin seikkoihin, joita hän on ladellut
arvostellessaan Kirjallisen Kuukauslehden maaliskuun vihkossa ollutta,
teatteriolojamme koskevaa kirjoitustamme. Hän on nähtävästi niin
mielissään siitä teatteriviisaudesta, jonka hän nyt tilaisuutta
varten on haalinut kokoon oikealta ja vasemmalta, että hän taukoamatta
matkii sitä eikä huomaa, että mitä väärää hän sattuu sanomaan, on
kerrassaan väärää, ja tosikin tavallisesti puoleksi väärää. Näiden
toistamisien suhteen voimme huoleti jättää kunkin ajattelevan lukijan
vertailtavaksi, kumpi esitys osottaa enemmän aineen tuntemusta ja
vilpittömyyttä, meidänkö vai hra Betan. Sitä vastoin on hra Beta
koettanut pöngittää lauseitansa muutamilla uusilla seikoilla ja
esimerkeillä, joilla sentään paha kyllä on kaksi aivan samanlaista
ominaisuutta kuin niiden edeltäjillä -- nimittäin että ne joko ovat
vääriä tai sitten todistavat meidän puolestamme, mutta itse hra Betaa
vastaan.
Olimme esim. osottaneet, että teatterirakennusyhtiö oli alentanut
vakinaisen teatterin vuokraa siihen verrattuna mitä Åhman-Poussette
maksoi, koska yhtiö oli saanut valtiolta huojennusta koron maksussa.
Hra Beta väittää, ettei tämä syy ole oikea, koska Åhman-Poussette
näytteli 80 iltana näytäntövuodessa, vakinainen teatteri taas 120:na.
Molemmat nämä tiedonannot ovat väärät. Hra Beta myöntää sen itse
seuraavassa numerossa ja mainitsee aivan oikein näytäntöiltojen
lukumäärän Åhmanin vierailuaikana 187:ksi. Keskimäärä vakinaisen
teatterin vuotuisista näytäntöilloista niinä 4 vuonna, jotka se on
ollut toimessa, on likipitäen yhtä suuri. Hra Beta kumoaa siis itsensä
täydellisesti, mutta hänen mieleensä ei juolahda peruuttaa niitä
syytöksiä, jotka hän on ensimmäisellä väärällä tiedonannollaan
tehnyt meitä vastaan. Lukija arvostelkoon moisen menettelytavan
kunniallisuuden. Muuten olisi hra Beta, jos hän olisi perustelujansa
lähemmin ajatellut, huomannut, että ellei koron huojennusta
olisi tapahtunut, olisi teatteritaloyhtiön ollut pakko korottaa
takausyhdistyksen vuokraa, sillä millä muulla keinolla olisi yhtiön
onnistunut maksaa korot? Tiedonantomme siitä, että korkojen huojennus
myöskin välillisesti on koitunut takausyhdistyksen hyväksi, on siis
täydelleen paikkansa pitävä.
Jutellessaan siitä, missä määrin orkesteri ensi sijassa edistää
teatteri- tai musiikkiharrastuksia, hra Beta esittää niin nasevan syyn
itseänsä vastaan, että me emme mitenkään olisi voinut keksiä parempaa.
Lauluseura oli jo tammikuussa pyytänyt teatteriorkesterin apua
esittääkseen Haydnin "Vuodenajat"; mutta -- sanottiin -- sitä voitiin
antaa vasta sitten kun "Vapauden veljien" harjoitukset olivat
lopetetut. Seurauksena oli, että "Vuodenaikojen" täytyi tyytyä kahteen
harjoitukseen, sen sijaan kuin niitä tuhlattiin kymmenkunta Offenbachin
tekeleeseen. Nyt hra Beta, ilmoittaa että orkesteri samaan aikaan kuin
sillä oli nämä kaksi harjoitusta sitä paitsi myöskin paraillaan
harjoitteli Steinin konserttia ja sinfoniakonserttia varten. Siis kolme
suurta konserttia, joiden täytyi viivytellä harjoituksiansa, jotta
"Vapauden veljet" valmistuisi. Ja hra Beta väittää vieläkin, ettei
orkesterin määrärahasta koidu ensi sijassa etua teatterille, vaan
musiikille.
Hra Beta sanoo meidän, kun me puhuimme vakinaisen teatterin ja
Suomalaisen seuran välillä tapahtuneista keskusteluista syksyllä
1870, koettaneen väärän sitaatin avulla luikerrella pakoon hänen
väitteitänsä, joissa hän esittää johtokunnan ystävällistä
avuliaisuutta. Että olisi ollut muodollisesti paremmin paikallaan olla
panematta lainausmerkkejä kahden puolen supistettua selosteluamme,
joka käsittelee Dagbladetin mielipiteitä tästä asiasta, myönnämme
halusta. Mutta pääasiassa, s.o. esittäessämme hra Betan sanojen
ajatussisällystä, emme usko ollenkaan erehtyneemme. Jos sentään olisi
niin tapahtunut, niin ei suinkaan meille ole siitä mitään etua, sillä
hra Beta on sitten taaskin loistavalla tavalla puhunut itseänsä
vastaan. Sillä jos se olisi hra Betan mielipide, että mainitun
johtokunnan jäsen yksityisenä henkilönä, eikä johtokunnan jäsenenä,
keskusteli kanssamme yhteistyön mahdollisuudesta suomalaisen ja
ruotsalaisen teatterin kesken, kuinka voi hra Beta sitten väittää, että
me olemme hyljänneet johtokunnan tarjouksen sillä ei kai keskustelu ole
mikään tarjous. Jos mainittu henkilö taas ehdotti yhteistyötä
virallisena edustajana, niin oli selostelumme oikea. Muuten tietää hra
Beta -- joka ei ollut läsnä tässä keskustelussa -- kertoa, että me
periaatteessa hylkäsimme johtokunnan ehdotuksen. Olemme kuitenkin
selittäneet hra Betalle, ett'emme tässä tilaisuudessa maininneet
sanaakaan periaatteista, vaan ainoastaan esitimme asian
järjestämis-vaikeuksia. Tavallinen tahti olisi vaatinut hra Betan
silloin oikaisemaan väärää esitystään; hra Beta on katsonut
mukavammaksi keinotella, luottaen lukijan huonoon muistiin, jossa me
kuitenkin toivomme hänen erehtyneen. Tämän yhteydessä tahdomme oikaista
hra Betan toisenkin harhaanvievän huomautuksen, joka on syntynyt sen
vuoksi, kun hra Beta ei ollenkaan tunne niitä keskusteluja, joista hän
puhuu, vaan perustaa kertomuksensa muutamiin satunnaisesti kuulemiinsa
pikkutietoihin, jotka hän on sitten väärin käsittänyt. Hän mainitsee
nimittäin, että kun joka näytäntöillan tulot teatterikauden kuluessa
lasketaan 850 markaksi, olisi johtokunta kärsinyt tappiota, jos se
olisi luovuttanut teatterin Suomalaiselle seuralle vaatimatta mainittua
summaa. Kovaksi onneksi ei ole koskaan ollut kysymystäkään varsinaisen
näytäntöillan saamisesta, vaan johtokunta on nimenomaan kaikissa
keskusteluissa vain ollut taipuvainen myöntämään maanantain -- siis
ei-näytäntöillan. Se päiväkustannusten lisäksi tuleva maksu, jota se
vaatii, on siis puhdasta lisätuloa.
Hra Beta suvaitsee, kun hän on kovin hämmästynyt tekemistämme
muistutuksista, esittää meidän taiteelliset aatteemme kerrassaan
haaveellisiksi, niin että ne kenties voivat olla teoreettisesti oikeat,
mutta että niillä ei ole minkäänlaista pohjaa todellisuudessa.
Kuitenkin on Åhman-Poussetten vierailukausi 1866-67 loistavana,
käytännöllisenä esimerkkinä siitä, kuinka teatterinjohdon ei lainkaan
tarvitse kallistua huonoon suuntaan voidakseen tehota yleisöön ja olla
aineellisesti kannattava. Hra Beta näkeekin paljon vaivaa kumotakseen
tämän esimerkin, mutta hänen perustelujansa haittaa tässäkin taas hänen
kaksi perisyntiänsä -- väärät tiedot ja väitteiden ristiriitaisuus. Hra
Beta on sitä mieltä, että Åhman-Poussette tuli Ruotsista mukanaan
valmis ohjelmisto. Kuinka tämän asian laita oikein on, sen osottakoon
seuraava pieni tilasto -- koskettelemme vain jälkimmäistä vuotta
1866-67, koska hra Åhman 1864-65 näytteli Arkadiateatterissa ja
vertailu nykyiseen vakinaiseen teatteriin voisi silloin kenties ontua.
Åhman-Poussetten seurue harjoitti ja näytteli 1866-67 seuraavat
huomattavien tekijäin kappaleet: Shakespearen (3), Musset'n (2),
Legouvén (1), Schillerin (1), Mosenthalin (1), Björnstjerne-Björnsonin
(1), Börjessonin (1) -- sekä lisäksi kotimaisten kirjailijain:
Topeliuksen (1), Mannerheimin (1), Berndtsonin (1). Vakinainen teatteri
on tänä näytäntövuonna (jos jätämme molemmat oopperat joukosta pois)
esittänyt huomattavilta kirjailijoilta seuraavat uutuudet:
Shakespearelta 1, Sardoulta 1 -- ja siinä kaikki. Mitään kotimaista
uutuutta ei ole näkynyt. Samoin on sen "viileyden" laita, jonka hra
Beta silloin väitti vallinneen katsomossa. Me kutsumme todistajiksi ne,
jotka näkivät yleisön mielenkiinnon, kun ensi kertaa näyttämöllä
tutustuttiin Pohjoismaiden etevimpään näytelmäkirjailijaan
Björnstjerne-Björnsoniin, kun ensi kerran vapistiin Shakespearen
"Hamletia" nähdessä, kun ensi kerran vuodatettiin kyyneleitä "Akselille
ja Valpurille", kun kappaleessa "Tiden Teaterdirektör" tervehdittiin
ensimmäistä poliittisen huvinäytelmän itua Suomessa, kun teatteriyleisö
muutamien kuukausien mentyä kutsuttiin taputtamaan kotimaisen
tapakomedian ensimmäistä esiintymistä, kun meillä tuntematon A. de
Musset ensi kerran lentotähden lailla kiinnitti yleisön katseen -- sekä
vihdoin lopuksi, tai oikeammin aluksi, kun uusi teatteri ensikertaa
kaikui riemutervehdyksistä "Regina von Emmeritzille". Kuinka
vähän semmoisia taiteen voittoja on nykyisellä näytäntövuodella
osotettavissa. Hra Beta voi tosin riemuiten mainita, että sali pauhasi
tyytyväisyydestä, kun se kappaleessa "Richelieus första vapenbragd" sai
nuoren näyttelijättären huulilta kuulla kaksimielisyyden, joka oli niin
kyynillinen, että se muuttui yksimielisyydeksi, tai kun se kappaleessa
"Fregattkaptenen" sai nähdä realistisen kuvan meritaudista. Niin
myrskyisää suosiota, niin ihastuksesta säteileviä kasvoja emme
tosiaankaan muista nähneemme Åhman-Poussetten hallituskaudella, mutta
emme lainkaan kadehdi johtokunnan laakereita, jotka se on hankkinut
itselleen moisen suosion avulla.
Pyrkiessään leimaamaan meidän moitteemme ohjelmiston ala-arvoisuudesta
niin epäkäytännölliseksi kuin suinkin, hra Beta selittää, että me muka
olemme vaatineet esitettäväksi vain tragedioja, vain suuria kappaleita.
Tämä selitys on harhaanvievä, me olemme etusijassa vaatineet hyviä
kappaleita. Niin, voimmepa päinvastoin sanoa, että johtokunta on
ottanut ohjelmistoonsa hyviä komedioja vielä niukemmalta kuin
tragedioja. Sillä sen sijaan kuin tragedian kuningas, Shakespeare,
tavataan tämänvuotisessa ohjelmistossa, puuttuu siitä Molière; sen
sijaan kuin uudenaikaisista ranskalaisista tragedioista on otettu yksi,
ainakin sivistyshistoriallisesti mieltäkiinnittävä murhenäytelmä
"Fosterlandet", ei Ranskan uudenaikainen, äärettömän paljon vilkkaampi
komedia ole lainkaan edustettuna; sen sijaan kuin saksalaisista
tragedioista on otettu niin runollinen kappale kuin "Sapho", on
saksalaisista komedioista valittu niin ala-arvoinen kuin "Nya
Drottningen". Mutta tässä suhteessa me saarnaamme kuuroille korville,
kun asia koskee hra Betaa. Hänestä näyttää olevan selvää, että jokainen
taiteellinen kappale on "pitkäpiimäinen" eikä mene yleisöön. Onneksi on
yleisön maku ylipäänsä kuitenkin kehittyneempi kuin hra Betan.
Toinen seikka, joka ehdottomasti herättää kummastusta jokaisessa
teatterinkävijässä lukijassa, on se, että hra Betan mielestä on suuri
ohjelmisto mahdoton, koska sen etevimmät tukipylväät, hra ja rouva Raa
eivät enää jaksa sitä ylläpitää, edellinen sairauden, jälkimäinen
kykenemättömyyden vuoksi. Mitä hra Raa'hon tulee, niin on kyllä totta,
että hänen sairautensa on tänä vuonna vaatinut varovaisuutta, mutta
johtokunta onkin tehnyt kaiken voitavansa väsyttääkseen tämän nerokkaan
taiteilijan sopimattomilla osilla. Näyttää melkein siltä kuin olisi
tahallaan tahdottu turmella tämän näyttelijän menestys, semmoisella
huolellisuudella on hänelle valikoitu osia, joissa hän ei parhaalla
tahdollaankaan ole voinut onnistua, niin täydellisesti ne sotivat hänen
näyttelijäluonnettaan vastaan, niin esim. näytelmissä "Volontären", "En
fattig ädling", "Rosenmüller et Finke" ynnä muissa. Mitä rouva Raa'hon
tulee, lienee hra Beta jokseenkin yksin väittäessään, että hän on
"mennyt taaksepäin". Päinvastoin ovat ne arvostelijat, jotka meillä
todella ansaitsevat sen nimen, esim. Hufvudstadsbladetin E.N. ja
Finlands Allmänna Tidningin F. Berndtson aivan oikein panneet merkille
melkoisen edistysaskeleen tämän näyttelijättären taiteilijakehityksessä
hänen viimeisen ulkomaamatkansa jälkeen.
Kuitenkin -- mitäpä hra Beta välittää taiteentuntijain lausunnoista,
voipihan hän vedota Dagbladetin teatteriselostajan auktoriteettiin,
joka siitä päivästä lähtien, kun rouva Raa ensi kerran esiintyi
suomeksi, on hyökännyt tämän taiteilijattaren kimppuun esteettisellä
suuttumuksella, joka herättäisi vastenmielisyyttä, ellei se samoinkuin
kaikki mitä Dagbladetin teatteriselostaja kirjoittaa, näyttäisi niin
herttaisen koomilliselta. Käsitämme kuitenkin Dagbladetin vihan sangen
luonnolliseksi. Jo se, että rouva Raa on nerokas taiteilija, on
Dagbladetin silmissä synti, joka vaivoin voidaan hänelle anteeksi
antaa. Kun lisäksi vielä tulee, että hän on osottanut mieltymystä
muihinkin aatteellisiin harrastuksiin, niin onhan selvää, että hän
Dagbladetin silmissä on vaarallinen henkilö, joka kaikin mokomin on
saatava pois.
Yrittäessään ajaa syrjään korkeamman draaman ja sen kannattajat
kerrassaan sopimattomina meidän näyttämöllemme, hra Beta itse ilmaisee,
missä tarkoituksessa hänen mielestään ohjelmisto olisi laadittava,
jotta se näyttäisi "millä taholla seurueen voimat oikeastaan ovat". Hän
mainitsee kappaleet "Bröllopet på Ulfåsa", "Evas Systrar", "Fröken
Elisabeth", "Det skadar inte", "Vermlänningarne" ja "Nya garnison".
Emme todellakaan ole päässeet tästä luettelosta selville, mitä alaa hra
Beta suosittelee näyttelijäkunnallemme sopivaksi, sillä "Bröllopet på
Ulfåsa" on romanttinen näytelmä, "Fröken Elisabeth" keskustelukappale,
"Det skadar inte" farssi ja "Vermlänningarne" laulunäytelmä. Ainoana
yhteisenä ominaisuutena mainituissa kappaleissa -- yhtä lukuunottamatta
-- on se, että ne ovat ruotsinmaalaisia. Tosiaan vaarinotettava
huomautus niille, jotka väittävät, ettei taide kaipaa kansallista
pohjaa. Näyttelijämme ovat elävästi esittäneet nämä luonteet, sillä ne
ovat ruotsalaisia, he ovat lämpimästi ymmärtäneet johtavan pohjasävyn,
sillä se on ruotsalainen. Niin halukkaasti kuin tunnustammekin sen
voiman, minkä näyttelijät saavat näistä heille kansallisista
kappaleista, on ruotsalaisella näytelmäkirjallisuudella meille
kuitenkin toisarvoinen taiteellinen merkitys, sillä se ei ole niin
runsas eikä niin etevä kuin suurten sivistyskansojen. Totta on, hra
Beta on maininnut myös yhden ei-ruotsalaisen kappaleen. Koko suuresta
kontinentaalisesta ohjelmistosta, Shakespearen, Schillerin, Molièren,
Holbergin isänmaista, ei hra Beta tiedä muuta kuin yhden kappaleen,
joka "näyttää, millä taholla seurueen voimat oikeastaan ovat", ja tämä
ainoa kappale on -- "Sju flickor i uniform". Katkerampaa satiiria
teatterioloistamme kuin se, minkä hra Beta on tässä esittänyt, emme
osaa mielessämme kuvitella.
Kuitenkin -- kyllin näistä yksityisseikoista, joita hra Beta on
pakottanut meidän käsittelemään vasten tahtoamme ja niillä kenties myös
väsyttämään lukijaa. Ei ole meidän vikamme, että vastakirjoituksessamme
on ollut pakko vain oikaista yksityisiä vääristelyjä ja harhaanjohtavia
detaljitietoja hra Betan kirjoituksesta. Pääasiasta hän ei ole mitään
sanonut siitä yksinkertaisesta syystä, ettei hänellä ole mitään
sanottavaa. Sillä turhaan olemme parhaalla tahdollammekaan yrittäneet
ottaa selkoa siitä, mikä sija hra Betan mielestä teatterillamme on
kansallisessa ja taiteellisessa katsannossa. Hänen ainoana
puolustuksenansa on ollut se, että hän on yksityiskohdittain koettanut
todistaa, että teatteri olisi voinut olla vielä huonompi. Muuten on
hänen vastauksensa ollut valitusta meidän isänmaallisesta ja
taiteellisesta kiihkoilustamme. Onneksi voimme lohduttaa itseämme
sillä, että me mieluummin jonkunlaisella tekosyylläkin kuulemme
syytettävän meitä taidekiihkoilusta kuin -- taidetomppelikkuudesta.
Viiteselitykset:
[1] Tästä mieltäkiinnittävästä draamallisesta runoelmasta vrt.
Vorlesungen über die Geschichte des deutschen Theaters von R.E. Prutz
(johon on otettu yksityisiä kohtauksia) s. 51-54 ja 64-71. Grundriss
der deutschen Nationallitteratur von A. Koberstein § 161. Vorlesungen
über die Geschichte der deutschen Nationallitteratur von Wachler, s.
145. Die dramatische Poesie der Deutschen von J. Kehrein I. s. 70.
[2] Vrt. Vorl. üb. die Gesch. des deut. Theat. von Prutz s. 55. Die
dram. Poes. der Deut. von Kehrein s. 79.
[3] Vrt. Vorl. üb. die Gesch. des deut. Theat. von Prutz s. 77-86.
Deutsches Theater. Herausgegeben von L. Tieck. Esipuhe s. IX-XVII. Die
dram. Poes. der Deut. von I. Kehrein. I. s. 83-108. Geschichte der
poetischen Nationallitteratur der Deutschen von Gervinus. II. s. 460.
[4] Vrt. Vorles. von Prutz s. 91 ja 107. Deuts. Thteat. von Tieck, s.
XVII-XXIII. Die dram. Poes. der Deut. von Kehrein s. 139-149. Gesch.
der poet. Nationall. der Deuts. von Gervinus. III. s. 105-110.
[5] Harvat nykyisen kirjallisuushistorian ilmiöistä ovat olleet niin
häilyvien ja ristiriitaisten tiedonantojen alaisia kuin saksalaiset
Haupt- und Staatsactionit. Viime vuosisadan kirjallisuushistorioitsijat
(esim. Löwen, Flögel, Eichhorn y.m.) arvelevat, että ne olivat "kehnoja
käännöksiä espanjan kielestä", uudemmat kriitikot (Prutz, Schlager,
Devrient, Koberstein y.m.) ovat kuitenkin osottaneet, että ne olivat
viimeinen, alhaisin muoto, johon englantilais-saksalainen draama oli
vähitellen vaipunut. He nojautuvat silloin erääseen H. Lindnerin
Dessausta 1845 löytämään ja julkaisemaan "Haupt- und Staatsaction'iin"
"Karl XII vor Friedrichsball", joka on varustettu asiallisella ja
valaisevalla esipuheella. Näitä kappaleita ei näet esitetty aivan
valmistamatta; tärkeimmät kohtaukset kirjoitettiin tai ainakin
hahmoteltiin niiden rakenteen pääpiirteet. Karl Weiss on 1854
julkaissut 16 semmoisen Haupt- und Staatsactionin näytelmärungon, jotka
ovat löydetyt Wienin kirjastoista. Eräs tragedia on löydetty
täydellisenä "Die glorreiche Marter Johannes von Nepomuck". Tässä,
muuten ei niinkään runottomassa tuotteessa tuntuu vahvasti Calderonin
tapaista maneeria niin hyvin kielessä kuin juonessa, ja se seikka
näyttää todistavan, että katolisessa etelä-Saksassa olivat
espanjalaiset vaikutukset olleet vallalla. Vrt. Prutz Vorl. üb. die
Gesch. des deut. Theat. s. 193-212. Die Wiener Haupt- und
Staatsactionen. Ein Beitrag zur Geschichte des deutschen Theaters von
Karl Weiss. Geschichte des Geistigen Lebens in Deutschland 1681-1781
von J. Schmidt, s. 53-57.
[6] Edvard Devrient on kirjassaan "Geschichte der deutschen
Schauspielkunst" I. s. 253 tehnyt selkoa eräästä mukaelmasta, jonka
muuan Cormart toimitti Corneillen tragediasta "Polyeucte", ja joka
kuvaa saksalaisten näytelmäkirjailijain menettelytavan barbaarista
epäoleellisuutta.
[7] Lessing löysi hänen Masaniellostaan "Shakespeareläisen neron
kipinöitä". Ne kohtaukset, jotka Prutz esittää siitä luennoissaan
(Vorlesungen j.n.e.), eivät osota mitään sellaista.
[8] Tähän esitykseen vrt. Geschichte des geistigen Lebens in
Deutschland von J. Schmidt 1681-1781. I. II. Gesehichte der Deutschen
Litteratur im achtzehnten Jahrhundert von Hettner. I.
[9] Nerokas, mutta villiytynyt Lenz sanoo teoksessaan "Anmerkungen
übers Theater", että tragediassa on tärkeätä ainoastaan se, että
katsoja jälestäpäin huudahtaisi sen henkilöistä "das ist ein Kerl! das
sind Kerle!" (Siinä vasta mies! ne vasta miehiä!) Vrt. Lenzint
Gesammelte Schriften. II. s. 226.
[10] Vrt. näitä draamoja koskevia lyhyitä viittauksia, joita tavataan
Gervinuksen, Hillebrandin, Kobersteinin y.m. Saksan kirjallisuuden
historioissa.
[11] Tästä draamasta on Tieck julkaissut analyysin teoksessaan
"Dramaturgische Blätter I" ja A. Stahr kirjassaan "Oldenburgischer
Theaterschau I".
[12] Vrt. Goethe und seine Werke von K. Rosenkranz, s. 164-173.
Oldenburgischer Theaterschau von A. Stahr, s. 151-160. Geschichte des
geist. Lebens in Deutschland von Julian Schmidt. II. s. 557-565.
[13] Vrt. Schillers sämmtliche Werke. Bd XII. Über Goethes Egmont, s.
351. Old. Theaterschau von Stahr. I. s. 129. Det historiska skådespelet
af T. Hagberg, s. 120. Gesch. der poet. Nationallit. der Deutschen von
Gervinus. V. s. 103.
[14] Vrt. Geschichte der deutschen Litteratur seit Lessings Tod von
J. Schmidt, I. s. 284. Goethe und seine Werke von Rosenkranz.
[15] Schiller und seine Zeitgenossen von J. Schmidt, s. 58.
[16] Vrt. Hebbelin tragedian "Maria Magdalena" esipuhetta.
[17] Vrt. Schiller u. seine Zeitgenossen von J. Schmidt, s. 32-38. F.
Schiller als Mensch, Geschichtsschreiber, Denker und Dichter von Karl
Grün s. 636, 647. Schillers Dichtungen nach ihren historischen
Beziehungen und nach ihren inneren Zusammenhange von Hinrichs,
s. 113-152.
[18] Vrt. Schillerin omaa kirjoitusta "Briefe über Don Carlos".
[19] Vrt. Schiller und seine Zeitgen. von J. Schmidt, s. 379-427.
Schiller von K. Grün, s. 682-704.
[20] Vrt. Geschichte der deutschen Litteratur seit Lessings Tod von
J. Schmidt, s. 224. Friedr. Schiller von K. Grün, s, 704-716.
[21] Vrt. Schiller und seine Zeitgen. von J. Schmidt, s. 435-441,
Gesch. der deut. Litterat, von J. Schmidt, II, s. 251-254. Friedr.
Schiller von K. Grün, s. 716-736. Oldenb. Theaterschau von Stahr, s.
101-120. Schillers Dichtungen von Hinrichs, s. 180-237.
[22] Schiller und seine Zeitgen. von J. Schmidt, s. 453-458. Geschichte
der deutschen Litter. seit Lessings Tod von J. Schmidt, s. 379-381.
Friedr. Schiller von K. Grün, s. 754-772. Schillers Dichtungen von
Hinrichs, s. 278-314. Die romantische Schule in ihrem Zusammenhange mit
Goethe und Schiller von Hettner, s. 122-131.
[23] Vrt. tähän esitykseen Geschichte der deutschen Literatur seit
Lessings Tod von Julian Schmidt, II. Die romantische Schule in ihrem
inneren Zusammenhange mit Goethe und Schiller von Herman Hettner.
[24] Vrt. Gesch. der deut. Litter. seit Lessings Tod von J. Schmidt,
s. 301, 446, 518. III 14. Neure Geschichte der poetischen
Nationalliteratur von Gervinus, II s. 595, 668. Die deutsche
Nationallitteratur in der ersten Hälfte des 19:n Jahrhunderts von
E. Gottschall, I s. 164 ja seur.
[25] Gesch. der deut. Literatur von J. Schmidt II s. 564. Die deutsche
Nationallit. in der ersten Hälfte der 19:n Jahrhunderts von Gottschall,
I s. 317.
[26] Vrt. Gesch. der deutsch. Litter. seit Lessings Tod von J. Schmidt,
III s. 27. Die deutsche Nationallit. in der ersten Hälfte des 19:n
Jahrh. von Gottschall, I s. 296.
[27] Vrt. Kleistin "Sämmtliche Schriften'in" esipuhetta, jonka Tieck ja
J. Schmidt ovat kirjoittaneet. Gesch. der deut. Liter, seit Lessings
Tod von J. Schmidt, II s. 325, 569, 597. Die deut. Nationallit. in der
ersten Hälfte des 19:n Jahrh. von R. Gottschall, II s. 320.
[28] Niin oli tosin laita vielä 19:nnen vuosisadan keskivaiheilla mutta
sen loppupuolella on Kleist tullut sitä suuremman huomion ja
tunnustuksen esineeksi. (Kääntäjän muist.)
[29] "Minussa herätti Kleist, vaikka puhtain tarkoitukseni oli vilpitön
osanotto, vain kauhua ja inhoa, niinkuin luonnon puolesta kauniiksi
aiottu ruumis, jota kalvaa parantumaton tauti."
[30] Die deutsche Nationalliteratur in der ersten Hälfte des 19:n
Jahrhunderts von R. Gottschall, I s. 302.
[31] Vrt. Die Dramatiker der Jetz-zeit von L. Wienbarg, I. Ludwig Mand,
sein Leben und seine Dichtungen von F. Nötter, s. 432.
[32] Vrt. Die deutsche Nationallit. in der ersten Hälfte des 19:n
Jahrh. von R. Gottschall, I s. 184.
[33] Teoksessaan "Dramaturgische Blätter".
[34] Vrt. Die deutsche Nationallit. in der ersten Hälfte des 19:n
Jahrh. von R. Gottschall, II s. 398.
[35] Vrt. Die deutsche Nationallit. in der ersten Hälfte des 19:n
Jahrh. von R. Gottschall, II s. 414.
[36] Niin on Immermann kritiseerannut, korjannut, karrikeerannut esim.
Gryphiuksen "Oardeniota ja Celindeä" samannimisessä tragediassaan,
Goethen "Tassoa" "Petrarcassaan", Goethen "Faustia" "Merlinissään",
Goethen "Wilhelm Meisteria" romaanissaan "Die Epigonen", Schillerin
"Don Carlosta" "Alexissaan", Schillerin "Wilhelm Telliä" näytelmässään
"Trauerspiel im Tyrol" j.n.e.
[37] Vrt. Willkomin kirjoittamaa luonteenkuvausta Grabbesta teoksessa
"Jahrbücher für Drama, Dramaturgie und Theater" I. Grabbes Leben von
Ed. Duller. Die deutsche Nationalliter. von GottschaH II s. 334.
[38] Vrt. Gesch. der deutschen Litt. von Schmidt, III s 252. Die
deutsche Nationallit. in der ersten Hälfte des 19:n Jahrh. von
Gottschall, II s. 367.
[39] Vrt. Das deutsche Drama der Gegenwart von A. Henneberger, s. 24.
[40] Vrt. Das deutsche Drama der Gegenwart von Henneberger, s. 36. Die
deutsche Nationallit. von Gottschall, II s. 454. Die Geschichte der
deutschen Nationallit. von J. Schmidt, III s. 348.
[41] Das deutsche Drama der Gegenwart von Henneberger, s. 53. Die
deutsche Nationallit. von Gottschall, II. s. 461.
[42] Das deutsche Drama der Gegenwart von Henneberger s. 12. Die
deutsche Nationallit. von R. Gottsohall, II s. 470.
[43] Das deutsche Drama der Gegenwart von Henneberger, s. 21.
Oldenburgischer Teatersohau von A. Stahr, I s. 214, 238, 258.
II s. 94, 125.
[44] Paitsi näitä novelleja on myös "Arbetets ära" ("Työn kunnia")
käännetty suomeksi. Myöhemmin myös kertomus "Araminta May".
[45] V. Löfgrenin suomentamina.
[46] Jos tahtoo verrata, mimmoinen taiteellisten tarkoitusten ohjaama
teatterinjohto on käsityöntapaiseen verrattuna, asetettakoon rinnakkain
Åhmanin teatteriseuran repertoari täällä vuonna 1866-67 ja nykyinen.
Totta on, että pari kuukautta tästä näytäntövuodesta vielä on
kulumatta; mutta me epäilemme, tulevatko ne repertoaria suuresti
rikastuttamaan. Åhmanilla näemme seuraavat klassilliset
näytelmäntekijät edustettuina: Shakespeare 4, Schiller 3, Molière 2,
Beaumarchais 2, Holberg 1, Oehlenschläger 1, mutta tämän vuoden
repertoarissa ainoastaan yhden, Shakespearen, 2:lla näytelmällä.
Hyvistä ulkomaan kirjailijoista oli Åhmanin repertoarissa:
Björnstjerne-Björnson (2), Musset (2), Legouvé (2), Banville (1),
Sardou (2), Augier (1), Mosenthal (1), Brachvogel (1), Börjesson (2);
kuinka kuivalta näyttää sen rinnalla tämän vuoden repertoari, jossa
tavataan: Sardou (1), Björnstjerne-Björnson (1), Grillparzer (1),
Börjesson (1). Ei kenenkään myös sopine sanoa, että hra Åhmanin
näyttelijäseura oli köyhempi hyvistä taiteilijoista, ja
yhteisnäytteleminen nyt ja silloin tuskin sietänee vertailemista.