Nikolai I:sen ajoilta.
KUIGU ANTS, moision seppä.
VIIU, hänen vaimonsa.
VANA-KAI, hänen äitinsä.
[Riihitupa, katossa kuivausparret, maalattia, oikealla suuri takka,
koukussa riippuvan padan alla palaa tuli, takan edessä kolmijalkainen,
rautapäinen päreteline, nurkassa suuri vuode, ikkunan alla kangaspuut
ja rukki. Ilta. VIIU, pystyrintainen, heleäsilmäinen nuori nainen,
tulee ulkoa, ämpäri kädessä, hameet korkealle käärittyinä]
VANA-KAI (tihrusilmä, kumara eukko kurkoittautuu uunilta). Taisi ovi
käydä, — tänne asti vetäisi kylmän viiman, — Viiukohan se...? Viiu hoi!
VIIU. Mitä nyt?
VANA-KAI. Navetastako sinä?
VIIU. Vein lehmille apetta, — tuossa on vielä ämpäri, jos et usko.
VANA-KAI. Uskonhan minä, — uskon toki... Taitaa olla oikein herran ilma
tänään?
VIIU. Pyryttää pihan tukkoon, — kahlasin lumessa polviin saakka.
VANA-KAI. Tuiskuttaa se suurelle tiellekin... (varovasti) Et sinä
suinkaan tienhaarassa asti käynyt?
VIIU (kumarruksissa korvoa huuhtoen). Mitäpä minä siellä?
VANA-KAI. Niin, sepä se, mitä sinä siellä! (alkaa laskeutua alas uunin
pankolta).
VIIU. Siunatkoon, muori, — minnekkä nyt?
VANA-KAI. Päästä minut irti, — minä menen katsomaan.
VIIU. Älä herran tähden, — tuiskahdat silmillesi lumeen.
VANA-KAI. Päästä minut, — minulla on sellainen hätä koko ruumiissani
Antsin tähden.
VIIU (äkillisesti) Turhaa se on, ei siellä vielä ketään näy.
VANA-KAI. Mistä sinä sen tiedät?
VIIU. Kun kävin katsomassa.
VANA-KAI. Olisit ennen sanonut, — maksoiko se totuus nyt sulle puolta
kopeekkaa... Taitaa sinunkin sydämesi sentään pamppailla miehesi tähden.
VIIU. Muori, kuulehan, — mitä sinä luulet, — miksi se Ants niin viipyy?
VANA-KAI. Herra sen tiennee,... liekkö hyväksi vai pahaksi, — ehkä
päästävät vielä syynissä vapaaksi, eivät viekkään sotaväkeen.
VIIU (pitkään) Luuletko, muori?
VANA-KAI. Tiedänkö minä, — mutta onhan sillä paronin kirje mukana. Ei
sitä ilman paroonin tahtoa oteta.
VIIU. (nopeasti nousten) Niin, — onhan sillä paroonin kirje. — Etkö
tule syömään, muori?
VANA-KAI. En tiedä, — saanko nieltyä tänä iltana.
VIIU. Minäpä panen silakat valmiiksi, — kaadan kuppiin piimää.
VANA-KAI. Ei minulla ole sitä rauhaa, että saattaisin syödä. Kuulitko
jotain?
VIIU. (säikähtyen). Enhän minä kuunnellutkaan.
VANA-KAI. Istuithan taas siinä korva ikkunan tasalla.
VIIU. Muori, kuule, jos se Ants nyt viedään sotamieheksi, — pitääkö ne
sen tosiaan kaksikymmentäviisi vuotta?
VANA-KAI. Ei se keisari vähemmällä hellitä.