(Paussi.)
_Nuori mies_: Ja viides! (Tähtää ja viskaa.) Ja kuudes!
_Nuori leski_: Mitä! Mitä te teette?
_Nuori mies_: Mi-minäkö... en mitään.
_Nuori leski_: Heittelettehän omenoitani! Oletteko...
_Nuori mies_: Heittelenkö... taisinpa ajatuksissani... Niin, olen
hullaantunut, en tosiaankaan tiedä, mitä teen. Tämä oli hirveä erehdys!
_Nuori leski_: Niin oli, epäilemättä. Varsinkin mitä vilpittömyyteenne
tulee. Kuka onkaan vakuuttanut puhuvansa totta? Eivätköhän omenani
vain olekin happamia?
_Nuori mies_: E-e-eihän...
_Nuori leski_: Mutta nepä todella ovat happamia! Hirvittävän happamia! —
Hyvästi!
_Nuori mies_: Mutta...
_Nuori leski_: Hyvästi. Ijäksi.
_Nuori mies_ (lähtee muille — ei omena- — markkinoille).
Nujerrettu asiantuntija.
Hän olisi viipymättä osannut selittää vaikkapa puuttuvan välimuodon.
Nimittäin sen ihmisen ja apinan välimuodon, joka tiedemiehille on
tuottanut niin suunnatonta päänvaivaa heidän selitellessään ihmissuvun
kehitystä apinasta meiksi. Hänelle se olisi ollut leikintekoa. Hän
oli kaikkitietävä eikä ikinä ollut väärässä. Hän oli viisaampi kuin
almanakka ja tietosanakirja yhteensä. Hän oli paaviakin erehtymättömämpi.
Erityisesti ja nimenomaan hän esiintyi asiantuntijana urheilun
alalla. Itse hän ei urheillut, mutta saattoi jaaritella tuntikausia
Myyrän heittotekniikasta, Hanneksen koivista, olkavarsiväännöistä,
jääpallopelin ja vesipallopelin sääntöjen kiistakysymyksistä,
kutterien luokittelusta, mäyräkoirien ajokoiraominaisuuksista
ja ajokoirien mäyräkoiraominaisuuksista, pistelaskutavoista,
mäenlaskutavattomuuksista — lyhyesti sanoen kaikesta, mikä hituisenkin
urheilulle hajahtaa, kukkotappelut, Müllerin järjestelmä lapsille ja
etelänaparetket mukaan luettuina.
Olisihan tuota jaksanut kuunnella, jos siitä edes olisi viisastunut,
mutta siitä päinvastoin tylsistyi, sillä minäkin, joka en urheilusta
ymmärrä hölynpölyä, käsitin, että hän laverteli silkkaa pötyä. Jos
joskus huomasin hänen ilmeisesti olevan väärässä ja huomautin hänelle
siitä, hukutti hän vastaväitteeni vastustamattomaan ammattisanojen
tulvaan, ivasi murhaavan myrkyllisestä tietämättömyyttäni, pisteli
minua kymmenillä sukkeluuksilla typeristä maallikoista, nujersi
minut sekunneilla, senttimetreillä ja ulkomaisten kuuluisuuksien
nimillä, vyörytti päälleni kokonaisia puhevuoria, joten nitistettynä
siipirikkona sain vetääntyä sanasodasta.
Hänen tuhoisa lörpöttelynsä alkoi ajanpitkään käydä hermojeni
terveydelle vaaralliseksi, mutta mahdotonta oli päästä hänestä erille.
Lukitsin oven, enkä päästänyt häntä sisään. Hän hankki itselleen väärän
avaimen ja tuli vain. Olisin heittänyt hänet ulos, mutta, surkeata
kyllä, hän oli minua paljon vahvempi.
Kerran ostin 1/4 kg mitä ilettävämmäntuoksuista piipputupakkaa ja koetin
savustaa hänet ulos huoneestani. Puolen tunnin kuluttua lienee, paitsi
minua, koko 5-kerroksisen talon asujamisto alkanut tuntea pahoinvoinnin
oireita. Kolmen neljännestunnin kuluttua hän veti piipun taskustaan
ja yhtyi polttamiseen. Minuuttia myöhemmin minut oli savustettu ulos
huoneestani.
Toivottomana aloin jo kuljeskella lähiseuduilla katselemassa
paikkaa, mihin olisi sopiva kaivautua maahan; kyselin rautakaupoista
piikkilankojen hintaa; urkin apteekkilaisilta myrkyllisten kaasujen
kokoonpanoa ja aprikoin, miten ovelimmin saisin kähvelletyksi
joitakuita kiloja dynamiittia.
Edellämainittu savustamisyritys kuitenkin johti mieleeni pelastavan
tuuman. Hän oli voittanut minut omalla pahanhajuisella tupakallani,
enkö minä saattaisi voittaa häntä hänen omalla hölynpölyn
lavertelullaan?
Olisi kuitenkin ollut uhkarohkeata lähteä
valmistautumatta taisteluun. Alkoi viikon kestävä uuttera treenaus.
Ruokajärjestyksellä on kaikessa harjoittelussa tärkeä sija.
Pääasiallisimpana ruokalajinani olivat sitkeät pihvit, joita nautin
kehittääkseni ja voimistaakseni leukalihaksiani. Ruoka-aikojen
lomissa käytin samaan tarkoitukseen purukumia. Käytännössä
harjoittelin liukaskielisyyttä m.m. kuljeskellen juutalaiskaupasta
toiseen vaatteita tinkien. Tietopuolisesti varustauduin
lukemalla Urheilulehden vanhoja vuosikertoja, Tietosanakirjaa,
Egyptiläis-kaldealais-mesopotamialaisen unikirjan, Kodin keittokirjan,
Cleo de Meroden uhrin, Englantiiais-suomalaisen taskusanakirjan,
Tuukkalan tappelun, Pientenlasten hoidon, Eläinsuojelusyhdistyksen
vuosikertomuksen, Filosofian alkeet ja Apulannoituksen hyödyn.
Arvelin olevani kypsynyt.
— Makkonen on kuollut, lausuin surumielisesti hänelle tervehdykseksi.
— Mikä Makkonen?
Makkonen oli minun keksimäni olematon henkilö, mutta sitä en tietysti
hänelle sanonut, vaan huudahdin ihmettelystä väräjävin äänin.
— Mikä Makkonen! Sinä olet tajuavinasi jotakin urheilusta, etkä
tiedä mitään Makkosesta! Kuka livisti Suomen ennätyksen 1,500
metrillä heinäkuun 3 p:nä 1901, vaikka tulosta sattuneesta syystä
ei virallisesti hyväksytty? Kuka? Kuka sai 1 palkinnon kaikilla
matkoilla sadan metrin juoksusta hamaan 10,000 metrin juoksuun Kuopion
suurilla urheilujuhlilla 1903? Kuka! Kuka muu kuin ilmiömäinen, ei
ainoastaan monipuolinen vaan lukemattomanpuolinen Makkonen, Hannes
Kolehmaisen edeltäjä ja ennustähti, joka sitäpaitsi kaiken muun lisäksi
samoilla urheilujuhlilla sai uimahyppykilpailuissa toisen palkinnon
puolitoistakierroksisessa ponnahdushypyssä kankealta notkulaudalta ja
seuraavana talvena maaliskuussa pidetyissä ampumamestaruus-kilpailuissa
Helsingissä saavutti normaalimaksimipistemääräminimin
erikoisluokkasarjasavikukko... tuota — savikyyhkysammunnassa!
Kuka siihen aikaan olisi vetänyt vertoja Makkoselle
monipuolisuusjuoksukeskiarvomääräsaavutuksissa?! — Englantilaiset
Waterboks ja Stanley, amerikkalaiset Materwell, Platt Abrahams,
Sackwille ja Macpherson, intiaani Tenawamaku ja hottentotti Watatata.
Siinä kaikki! — Ja sinä! Sinä ikilikisattuinen kuorituore lantunnaatin
epäpuolikkaan lukupuoli saparokeikku! Tule, tule, tule, mennäänpäs
sinulle pieni hameheitale ostamaan ja nappikengät ja parasolli ja mene
sitten treenaamaan espiskeikistelyä ja katukivisipsutussilittelyä, sinä
urheiluoraakkeli, joka kaikkiviisauskypsyysyltäkylläisyydessäsi et
tiedä, mikä mies oli Makkonen! Koo Jii Makkonen!! Hah hah hah haa!
— Ole virnistelemättä! Tietysti minä Makkosen tunnen. Minä... niin,
aivan oikein... minä olen nähnyt hänen juoksevankin. Kerrassaan ihana
tyyli, ihan silmiä hivelevä, suurenmoinen! Tuli niin odottamatta tämä
surusanoma. En osannut oikein aavistaakaan, että hänestä oli kysymys.
Hänhän on viime aikoina ollut niin reipas.
— Makkonen viime aikoina reipas! Hah hah haa. Hänen lähimmät omaisensa
— kaksi sisarentytärtä, miniän mies, äitipuoli ja ottotytär, ovat jo
7 kuukautta joka hetki odottaneet hänen loppuaan. Hänellä oli aluksi
paikallinen hermosolukeskusepäjohtuma, joka johti johtohermojohtojen
johtoisuusjohtavaisuuden johtamattomuuteen, ja siitä johtui hänen
toivoton tilansa.
— Enhän minä tarkoittanut ihan viime viime aikoja, vaan vuotta tai
paria sitten. Silloin hän muistaakseni Hämeenlinnassa...
— Hämeenlinnassa! Miksei Honolulussa tai Malabari-saarilla tai
Ovambomaalla tai Damaskoksessä? Yritätkö sinä puhua urheilusta,
sinä, joka et näy tietävän asioista hyttysen aivastuksen enteen
vertaa. Hämeenlinnassa! Makkonenhan matkusti Amerikkaan jo kymmenen
vuotta sitten ja otti heti osaa suuriin Oregon-Manhattan of U.S.A.
kilpailuihin ja antoi selkään kuuluisalle William Pumperille
puolentoista mailin matkalla 1,5 sekuntia. 1,320 yardin matkalla hän
sai selkään William Pumperin nuoremmalta veljeltä John Pumperilta
5/6 sekuntia. 400 yardin matkalla hän voitti pelätyn neekerin Harry
Butlerin, mutta jäi puolen jalanmittaa jälkeen italialaisesta Bembo
Grazzinista, joka silloin oli loistokunnossaan ja juoksi matkan
48,2:ssa. Heti seuraavana päivänä hän Office Hallissa paini Chicagon
mestarin Bill Cockinsin kanssa ja katkaisi vasemman sääriluunsa.
Seuraavana vuonna...
— Ah, kyllähän minä nuo asiat tiedän ja tunnen Makkosen ansiot paremmin
kuin sinä, joka, et osaa erottaa pointeria setteristä, etkä mittanauhaa
maalinauhasta!
Hän oli hermostunut. Minä hikoilin, mutta en jättänyt kesken, vaan
aloitin uuden rynnäkön.
— Maalinauhasta! Pyh, maalinauha alkaa jo olla
vanhentunut käsite. Sen aika on tullut väistyä
elektromagnetomomentanikonduktorisilmänräpäyslopputulosvarmuusmittaajan
tieltä. Sitähän on jo toista vuotta käytetty kaikissa ulkomaiden
suurkilpailuissa — sinä et tietysti tiedä mitään sellaisesta!
— Mi-minäkö... tietysti. Muistan nähneenikin pienoiskoossa Tahkon
luona.
— Sehän on hauskaa. No, minkälainen vehje se sitten oli?
— Se... sekö — — — I-ihan tavallinen. Toisessa päässä nappula ja
toisessa päässä — — — myös — — — na-nappula.
— Toisessa päässä! Hah hah! Eihän siinä ole toista päätä ollenkaan, se
on pyöreä, hah hah haa! Siinä on tavallinen yksinkertainen konduktori
ja konduktori-immensialisentrifugaalikeskus, jonka ympäri kaksi
magneettia — eteläelektromagneetti ja pohjoiselektromagneetti pyörivät
vallan riivatusti synnyttäen y-säteitä. Maaliviivalla on positivisella
sähköllä kyllästytetty y-sädeheijastin...
— Kyllä minä tuon kaiken tiedän! Ja kun sitten juoksija tulee, niin
tietysti sähkövirta...
— Virta!! Ettäkö mukamas virta! Ja kun esim. ravikilpailuissa hevonen
juoksisi maaliin, niin siitä kai siten samalla tulisi virtahevonen!
Äijäparka, äijäparka, ei siinä sähkövirtaa käytetä, vaan y-säteilyn
isolatorinen äkkikatkaisu saa kaiken aikaan. — Tiedätkö muuten,
minkätähden maailmankuulu Charles Pemberton (tietysti keksitty!), joka
otti osaa Antwerpenin olympialaisiin kisoihin, ei lähtenyt siellä
juoksemaan 5,000 metrin matkaa?
— Mitäs tuollaisista pikkuasioista... Muistan lukeneeni sanomalehdistä,
että hän oli nyrjäyttänyt nilkkansa tai... mutta oikea syy oli
tietysti se, että hän tiesi joutuvansa Backmanin ja Nurmen rinnalla
häviölle. Minähän heti vakuutin kaikille nähtyäni sanomalehdistä, että
Pemberton oli mukana: Kyllä Pemberton saa tällä kertaa vanavedessä
lönkyttää! Ja kuinkas kävi? Ei uskaltanut edes...
— Hih hih hih hih höh höh huh hah haa! Pemberton on maailmankuulu
ainoastaan urheiluaatteen harrastajana ja kansainvälisen
Olympialaistoimikunnan jäsenenä. Hän otti osaa Antwerpenin
olympialaisiin palkintotuomarina. Hän ei juossut 5,000 metriä,
sillä hän ei koskaan eläissään ollut kilpaa juossut ylimalkaan
mitään matkaa — hän painoi siihen aikaan 127 kiloa ja 300 gr ilman
vaatteita — hah hah! Lähdepäs laatimaan urheilutietosanakirjaa, sinä
urheiluviisauslähde!
Hän huomasi olevansa auttamattomasti satimessa. Menettäneenä sanansa
mahdin hän istui hervottomana, puolipyörryksiin valehdeltuna. Käytin
hänen hervottomuuttaan hyväkseni ja heitin lopultakin hänet ulos. Hän
ei ainakaan toistaiseksi ole tullut takaisin.
Sisäänkäynti ja uloskäynti eli Suomen kansan lukutaito.
Lihava herrasmies ja laiha herrasmies aseman odotussalissa.
_Lihava_: Saanko tarjota sikarin?
_Laiha_: Kiitos, kiitos, kiitos.
_Lihava_: Niin, kuten sanoin, Suomen kansa ei osaa lukea, se on vailla
alkeellisinta lukutaitoa.
_Laiha_: No, no, mutta, hm, jaah — —
_Lihava_: Myönnettäköön, että se on
pakosta, pakosta ja väkisin on oppinut lukemaan aapista ja
katkismusta ja kirjoja. Korkeampaakin sivistystä tarjoavia kirjoja.
_Laiha_: Jaa. Jahah.
_Lihava_: Mutta se ei osaa lukea sellaista, mikä on välttämätöntä
kulttuuriyhteiskunnassa elävien ihmisten kanssakäymisen tekemiseksi
siedettäväksi, sellaista, mikä jalostaa tavat ja käyttäytymisen,
suuntaa typeryyden, itsekkyyden ja piittaamattomuuden oikeille urille,
ohjaavana luo järjestystä julkiseen elämään.
_Laiha_: Niin, niin, juu.
_Lihava_: Minä tarkoitan julkisten kehoitusten ja osviittain lukemista.
Niitä ei osata lukea. Ei viitsitä. Ei tahdota. Se on itsepäisyyttä.
Sitä siunattua suomalaista itsepäisyyttä!
_Laiha_: Juu, sitä. Sitä, juu.
_Lihava_: Jos yleisömme näkee taulun: älä sylje lattialle, niin se sylkee
lattialle. Jos se näkee kysymyksen: Oletteko unohtaneet jotakin? niin
se unohtaa jotakin.
_Laiha_: Juu.
_Lihava_: Katsokaa nyt tuossakin! Tähän odotussaliin johtaa useita ovia.
Toisten yläpuolella on suurin kirjaimin maalattu kyltti: Sisäänkäynti
ja toisten yläpuolella Uloskäynti.
_Laiha_: Jaa, jahah.
_Lihava_: Ja katsokaahan nyt! Katsokaa, tuhannen turkasta, eivätkö
ihmiset ryntää ovista aivan miten sattuu. Ulos sisäänkäytävästä
ja sisään uloskäytävästä. Tuossa pyrkii suuri joukko siivoja
ihannekansalaisia sisään sisäänkäytävästä, mutta tuo suuri
miehenrehvana tuppaa siitä samalla ulos kuorma matkatavaroita mukanaan
ja työntää takaperin nuo oikeasta ovesta pyrkijät. Työntää takaperin,
tuo lurjus, ja toiset saavat perääntyä ja tehdä tilaa!
_Laiha_: Jaa-a.
_Lihava_: Ja toisilla ovilla sama peli. Pentele. Minua raivostuttaa
tuo tuollainen härkäpäisyys. Tuo sivistymätön sokeus. Kun eivät osaa
lukea selviä osviittoja, olisi heidät johdettava oikeaan tavalla, joka
tuntuisi!
_Laiha_: Juu.
_Lihava_: Oikein nahassa.
_Laiha_: Nahassa, jaa.
_Lihava_: Noihin oviinkin esimerkiksi sellaiset laitteet, että
paiskaisivat oven päin kuonoa, jos yrittäisivät väärästä ovesta.
Lennättäisi selälleen ja iskisi hampaat suusta. Totta totisesti
seuraavalla kerralla osaisi ja muistaisi lukea osviitat ja kehoitukset.
_Laiha_: Heh, heh!
_Lihava_: Hah, hah!
_Asemamies_: Täällä ei saa tupakoida!
_Lihava_: Ohoh. Miksei saa? Kuka sen kieltää! Kyllä saa!
_Asemamies_: Eikö teillä ole silmät päässänne! Katsokaa taulua tuossa
nokkanne edessä: Tupakan poltto on täällä kielletty. Ettekö osaa lukea?
_Lihava_: Millä tavalla te uskallatte puhutella yleisöä! Tämähän
on suorastaan kuulumatonta röyhkeyttä! Tästä on valitettava
asemapäällikölle! Täällä maassa ei osata käyttäytyä! Kyllä minä näytän!
Valitan heti asemapäällikölle. Paikalla!
_Laiha_: Juu, höh, häh, mokoma! Heh!
Joulumarkkinat.
Joulu on suuri rauhan juhla. Senvuoksi ihmiset koettavat viettää sitä
mahdollisimman rauhattomasti. Tietysti. Niitä varten, joille silloin ei
muuten tarjoudu tilaisuutta tappelemiseen ja muuhun rauhattomuuteen, on
järjestetty n.s. joulumarkkinat. Joulumarkkinain päätarkoituksena on
n.s. joululahjain ostaminen. Kaikki koettavat tällöin kilvan saattaa
itsensä vararikon partaalle ostamalla toisille tavaroita, joita nämä
eivät tarvitse.
Nuori mies syöksyi jouluaaton aattona luokseni läähättäen, hikisenä ja
silmät pyörien päässä.
— Auta minua! voihki hän esittäen sarjan kaikennäköisiä toivottomuuden
sekä sisäisiä että ulkonaisia merkkejä, jopa näyttäen aikovan
kieritellä permannolla — mistä hänet ajoissa estin.
— En koskaan hylkää ystävää hädässä, lausuin minä väräjävällä äänellä,
oman jalomielisyyteni liikuttamana tuntien kyynelten kohoavan silmiini.
— Ryömi tuonne pesukaappiin!
— Pesu... mitä minä pesukaapissasi?
— Sieltä ne eivät sinua löydä. Ryömi pian, ennenkuin ne saapuvat!
— Mitkä?
— Takaa-ajajasi. Ah, ystävä parka, näenhän toki, että olet tehnyt
murhan. En tahdo kysellä syitä enkä vaikuttimia. Uskon, että ne ovat
olleet painavat.
— Murhannut! Hullu! Tulin vain pyytämään neuvoja.
— Minusta vain siltä näytti. Joku onkin siis yrittänyt murhata sinut?
— Olen ollut jouluostoksilla 5 tuntia yhtämittaa. Olen
menehtymäisilläni ja epätoivoissani. En ole keksinyt yhtään mitään!
— Mitä sinun pitäisi keksiä?
— Lahja, sopiva joululahja. Oh!
— Kenelle?
— Hänelle, tietysti.
— Kuka on hän?
— Nauta!
— Osta rehukakku, apeämpäri tai selkäloimi tai...
— Älä yritä mauttomia sukkeluuksia, tiedät hyvin, että naudalla
tarkoitin itseäsi. Yhtä hyvin tiedät ketä tarkoitan hänellä.
— Onko hänellä omat hiukset ja hampaat?
— Roisto!
— Osta kampa tai hammasharja.
— Hyvästi. En jaksa kuunnella julkeuksiasi!
— Tietysti, tietysti olen julkea, koska uskallan ehdottaa kapineita,
joita hän tiettävästi todella tarvitsee, mikäli tiedonantosi ovat
oikeat. Tietysti jokainen on julkea, joka tahtoo antaa ihmisille
lahjan, jota todella voivat käyttää hyödykseen. Osta kirahvi! Sellaisen
ehkä saa Hampurin eläintieteellisestä puutarhasta jälkivaatimuksella.
Se on aivan ihanteellinen joululahja. Se täyttää kaikki vaatimukset.
Se on tarumaisen kallishintainen, mahdollisimman hankala ja hyödytön
omistajalleen — se ei kuulemma kelpaa edes syötäväksi... no, no, älä
lyö! Taivaan nimessä, älä lyö!
Kostoonsa sortunut.
Tämä tapahtui isänmaassamme, ei aivan kaukaisessa tulevaisuudessa.
Postilaitos oli tunnettuun tapaan yhä ripeästi jatkanut postimaksujen
korottamista.
Kelmeä kuu paistoi luoden ilmaiseksi valoaan öisen kaupungin autioille
kaduille. Huolellisesti viittaansa kääriytyneenä ja arasti ympärilleen
vilkuillen hiipi mustapartainen mies talojen seinävierustoita myöten
tarkasti koettaen pysyä varjossa.
Paitsi häntä ei yhtäkään elävää olentoa ollut näkyvissä, säikähtänyt
rotta vain nopeasti katosi pimeään kellarinaukkoon henkilökohtaista
turvallisuuttaan ja yksilöllistä koskemattomuuttaan silmälläpitäen.
Mustapartainen mies hiipi edelleen, kunnes saapui postilaatikon luo.
Vapisevin käsin hän pyyhkäisi sammalta laatikon aukon yltä, otti
povestaan kirjeen, pudotti sen laatikkoon ja poistui senjälkeen
kiireesti kuin näkymättömien henkien takaa-ajamana.
Hänen tekonsa ei kuitenkaan pysynyt salassa. Kohtalo oli toisin
määrännyt. Ikkunastaan oli hänet nähnyt muuan nuoruuden kukoistuksensa
sivuuttanut nainen. Ja seuraavana päivänä klo 11.35 ap. tiesi koko
kaupunki, että mustapartainen mies oli pudottanut postilaatikkoon
kirjeen, ehkäpä useampiakin.
Tuhatlukuinen kansanjoukko piiritti mustapartaisen miehen asunnon.
Tuhannet tahtoivat häntä tavata, häntä, joka oli niin rikas, että vielä
saattoi lähettää kirjeitä postissa.
Hänen puheilleen tunki laumoittain armonanojia sekä tavallisia
että erikoisempia. Hänen kouriinsa työnnettiin 325 listaa, 14
väärinymmärrettyä keksijää yritti surmata hänet sanarikkailla
esitelmillään, kaikki hänen sukulaisensa tunsivat hänet uudelleen
ja yrittivät tukehduttaa hänet hellyydenosoituksillaan, romahtavat
osakeyhtiöt tyrkyttelivät hänelle erinomaisia osakkeitaan,
verotuslautakunnat uhkasivat raastaa hänet kuritushuoneeseen törkeästä
petkutuksesta ja tosiasiain salaamisesta, toivonsa menettäneet karhut
ilmestyivät uudelleen, naimatarjouksia sateli — — — Poliisin avulla
hän 3 tuntia kestäneen raivoisan mellakan jälkeen sai asuntonsa
tyhjennettyä ja ovensa suljettua. Hänen musta partansa oli muuttunut
lumivalkeaksi.
5 minuutin kuluttua raivostunut kansanjoukko löi hänen ovensa
säpäleiksi ja tunkeutui uudelleen sisään. Joukossa oli' nyt hänen
avioeronnut vaimonsakin, joka oli karannut hänen luotaan köyhyyden
tähden.
Ent. mustapartainen mies silloin parkaisi sydäntävihlovasti, syöksyi
kylpyhuoneeseen ja hukuttautui ammeeseen.
Hän kuoli oman kostonsa uhrina. Kirje, jonka hän oli lähettänyt,
oli näet frankkeeraamaton ja hän oli osoittanut sen pahimmalle
vihamiehelleen, jotta tämä siitä saisi suorittaa puuttuvan postimaksun
kaksinkertaisena ja tekisi vararikon.
Pörssikeinottelija.
3-näytöksinen futuristinen näytelmä.
Esipuhe.
Tämä näytelmä on hyvä. Kaikki uudenaikaiset näytelmät ovat hyviä
tekijäinsä mielestä. Yleisön mielipide ei meitä liikuta.
Tämä näytelmä on nimittäin nykyaikainen näytelmä. Nykyaikaisen
futuristisen näytelmän on yleensä annettava palttua kaikelle ja
varsinkin järjelle. Ainoastaan tunnelma on kaikki kaikessa.
Henkilöt:
Pörssikeinottelija.
Hänen (2:nen) vaimonsa.
Valkoinen olio.
Harmaa olio.
Musta olio.
Kissa.