Hilja. Einar Salmela.
_Hilja_. Kyllä tästä vielä hyvä tulee... heti, kun mainitsin äidistä,
niin masentui isä... luulenpa tästä selvittävän ilman muita mutkia...
isä pitäisi vaan saada ymmärtämään, että rakkauteen ei saa sekoittaa
politiikkaa. (Ovelle koputetaan) No, Peltola taitaa jo tulla... (Taas
koputus) Sisään! (Salmela tulee perältä) Kas! Einarihan se olikin!
(Tervehtivät).
_Einar_. Kenenkä luulit tulevan, kultanuppuseni?
_Hilja_ (Nauraen). Sulhasen vaan!
_Einar_. Sulhanenhan tulikin...
_Hilja_. Niin, mutta...
_Einar_. Mitä mutta...?
_Hilja_. Luulin tulevan toisen sulhasen...
(Istuutuvat sohvalle).
_Einar_. Onko sinulla tyttöveitikalla useampiakin sulhasia?
_Hilja_. Onpa kyllä... ja vielä oikein arvossa pidetty mestari.
_Einar_. En voi arvata... kukahan tuo mahtaisi olla?
_Hilja_. Et voi olla nauramatta, jos sanon... Katsoppas tätä! (Antaa
hänelle kirjeen; Einar lukee sen). No mitäs poika tuumii?
_Einar_. Mitä ihmettä! Peltola -- vanhapoika on ruvennut kosimapuuhiin!
(Nauraa).
_Hilja_. Hupsujahan ne vanhat pojat ovat!... Mutta mitäs siitä sanot,
kun isäni kivenkovaan vaatii minua menemään naimisiin hänen kanssaan...
sinä, kun olet sosialisti, niin hän ei salli minun mennä sinulle...
_Einar_. Senkötähden? Eikö ole muuta syytä?
_Hilja_. Ei minun tietääkseni.
_Einar_. Siis rakkautta ja politiikkaa!
_Hilja_. Älä sentään ole pahoillasi poikaseni, kyllä minä muutan isäni
mielen.
_Einar_ (Syleillen Hiljaa). Kyllä sinä olet aika veitikka pikku
enkelini... annathan suukkosen?...
(Katsoo häntä hellästi silmiin).
_Hilja_. Kaikkia vielä! (Einar suutelee. Hilja näppää häntä poskelle)
Kas tuossa rangaistus, senkin huimapää! (Käytävässä kuuluu askelia) Ai!
joku tulee! Mene piiloon!... Ei, pue päällesi isän aamutakki... nyt
sukkelaan. (Auttaa Einaria hänen pukiessaan päälleen aamutakkia ja
panee myssyn hänen päähänsä) Kas noin! Nyt ikkunan luo... muuta
ääntäsi... se on kai joku sälli. (Einar asettuu ikkunan luo ja katselee
ulos.) Nyt!