Hilja. Heta.
_Heta_ (Tulee). No onpas nyt imeläsäkki leuan alla. Ei ole edes
malttanut juoda kahviaankaan. (Hilja nauraa) Mikäs se nyt noin
tirskuttaa?
_Hilja_. Ihan kyyneleet tulevat silmiini... Et uskoisi Heta,
hih-hih-hih... Et uskoisi!
_Heta_. Kyllä minäkin jotain uskon!
_Hilja_. Katsoppas tätä! (Antaa hänelle kirjeen).
_Heta_. En minä hänestä ymmärrä tuon taivaallista! En osaa lukea
kirjoitusta.
(Antaa kirjeen takaisin).
_Hilja_. Se on... (Nauraa) kosimakirje!
_Heta_. Eihän sille pidä noin nauraa! Pitää ajatella asiaa tarkemmin.
_Hilja_. En saata olla nauramatta. Kosija on, näes, puuseppämestari
Henrik Hilarius Peltola.
(Nauraa).
_Heta_. Henrik Hilarius Peltola. Kuka se on?
_Hilja_ (Nauraen). No etkö nyt häntä tunne...? Se änkyttävä mestari,
joka usein käy meillä ja on minulle aina niin tavattoman kohtelias.
_Heta_ (Kummastuen). Hänkö! voi taivahan talikynttilät... Kyllähän minä
änkyttävän mestarin tunnen... Ja hänkö nyt kosii neitiä? En uskoisi
korviani... no, mitäs neiti nyt arvelee asiasta?
_Hilja_. Aionpa vaan antaa hänelle pitkät... pitkät, pitkät rukkaset...
Enhän minä ukosta huoli -- en kohtakaan.
_Heta_. Neidillä lienee toinen sulhanen?
_Hilja_ (Veikeästi). On!
_Heta_. Kukahan tuo mahtanee olla?
_Hilja_. Einar Salmela.
_Heta_. Se anttikristuksen apostoli! Kuinka neitikin voi semmoisen
miehen kanssa olla edes tuttavakaan?
_Hilja_. Tulisitpas Heta, sinäkin kerran kuuntelemaan hänen
puheitaan...
_Heta_ (Hämmästyneenä). Herra varjelkoon minua sinne menemästä! Ne ovat
niitä maailman lopun enteitä ne "solisti" kokoukset... Minun
kotipitäjässäni kuuluisa saarna-Heikki varoitti sellaisista
viettelijöistä... ne joutuvat armotta kadotukseen.
_Hilja_ (Nauraen). Heta parka, sinulla on aivan väärät luulot koko
asiasta... tule kerran työväenyhdistykseen, jotta pääset selville...
_Heta_ (Menee kiireesti, vieden tarjottimen; itsekseen). Pakene
kiusaajaa.