Ja nainen mittaili kerran rohkeana miestä.
"Sinä hylkäät siis minut", kysyi mies.
"En tahdo sitoa itseäni."
"Et rakasta siis?"
"En tunne sellaista. Olenhan sanonut."
"Miksi et ole jättänyt minua sitten jo ennen?"
"Sinua kunnioitan minä, mies. Luonteesi ja ominaisuutesi tahtoisin
saada sulattaa omiini ja luoda kokonaisuuden, ja vaikka olet vieras
minulle, antaisin sielusi yhtyä omaani, mutta yhtyä vasta --
lapsessani."
"Sinun on tultava vaimokseni."
"Sinua en tahdo. Oman elämäni vapaaksi itselleni jättää tahdon."
"Minä annan sinulle vapautesi."
"Minkä vapauden sinä minulle annat! Sinä sidot itsesi kaikkien lapsieni
isäksi, et sinä minulle valitsemisen vapautta salli. Sinä pakotat minut
tahtomattani äidiksi, silloinkin kun en vastuunalaisuutta itselleni
ottaa uskaltaisi. Ei, siksi pyhänä minä elämän jatkuvaisuuden pidän,
etten ilman tahtoa ja tarkoitusta elämää lisätä tahtoisi. Ja kuitenkin
minä tunnen oikeuteni siihen. Luoda elämää minä tahtoisin,
iankaikkisuutta lapseni kautta tahtoisin!"
Mutta mies kauhistui äänettömäksi naisen suurta siveettömyyttä. Kuinka
hän olisi voinut! Ei koskaan! Sehän olisi vasten uskontoa ja siveyttä,
vasten yhteiskuntaa ja tapoja.
Ja mies kääntyi ja meni suruissaan pois -- eikä muistanut, että hän oli
jo monen lapsen isä, vaikkei vielä yhdenkään vaimon mies.