Täynnä oli tanssitupa ihmisiä. Aivan kuin mettiäispesässä kihisi siinä
tanssijoita. Ei tämä ollut mikään kehuttu tanssitupa, sillä syvä juopa
oli täällä tanssijain ja kaupungin mallasväen välillä. Hienot neidit
eivät antaneet tietää läsnäolollaan jokaista muodin muutosta.
Piikatytöt vain ja ompelijattaret edustivat täällä kaunista sukupuolta
jos jonkinlaisissa puvuissa.
Vähän ylempänä lattiasta oli lava ja täältä kaikuivat räikeät säveleet,
jotka tapailivat polkan musiikkia. Kaksi oli soittajaa, toinen
viululla, toinen käsiharmonikalla.
Ja nuopa saivat aikaan äänen, joka matalassa huoneessa oli korvat
särkeä.
Tuolla tanssia kykki lihava piika raitaisessa puvussa hiki otsassa.
Oikeinpa työtä näytti tanssi olevan hänestä. Tuolla taas toinen
puvussa, jossa näyttäytyivät useamman vuoden muodit. Epävakaisilla
askelilla hyppi tuolla muuan mies, takki auki ja kellonperät ilmassa
lentelemässä. Hienompi, ehkä herrasmies -- aina joku herrasmieskin
löysi täällä huvinsa -- töyttäsi häntä kylkeen. Mutta kohta meni taas
kumpikin yhtä mylläkkää tanssien ja sysien toisia.
Ilma oli aivan raskas, vaikka kylmä ilma virtasi aukinaisesta ovesta.
Yläälle kattoon oli kohonnut sakea savukerros, mikä huojui ja aaltoili
tanssijain pään päällä. Lattia tömisi, ja aivan soinnuton kenkäin
kopina yhtyi tuohon pauhaavaan musiikkiin.
Pää kenossa mennä renssitti puukhollarikin muiden muassa, pitäen Iitaa
kiinni vyötäisistä. Iitasta oli tämä sanomattoman hauskaa: niin paljon
ihmisiä ja kaikki iloisia. Tanssia hän nyt ei tosin hyvin osannut,
mutta ei sitä paljon tarvinnutkaan. -- Naurusuin vain puheltiin ja
rupateltiin. Kaikki tytöt olivat niin vapaita. Istuipa tuolla
käsikaulassakin muutamia pareja, levähtäessään. Iita nauroi ja puheli
muiden kanssa. Pian sai hän useita tuttavia. Olipa täällä toisenlaista
mäkeä kuin tehtaassa.
-- Sillä aikaa kuin puukhollari kävi ottamassa ryyppyjä, kerkesi Iita
tanssia jo muutaman pulskan maalaispojan kanssa. Sepä oli oikein reima
poika. Noin takki kallellaan ja pää pystössä tanssia letkutti hän,
kaksi kellon ketjua riippui liivin napista. Iitasta oli hauska olla
tuon pojan kanssa, mutta kun puukhollari tuli, niin täytyi se jättää.
Ja Iita tunsi, että alkoi jo väsyttää. Kuuma hiki valui kasvoille,
posket punottivat ja sydän sykki tiheämmin.
-- Eikös Iita lähde nyt levähtäessä ottamaan viinilasia.
-- En ole koskaan sitä juuri maistanut... Taitaapa olla hyvääkin... Jos
ottaisi...
Väen lomitse pujotteleutuivat Iita ja puukhollari, puukhollari edellä,
pitäen kädestä kiinni Iitaa, virvokkeiden myyntipaikan luo.
-- Kaksi lasia viiniä, tilasi puukhollari muutamalta nuorenpuoliselta
tytöltä.
-- Heti saatte, kun annan noille... Ne ovat odottaneet niin kauvan.
Iita ja puukhollari katselivat sillä aikaa tanssijoita.
-- Olkaa hyvä, samassa asetti myöjä tarjottimelle kaksi viinilasia.
-- Iitapa maistaa! tämä virkistää.
Iita maistoi ja kun viini tuntui makealta, niin kulautti Iita yhdellä
kertaa koko lasin. Puukhollarin huulet vetäytyivät hienoon hymyyn, ja
hän pyysi toiset lasit. Ne saatiin ja juotiin.
-- Lähdetään nyt lattialle! Peli juuri on alussa.
Ja niin sitä mentiin. Iitasta tuntui tanssi huimaavalta ja musiikki
aivan kiihoittavalta. Yhä tulisemmasti pyörivät he huomaamatta muita.
Kun tanssi oli loppunut, tuntui Iitaa pyörryttävän ja silmäluomissa
tuntui kankealta. Mieli tehdä pään raskaaksi ja pakkausi
oksennuttamaan.
-- Eikö lähdetä jo pois; minä en voi hyvin, sanoi Iita. Kyllä täältä jo
joutaa; kohta menevät soittajatkin pois.
Oikein oli ruumis Iitalla hervakka ja uupunut, kun hän työntäyi
väkivirran muassa ulos tuvasta. Vielä etäälle kuului pelin retkutus.
Kylmä ilma tuntui Iitaa virkistävän ja haihdutti lämmön.
-- Eikö ollut hauska siellä, kysyi puukhollari poismentäessä. Hän oli
jo hyvänlaisesti hutikassa.
-- Oikein hauska. En ole koskaan ollut noin hauskassa. Aivanhan
lentämällä kului aika.
-- Minä uskon sen. Eikö käännytä tästä nurkasta? Mennään vielä vähän
kävelemään. Kello on vasta yksitoista.
-- Äiti on varmaan ikävissään; parasta on mennä kotiin?
-- No johan se vuoteessa pysyy.
-- Tokkopa voinee nukkua, kun ei ole tottunut olemaan iltasilla ilman
minua.
-- Kyllä hän nukkuu.
Iita mietti vain lähteä pois. Puukhollari kärtti kävelemään. Iita
ajatteli, että eihän tuo nyt niin vaarallista liene, jos lähteekin
vielä vähän kävelemään. Ja niin kääntyi hän Uudelle kadulle. Tuonne
syysillan hämyyn katosivat he...
Elsa nukkui ja heräsi. Taas nukahti ja vavahti. Oli niin rauhatonta
unta. Mieli jo ruveta kaipaamaan, että missä Iita viipyy, kun kello jo
on niin paljon. Vaan ehkäpä tanssivat niin myöhään.
-- Kun minä sen päästinkin, huoahti hän ja kääntyi toiselle kyljelleen.