Hildur, nähdessään Johanneksen, loi häneen salaa katseen.
Mutta Johannes oli kuin mykkä. Katseli vain huomiota panematta mitä
ympärillään tapahtui.
Mutta kun päästiin kadulle, näytti Johannes hiukan elostuvan. Hän alkoi
jo puhellakin jotenkin vilkkaasti, vaikka kyllä elottomasti.
Mutta yhtäkkiä hän taas jäi sanattomaksi. Hän alkoi miettiä
kosimistaan. Se tuntui hänestä vain mahdottomalta. Mutta hän oli
luvannut isälle. Johanneksesta tuntui, että hän voi aivan helposti
kysyä naiselta, jota hän ei rakastanut: rakastatteko minua? Mutta
kuitenkin tuntui nuo sanat mahdottomilta lausua.
Reki liukui Töölön tullista ulos ja ajettiin Alppilaan päin. Keväinen
aurinko oli sanomattoman kirkas ja sen syömät luminietokset
tienvarsilla olivat kuin keuhkotautisen keuhkot.
Yhtäkkiä reki solahti syrjemmälle ja Hildur sysäsi Johannesta, niin
että heidän kasvonsa sattuivat likemmäs toisiaan. Hildur tunsi, miten
hänen poskensa hehkuivat, miten Johanneksen hengitys tuntui hänen
kasvoillaan.
Rauhallisesti siirtyi Johannes, ja Hildur asettui sanaakaan virkkamatta
paikalleen.
-- Rakastatteko luontoa, kysyi Johannes.
-- Sanomattomasti!
-- Tällainen päivä on virkistävä. Minäkin olen suuri luonnon ystävä.
Minä luulen, että me ajattelemme yhdellä tavalla, tunnemme yhdellä
tavalla. Te puhuitte eilen, niinkuin minäkin ajattelen. Saanko
pyytää että ajattelisimme aina yhdellä tavalla, saanko pyytää
tulevaisuuttanne? --
Hildur hiukan hämmästyi, ja veri pakkautui kauheasti päähän.
-- Saatte, sanoi hän hiljaa.
-- Kiitos! Meillä on elämässä tehtävä. Me uhraamme itsemme muiden
eduksi. Te puhuitte eilen langenneista naisista ja muista turvattomista
tytöistä, me tahdomme tehdä jotain niiden hyväksi.
-- Niin paljon kuin voimme. Hauskaa on toimia maailmassa sinun
kanssasi.
Johannes painoi suudelman Hildurin poskelle.
-- Koittakaamme poistaa jonkun verran surua tästä matoisesta
maailmasta!
-- Ja se on onnistuva, sillä uhraavalle rakkaudelle onnistuu kaikki,
lausui Hildur.
Hevonen pysähtyi, oltiin Alppilan edessä.
Johannes ja Hildur olivat ajaneet viimeisessä reessä ja viimeksi
tulivat he myös Alppilan saliin.