Kun Johannes eineen jälkeen meni kamariinsa, tuli sinne kohta hänen
isänsä. Strauch oli jo käynyt ulkona, sillä hän tuli Hederin luota,
jolta oli saanut nuo 20,000 markkaa lainaksi määräämättömäksi ajaksi.
-- Hyvää huomenta, poikani! Minulla on sinulle puhumista.
Strauch istuutui.
-- Niinkuin jo viime viikolla sanoin, minä en voi sallia sinun mennä
kihloihin tuon huvilanvahdin tytön kanssa.
-- Niin, sen tiedän. Mutta minä olen miettinyt siinä asiassa tehdä oman
mieleni mukaan. Minä olen laillinen mies, ja lain mukaan te ette voi
mitään, vaikka minä otankin hänet vaimokseni.
-- Sinä et saa! Minä en anna sinulle penniäkään, joi niin teet!
-- Siihen minä en taida mitään. Minulla on siksi tuttavia, että niiden
avulla saan maatilan, tuommoisen pienen maatilkan ja muutaman
asuinhuoneen sen päälle. Sinne vien hänet ja siellä elän erilläni
suuresta maailmasta. Minä olen kovin kyllästynyt tällaiseen elämään.
-- Mutta suottako minä olen sinua kouluuttanut, olen uhrannut rahoja
sinun tähtesi? Maanmieheksi olisit kyllä päässyt vähemmälläkin! Ja tuo
poika, josta olen aina enin toivonut, tekisi minulle noin yhden halvan
tytön tähden! ajattele toki! Ajattele asemaasi! Ajattele isääsi,
äitiäsi, sukulaisiasi! Voinet kai uhrata yhden tytön sukusi kunnian ja
oman tulevaisuutesi eduksi! Ja minunko pojastani tulisi maan kynsijä!
Ei se on liikaa, Johannes!
-- Minä olen taisteluni taistellut, päätökseni tehnyt.
-- Mutta sinun täytyy hänestä luopua! Sinun täytyy, sanon minä.
-- Ei koskaan! Tämä ei ote minulle mitään hänettä.
-- Johannes! Sinä masennat isäsi.
-- Ehkä. Mutta vastoin tahtoani.
-- Minulla on pyyntö sinulle, harras pyyntö; jos täytät sen, niin sinä
pelastat isäsi, kotisi, itsesi --.
-- Minä olen sanonut sanani.
-- Minä olen, Johannes, suuressa vaarassa: voin joutua minä päivänä
tahansa vankeuteen.
-- Vankeuteen!
-- Niin. Vankeuteen.
-- Vankeuteen!
-- Minulla on -- vailinki.
-- Vailinki!
-- Niin.
-- Vailinki! Aavistamatonta!
-- Ja on olemassa _yksi ainoa_ tie pelastukseen.
-- Ja mikä se?
-- Että sinä nait Hildurin.
-- Minä nain Hildurin!
-- Se on pelastuksemme, ainoa pelastuksemme.
-- Mutta onko se niin varma, että minä saankaan hänet. Sukumme kunnia!
Jokainen kammoksuisi meitä! Isä linnassa! Ei! En minä voisi olla näillä
mailla, jos niin kävisi.
-- Sinähän voit sen pelastaa, sillä Hildur pitää sinusta.
-- Mutta, isä, suuriko on vailinki?
-- 20,000 markkaa.
-- Ja mihin olet pannut nuo rahat?
-- Yksinäni en ole niitä kuluttanut; ne ovat kulutettu yhteisesti,
kovin ylellisellä elämällä viime vuosina.
-- Mutta onhan palkkasi suuri!
-- Se ei ole riittänyt.
-- Minun siis täytyy koettaa pelastaa nimemme ja kunniamme. Mutta kovin
ikävää, kauheaa!
-- Ei voida sille enää mitään. Sain joksikin ajaksi Hederiltä nuo
20,000 markkaa lainaan, mutta sillä ehdolla, että maksan ne takaisin
niinpian kuin voin. Ja miten sitä voin?
-- Heder siis tietää tästä?
-- Heder tietää.
-- Tietääkö muut?
-- Ei muut kuin me kolme.
-- Se on hyvä! Asia on siis vielä pelastettavissa. Ei äiti eikä sisaret
saa tästä tietää, se vain turhaan hävittäisi heidän rauhansa. Ei pidä
rauhaa ryöstää siltä, jolla sitä vielä on. Hyvä, ett'ei vailinki ole
päässyt tuon suuremmaksi. Minä uhraan itseni, jos voin asian parantaa.
Oi kurjaa elämää!
Strauch meni pois, sillä hän ei saattanut mitään puhua. Nyt hän oli
tosin voittanut, mutta millainen oli tämä voitto. Sitä mietti Strauch
mennessään huoneesensa.